Aika katsoa hieman kulutta vuotta. "Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee", voisi kyllä joissain asioissa olla hyvä neuvo vuoteen 2018. Jättää ainakin ne kurjat asiat muistelematta!
Minulla on kaikista ihanista tapahtumista huolimatta, kuitenkin jäänyt päällimmäisenä mieleen omat ongelmani väsymyksen, mielen mustuuden, sairastamisen, huolien ja voimien loppumisen vuoksi.
Varsinkin viime kevät ja nyt tämä koko loppuvuosi on ollut henkisesti todella raskas.
Alkuvuosi kului kesää odotellessa. Ja kesä meni sitten jotenkin silleen "elä kuin viimeistä päivää" -fiiliksissä!
Jossain vaiheessa mietin ihan tosissani bloggaamisenkin lopettamista tai tauolle laittoa, koska tuntui niin "väärältä" kirjoittaa iloisista aiheista mielen ollessa ihan down. Suoraan sanoen välillä vitutti kaikki sellainen ylitsepursuileva iloisuus ja elämän kaunistelu, kun koko ajan vaan itketti. Eikä todellakaan ilosta!
Mutta koska olen kuitenkin luonteeltani sitten kuitenkin positiivinen, lapsekas, perusiloinen ja periksiantamatonkin, tämä blogi ja tänne kirjoittaminen on ollut henkireikä. Tämä on ollut hyvä keino tehdä jotain sellaista, mistä saa iloa, kuluttamatta itseään liikaa. Rakastan kirjoittaa ja on ollut tärkeätä minulle itselleni pitää kiinni jostain mistä todella pitää. Ja ehkäpä paeta hieman sitä todellisuuden pimeää mielenmörköä!
Blogi on ollut itselleni myös väline kirjata tekemisiäni. Koska minusta tuntuu ajoittain, etten saa mitään aikaan ja se on ahdistanut minua. Tuntuu, että elämä ja päivät valuvat käsistä, kun on koko ajan väsynyt ja voimaton.
Tänne kun niistä tekemisistään ja puuhistaan kirjoittelee, on ollut kiva huomata, etten kaikkea aikaani ole vain itseäni surkuttelemalla viettänyt. Ja jopa ollut hymyssä suin!
Ja vähätellä ei sovi Teitä siellä ruudun toisella puolen. Teillä on ollut myös suuri merkitys minulle. Monesta teistä on ihan tullut hyviä ystäviä, vaikka emme olekkaan fyysisesti koskaan nähneet! <3
Selasin vuoden aikana kännykällä ottamiani kuvia. Niitä on paljon!
Kuvia selatessani huomasin, kuinka mahtavaa elämää olen viettänyt koko hemmetin vuoden. Herää nainen!
Ollaan ulkoiltu ihan hirveästi, käyty kaikenlaisissa kulttuuririennoissa, biletetty, touhuttu kotinurkissa, kasvatettu ihan mielettömät määrät ruokaa... tehty ihan kaikkee!
Se, että mieltä painaneet asiat eivät ole vieneet sitä syvältä pulppuavaa elämäniloa minusta ihan kokonaan, näkyy näissä kuvissa. Vapaa-ajallani olen jaksanut nauraa, antaa rakkautta läheisilleni, tehdä asiota, joista pidän, ja olla oma, hassu itseni!
Me ollaan Beiben kanssa oltu tosi tiiviisti yhdessä. Se nyt ei ole mitään uutta, mehän ollaan aina yhdessä.
Mutta on mielestäni hienoa, ettei me olla ajauduttu erilleen omien ja yhteisten ongelmiemme kanssa. Päin vastoin! Tuntuu, että me ollaan aina vaan enemmän kiinni toisissamme. Olemme toistemme parhaat tukijat ja viihdymme hyvin yhdessä.
Vuoden 2018 ihan kaikkein paras asia on ollut lapsenlapsen syntymä. Se, kuinka rakas ja läheinen suhde Kuukunan kanssa on tässä lyhyessä ajassa kehittynyt, on aivan mahtavaa. Tunne, jota ei kerta kaikkiaan pysty edes sanoin kuvailemaan. Tuntuu, ettei edes sana rakkaus, ole tarpeeksi voimakas sitä kertomaan.
Kuukuna on ollut minulle kaikkein suurin tukija kuluneen vuoden aikana. On ollut pienellä miehellä iso tehtävä, ihan tietämättään!
