lauantai 11. kesäkuuta 2016

Tsernobylin babuskat Yle Areenassa!

Kuva Yle


Meidän antennitaloudessa ei juurikaan televisiossa kuvaa ole näkynyt näillä myrskyillä. Toisaalta, kuka sitä ehtisi edes katselemaan!
Joskus sitä vaan on kuitenkin istahdettava sohvalle kahvikupin kera, kun voimat loppuu ja on huokaistava hetki. Silloin voi vaikka katsoa jonkin hyvän ja kohtuu lyhyen dokkarin tms. netin kautta.
Viikolla Yle Teemalta tuli dokumentti Tsernobylin suojavyöhykkeellä, kielletyllä alueella asuvista mummoista. Yhtenä päivänä, kun vettä satoi vaakaan ja ulkona oli noin 5 astetta lämmintä, ajateltiin Beiben kaa, että nyt olisi hyvä hetki katsoa Areenasta tämä dokkari.
Dokumentti kosketti minua jotenkin syvältä. Syitä oli monia. Oma mummuni oli samanlainen, ihana huivipäinen babuska. Minuun teki myös suuren vaikutuksen mummojen omavarainen elämä. Elämän rankkuudesta huolimatta, mummot olivat onnellisen oloisia ja heillä oli mahtava huumorintaju.
Tsernobylin onnettomuus koskettaa meitä ehkä erityisesti senkin vuoksi, että me olemme Beiben kanssa Pirkanmaan asukkeja. Näille seuduillehan pahimmat laskeumat aikanaan satelivat.
Itse en muista Tampereella asuessani huomanneeni mitään erikoista. Mutta Beibe muistaa, että sadevesitynnyrissä olisi ollut jotain mustaa töhnää veden pinnalla. Joka tapauksessa näillä seuduilla asutaan vieläkin, marjastaen, sienestäen ja kalastaen.
Uhratkaa 50 minuuttia aikaa pihahommiltanne ja istahtakaa katsomaan paljon ajatuksia herättävä dokumentti!


Yle Areena Tsernobylin babuskat


8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä Marketta. Aihe on kiinnostava. Kesän lukulistallani on Nobel-voittajakirja Svetlana Aleksijevitshin Tshernobylista nousee rukous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Anneli. Ja kiitos itsellesi kirja vinkistä! Aihe on tosi kiinnostava ja yhä edelleen ajankohtainen.

      Poista
  2. Menin heti katsomaan tuon dokkarin. Täytyy sanoa, että hiljaiseksi vetää.. aika kauheeta oikeesti, miten totaalisesti tuo säteily pilaa tienoot ikiajoiksi. Hui. Ja sitten sitä vaan lisää halutaan tännekin... milloin ihminen oppii?? Ei varmaan koskaan... Tässä on minusta yksi erittäin hyvä syy joka ikisen ihmisen säästää sähköä, samoin kuin vaikkapa kaupungeissa vois turhat valohömpötykset olla aina pois päältä jne jne jne... ei tarttis tollasia vaarallisia juttuja lisää rakennella.

    Mutta joo, todella toi omavaraisuus on kyllä ihailtavaa. Mun mielestä jotkut muutkin nimenomaan venäläisistä tai vaikka karjalaisista, inkeriläisistä tms vanhuksista kertovat jutut on monesti pistäneet ajattelemaan, että mitenkä paljon omavaraisuutta siellä edelleen on... olosuhteiden pakosta tosin, mutta kuitenkin. Ja täällä meikäläinen ei saa ees pottuja lyötyä maahan muutamaa...... *häpeää*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, noi tienoot on asuinkelvottomia aina ja ikuisesti! Tämä jatkuva "kehittyminen" kai sitten vaan vaatii ydinvoimaa.
      Joo-o, kyllä minäkin olen kieltämättä aikas riippuvainen sähköstä, mutta ei aina tarvitse olla valoisaa. Ihan esimerkiksi yöllä!

      Joo, niin kuin ne mummot sanoivat, ettei heille kukaan ruokaa tuo. Itte on kasvatettava ja luonnosta kerättävä. Nykyihmiselle on trendikästä kasvattaa itse "jotain". Vielä muutama kymmenen vuotta sitten, itse kasvattamaminen oli vähän niinkuin köyhien hommaa. Noille mummoille se on luontaista ja itsestään selvyys. Arvostan ihan kypällä!

      Poista
  3. Pitääkin katsoa tuo ohjelma. Mielenkiintoinen aihe ja ihanat mummelit <3

    VastaaPoista
  4. Mä näin viime minuutit tuosta ohjelmasta ja aattelin, että harmi ettei tullut katottua. Mutta tosiaan! Areenastahan sen näkee! Kiitos!

    VastaaPoista