Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Vaatekaapin siivous ja mietteitä omasta tyylistä tai sen puutteesta!



Heli Kotoisaa arkea -blogista siivoili vaatekaappejaan joitakin aikoja sitten. Samalla hän laski vaatteensa ja teki tilinpäätöstä siitä, mitä tarvitsisi lisää ja mitä lähti hävitykseen.

Itse en juurikaan uusia vaatteita tarvitse, muutaman hupparin ja collegehousut. Mutta pois laitettavaa olisi huru mykke!
En nyt jaksanut tarkkaan laskea eri vaatelaatuja. Enkä laajentanut siivoilujani kenkiin, takkeihin ja ulkoiluvaatteisiin muutenkaan. Ne me säilytetään vinttikomeroissa.
Hanskat, pipot sun muut jätin myös inventaarin ulkopuolelle.

Joitain kuitenkin oli pakko laskea ihan sen takia, kun Beibe väitti niitä olevan minulla "ihan sairaan paljon". Olen sanonut hänelle "höpö höpö", mutta huomasin, että oikeassahan hän oli. Ainakin t-paitojen, alushousujen ja sukkien suhteen! Osa syy näiden edellä mainittujen määrään on se, että meillä on tosi iso pesukone. Meitä kun ei ole kuin kaksi henkilöä tässä taloudessa, kestää kauan koneen täyttyä. Pientä pyykkiä menee 7 kilon koneeseen paljon.
Mutta siihen tulokseen tulin, ettei vaatekaapissani ainakaan ole mitään sellaista, mikä ei mahdu päälleni!

Täällä meilläpäin on satanut pari päivää. Ja mikäs onkaan parempaa puuhaa sadepäiville, kuin vaatekaapin siivous.
Yleensä teen sen pari kertaa vuodessa. Syy on niinkin yksinkertainen kuin, etten löydä ikinä löydä juuri sitä mustaa puseroa mitä tarvitsisin sillä hetkellä. Minulla kun ei juurikaan muun värisiä paitoja ole. Ja tuntuu, että ne muutamat muun värisetkin hukkuvat sinne vaatekaapin mustuuteen!
Meillä ei ole mielestäni mitenkään jättikokoista vaatekaappia. Meillä on molemmilla omat kapeat osuutemme kaapista ja kaksi alalaatikkoa kummallakin.
Alusvaatteet ja sukat säilytetään kapeassa ja korkeassa lipastossa, missä on 6 laatikkoa.

Beiben kaappi

Mun kaappi


Leveä osuus, missä on tanko ripustettaville vaatteille, on yhteinen. Samoin sillä puolella oleva hylly. Tosin suurin osa roikkuvista vaatteista on minun. No, hei! Eihän miehet tarvitse kuin pari kauluspaitaa ja puvun tai kaksi!


Yhteinen puoli, joka suorastaan tursuaa!

Mua on ärsyttänyt pitkään se, että minulla joitakin sellaisia hieman parempia trikoisia puseroita, jotka rypistyvät hyllyillä viikattuna. Mutta kun ne ei roikkumaankaan mahdu, kun tankopuolella on niin paljon mekkoja sun muita. Nyt päätin, että ne mekot ja hameet, mitä en ole pitänyt moneen vuoteen, saavat lähteä. Samoin kaikki ne "keski-ikäisen" ja "mummon" näköiset paitikiset, joita en juuri koskaan pidä. Ainoastaan silloin kun olen halunnut näyttää vakuuttavalta, järkevältä, siistiltä ja uskottavalta.
Mutta vuosi vuodelta olen tullut varmemmaksi omasta tyylistäni, joka ei ole mitään noista edellä mainituista.
Olen loppuen lopuksi aikas tyylitön! Meidän naulakkoon ja kenkähyllyyn kun katsoo, luulisi että meillä asuu homopari tai muuten vaan pelkkiä miehiä. Esimerkiksi Beibe ei käytä lainkaan lippalakkeja, vaan kaikki MUSTAT lippikset ovat minun. Ja varsinkin näin kesäaikaan, käytämme molemmat huppareita takkeina. Kenkinä pelkkiä tennareita, lenkkareita, vaelluskenkiä tai saappaita!


Ja taas on imurikin keskellä eteistä!


Joku voisi sanoa, että yritän näyttää nuoremmalta mitä olen. Mutten minä mitään yritä. Satun vain pitämään samanlaisista vaatteista kuin esim. tyttäreni. Tälläinen minä olen ja täts it!

Erään collegepaitani teksti


Pidän myös kovasti kaikesta asenteellisesta vaatetuksessani. Edellä mainittu musta väri, niitit, nahka, pääkallot. Mieluummin överit, kuin vajarit!
Mutta huumoria pitää myös olla. Voi olla ettei muita naurata, kun läski pukeutuu t-paitaan, minkä rinnuksissa on ranskanperunoita. Mutta, "I don't give a fuck!" Pääasia, että minua itseäni naurattaa!😆

Eikä tämä ole ainut ruoka-aiheinen paita minulla!


