sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Mäyris-matot ja räsymatto varsinaisella väriyrjöllä!

Orkidea ei liity juttuun mitenkään. Kukkii vaan niin kauniisti!


Meillä on ollut eteisessä aina sellaiset pyöreät bukleematot. Muistaakseni Rondo-merkkiset ja edesmennyt Kodin1 niitä myi. Vesipestävät ja muutenkin helppohoitoiset, se on Leppämäen mattojen valintakriteeri yleensäkkin. Pysyivät mukavasti suorina lattiassa imuroitaessa ja kestivät elukoiden ryntäilyt. Aina kun edelliset alkoivat menemään hiuki, hain uudet tilalle. Niitä oli valittavana monissa kivoissa väreissä. Nämä pyöreät matot olivat tosi edullisiakin hinnaltaan, joten vaihtaminen ei paljon kirpaissut.
No, Kodin1:stä ei enään ole ja pari vuotta olen etsinyt uusia pyöreitä mattoja sisäeteiseen vähän sieltä ja täältä. Tuloksetta....

Kääpiöperhoskämmekkä yläkerran rappusten ikkunalla!


Reilu vuosi sitten ostin hätäpäissäni ihan sellaisen neliskanttisen puuvillamaton eteiseen. Kivannäköinen, vaaleanpunainen, missä oli maalattuna valkoisia pallojaja. Joo-o, muuten hyvä, mutta likaantui helposti ja ei pysynyt yhtään paikoillaan kun koira ja kissa kilpaa eteisen poikki ruokakupilleen keittiöön ryntäsivät.  Siirsinkin maton yläkerran pöytäryhmän alle.
Tässä eteisen matottomuudessa on ollut ongelmiakin. Maurin paikka on sisäeteisen nurkassa ja se joutuu hyppäämään petilleen ja siltä alas. Kun ei ole mattoa alla, niin on tassulle liukasta. Samaten meille ihmisille on ollut liukasta astua villasukissa yläkerran rappusista eteisen lautalattialle.
Muutama viikko sitten, olimme Nekalan Rauta-Otrassa hakemassa taas jotain remppajuttuja, kun ihan hetken mielijohteesta menin katsomaan mattoja. Ja ta-daa! Siellähän oli kasalla pyöreitä mattoja ihan hyvään hintaan!
Ostinkin yhden harmaan pyöryläisen eteiseen, mutta pihinä en raaskinnut kahta ostaa. Ostin kuitenkin pienen Vallilan kynnysmaton Mäyris -kuosilla. Sen asetin Maurin petipaikan alle, jotta olisi mukavampi petiin hypähdellä.



Tämä harmaa pyörylä, Metrade Senna -merkkinen matto, on osoittautunut hintansa väärtiksi ja pidän kovasti sen neulemaisesta pinnasta. Tulee ihan mieleen, kuin se olisi kudottu puikoilla. Ei luistele jalan alla pysyen hyvin paikoillaan.



Eteinen kuitenkin suorastaa huusi toista mattoa ja pieni Mäyris -matto näytti pyöreän kaverina jotenkin kököltä.
Tytär oli omaan kämppäänsä katsellut Vallilan nettisivuilta verhoja ja hän minulle sanoi, että siellä olisi niitä samaisia Mäyris-mattoja pyöreänä ja vieläpä kovilla alennuksilla. Jes, mahtavaa!
Niinpä meikä tilasi Vallilalta toisen pyörylän meidän eteiseen ja pikku Mäyris siirtyi ulkoeteisen puolelle kynnysmatoksi. Näin ne asiat sitten järjestyvät, kun vaan on kärsivällinen!



Mauri esittelee uutta mattoryhmää!