Vaikka en mitään muuta olisi jaksanut, pojan kanssa aina olen piristynyt. Hän saa minut niin hyvälle tuulelle aina.
Olenkin paljon miettinyt sitä, miten minun olisi pääni kanssa käynyt ilman Kuukunaa.
Tuollainen pieni, vielä puhumaton lapsi, osoittaa kiintymystään ihan ainutlaatuisella tavalla, mihin ei muut pysty. Pieni lapsi on tunteissaan lahjomaton!
Nyt alkanut vuosi tuo jotain uutta tullessaan. En vain yhä edelleenkään tiedä mitä! En oikein osaa etsiä tietoa siitä, mitä mahdollisesti alkaisin tekemään. Mistä löytäisin työkokeilu- tai opiskelupaikkaa ja yleensäkkin, miltä alalta? Ihan mikä vaan ei tule kysymykseen, koska minulla on sellaisia fyysisiä rajoitteita, mihin maksajapuoli kiinnittää huomiota.
No, ehkä tämä taas tästä menee eteenpäin! Vähän kärsivällisyyttä ja kyllä se siitä. Näin haluan uskoa. Ja pakkohan minun on!
Vuoden ensimmäisenä päivänä kävin pitkällä metsälenkillä, vaikka jalkaani särki kovasti. Olin mettässä yksin ajatusteni kanssa ja vettä satoi "like a Ester's ass".
Tai olihan koira mun mukana, mutta sitä lähinnä otti päähän tälläinen märässä mettässä rypeminen!
Jotenkin tuli sellainen tunne, että mä oon onnellinen juuri tuollain, keskellä ei mitään. Tai, en mä tiedä onko se onnellisuutta. Mutta, on sellainen tyyni fiilis. Ei tartte välittää mistään, eikä kestään!
Sitä aina uuden vuoden alkaessa ajattelee aloittavansa jotain uutta. Laihista, terveellisempää elämäntapaa tai harrastusta. Olla enemmän ystäviensä kanssa ja ulkoilla enemmän. "Tänä vuonna mä teen sitä ja tätä!"
Minä lupaan tehdä jotain uutta tänä vuonna. En vain tiedä vielä mitä se on!
Voi Marketta!! ❤ ❤ ❤ Ihan hirmuisesti tsemppiä sulle kaikkeen mitä eteesi tuleekaan! Uskon, että sua kantaa sen oman peruspositiivisen asenteesi lisäksi tuo kaikki rakkaus, mitä saat läheisiltäsi. Se on oikeasti valtava voimavara elämässä.
VastaaPoistaJa oon ihan varma, että löytyy jotain just sulle sopivaa. Toivon ja uskon, että kun tämä vuosi on päätöksessään, niin sulla on parempi mieli ja vuoden aikana on mukaan tarttunut uusia kuvioita. Kuuntele sydäntäsi, se ohjaa sut kyllä oikeaan suuntaan! ❤
Tunnistan tuon lapsenlapsen tuoman fiiliksen. Olen itsekin huomannut useita kertoja, että vaikka miten vituttaisi, niin se hetki, kun se pieni rakas ojentaa kädet ja tahtoo mummon syliin, on kuin taianomainen piristysruiske. Eikö se ole niin, että onni tulee pienissä paketeissa... ❤
Kaikkea hyvää ja parasta sinulle tähän vuoteen! ❤
Tässä ollaan nyt menossa kovaa vauhtia kohti sitä "minulle sopivaa" ja silti kuitenkin niin hitaasti. Ja sitten se epävarmuus päälle, että onko se minulle sopivaa?
PoistaPeruspositiivista asennetta on ollut tosi vaikea säilyttää! Mutta todellakin on onneksi nuo läheiset ja heidän tuoma ilo elämässä. Minua on pelottanut paljon se, että en jossain vaiheessa jaksakaan iloita heistä!
Kaikki uudet kuviot pelottaa, koska niitä kohden olen menossa pakosta. Toisaalta se on lohduttavaakin, koska on se pakko, eikä voi enään jossitella!
Kuukuna on ihana piristysruiske, jonka näkemistä odotan aina ihan kympillä!
