perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tunnustusta ja haaste!



Sain Korpikiven Tuvan Sadulta tunnustuksen ja haasteen. Kiitos kunniasta!
Siitä onkin hetki vierähtänyt, kun olen viimeksi ollut "haastettuna"! Pikkusen iski paniikkikin, kun päivät ovat olleet niin täynnä.  Pari pientä reissuakin edessä. Mutta toinen kotimaan päiväretki on tehty ja ajattelin täyttää velvollisuuteni ennen pikku ulkomaanmatkaani ja postata reissuista sitten myöhemmin. Asiat tärkeysjärjestykseen, eikö niin!

Siis, itse haasteeseen:
                 
                                                           
Haaste
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.


1. Itse postaus on vastaus ensimmäiseen kyssäriin! =D


2. Olimme Beiben (mieheni, jos jollekulle on vielä epäselvää, kuka hän on) jääneet vuorotteluvapaalle. Olin miettinyt oman blogin kirjoittamista varmaan vuoden, ennenkuin sitten uskalsin avata elämäni Teille, ihan omaa ristimänimeäni käyttäen. Kuitenkin minulla oli jotenkin pakottava tarve kertoa, kuinka ihanaa elämä on. Jatkuvana raatamisena, mutta välillä myös hauskaa pitäen. Iloineen ja suruineen! Rakkauden täyteistä!
Kertoa ystävillemme, missä me olemme ja mitä me teemme, kun emme ehdi/jaksa vierailla.  Ja muistuttaa myös itseäni, kuinka rikasta elämää saan elää. Välillä meinaan tuntuu siltä, ettei tapahdu mitään! Ensimmäisen, haparoivan ja pelokkaan postaukseni voit käydä lukemassa täältä. Ja hups, huomasinkin tässä samalla, että blogini 2-vuotissynttärit ovat ihan päässet livahtamaan ohitseni!



Aluksi ajatukseni oli kertoa elukoistamme, viljelyistämme, remppaamisesta ja yleensäkkin parin hehtaarin tilalla omavaraistelusta. Mutta pian huomasin, etten pysty rajaamaan tekemisiämme noin pieniin raameihin. En halunnut blogistani mitään tietokirjamaista, vaan että se on minä ja me!



Blogiini haetaan tosi paljon hakusanalla "omavaraisuus". Joku voi syvästikkin pettyä siihen, että jonkin kukon teurastusta ja käsittelyä koskevan postauksen jälkeen, seuraava postaus saattaa käsitellä jotain tosi kaupallista. Mutta tämä on meidän elämää ja olenkin halunnut osoittaa avaamalla sitä, että elämässä täytyy olla armollinen asioille. Ja minä en jaksa mistää asioista paatoksella paasata, vaan lapsenomaisellakin huumorilla. Tietysti asiallisesti ja kunnioituksella!

Ahlmannin oppilaitokselta napattu!
3. Ohjeeni aloittavalle bloggarille on juurikin se, että mieti haluatko blogisi käsittelevän jotain yhtä aihealuetta. Ruokaa, matkailua, eläimiä, kenties politiikkaa? Vai saako se rönsyillä sinne tänne? Niinkuin meikäläisen blogi!
Muista kuitenkin, että sinun blogisi on sinun ja sinulla on oikeus muutoksiin! Ja sellaisethan blogit ovat mielenkiintoisia, jotka kehittyvät!
Itse en edes seurannut yhtään blogia, ennen omaani. Lueskelin niitä kyllä ja hain paljon tietoa ja ohjeita niistä. Oman blogini myötä olen löytänyt monta ihanaa ja mielenkiintoista blogia ja kirjoittajat niiden takaa. Monesta on tullut hyviä blogiystäviä, vaikken ole heitä henk.koht. tavannutkaan.


4. Kuten jo alussa mainitsinkin, tämän haasteen heitti Satu Korpikiven Tupa -blogista. Täältä pääsette tutustumaan hänen blogiinsa. Se on juuri sellainen blogi mistä minä pidän, asiaa laidasta laitaan!


