perjantai 13. helmikuuta 2015

Revittyä nautaa ala Bloody Mary!

Hui!
Moni tuntee Bloody Maryn krappista korjaavana drinksuna. Mutta moniko tuntee tämän "verileidin" tarinan? Vaikka minä olen aina rakastanut kauhutarinoita, legenda Bloody Marystä, oli minullekin ennen kuulematon.
 Netistähän löytyi taas rutkasti tietoa tästäkin aiheesta. Mutta, kuten monissa muissakin kansantaruissa, ei ole ihan varmaa tietoa, kuka päähenkilö oli. Tai ainakin on, pari eri vaihtoehtoa, kyseiseksi kummittelijaksi esitetty. Eräs Englannin kuningatar, Mary Worth, on tuotu esiin useissa tarinoissa.Yhden version mukaan, hän oli ollut julmuudestaan tunnettu hallitsija, joka kidutti ja tappoi surutta vihollisiaan ja alamaisiaan. Toinen vaihtoehto on että, hänen oma elämänsä olisi ollut yhtä kidutusta keskenmenoineen ja valeraskauksineen, jotka olisivat olleet hänen itsensä aiheuttamia. Häh?!? Ja olikohan jossain jutussa, että veressäkin, olisi hän tykännyt kylpeä. Joka tapauksessa, kuningatar kuoli peilin edessä. Joko rakastajansa surmaamana tai muuten vaan, hääpuku päällään. Okei?!?
Mutta Bloody Mary saattoi olla myös nuori neitokainen, nimeltään Mary Worthington, joka surmattiin raa'asti ja häneltä revittiin silmät päästä. Hän yritti kirjoittaa verellään peiliin, murhaajan nimeä. Murhaajaa ei, tietysti, saatu tuomioistuimen eteen ja Mary-rukan sielu jäi peilin vangiksi.
Joitakin muitakin henkilöitä taruista löytyy, Bloody Mary -ehdokkaiksi, mutta en niistä sen enempää. Googlettakaa, jos alkoi kiinnostamaan aihe enemmän!
MUTTA, kaikissa tarinoissa on yhteistä se; kun yöllä, kynttilän valossa, peilin edessä, vessassa, sanoo kolme kertaa Bloody Mary, hän ilmestyy peiliin. No, siihen ne yhtäläisyydet sitten taas loppuivatkin! Joskus Mary ei ilmesty pelkästään nimeä hokemalla, täytyy lisäksi kolme kertaa pyörähtää ympäri. Ja sitten naikkonen, ehkä, suvaitsee ilmestyä! Pysyivätkö kaikki vielä mukana?
Jotkut ovat kertoneet nuoren naisen hääpuvussaan, silmät verta vuotaen, ilmestyneen peiliin. Toiset (henkiinjääneet?) ovat tarinoineet, että vanha nainen, harmaassa mekossa on ollut peilissä. Tosin hänelläkin ovat olleet öögat veressä.
Bloody Maryn nähneille ihmisille tapahtuu karmeita asioita! Kehoon ilmestyy raapimajälkiä, Mary kaappaa sielun peilin vangiksi, varsinkin jos henkilö on paha. Ja, tietysti, Bloody Mary repii onnettoman peiliin katsojan silmät päästä! Hui! Kokeilkoon, ken uskaltaa!
Minä vähän, kyseenalaistan hieman, sitä seikkaan tarusta, että miksi täytyy olla yksin, VESSASSA. Hei! Jos legenda on satoja vuosia vanha, kuinka monessa torpassa tai edes linnassa, on ollut vessa! Ja varsinkaan sellainen, jossa on ollut peili. Kysyn vain! No, kai jonkinlainen riukusysteemi/ulkohuussi torpissa ja linnoissa joku sontakuilu on ollut. Mutta kuitenkin! Ja yleensäkkään, miksi moista vosua edes tarvitsee kutsua, jos ei sen  näyttäytymisestä mitään hyvää seuraa? Mutta, muutenhan tarina Bloody Marystä, on ihan selkeä ja uskottava! Vai mitä!

