perjantai 8. toukokuuta 2015

Tartuin Haasteeseen!

Huomasin saaneeni Taajamafarmari- blogin Maijalta haasteen vastata 11:sta kysymykseen. Olen tosi huono pistämään tälläisiä juttuja eteenpäin, mutta ilolla niihin kyllä itse vastailen. Minusta on hirmu kiva huomata, että joku blogiani seurannut, huomioi minut näin. Ja ehkä haluaa tietää lisää minusta ja ajatuksistani.
Olen kerran aikaisemminkin vastaillut 7 asian haasteeseen. Sen löydät täältä.

Kurkun kukka. Ihan sairaan kaunis!
1. JOS SAISIT LOTTOVOITON, MITÄ OSTAISIT ENSIMMÄISENÄ?

Ensimmäisenä minulle tuli mieleen, että uudet JALAT! Minun kinttuni ovat ihan sököt. Olleet jo vuosia. Polvissa on kulumia, puuttuu nivelnesteet ja nivelrikko. Jalkaterissä on jalkapöydän laskeumat ja jalkahovit ovat romahtaneet. Suonikohjuja unohtamatta!
 Olen oppinut elämään näiden kipujen kanssa, mutta viime viikkoina, kun olen tehnyt paljon pihahommia ja käynyt kävelylläkin joka päivä, kintut ovat alkaneet vihoittelemaan. Jopa niin pahasti, että limapussin tulehdus on vasemmassa kantapäässä ja oikean jalan polvi on turpeena. Lääkekuurilla ollaan ja koipia pitäs leppuuttaa. Ja millähän ajalla, kysyn vaan! Ja kuka ne piha- ja muut hommat tekee?!?
Olen aina toivonut, että olisi sellainen ihmisvaraosien Motonet, mistä voisi hakea uuden jalan tms., vanhan alettua renaamaan. Eikö olisikin kätsyä?

Apukeinoja kipeisiin koipiin!

En minä nyt varmaan, kuitenkaan säntäisi ensimmäisenä kinttujani katkomaan, lottovoiton saatuani. Mutta yksi homma olisi ylitse muiden. Laitatuttaisin meidän pieneen taloon uuden ulkovuoren. Heti kun "miljoonat" olisivat tililläni, hankkisin remppamiehet kehiin. Ihan suomalaiset, ei virolaisia raksamiehiä!  Puuvuoraus ja väriksi tulisi vanha roosa. Punamultaisia ovat kaikki meidän piharakennukset, mutta se haalistuisi niin nopeasti, varsinkin eteläseinustalta. Vanha roosa. Kyllä, se väri se olisi!

Karaattilevyvuorattu tölli!
2. MIKÄ TEKEE SINUT ONNELLISEKSI?

Jaa-a! Onpas vaikea kysymys. Tai, oikeastaan helppo. Ei ole yhtä ainoata asiaa. Onnellisuus on kokonaisuus. Se on sitä, että elämä sujuu hyvin. Omalla painollaan. Niin, ettei sen sujumista tarvitse ajatella koko ajan. Saa olla suruja ja murheitakin, mutta sopivassa suhteessa hyvien juttujen kanssa. Se tekee minut onnelliseksi!

Kuvallinen onnea: Elukat, koti, grilli ja pihahommista jääneet kottari!

Toki on myös yksittäisiä asioita, mitkä tekee minun elämästäni onnen täyteisen. Niitä ovat koti, maalla asuminen, eläimet, luonto, ruoka, puutarha, ystävät, erilaisiin ihmisiin tutustuminen jne. jne. Onnea on tytär ja Beibe!
Beibe puuhastelee

 Onnea on myös se, että elämässä tulee vastaan asioita, joita ei ole ennen nähnyt tai joihin ei ole törmännyt. Tai, että oppii jotain uutta!

Onnea on kohdata 100 vuotias alppiruusu. Minä olen tuo vaaleanpunainen möykky.
3. ONKO SINULLA VOIMAPAIKKAA JA MILLAINEN SE ON?

Minä lataudun kotona. Joten olkoon se minun voimapaikkani. Ja jos vielä eritellään, niin kyllähän se on meidän ulkosauna, missä minä voimaannun. Lempeät löylyt, hieman löylytuoksua veteen ja ehkä tuoppi olutta. Aah!


4. KUINKA REHELLISESTI KUVAAT ELÄMÄÄSI BLOGISSA?

Tällästä se on! Uskokaa tai älkää! Mutta kyllähän täytyy myöntää, että blogissa tulee kerrottua paljon niitä elämän kohokohtia. Mutta en suunnittele tekemisiäni niin, että teen niitä siksi, että voisin sitten niistä kirjoittaa. Päinvastoin. Ensin suunnittelen ja teen ja sitten ajattelen, että tästähän voisi vaikka kirjoittaa. Kyllähän bloggaaminen on kieltämättä saanut, minut huomioimaan elämää ja ympäristöä tarkemmin. Ja kuvattua tulee taas tosi paljon!

Beibe saappaanheittokisoissa

Luontohetki kesken puuhommien

Mätsärivoitto Maurin kanssa viime kesänä

Koko elämä lehmiä! Oma ja muidenkin!

Elämän jatkuvuutta

"Petojen" väijytyksiä!

Onnistumisia puutarhassa

Käsitöitä

Heppoja! Huomatkaa minun jalkojeni asento! :)
Lukemista ja oppimista. Ja rentoutumista!

Tätä ja paljon muuta!