En juurikaan vaatteilla keikoile kotona tai muutenkaan arkena. Kotona pukeudutaan "paskavaatteisiin", koska täällä vain yksinkertaisesti vaatteet sotkuuntuu.
Muuten minulla on melkein aina jalassa farkut tai collegehousut. Yläpäässä on huppari, collegepaita tai t-paita.



Niitähän minulla muuten piisaa, niitä t-paitoja. Minä oikein odotan kesää jo sen takia, että saan niitä pitää. Jokin tekstillinen tai kuvallinen t-paita ja caprimittaiset farkut tai vastaavat jalkaan. Ja lippis päähän. Se on siinä! Ei tarvi hiuksiakaan laittaa!


Naisella ei voi olla koskaan liikaa t-paitoja! Vielä muutama mahtuisi...

Mulla on jonkin verran bändipaitoja. Ja nyt olen alkanut haalimaan leffapaitoja. Ai että mä tykkään!
Tälläisiä perus t-paitoja minulla on kaapissa reilut parikymmentä, plus sitten ne "siistit" t-paidat. Yksi hyllyllinen, kahdessa isossa kasassa!



Yllätyin myös housujeni määrässä. Collareita minulla ei ole kuin muutamat. Ne on vähentynyt ihan luonnollisen poistuman kautta.
Mutta farkkuja ja muita housuja... aikas monet. Farkkuja ja farkkucapreja on yhteensä 10 ja muita vastaavia 4. Mutta kaikkia pidän! Plus kolmet juhlahousut.
Hameitakin oli useita trikoisia ja pari farkkuhametta. Kesällä pidän paljon hamosia legginssien kanssa. Ja tietysti t-paitaan yhdistettynä!

Pökät ylhäällä, hameet ja topit alhaalla.


Hihattomia toppeja minun kaapistani löytyi 18 kpl. Pidän niitä aluspaitoina. Myös kesällä sen t-paidan alla. Kun on tälläinen muhkurainen kuin minä, paita ei mene makkaroiden väliin ja laskeutuu mukavammin, kun on pitkä toppi alla.

 Beibe aina kyseenalaistaa aluskalsareideni määrää, eikä usko minun niitä kaikkia tarvitsevan. Hieman ehkä kuitenkin yllätyin, että laatikosta löytyi 30 pikkarit. Yhdet on tietysti jalassa ja monetko pyykissä, en tiedä!


Kalsareita piisaa!

Samaten sukkia... 42 paria laatikossa. Ja silti tuntuu, ettei löydy tilanteeseen sopivia sukkia!

Näitä käytän töissä...

... sekä näitä!

Sukkalaatikko tursuaa!


Tissiliivitilanne ei ole kehuttava. Juurikin viime viikolla ostin kahdet lisää, kun suurimmasta osasta rintsikoistani puuttuu toinen tai molemmat kaarituet. Muutenkin ne ovat jo niin virttyneitä ja kuoleentuneita, etteivät mitään tue.
Ritsikat vaan ovat niin sikakalliita, ettei millään raaskisi. Ja sopivien löytäminen on vaikeata. Onneksi rintsikkavalmistajat ovat lakaneet nöyrtymään siihen, että porukka lihoo ja tekevät liivejä hieman suuremmillekkin rinnanympäryksille. Ja niin, että kuppikoko pysyy A:na tai B.nä. Ei kaikilla läskeillä ole isot rinnat, kuten ei allekirjoittaneellakaan!
Lisäksi kaapeistani ja laatikoistani löytyy niitä parempia vaatteita. Mekkoja , paitiksia, sukkahousuja, neuleita ja sen sellaisia. Minä olen sellainen, että kun laittaudutaan niin laittaudutaan sitten oikein kunnolla. Silloin tyylini on niin meikissä kuin vaatteissanikin lähinnä "Drag queen"!

Mä niin rakastan korkkareita, vaikka harvoin niitä pidänkin!


Kun harvemmin laittautuu ja yleisilme on aina "spuge", ainakin huomataan, että on parempaa päällä!


Kaappi siivottuna. Ei se nyt tyhjemmältä näytä, mutta kaikki turha on pois!


Kaksi vaatekappaletta minkä nimeen vannon, on muotoileva toppi ja -alusmekko. Ei ne mitenkään hoikemman näköiseksi tee, mutta vaatteet niiden päällä laskeutuu kivasti ja näyttävät hyviltä. Suosittelen lämpimästi sellaiset hankkimaan. Ihan perus kappaaleista ja lindekseiltä saa!

No, nyt on vaatekaapit siivottu ja kyllähän sieltä lähtikin kamaa. Yksi iso jätesäkillinen sellaisia juhlamekkoja ja hameita, mitä ei ole tullut pidettyä toviin. Samoin ne "mummopaitikset"! Jopa muutamasta t-paidastakin luovuin. Oli jotenkin hyvä fiilis siivota, eikä ollut yhtään luopumisen tuskaa. Se, että kaduttaako joskus myöhemmin, on sitten sen ajan murhe!



