perjantai 12. elokuuta 2016

Pyörähdys Chilifesteillä!



 Kuluvan viikonlopun aikana Tampereella, Tullintorilla järjestetään Chilifest -Suomen tulisin festivaali.

"Pienet chilit on tulisempii!"


Beiben kanssa poikettiin Chilifesteillä perjantaina ja oltiin paikalla melkein heti tapahtuman alettua.  Meidän tarkoituksena oli lähinnä löytää jotain hyvää syötävää markkinoilta.


"Petterin viimeinen illallinen!"

Tänä vuonna festeillä olikin hyvin ruokaa tarjolla; oli mistä valita! Liha ja chili tuntuu olevan meille suomalaisille se oikea makupari. Mutta festeillä oli myös paljon kasvis- ja vegeruokaakin tarjolla.

"Lihaa vakoon?!?"
Beibe sanoi, että syötäisiin jotkut hampparit. Monessa kojussa niitä olikin tarjolla. Valkkasimme kuitenkin sellaiset, missä oli savustettua, ylikypsää ja revittyä häränrintaa lisukkeineen välissä. Oli kyllä todella hyvä valinta!


Nam! Huomaa jalapelosiivut asian mukaisesti hampparin välissä!
En ole aikaisemmin uskaltanut Chilifesteillä syödä mitään. Olen pelännyt ruokien olevan niin tulisia, että menetän kehoni hallinnan. Mutta tämä hamppari ei ollut yhtään tulista ja jalapenosiivutkin olivat mietoja. Hyvä, hyvä!

Chilifesteillä oli hyvin edustettuna Suomen chiliyhdistys , jonka pisteellä sai neuvoja chilinkasvatukseen ja tietoa kaikkeen mahdolliseen chiliin liittyvään. Chiliyhdistys on jakanut chilinkasvatuksen ja -syömisen ilosanomaa meille suomalaisille jo 10 vuotta!


Poppamies on myös tuttu merkki meille chilin ystäville. He valmistavat ja maahantuovat maukkaita ja laadukkaita chili ja bbq-tuotteita.



Festeillä oli paaaljon muitakin näytteilleasettajia, esim. taimistoja. Tietysti myynnissä oli myös chilejä ihan irtona. Se on minusta kiva juttu! Voi ostaa jotain laatua vaikka vain yhden, jos sitä kiinnostaa maistella. Ostettiinkin Beiben kanssa muutamia, tosi mietoja chilejä. Ne eivät paljon paprikasta tulisuudessaan poikkea.


Chilejä lällyille!


Eli meille!

Me tykätään kovasti pienestä hiitistä ruuassa, muttei tulisuus saa viedä koko nautintoa ruuasta. Ja makua pitää chilissä olla, ei pelkkää hiittii!

Tätä ei todellakaan uskallettu maistaa!


Uskaltauduttiin maistaan yhtä viattoman näköistä, oranssia chiliä. Se oli tulisuusastella 1-5, vitonen. Apua! Pieni pala laitettiin Beiben kanssa puokkiin ja meinattiin olla pulassa. Minusta tuntui, että mun huulet jotka olivat hieman rohtuneet, olisivat turvonneet. Räkä alkoi valumaan nenästä välittömästi ja kyyneleet valui silmistä. Tämä meidän maistamamme chili ei ollut edes hyvän makuista. Tulisuus siinä iski silleen sivaltamalla. Hyvässä chilissä mielestäni tulisuus tulee maun jälkeen.

Mutta pari tällästä ostettiin kotiinviemiseksi. Kokeillaan turvallisissa olosuhteissa!
Ostin minä yhden chilintaimenkin. 'Hot Joker' on lajike. Nimi tulee siitä, että joku hedelmistä saattaakin olla tulisempi kuin muut. Miedoksi tätä lajiketta muuten tituleerataan.
Myynnissä oli upeita, isoja ja oikein rungollisia chilejä hintaan 40 euroa. Mutta maltoin mieleni!

Upea 'Champion'. Tämä lajike minultakin löytyy.
Koska huulia poltti vielä aikaslailla, päädyimme ostamaan jätskitötteröt. Valikoimissa oli kaikenlaisia, chilillä maustettuja jätskejä, mutta päädyimme ihan perusvaniljaan. Oli oikein hyvää ja rasvaista. Ja auttoi ihanasti suun poltteeseen!



Johan helpottaa!
Chilifestien ohessa olisi ollut muutakin tapahtumaa; Chilirock ja Beerfest. Mutta autolla oltiin liikkeellä, joten pienpanimo-oluet jäivät nyt tälläkertaa juomatta ja rokitkin rokkaamatta. Mutta olisi kiva tapahtuma viihtyä oikein kunnolla. Jos vaikka joskus tulisi Tornihotelliin yöksi, niin voisi oikein kunnolla nauttia chileistä oheisohjelmineen.

On se ruma! Meinaan toi Tornihotelli!
Jos teillä on kulkua Tampereen suuntaan nyt viikonloppuna, poiketkaan Chifesteille. Se on kiva, pieni ja maksuton tapahtuma. Ohjelmatietoja voi käydä katsomassa tapahtuman nettisivuilta, jotka linkitin heti postauksen alussa. Luvassa on tietysti chilinsyöntikisoja ym. muuta mielenkiintoista.

'Hot Joker'

Oikeassa alareunassa ne kaksi tulista "kaveria" Huh huh!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä! =D
      Festeiltä löytyi kyllä "sammutuspisteitäkin". Niissä myytiin esim. jogurttia poltetta lieventämään!

      Poista
  2. Hui. Mulle tulee liian tulisesta ruuasta maha kipeäksi, joten olisi lievää venäläistä rulettia maistella chiliruokia tuollaisessa ympäristössä...mielummin kuitenkin kotona.

    Chilit on puutarhaharrastuksen äijälaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pelkään, että henki salpautuu tai tulee okse. Joten, parempi kokeilla noita tulisia lajikkeita ihan kotona, rasvaisen jogurtin äärellä! ='D

      Tuolla festeillä oli tosi paljon sellaisia parrakkaita, kaljupäisiä, mustaan huppariin tms. pukeutuneita miehiä!

      Poista
  3. No onpa teillä ollut tuliset oltavat! Ei ois kyllä mun festarit kun mä oon ihan lälly noissa jutuissa vaikka muuten tulinen sielu joka tykkää tulesta ;)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tapahtuma siinä mielessä, että yhden vihanneksen tai hedelmän ympärille koottu. Valkosipulifestareilla haluaisin kanssa joskus käydä. Olen kuullut sellaisiakin järjestettävän.

    VastaaPoista