Ihanaa kuluvaa vuotta sinullekkin! <3
Olethan sinä huolistasi blogiin kirjoittanut, mutta aina tänne on välittynyt positiivisuus ja eteenpäin menemisen meininki. Minusta blogin tulee olla tekijänsä näköinen ja siellä tulee voida kertoa myös elämän nurjista puolista. Muuten blogi on silkkaa valehtelua ja tietoisesti rakennettu roolipeli. Ymmärrän kyllä, ettei kovin helppoa ole riisua itseään paljaaksi somekansan edessä. Saman ongelman kanssa itse painin ja vähän väliä pohdin, jättääkö koko blogi kaikkinensa. Kirjoittaminen ja asioiden pinnallisempikin ruotiminen on kuitenkin mukavaa ja voimaannuttavaa, joten täällä yhä ollaan.
VastaaPoistaIlosi ja rakkautesi Kuukunaan välittyy meille lukijoillekin. Minusta ei todennäköisesti koskaan tule mummua, mutta omien lasteni vauva-aikoja rakastin valtavasti ja uskon tavoittavani sen, millaisen merkityksen pieni lapsenlapsi tuo elämään.
Toivon elämääsi löytyvän sellaiset polut, joita voit kulkea kivutta ja valoisin mielin. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!
Minusta omaan blogiin on oikeus kirjoittaa ihan mitä vain. Tai ainakin melkein!
PoistaItselleni tämä blogi on myös päivä- ja muistikirja oman elämäni asioille. Myönnän, että mietin jonkin verran sanamuotoja, mutta muuten kirjoitan kyllä ihan syvältä sielustani.
Jossain vaiheessa kyllä mietin, että onko tyhmää kirjoittaa siitä, ettei voi hyvin. Mutta ei mielestäni tarvi kaunistella asioita ja ainahan lukija päättää, mitä haluaa lukea blogistani. Täällä on kyllä valinnan varaa ruokaohjeista viljelykokemuksiin.
Itse ainakin olen kiinnostunut niistä blogeista, missä on hieman avattu itse kirjoittajaakin ja hänen sielunelämäänsä ja taustojaan.
Pienet lapset ovat aina niin vilpittömiä tunteineen ja tekoineen. Heidän kanssaan on helppo olla!
Ihanaa alkanutta vuotta sinullekkin! <3
Ihan samoja tuntemuksia täälläkin on ollut - väsymystä, saamattomuutta, itkuisuutta ja vaikka mitä. Kirjoittamisen lopetteluakin olen ajatellun, siksi pidempi tauko syksyllä olikin - ei vain huvittanut, ei ollut sanottavaa enkä halunnut tuoda esille kaikkia sielun kummituksia, niitä riitti kyllä.
VastaaPoistaTein kolme uuden vuoden lupausta ja kerroin ne isännälle: yritän välittää enemmän itsestäni, ulkoilla ja liikkua enemmän ja kutoa enemmän. Mulla työ on joskus aika rankkaa myös henkisesti, vaikka kaikkea sitä surun täyttämää asiaa on oppinut käsittelemään työnä, mutta joskus vain se kolauttaa kunnolla.
Odotellaan ja katsellaan, mihin tämä vuosi vie ja mennään sen mukana, jotain kivaa aina tulee - ei sitä voi ennalta tietää ollenkaan!
Ihanainen Kuukuna on varmaan ollut paras terapeutti ikinä!
Oikein ihanaista, rakastavaa, terveempää, mukavia yllätyksiä täynnä olevaa uutta vuotta sinulle! Toivottavasti törmäillään jossain joskus taas :D
Ymmärrän ihan täysin tunteesi! On ollut tosi vaikeaa etsiä elämään niitä positiivisia asioita, vaikka ne ovat olleet koko ajan ihan läsnä. Mutta kun ei ole jaksanut ja kiinnostanut!
PoistaOlen miettinyt paljon myös sitä, että tämä fyysisesti raskas työ pitäisi nyt vaihtaa sitten ehkä henkisesti raskaaseen työhön. Ja tässä terveydellisessä tilanteessa se tuntuu ihan järkyttävältä ajatukselta! No, ehkä se tästä, kunhan saan vähän eheytettyä itseäni vielä lisää. Hyvällä tiellä ollaan!
Hyvät lupaukset olet tehnyt ja varmasti niistä saat voimaa! Minä ainakin olen nauttinut ihan kympillä tästä lumisesta luonnosta, mikä minua ympäröi. Vaikka jäin Aapeli -myrskyn jälkeen autolla jumiin pihaan ja melkein myöhästyin töistä. Mutta ei haitannut yhtään. Ajattelin, että tämä on nyt tässä ja tätä!
Kyllä uskon, että kuluva vuosi on hyvä. Niin minulle, sinulle ja kaikille muillekkin! Ja toivottavasti nähdään!