5. KUINKA VANHAKSI KOET ITSESI?

Ikäähän on siis 43 ja risat. Kroppa on 80-vuotiaan, huonokuntoisen sellaisen. Mutta se mieli... Olen elänyt viidenkympin villitystä etukäteen, jo parikymmentä vuotta. Ja matka jatkuu...
Toisaalta olen kyllä todella lapsellinen. Ja itse pidän siitä piirteestä itsessäni! Joitakuita se välillä kyllä ärsyttää. Huomaan sen. Mutta ei se mitään!
 Ulkoisesti olen ehkä jämähtänyt 80 -luvulle. Se oli sitä aikaa, kun olin nuori ja aikuistuin. Pidin siitä ajan jaksosta, vaikka olen tyytyväinen, että se on ohi ja olen näin vanha. Ristiriitaista, vai mitä?
Muistan näyttäväni nuoremmalta, kuin olen. Joka aamu peiliin katsoessani hätkähdän. En tunne olevani sen ikäinen miltä näytän.
 Minkä ikäiseksi sitten itseni tunnen? En tiedä. Tunnen olevani minä.

Arkilook
6. TAITO, JONKA HALUAISIT OPPIA?

Minä osaan aika paljon asioita. Suurin osa on sellaisia, mitä en juurikaan elämässä tarvitse. Mutta eräs ystäväni sanoi taannoin, että jos hänen pitäisi valita vain yksi asia, minkä hän saisi ottaa mukaan autiolle saarelle, hän ottaisi minut. Hänen mielestään, minä ja minun taitoni olisivat tae siitä, että HÄN selviytyisi hengissä siellä. Minä en kuitenkaan menisi takuuseen siitä asiasta!
Vaikka kuinka osaisikin, aina voi ja täytyy oppia lisää. Minä haluaisin oppia soittamaan kitaraa ja kehräämään villasta lankaa. Ei mahdottomia asioita, mutta jotenkin silti tuntuvat niin kaukaisilta. Aikapulaa ym. ym.

Tällänen kyllä jo löytyy tyttäreltä!
Viipsinpuun olen jo hankkinut lankojen värjäystä varten. Rukki puuttuu...
7. MILLOIN OLET PARHAIMMILLASI?

En aamulla ainakaan, koska väsyttää ja kroppa on kankea. Enkä illallakaan, koska olen silloinkin väsynyt. Ja kankea. En tiedä. Kysyin Beibeltä asiaa. Hän vastasi: "Aina". Olen siis aina parhaimmillani. Siihen on sitten tyydyttävä!

Näin Te minut tunnette!

8. JATKA LAUSETTA: SINÄ ILTANA...

.... hän oli väsynyt ja meni nukkumaan. (Marketta)

.... tähdet syttyivät pohjoisen taivaalla loistamaan! (Beibe)

9. LEMPIVÄRISI?

Punainen! Ja sen eri sävyt. Erityisesti pinkki! Ja musta, harmaa, vihreä... Kaikki nämä kivasti toisiinsa yhdistettyinä!

Makkari
Tyttären huone

Rakas rokokoosohva
 Kodin värimaailma puhukoot puolestani!

10. MISTÄ KEVÄT ALKAA?

Kevät alkaa siitä, kun aamulla kompuroit katkokävellen koiran kanssa lenkille ja tajuat, että linnut laulavat klo 5 aamulla. Räksät sanovat, että tsäk tsäk.
Kevät alkaa siitä, että otsalampun saa jättää naulaan, kun lähtee aamutallille.
Kevät alkaa siitä, että tulee toimeen vähäisemmillä yöunilla.
Kevät alkaa siitä, että huomaat olevasi jatkuvasti kiireinen.
Kevät alkaa siitä, että joka ikkunalaudalla kasvaa jotain.
Kevät alkaa siitä, että on kokoajan iloinen!



11. OLETKO TEHNYT JOTAIN MITÄ KADUT?

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee!

Tai vaihtoehtoisesti pajupillillä!

Tässäpä näitä vastauksia. Nyt on niin takki tyhjä, että jätän haastamatta lisää. Kysymykset olivat hyviä, pistäkää oma-aloitteisesti haastetta kiertämään, jos halua siihen tunnette.

Johanna, sinulla on upea blogi. Kiva, että sinä lähdit seuraamaan minun juttujani!

4 kommenttia:

  1. Marketta et kyllä arvaa kuinka kivaa näitä oli lukea, olet kyllä niin mahtava pakkaus! No tietenkään kivuista ei ollut mukavaa lukea ja sinulla on varmaan vaikeuksia nukahtaa, jos jalat särkee ja ovatko unet hyviä?

    Tuo rokokoosohva on niin mieletön, että wau ja miten hieno väri!!! Täälläkin lemppariväri on punainen. <3 Tyttäresi huoneen tapettikin on aivan ihana. <3

    Mahtavaa äitienpäivää Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että oikein pakkaus! :) On kyllä mukavaa, kun immeiset tulevat hyvälle tuulelle mun jutuista!
      Sohva on kyllä oikea söpöliini!
      Hyvät äitienpäivät sinullekin, Tiia!

      Poista
  2. Mulle kans tuli tosi hyvä fiilis näitä lukiessani! Olet jotenkin niin ihanan positiivinen, annat virtaa tällaselle ei-niin-positiiviselle... Mun tuli niin mieleeni, että voisinpa tuntea sut ihan livenä!

    Toi sun Beibe on kyllä niin mahtava kanssa. Taidatte olla tosi hyvä pari! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Mukava jakaa hyvää fiilistä!
      Se on kyllä jännä juttu, kun mä en itse tunne olevani mitenkään yltiö positiivinen. En minä kauheasti "turhia" murehdi, mutten kyllä yritä väkisinkään pirtsakka olla.
      Olen kanssasi samaa mieltä. Olisi kiva kyllä joskus tavata ihan livenä!

      Joo-o! Kyllä me aikas hyvin yhteen sovitaan!

      Poista