5. Jatkan haastamalla seuraavat blogit:


                                                          1.  Nannukka, Vihreämpi akkuna
                                                          2.  Päpä, Päpän Puuhailut
                                                          3.  Viv, Kotiruokalistalla

                                                          4.  Sauvajyvänen
                                                          5.  Vivi, Verkkoja vesillä, osin rannallakin
                                                          6.  TainaT, Kahelinkulma
                                                          7.  Elämää pohjolassa
                                                          8.  Between, Rikkaruohoelämää
                                                          9.  Keskeneräinen, Tää on vielä kesken
                                                         10. Tuulikki, Kukkia ja koukeroita

En nyt sitten ole sitten yhtään varma siitä, oletteko jo jossain vaiheessa saaneet tämän haasteen. Jos olette jo kysymyksiin vastailleet jonkun toisen haastamana, sivuutatte tyynen rauhallisesti minun haasteeni ja jatkatte elämäänne vanhaan malliin!



Myöskään en halua haastamisieni rasittavan ketään! Jos ette halua/jaksa/viitsi vastata haasteeseen, en ota nokkiini!


Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

14 kommenttia:

  1. Jei, lähden mukaan. Sillä varauksella, että odotan ensi viikkoon kun elämä ehkä hetkosen rauhoittuu perheen jenkkivahvistuksen lennettyä kotiinsa. =)

    Mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että tartut haasteeseen!

      Mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  2. Tämä on mukava haaste. Kivat vastaukset. On kiva tietää miten ihmiset ovat aloittaneet bloggauksen. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Bloggaamisen aloituksen "syyt" voivat olla ihan erilaiset, mitä blogit nykymuodossaan antavat olettaa!

      Mukavaa viikonloppua sinullekkin, Anneli!

      Poista
  3. Kiitos Marketta! En ole tätä haastetta aiemmin saanut ja otan sen mielelläni vastaan. Tosin nyt elämä on sen verran kiireistä, että haasteen käytännön toteuttaminen voi siirtyä rauhallisempaan aikaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. No hyvä! Joo, ymmärrän täysin kiireesi! 😃 Vastailet sitten kun joudat.

    Kivat viikonlopun jatkot sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Marketta haasteesta, tämäpä oli mukava yllätys! Ei ole blogimaailmassa haasteita kiertänytkään pitkään aikaan, joten ihan kiva juttu nyt. Tarvitsen vähän miettimisaikaa ja vastailen sopivassa välissä. Oli niin mukava lukea sinun vastauksia ja heh nuo alimmat kuvat ovat niin hauskoja jotta hekottelen täällä.. :D
    Ihanaa viikonlopun jatkoa teille sinne!,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Ei ole haasteita kierrellyt, ei. Toisaalta se on näin kesäaikaan ihan hyväkin, kun on porukoilla aika hieman kortilla! =D

      Kiva, että sain hauskuutta päivääsi!

      Sadekkin taukosi hetkeksi, on meinaan koko viikonlopun satanut täällä meillä päin!

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Enköhän minä jossain välissä saa puserrettua itsestäni vastauksia. Nykyään kun on jaksaminen huonoa, kerkiää välillä postaukset vanhentua ennen kuin ehtii julkaisuun asti edes, mutta tämä ei onneksi ole mihinkään hetkeen sidottu.

    Tosi hauska kuvitus oli tässä sinun jutussasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole niin hyvä! Joo, ajan kanssa otat. Täytyyhän sitä rauhassa mietiskellä vastauksiaan, eikä hötkyillä! Ja omien voimavarojesi puitteissa!

      Heh, heh! Meikäläinen on vähän tällänen hassuttelija! =D

      Poista
  7. Oli ihanaa lukea vastauksesi kysymyksiin :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta. Mulla on ollut tapana etten osallistu näihin haasteisiin joten jätän tämänkin väliin.. Kiitos kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Ei haittaa yhtään, vaikket haastetta ota vastaan. Jokainen tyylillään! Onhan niihin vastailemisessa aina se oma hommansa! =D

      Poista