Oi sentään. Olet ollut blogissa aina niin jaksavainen, vaikka olet tuonut esiin väsymystä ja voipuneisuutta. Ja noista kuvista paistaa hymyileväinen ja elämänsä hyvää aikaa viettävä nainen!!
VastaaPoistaHirveesti tsemppiä mitä ikinä sitten päätätkään alkaa puuhailla! Aikuisena kouluttautuminen on itse asiassa paljon rennompaa kuin nuorena. Sitä osaa vähän katsoa asioita läpi sormien ja toisaalta tietää jo paljon juttuja siksi, että on aikuinen. Uskon, että sulle löytyy joku reitti, valinta, oma juttu!!
Aivan parasta, että tiedostat itse väsymyksen. Vain tietämällä voi taistella vastaan. Vuotta on jäljellä niin paljon, että on tosi mielenkiintoista odotella mitä seikkailuja saadaan lukea sun kokemana! Kiltti, älä jätä kirjoittamatta tänne, vaikka kuinka ottaisi pataan. ♥
Ihanaa tätä vuotta!!
Sehän tässä onkin ollut itsellekin vähän ihmetystä aiheuttavaa, että mikä minua vaivaa, kun kaikki elämän perusasiat on hyvin. Jos ei näitä vaivoja oteta lukuun!
PoistaOnneksi olen vielä jaksanut iloita oman elämäni hyvää mieltä tuottavista asioista.
Tuotahan minulle "toitotetaan", että aikuisopiskelu on rentoa. Mutta kun minä en ole rento! Kun jotain tehdään, se tehdään ihan täysillä ja tunnollisesti suorittaen. Ja tällä voimattomuuden tunteella mietityttää löytyykö jaksamista uuden oppimiseen.
Mutta eteenpäin mennään koko ajan, pienin ja hitain askelin!
Kiitos kannustavista sanoistasi! <3
Niinpä, blogistasi on välittynyt iloinen ja menevä nainen, jolla on hieno perhe ja paljon eläinystäviä. Mutta jokaisellahan on ainakin ajoittain ongelmia, jos joku sairaus iskee niin on se vaan otettava vastaan ja koetettava selviytyä. Kyllä ne rassaa työpaikan- ym ongelmat siinä sitten päälle vielä.
VastaaPoistaMullakin on aivan avoinna kuinka tämä vuosi lähtee menemään, töitä on pakko hakea aktiivisesti ja aktiivimalli laskee tuloja. Olen jo niin vanha, ettei ole ajatuksenani kouluttautua mihinkään ja vähän liian nuori jäämään eläkkeelle. Enkä jaksa enää tehdä ammatin mukaisia töitä. Ei voi kun ajatella positiivisesti asioita.
Uskoa että kaikki järjestyy. Sinäkin löydät polun jota seurata, kaikessa rauhassa, olet joka tapauksessa tarpeellinen läheisillesi, mihin tahansa päätät ryhtyä.
Kirjoita päiväkirjaa ja mieti ihan rauhassa, ei heti tarvitse tietää. Apua uuden uran löytämiseen löytyy varmasti monesta paikasta.
Todellakin on hienoa lukea blogiasi, sulla on niin paljon hienoja juttuja ja ideoita täällä. ♥♥♥Tsemppiä!
Ja sellainenhan minä olen, ei se ole mitään feikkiä. Mutta nyt olen vain hieman kadottanut itseäni. Vaikka pitäisi varmaan sekin myöntää, että saatanhan minäkin muuttua koko ajan.
PoistaMinulla on laskelmien mukaan ainakin 20 vuotta työikää jäljellä. Tuntuu aikas pitkältä ajalta! Joten positiivista ajattelua tarvitaan!
Tsemppiä myös sinulle! <3
Hyvä lupaus <3 Minä en luvannut mitään koska lupaukset stressaa. Kirjoituksesi oli hyvää terapiaa koska siinä tuli ilmi paha olosi sekä väsymys kaikkeen ja kuitenkin löysit myös ne asiat mitkä ovat kannatelleet viime vuonna. Lapsilla on iso merkitys tässä elämässä, on sitten omia tai muiden, heissä on se elämänilo <3 Alkaneelle vuodelle voimia ja ahaa elämyksiä oman tien löytymiseen.