Yläkertaan teimme pari vuotta sitten televisiohuoneen, tyttären kotoa muuton jälkeen. Silloin ostin sinne vastoin periaatteitani maton, jota ei voi vesipestä. Ikean Hampen -ryijymaton, joka oli ihan sikahalpa. Lisäksi se oli vaaleanpunainen ja sopi hyvin huoneen värimaailmaan.
Mauri tykkää nukkua matolla ja muutenkin kihnuttaa itseään ulkoa tultuaan siihen. Siltä matto alkaakin sitten näyttämään.... koiran matolta. Alkaa meinaan alkuperäinen vaaleanpunainen väri olemaan vaalearuskea.
Etsinnässä onkin ollut uusi matto yläkertaan ja ehkä hieman isompikin kuin edeltäjänsä. Tässä asiassa taas apu tuli työkaveriltani Sannalta, joka oli ostanut Finnish Desing Shopista räsymaton. Hän näytti kuvaa ja minä aattelin, että tässähän se oli matto meillekkin. Joten, taas netti laulamaan ja matto tilaukseen.



Vähän emmin tämän räsymaton tilausta, kun se on Intiassa tehty. Mutta sivuilla vakuuteltiin, että matot tehdään valvotuissa oloissa ja suunnittelu on suomalaista. Materiaalikin on kierrätettyä.
Tällä viikolla molemmat matot sitten tulivat. Kyllä oli nopea toimitus niin Finnish Desing Shopilla, kuin Vallilallakin. Muutaman päivän kesti tilauksesta siihen, kun matot oli Leppämäen lattiassa!






Kyllä niin tykkään näistä uusista matoista! Eteinen on taas niin tutun oloinen pyöreine mattoineen ja yläkerta kodikkaan värikäs väriyrjömattoineen!


8 kommenttia:

  1. Hyviä mattokauppoja olet tehnyt. Näyttävät hyviltä ja tarkoituksenmukaisilta. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, omasta mielestänikin tein hyviä mattohankintoja! =D

      Mukavaa illanjatkoa sinullekkin, Anneli!















      Poista
  2. Jännänväriset mäyrikset. On se hyvä kun matto pysyy paikoillaan eikä lentele, jos joku vähän ryntäilee. Aika iso tuokin kudottu matto ja kiva kun kätevästi saa sen hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan oikein pitänyt sinisestä väristä, mutta viime aikoina turkoosi on alkanut viehättämään!

      Olin kyllä yllättynyt, kuinka helposti ja nopeasti noinkin isojen tavaroiden tilaus ja toimitus kävi!

      Poista
  3. Ihanat noi mäyrismatot ja Mauri tietty �� ja toi räsy on vaan niin törkeen hieno! Omaakin ihailen sellanen ärsyttävä hymy naamalla, räsymattorakkautta �� t. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan niin kivaa, kun saa hankittua kotiin uutta. Ja sellasta, mistä tulee hyvälle mielelle!

      Mulla on kans ollut liikkeellä tota maton tuijottelua, tyhmä ilme naamalla! =D

      Poista
  4. Minulle posti toi eilen tuollaisen väriyrjön,,olen suorastaan shokissa,,en lukenut toimitusehtoja kunnolla,,että oikein Intiassa tehty.
    Hain jotain kirkkaan väristä,,tässä värit on vähän sameat,ja se haju,on ulkona tuulettumassa ,mutta siellä sataa,joten haju vaan voimistuu,no kokonaisuuden näkee sitten jahka se päätyy paikalleen keittiön pöydän alle,mutta olen tosi,tosi pessimistinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä emmin maton tilaamista tuon Intiassa valmistuksen vuoksi. Mutta tilasin sitten kuitenkin!

      Maton värit on vähän enemmän pastellisiin kääntyvät kuin kirkkaat. Meidän telkkuhuoneeseen ne sopivat.
      En huomannut kyllä omassa matossani mitään hajua. Ainut mihin olen pettynyt matossa on se, että se saisi olla paksumpi. Se on koko ajan kurtsalla. En tiedä, auttaisiko alle laitettava liukueste.

      Poista