Mutta ihan lopulliseen hävitykseen, eli poltettavaksi, ei mennyt paljon. Ja nekin olivat jo sellaisia, mitkä olivat rikki tai muuten venähtäneitä ja tulleet tiensä päähän.

Ainakin lähtevät hävitettäväksi tyylikkäässä kassissa!


Nyt vaan pitäisi miettiä, mitä noilla jätesäkin kuteilla teen. Vienkö Uffin laatikkoon vai kirppikselle?
No, nyt on kaapit siivottu ja kreivin aikaan, koska tänään paistaa aurinko ja kasvimaahommat kutsuvat!

Nyt pitäisi löytyä tarvitsemani!


Ja jos joku ihmetteli, miksi Beibe valittaa minun alushousujen ja sukkien määrästä, niin kerrottakoot, että hän usein viikkaa pyykit narulta ja järkkää kaappeihin. Useammin kuin minä! Siksi hän turhautuu, kun rouvalla on kalsareita niin paljon, ettei laatikkoon mahdu!


12 kommenttia:

  1. Kiva postaus!😊sait hymyn huulilleni...pitäis tehdä sama...mä kyllä uskaltaisin kuvata vasta jälkeenpäin..hihii.Oikein ihania kesäpäiviä😊💟

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukava kuulla, että viihdyit rättipostaukseni parissa! ;D

      Kuule, ei kellään ole siistiä ja järjestyksessä olevaa vaatekaappia. Muulloin kuin just siivouksen jälkeen!

      Ihania ja aurinkoisia päiviä sinullekkin!

      Poista
  2. Taas oli niin mainion markettamainen postaus! 😁 Vai että Drag Queen ja homopari. 😁

    Sulla on kivoja vaatteita ja upeita asennevaatteita! Ja vau mitkä korkkarit!! Sä osaat mielestäni tosi kivasti ja rohkeasti pukeutua just omaan tyyliisi. Muistan sen postauksesi kun menit niihin reiveihin, ihailin sillonkin sun tyyliä. Että anna mennä vaan jatkossakin, kaikki peliin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdit sen spugen, joka asuu myös meillä! ='D

      Kiitos kehuista! Mä en vaan osaa olla minkään muun tyylinen. On meinaan kokeiltu! Kun minusta tuli äiti, kuljin siisteissä puuvilla housuissa ja pitkässä, poolokauluksisessa neuleessa. Tukka oli sellainen perussiisti polkka. Ei jumalauta helvetti, en vaan pystynyt! Tajusin, että lapsen kanssahan voi olla vähän hassu. Tosin, lapsi on jo muuttanut vuosia sitten pois kotoa. Mutta välillä kysyn häneltä, että häpeääkö hän äitiään. Ei kuulemma häpeä, ainakaan kovin usein. Se on minulle se mitta; jos läheiseni häpeävät, olen mennyt liian pitkälle! Vielä ei ole tullut raja vastaan!

      Poista
  3. Minä niin teitä vielä matkin..... kunhan ehdin.

    VastaaPoista
  4. Vaatteiden pitää olla sellaisia, että niissä viihtyy ja tyylin sen mukainen. Minun on vaihdettava vaatteet aina kun lähden kylille, puutarhatöissä kulutan mukavia ja joustavia kuteita, kuumalla ilmalla mekkoja. Ne ovat usein niin likaisia tai roskaisia, ettei niissä voi mennä edes postilaatikolle :)
    Vaatekaapin organisointi tuo uskomattoman hyvän mielen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Olen aina ihmetellyt, miten joku muu voi sanoa, millaisiin vaatteisiin toisen pitäisi pukeutua. Eihän toinen voi tietää, miltä millaisetkin vaatteet tuntuvat kenenkin päällä"

      Vähän samanlaista meininkiä täällä ton vaatteiden vaihdon suhteen. Kotovaatteet on yleensä niin likaisia, ettei niillä voi tontin ulkopuolelle mennä. No, postilaatikolle just ja just. Silleen ettei kukaan näe! ='D

      Poista
  5. mahtava postaus!

    Minulla itselläni on suhteellisen vähän vaatteita. Koska kaapissani on tyhjää tilaa, on herra Karhulla siitä syystä tapana laittaa omia vaatteitaan minun puolelle kaappia. Kerran kaappiini ilmestyi oikein supertyylikäs liituraitapuku. Että harmitti, kun se oli liian suurta kokoa minulle. D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Sussi!

      Sinähän nyt merkillinen nainen olet, jos sinulla on vähemmän vaatteita kuin herra Karhulla! =O

      Poista
  6. Tähän minunkin pitäisi tarttua. Jotenkin tuota vaatekaapin siivousta aika vain siirtää. Iloista viikonloppua! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yleensä aikas kova urakka, joten kyllähän sitä syystäkin siirtää!

      Kiitos samoin sinulle! Tulen katsomaan arvontasi, jotenkin olen sen kiireiltäni missannut!

      Poista