VastaaPoistaOnneksi elämässäni on näitä minua kannattelevia asioita. Ja se, että jaksan kuitenkin jonkin verran miettiä tulevaisuutta, on helpottavaa. En ole kai ihan menetetty vielä! ;'D
PoistaAhaa elämystä odotellessa! =D
Haluaisin suositella sinulle kahta kirjaa. Tiedän, että kaikki eivät ns. itsehoito-oppaista pidä ja monet niistä ovatkin ihan höpöpöpöä. Mutta nämä kaksi ovat minulle joko avanneet ihan uusia ajatuksia tai jäsentäneet omia ajatuksia selkeämmiksi. Nämä eivät ole huuhaata. Ensimmäinen valaiseva kirja oli Arto Pietikäisen Kohti arvoistasi. Toinen on tämän hetken menestysteos Emily Estefan Smithin Merkityksellisyyden voima. Ei kannata antaa "menestysteos"-maininnan nostaa ennakkoluuloja!
VastaaPoistaLuin sanomalehdestä artikkelin Merkityksellisyyden voima -kirjan perusajatuksista, eli siitä, että ihmisen selvytymiselle on tärkeää kokea olevansa merkityksellinen, joka tunne taas syntyy neljän pilarin varaan: yhteenkuuluvuuden, tarkoituksen, tarinankerronnan ja itsen ylittämisen (jolla tässä ei tarkoiteta itsensä haastamista vaan sellaista kokemusta, jossa ihminen nousee jokapäiväisen arjen yläpuolelle ja kokee jotain itseä suurempaa, esim. vaikka konsertissa yhteyttä kaikkiin muihin tuntemattomiin paikalla olijoihin). Itse asiassa edellä kirjoittavat kommentoijat ovat käsitelleet myös näitä samoja asioita (yhteyttä perheeseen, mummiuden tarkoitusta, kirjoittamista)
Erityisesti blogiin liittyen tuo tarinankerronta-osa olisi varmasti sinuakin kiinnostava (ja muitakin kirjoittajia). Olet itsekin huomannut, että omia tekstejä seuraamalla voi huomata elämässään paljon positiivista. Samalla kun kirjoittaa, jäsentää elämäänsä ja kirjan mukaan luo henkilökohtaista myyttiä - omaa selitystä elämästään. Ihmisellä on taipumus myös elää tarinoidensa mukaan. Tämä on hyvä muistaa, kun lukee joitain hieman ylipositiivisia blogeja - ne auttavat kirjoittajiaan samalla elämään tarnoidensa tapaan (ellei ristiriita oikean elämän kanssa mene liian suureksi). Toisaalta kirjoittaminen auttaa näkökulman muuttamisessa. Objektiivisesti tilanne ei muutu, mutta näkökulma voi muuttua. Kirja toteaa, että vaikka kuinka toivoisimme, kukaan ei pääse elämään ilman kärsimystä. Siksi on elintärkeää, että opimme kärsimään hyvin.
Luettuani sanomalehden artikkelin tilasin heti kirjan kirjastosta. Luettuani pari ensimmäistä lukua palautin kirjan ja kävin ostamassa sen itselleni (vaikka nykyisin pyrin pääsemään eroon vanhoistakin kirjoista). Halusin alleviivata teosta ja kirjoittaa kommentteja. Samoin kävi Pietikäisen teosta lukiessani. Ostin sen lapsillenikin.
Hei kiitos hienosta kommentistasi!
PoistaOlen kieltämättä hieman skeptinen noita elämänhallintateoksia kohtaan, mutta olen kyllä miettinyt niiden lukemista tässä viime aikoina. Silleen avoimin mielin. Ja jos alkaa ärsyttämään, lopetan lukemisen.
Nostat kyllä hyviä asioita esille. Olen itsekin huomannut sen, että kun asioita kirjaa ylös, niitä oppii käsittelemään paremmin. Kirjoitettuun tekstiin on helppo palata takaisin ja todellakin ehkä muuttaa omaa ajattelutapaansa.
Kiitos kirjavinkeistä, ehkäpä kyselen niitä omasta kirjastostani!
En osaa lisätä mitään viisasta - edellä olevissa kommenteissa on jo paljon kaikkea,kommentoijien omien kokemusten kautta kirkastunutta. Jokaisella on oma polkunsa, ja joskus se tosiaan voi kadota hämärään ja usvaan. Vie aikansa, että näkymät taas kirkastuvat. Uskon ja luotan, että sinullekin käy niin. Ja onneksi ympärilläsi on läheisiä "rakkauspattereita", jotka lataavat valoa elämään. Hyvää uutta vuotta teille kaikille! Ja jos vain jaksat, jatka bloggaamista. Se on oikeasti antoisaa ja merkityksellistä myös meille lukijoillesi.