Mutta mitä tekemistä Bloody Maryllä on naudan kanssa? Varmaan ihan yhtä paljon, kuin hänellä ja hänen nimeään kantavalla drinksullakaan! Vanhoista taruista ei ainakaan selvinnyt, yhteyttä hänen, tomaattimurskan, tabascon, lehtisellerin ja vodkan välillä. En ole drinkkiä maistanut, mutta voisin kuvitella, että kun sitä juo, niin Bloody Mary ilmestyy varmasti peiliin, juojan omassa kuvajaisessa. Tai ainakin juojan silmät lentää päästä! En voi uskoa, että se olisi hyvän makuista!
Jamie Oliver on kuitenkin kekseliäänä poikana, tehnyt drinksun aineksia tapaillen kastikkeen ja hauduttanut naudan etuselkää siinä. Näin tv:ssä kyseisen ruuan valmistuksen ja se jäi minua mietityttämään. Meidän perhe on vannoutunut Pulled Porkin- ystävä ja Bloody Mary Beef vaikutti nautaversiolta kyseisestä ruuasta!
Koska mitään reseptiähän ei voi ihan orjallisesti noudattaa, jo senkin takia, ettei aina ole kaikkia aineita kotosalla, tein hieman muutoksia alkuperäisohjeeseen. Sitruunamehun sijasta laitoin omenaviinietikkaa. Portviinipulloa en raatsinut avata yhden lirauksen takia. Pelko, että olisin juonut koko pullon, kun sen kerran avaan, sai minut laittamaan Tähti glögiä, jota oli jäänyt joulun pyhiltä. Tuoreet yrtit korvasin kuivatuilla. Vodkan sijasta, minulla oli hieman pienemmän prosentin omaavaa luomuviinaa. Ja naudan etuselän sijasta, tein ruuan kulmapaistista. Itse kasvatetusta Kyllikistä!

Ohjeen ainekset ovat alkuperäisestä reseptistä. Valmistustavan kirjoitin niin, kuin sen itse tein.  Nimen muokkasin itse, vähän vetävämmäksi! Ja vihdoin itse reseptiin:

REVITTYÄ NAUTAA ALA BLOODY MARY



  • 1 kg naudan etuselkää
  • suolaa 
  • mustapippuria
  • nippu lehtiselleriä
  • 4 punasipulia
  • tuoretta timjamia
  • pari laakerinlehteä
  • öljyä ja voita lihan ja kasvisten ruskistukseen
Soossin ainekset:
  •  700g paseerattua tomaattia
  • 2,5 dl vettä
  • 1 rkl raastettua piparjuurta
  • 2 rkl worchester kastiketta
  • muutama tippa tabascoa
  • 3 rkl vodkaa
  • 1 rkl port viiniä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • suolaa
  • pippuria


Ota liha lämpiämään huoneenlämpöön, noin tuntia ennen valmistusta. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. (Valurauta)pata hellalle ja sinne loraus öljyä ja nokare voita. Suolaa ja pippuroi liha ja  ruskista se kauttaaltaan padassa. Pilko sipulit ja sellerit, haluamasi kokoisiksi paloiksi, samalla kun ruskistat lihaa. Ei tarvitse olla ihan silppua, pitkä haudutusaika pienentää ne kyllä.
Ota ruskistunut liha padasta odottamaan ja laita rehut pataan kuullottumaan. Lisää öljyä tarvittaessa. Kuullottele rehuja miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Niiden ei tarvitse ruskistua, vain pehmetä. Laita yrtit joukkoon.
Sekoita soossin ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla, makusi mukaan. Laita liha takaisin pataan, kasvisten päälle ja kaada soosi koko komeuden päälle. Pata uuniin, kansi päälle ja anna muhia 4-5 tuntia. Itse käänsin lihan ympäri kolme kertaa haudutuksen aikana. Viimeiseksi tunniksi, otin padan kannen pois, jotta soosi sakeutuisi ihanaksi. Kannattaa vähän tarkkailla kuitenkin, ettei soosi kuivu liikaa.
Kun liha on valmista, se on niin pehmeää, että repeytyy. Ota liha pois padasta, revi se paloiksi ja kaada soossi päälle. Jos tuntuu, että soosia on liikaa, älä laita kaikkia kerralla. Tunnustele vähän määriä makusi mukaan. Sekoittele hieman, että soosi leviää ympäriinsä. Voila!

"Pelottava" piparjuuri!
Jamie-poika tarjosi tätä piparjuurella maustetun peruna-kaalisoseen kanssa. Ja niin tein minäkin. Jätin tosin sen piparjuuren pois. Olin pelkuri raukka! Minusta muusi oli hyvää, muttei sopinut lihan kanssa. Mutta seuraavana päivänä (ja sitä seuraavana), syötiin riisin kanssa. Ja TaDaa! Oli ihan törkeen hyvää!

Ruskista liha,

kuullota rehut,

liha uimaan soossiin, pata uuniin

ja nauti 5 tunnin kuluttua, valitsemasi lisukkeen kera!

 Rakastan tälläisiä pitkään kypsyviä liharuokia. Ne ovat helppoja tehdä ja valmistuvat lähes itsekseen. Tätä "verisoossi lihaa" aion tehdä jatkossakin ja kokeilla ihan sämpylän väliin, kuten Pullet Porkiakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti