perjantai 2. helmikuuta 2018

"Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!" Viikkonäkymiä 5/52 ja arvontamuistutus!

No nyt on lunta! Meillä on satanut viime päivien aikana varmaan ainakin 20 senttiä, ihanaa ja ilmavaa pakkaslunta. Omalla sairaalla tavallani olen ihan onnessani tästä lumen paljoudesta! Tekee mieli mennä tuonne hankeen vähän rämpimään.Vähän kävinkin jo... ='D

On ollut kieltämättä aikas rankkojakin kelejä.  En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään arkana autoilijana. Mutta eilen oli kyllä myönnettävä tosiasia, että jos ei ole ihan pakko lähteä mihinkään, niin ei kannata lähteä.
Minun piti lähteä tuohon naapuripitäjään lavisjumppaan ja lähdinkin. Tämä meidän piha on aikas suojainen ja metsää ympärillä. Siitä huolimatta lunta oli meidänkin pihassa "ihan kivasti" ja ajattelinkin ottaa reilusti kelivaraa ja lähteä ajoissa jumppaan ajelemaan.
Kun pääsin täältä metsän suojista tuonne aukeammalle isolle tielle päin, olin ihan ällikällä lumen määrästä. Aura-auto ei ollut käynyt ja lunta oli auton pohjaan asti. Hyvä kun pääsin tästä sivutieltä valtatielle ja hyvä kun pysyin autolla tiellä! Mitään ei nähnyt ja lumi jäätyi samoin tein tuulilasiin. Mietin, että ei varmaan ole järkevää lähteä henkensä kaupalla jumppaamaan, joten kävin tankkaamassa auton ja palasin kotiin.
Tämän pienen kylällä pyörähtämisen aikana auton jäljet olivat jo tuiskuttaneet umpeen. En ole vuosiin kyllä tälläistä lumentuloa nähnyt.

Tytär oli lähtenyt koiransa kanssa hieman aikaisemmin meiltä ajelemaan kotiaan kohti. Oli pakko soittaa hänelle, onko hän päässyt turvallisesti kotiin. Tosin hänellä on kyllä nelivetoauto. Mutta oli kyllä ollut huolissaan hänkin siitä, että äidin Avensis ei kyllä selviä näistä lumista. Saatiin molemmin puolinen huojennus toistemme kunnossa olemisesta.

Aamulla taas tuli se tosiasia eteen, että suomalainen ei hankeen hyydy! Kaikki taisivat päästä töihin ihan normaalisti. Keliä kauhisteltiin ja lumen määrää. Muutama kertoi, kuinka olivat jääneet pihoihinsa jumiin. Että melkein jäi töihin pääsemättä, mutta vain melkein.
Toisien autoja oli tönätty ja joku oli ollut jotain toista auttamassa pöykystä. Mutta kaikki taisivat olla ihan ajallaan leimaamassa itseään töihin. Kyllä tää pöykyssä selviytyminen taitaa olla suomalaisille ihan sisäsyntyistä! ='D

Ja tänään on satanut lisää! Joten, kerrankin voi kuvan kera todistella, että lunta on polviin saakka! ='D

Meidän nurdella on näin paljon lunta!


VIIKKO 5

Perjantai 2. helmikuuta, klo n. 16.00, tyyntä, pilvistä, sataa lunta, pakkasta -8 astetta.






Ja hei! Olettehan muistaneet käydä osallistumassa mahtavan hienon 'Jauheliha' -kirjan arvontaan? Jos ette, pääset tutustumaan kirjaan ja arvontaan tästä .  
Osallistumisaikaa on vielä viikonlopun ajan!

8 kommenttia:

  1. Eilinen keli tosiaan oli hurja! Pakko oli kuitenkin lähteä siemenlähetys postista hakemaan 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai sitä nyt siemenlähetys täytyy hakea. Vaikka henki menisi! ='D

      Poista
  2. Eilen tuli täälläkin lunta varmaan 30 cm. Kahdesti täytyi tehdä lumityöt ja sisäänkäynti kolmesti, kun aura heitti tieltä roippeet kivikovaksi valliksi portille. Nyt on hangen pinta vajonnut, kun tänään tuli vettä ja plussalla on edelleen. Silti on valkoista ja talvista, mikä on ihan mukavaa.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on satanut vettä! Meillä ei onneksi ole suojannut, pakkasta oli tänäkin aamuna -10 astetta.

      Mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  3. Eilen tuli lunta oikein reippaasti ja niin tulee nytkin! Talvi tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lunta on paljon! Mutta toisaalta, talvehtivat kasvit tykkäävät!

      Poista
  4. No on lunta!! Täälläkin on jonkun verran, ehkä sellaset parikyt senttiä. Ihanaa kevyttä pakkaslunta täälläkin!

    Mä jouduin autoilla sekä torstaina että perjantaina, pitkät matkat vielä molempina. Välillä oli kyllä melkoisia kelejä; kun vaikka rekka tuli vastaan, ei nähnyt hetkeen mitään... Ajelin kyllä hyvin rauhallisesti ja niin vaikutti muutkin olevan liikenteessä ihan turvallisella meiningillä. Tuli suorastaan sellanen tunne, että ei tässä hätää, kun onneksi ihmiset ottaa huomioon ne keliolosuhteet eikä ala suotta siellä urheilemaan, vaikka jono mataa ihan tosi hitaasti välillä. Mä oon huomannut, että oon nykyään aika varovainen ajaja, etenkin siis huonoilla keleillä ja hirvivaara-alueilla. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että liikenteessä selviää vaurioitta, joten parempi olla varovainen!!

    Mukavaa lumista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä toi lumen pöllyäminen on kamalaa tuolla teillä. Näkyvyys menee useiksi sekunneiksi ja täytyy vain toivoa, että muistaa tien mutkat oikein!

      Mukavaa alkavaa pakkasviikkoa sinne teille!

      Poista