VastaaPoistaIhania, kannustavia ja lämminhenkisiä kommentteja olen saanut teiltä kaikilta! <3 Sinullakin on niin viisaita sanoja!
PoistaBlogin suhteen on kyllä ihan suunnitelmia ja aiheita tälle vuodelle. Esimerkiksi yhteistyö muiden omavaraisuusbloggareiden kanssa jatkuu yhteispostauksien muodossa. Niitä odotan kyllä innokkaasti!
Mukavaa alkanutta vuotta sinulle, Airi! <3
Hieno avoin postaus, kiitos siitä. <3 Kuukunakin syntyi juuri oikeaan aikaan ja toi sitä elinvoimaa viime vuodelle mille oli tarvetta. <3 Välillä tulee vaikeita vuosia, joskus monta peräkkäin, jolloin on ihan kyykyssä. Kun uudelleen alhoon joutuu, oikein suorastaan surettaa vielä enemmän se, että taas tämä on tätä. Itse en oikein uskalla omista alhoista edes blogissa jutella, kun anonyymit niistäkin vinoilee, että ne on vain keinojani manipuloida ja koukuttaa lukijoita ja joka syksyistä kauraa. Mutta kun tunne on mikä on ja olen huomannut itsekin, että asioista kirjoittaminen auttaa ja yhteisöllisyys mikä blogimaailmassakin on.
VastaaPoistaPaljon halauksia Marketta ja kiitos avoimesta kirjoituksesta. <3
Kiitos ihanista ja kannustavista sanoistasi! <3
PoistaKyllä näitä vaikeita vuosia on ollut aikaisemminkin. Jossain vaiheessa läheisiä kuoli joka vuosi ja tuntui, ettei elämä ollut kuin pelkkää hautajaisia ja kuolemaa. Mutta se on myös sellaista elämään kuuluvaa ja helposti kaikki iloiset asiat jäävät taka-alalle.
Minä olen vielä säästynyt noita täydellistä omaa elämäänsä eläviltä, ilkeämielisiltä kommentoijilta, joiden päällimmäinen tarkoitus on vain loukata.
Näitä itseäni koskevia postauksia kirjoittaessani otin kyllä ihan tietoisen riskin siitä, että saan "haukkuviestejä". Mutta ajattelin sen olevan minulle ihan yhdentekevää. Ei haukku haavaa tee! Ja jos se, että minua joku haukkuu ja näkee minun elämästäni vaivaa, auttaa tätä ihmistä omissa ongelmissaan, niin siitä vaan sitten. Se on sitten eri asia, jos vainoamaan jää!
Kuten jossain tuolla aiemmin kirjoitinkin, minua itseäni kiinnostavat sellaiset blogit, missä kirjoittaja itseään hieman avaa. Ja kiinnostavaksi ne tekee myös se, että blogit ovat aitoja! Ei kenenkään elämä ole pelkkää iloa, ilman huolia ja surua!
Halauksia sinullekkin Tiia! <3
Tuntuu siltä,että mennyt vuosi taisi olla aika monelle jollakin tapaa raskas,niin myös meidän perheelle ja haluankin lähettää sinulle ja koko teidän perheelle ison halauksen ja toivotan kaikkea hyvää alkaneeseen uuteen vuoteen. Uskon kaikesta huolimatta,että tästä vuodesta tulee ihan hyvä,kun vain muistaisi keskittyä nauttimaan niistä elämän pienistä iloista ja pyrkiä tekemään asioita joista oikeasti nauttii. Kaikkea hyvää elämäänne! Ja Kuukuna on aivan ihana!:)
VastaaPoistaKyllä, olet ihan oikeassa! Monella tuntuu olevan elämässään huolia. Johtuuko se tästä iästä vai mistä?
PoistaUsko tulevaan on suuri kantava voima ja siitä pitää kynsin ja hampain pitää kiinni! Ja todellakin keskittyä olennaiseen, eli nauttia juurikin niistä elämän pienistä, iloa ja onnea tuottavista asioista joka ikinen päivä.
Kuukuna on mummun ja kaikkien muidenkin ilo! <3
Ihanaa, valon ja ilon täyteistä uutta vuotta teidän koko perheelle! <3