Suuri kukkopersoona on poissa!

Bull Mentula

Tänä aamuna löysin Bull-kukon kuolleena. Ensin luulin sen olevan toinen Fatness-tytöistä, mutta pian huomasin jaloissa olevat kannukset. Kyllä se oli Bull, mikä kanalan lattialla makasi.

Yllätyin itsekin, kuinka koville kuolleen kukon löytyminen otti. Taisin olla aikas kiintynyt siihen...
Kyllä silmät kyyneltyivät ja nenääkin täytyi niistää.

Bull ja rouvat syömässä

Alkujärkytyksestä selvittyäni, aloin tutkimaan kukon jo jäykistynyttä ruumista. Mitään ulkoisia merkkejä siitä ei löytynyt, lukuunottamatta muutamaa pientä vertymää kaulassa. Nekin tulkitsin tulleeksi kuoleman jälkeen.

Voi toista! ='(

Vielä eilen aamulla se kiekui, komealla ja matalalla äänellään. Ja oli mielestäni ihan reipas. Mutta noi kanaelukathan ei kauheasti heikkouttaan näytä. Ettei muut ala tyyräämään ja nokkimaan.
Ja varsinkin, kun parvessa on pari nuorta paistikukkoa kasvamassa. Niitä Bull piti kyllä kovassa komennossa.

Tipuille Bull oli lempeä kuin mikä!

Minä epäilen ja uskon vahvasti, että kuolinsyy on niinkin yksinkertainen kuin vanhuus. Ilman mitään sen suurempaa dramatiikkaa!

Bull oli kova poika syömään!

Ostin Bullin ja Fatness-tytöt viime vuoden huhtikuussa. Siitä voit lukea täältä. Olin todella iloinen ja innoissani, kun vihdoinkin löysin kauan himoitsemiani orpington-kanoja.
Nainen, jolta porukan ostin, ei tiennyt niiden ikää. Ne olivat olleet häneellä vuoden verran ja aikuisena hän oli ne ostanut. Hän myi ne, koska halusi vaihtaa rotua ja sehän sopi minulle!

Bull oli suurin kukko, minkä olin koskaan nähnyt. Ja silti se oli niin lempeä! Jättimäisten, minun etusormeni mittaisten kannusten koosta kuitenkin päättelin, ettei se mikään nuori poika ollut.

Bullin kanssa maalattiin kanalaa kesällä. Se jaksoi koko ajan seistä vieressäni ja tarkkailla työn tulosta. Mukavia muistoja!

Työnjohtaja!

Tipujen kanssa se oli ihan mahtava! Ei tarvinnut pelätä, että se olisi niitä nokkinut. Muutenkin se oli tosi lempeä kanojakin kohtaan, vaikka kova poika polkemaan olikin. Mutta harvoin teki sitä ihmisten nähden!

Hey Baby!

Ruualle se oli tosi perso! Yleensähän hyvä kukko kutsuu kanat syömään ja syö vasta niiden jälkeen. Mutta Bull ei malttanut olla syömättä itse, vaan kutsui kanat koolle ja söi yhdessä niiden kanssa. Ihan ymmärrettävää, koska olihan ison kehon ravitsemisessa aikas homma. Koskaan se ei kuitenkaan ajanut kanoja pois ruualta tai nokkinut niitä. Päinvastoin, kanat nokkivat puuronrippeet aina Bullin heltasta ja se antoi niiden tehdä niin, vaikka varmasti välillä teki kipeääkin. Instassa mulla on paljon kuvia ja videoita Bullista ja kanoista.

Nyt sitten onkin iso kysymys: "Mistä löydän yhtä hyvän ja lempeän kukon kanoilleni?" Ei ole itsestään selvyys, että kukko on fiksu niin ihmisiä, kuin eläimiä kohtaan. Orpington sen olla pitää ehdottomasti ja hieman jo vanhempi. Olen niin kyllästynyt nuorten ja silmille tulevien kukkojen sekoiluihin!

Löysin tälläisen, hyvin vertauksellisen kuvan!

Uuden kukon hankinta ei ole kuitenkaan ihan tän päivän juttu. Ehkä myöhemmin syksyllä, kun olen ensin saanut teurastettua patakukot pois. Toisen niistä voisinkin muuten jättää, mutta kun on sukua parille kananuorikolle. Tipuja haluaisin kuitenkin haudotuttaa taas keväällä. No, mietitään tätä asiaa sitten myöhemmin.
Kukko Bull Mentulasta jäi meille tosi hyvät muistot. Varmasti pitkään meidän pikku kotikanalamme tutuu tyhjältä ilman tätä suurta lempeää jättiä!

Bull ja mä!

Kaivaten! <3