Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

lauantai 27. elokuuta 2016

Suuri kukkopersoona on poissa!

Bull Mentula

Tänä aamuna löysin Bull-kukon kuolleena. Ensin luulin sen olevan toinen Fatness-tytöistä, mutta pian huomasin jaloissa olevat kannukset. Kyllä se oli Bull, mikä kanalan lattialla makasi.


Yllätyin itsekin, kuinka koville kuolleen kukon löytyminen otti. Taisin olla aikas kiintynyt siihen...
Kyllä silmät kyyneltyivät ja nenääkin täytyi niistää.

Bull ja rouvat syömässä


Alkujärkytyksestä selvittyäni, aloin tutkimaan kukon jo jäykistynyttä ruumista. Mitään ulkoisia merkkejä siitä ei löytynyt, lukuunottamatta muutamaa pientä vertymää kaulassa. Nekin tulkitsin tulleeksi kuoleman jälkeen.


Voi toista! ='(

Vielä eilen aamulla se kiekui, komealla ja matalalla äänellään. Ja oli mielestäni ihan reipas. Mutta noi kanaelukathan ei kauheasti heikkouttaan näytä. Ettei muut ala tyyräämään ja nokkimaan.
Ja varsinkin, kun parvessa on pari nuorta paistikukkoa kasvamassa. Niitä Bull piti kyllä kovassa komennossa.

Tipuille Bull oli lempeä kuin mikä!

Minä epäilen ja uskon vahvasti, että kuolinsyy on niinkin yksinkertainen kuin vanhuus. Ilman mitään sen suurempaa dramatiikkaa!

Bull oli kova poika syömään!
Ostin Bullin ja Fatness-tytöt viime vuoden huhtikuussa. Siitä voit lukea täältä. Olin todella iloinen ja innoissani, kun vihdoinkin löysin kauan himoitsemiani orpington-kanoja.
Nainen, jolta porukan ostin, ei tiennyt niiden ikää. Ne olivat olleet häneellä vuoden verran ja aikuisena hän oli ne ostanut. Hän myi ne, koska halusi vaihtaa rotua ja sehän sopi minulle!


Bull oli suurin kukko, minkä olin koskaan nähnyt. Ja silti se oli niin lempeä! Jättimäisten, minun etusormeni mittaisten kannusten koosta kuitenkin päättelin, ettei se mikään nuori poika ollut.



Bullin kanssa maalattiin kanalaa kesällä. Se jaksoi koko ajan seistä vieressäni ja tarkkailla työn tulosta. Mukavia muistoja!

Työnjohtaja!


Tipujen kanssa se oli ihan mahtava! Ei tarvinnut pelätä, että se olisi niitä nokkinut. Muutenkin se oli tosi lempeä kanojakin kohtaan, vaikka kova poika polkemaan olikin. Mutta harvoin teki sitä ihmisten nähden!

Hey Baby!


Ruualle se oli tosi perso! Yleensähän hyvä kukko kutsuu kanat syömään ja syö vasta niiden jälkeen. Mutta Bull ei malttanut olla syömättä itse, vaan kutsui kanat koolle ja söi yhdessä niiden kanssa. Ihan ymmärrettävää, koska olihan ison kehon ravitsemisessa aikas homma. Koskaan se ei kuitenkaan ajanut kanoja pois ruualta tai nokkinut niitä. Päinvastoin, kanat nokkivat puuronrippeet aina Bullin heltasta ja se antoi niiden tehdä niin, vaikka varmasti välillä teki kipeääkin. Instassa mulla on paljon kuvia ja videoita Bullista ja kanoista.



Nyt sitten onkin iso kysymys: "Mistä löydän yhtä hyvän ja lempeän kukon kanoilleni?" Ei ole itsestään selvyys, että kukko on fiksu niin ihmisiä, kuin eläimiä kohtaan. Orpington sen olla pitää ehdottomasti ja hieman jo vanhempi. Olen niin kyllästynyt nuorten ja silmille tulevien kukkojen sekoiluihin!

Löysin tälläisen, hyvin vertauksellisen kuvan!


Uuden kukon hankinta ei ole kuitenkaan ihan tän päivän juttu. Ehkä myöhemmin syksyllä, kun olen ensin saanut teurastettua patakukot pois. Toisen niistä voisinkin muuten jättää, mutta kun on sukua parille kananuorikolle. Tipuja haluaisin kuitenkin haudotuttaa taas keväällä. No, mietitään tätä asiaa sitten myöhemmin.
Kukko Bull Mentulasta jäi meille tosi hyvät muistot. Varmasti pitkään meidän pikku kotikanalamme tutuu tyhjältä ilman tätä suurta lempeää jättiä!

Bull ja mä!
Kaivaten! <3

12 kommenttia:

  1. Osanottoni! Kyllä eläimien poismeno on suuri surun aihe. Mutta onneksi jää mukavat muistot - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Anneli! Mullakin vaikka on paljon eläimiä, kyllä noiden lemmikkien poismeno aina koskettaa. Mutta niistä saa niin paljon elämäänsä kivoja asioita, että on valmis kestämään myös surun!

    Mitenkäs multa onkin päässyt sun arvontapostaus livahtamaan? tulen heti katsomaan ja osallistumaan!

    VastaaPoista
  3. Oih!! Miten surullista.
    Lemmikeissä pahinta on just se, että niiden elämä on ihmiseen verrattuna väkisinkin lyhyt.

    Voimia! Ja onnea uuden viisaan kukon etsintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää elukoiden poismeno aina sielun päälle ottaa!

      Poista
  4. surullista. Eläinystävän kuolema tekee kipeää

    VastaaPoista
  5. Voi, surunvalittelut täältäkin.
    Tuo on se asia miks mä en ota enää mitään eläimiä lemmikiksi kissani jälkeen. Tai no onhan mulla nyt se etana...
    Toivottavasti saatte pian uuden lempeän kukon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minä ajattelen saavani noilta elukoilta kuitenkin elämääni niin paljon hyviä kokemuksia, että nää menentykset kestää.

      Poista
  6. Osanottoni suuruusi! Kunnon kukon hankinta ei ole helppoa! Kukkosi oli kuin meidän Elvis! Iso, painava, komea ja ystävällinen, ratsasti esikoisen olkapäällä pitkin pihaa! Kun aika koitti, isännän kanssa pidimme hautajaiset. Isäntä kysyi, ettenkö laita Elvikselle hautakuoppaan kukkia, laitoin kimpun ja sitten hauta suljettiin, kimppu kukkia vielä haudalle ja kahveet päälle kunniakkaasti! Se oli menetys, kuten teillä nyt!

    Meillä on Tarmo nyt, ei ihan Elvis mutta hyvä kukko kuitenkin! Onnea uuden kukon etsintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon kukon hankinta ei todellakaan ole helppoa!

      Ihanat hautajaiset teillä ollut Elvikselle! =D

      Mun täytyy nyt miettiä, pidänkö toisen noista patakukoista ja myyn ne samansukuiset kananuorikot pois. Vai syönkö kukot ja pidänkö kanat. Se on taas oma hommansa sitten jos alkaa sitä uutta kukkoa etsimään!

      Poista