Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Arkikuvia 23/52

VIIKKO 23

"Ei niin kaunis, mutta hoitaa asiansa!"

Me ollaan kovia saunomaan. Niin kuin moni muukin suomalainen. Yleisestihän keskiviikko ja lauantai mielletään niiksi vakio saunapäiviksi. Me taas harvemmin saunotaan noina kyseisinä päivinä. Lauantaisin ehkä useammin, mutta keskiviikkoisin harvemmin.
En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä siihen vaikuttaa, että keskiviikkoisin talvella tulee Tanskalainen maajussi telkusta juurikin parhaaseen saunomisaikaan. Lauantaisin taas Avara luonto. Kesällä nämä asiat eivät vaikuta. Muutenkin telkku saattaa pysyä monta päivää ihan vaan ruutu mustana, kun elämä sijoittuu ulos.
Useasti lauantaisin saatetaan olla kyläilemässä. Tai ei vaan jaksa/halua kuluttaa aikaa saunan lämmittämiseen ainoana sellaisena päivänä, kun ei ole juuri tullut töistä tai ole mielessä seuraava työpäivä.
Me tykätään käydä saunassa tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Kyllähän me saunotaan ihan minä päivinä tahansa. Miten nyt vain hommilta ja menoilta sattuu olemaan aikaa tai tarvitsee pesulla käydä. Mutta jotenkin nämä kolme edellä mainittua päivää vain sattuvat tosi usein meidän saunapäiviksi.
Perjantaina on ihanaa mennä saunaan pesemään työviikon rasitukset, murheet ja hiet. Sunnuntaina on mukavaa saunoa itsensä rennoksi, jotta saa ihanat unet ja taas jaksaa aloittaa työviikon. Tiistai on mielestäni viikon v....maisin päivä. Silloin viimeistään iskee tajuntaan, että viikko vasta on alussa ja viikonloppuun on vielä monta päivää. Yleensä tiistaisin ei myöskään tapahdu mitään kivaa. Joten ihan hyvä saunapäivä siis!

Sisäsaunan kamalat, pinttyneet lauteet ja vähän tavaraa säilytyksessä!

Meillä on kaksi saunaa; sisäsauna ja ulkosauna. Molempien kiukaat lämpiävät puilla.
Sisäsauna on 1994 rakennetussa "elintasosiivessä". Silloin Leppämäkeä asuttanut Vieno-mummu ei halunnut isoa saunaa ja suihkullakaan hän ei kuulemma mitään tehnyt. Joten sauna on kyllä tehtykin tyyliä ja rahaa säästäen!
Saunaan ei tule hanasta kuin kylmävesi ja pesuvesi lämmitetään padassa. Me ollaan siis pesty itsemme jo 17 vuotta ihan tekemällä pesuvesi sankoon/vatiin ja kauhottu kuupalla päällemme. Ei kulu vettä paljon ei, tällä systeemillä. Joten jotain hyötyä tästä on ollut! Kaksi normi ämpärillistä menee, jos laittaa hoitoainetta nuppiin. Jos ei, pärjää yhdellä ämpärillisellä vettä. Eli 8:lla litralla. Voipi kokeilla, jos te turhaan suihkussa seisojat ette usko! ='D
Olemme monta vuotta miettineet koko sisäsaunan hävittämistä. Tekisi kunnon kylppärin sinne ja pesuhuoneesta kodihoitohuoneen. Sanomattakin on selvää, ettei tuo sauna tossa kunnossa ainakaan ole mitään suurta nautintoa varten.
Mutta talvella vaan on niin kätsyä käydä tossa sisällä saunassa ja samalla lämpiää talokin. Joten, kai me sitten jossain vaiheessa rempataan "koko paska" ja minä unohdan ikuisiksi ajoiksi sen kodinhoitohuonehaaveen.

"Aah, mitkä löylyt!"


Mutta ulkosauna... aah, mikä maanpäällinen paratiisi! Me rempattiin se muutamia vuosia sitten, mutta se oli jo ennen remppaakin ihana paikka.
Siellä oli ennen jonkun kyläsepän tekemä kertalämmitteinen kiuas ja vesi lämpisi pukuhuoneen puolella isossa, muuratussa padassa.
No, kiuas paloi puhki ja päätimme tilata uudeksi kiukaaksi virolaisen Stoveman -merkkisen kivikasan. Ja se on antanutkin ihan taivaalliset, pehmeät ja kosteat löylyt!


Ainut huono puoli kiukaassa on, että varsinkin talvella sen lämmittämiseen menee monta tuntia. Joten senkin vuoksi on hyvä, että on sisällä sauna, joka lämpiää hieman nopeammin.
Vesi lämpiää nykyään ulkona olevassa vesipadassa, joka on omassa katoksessaan. Vanha purettiin sisältä pois ja sen tilalla on pieni kamiina.

En stailannut yhtään saunaa kuviin. On ihan edellissaunonnan jäljiltä!

Ulkosaunassa me sitten viihdytäänkin oikein kunnolla. Istutaan tuntitolkulla ja tuijotetaan ikkunasta ulos. No, talvellahan on yleensä pimeää. Mutta meillä palaa aina myrskylyhty ulkopuolella, niin lepattavaa liekkiä on rauhoittavaa katsella. Kesällähän sitten näkyy vehreyttä.


Me sitten rakastetaan saunoa täällä ulkosaunalla!  On ihanaa kesällä mennä saunan lempeisiin löylyihin, kun on koko päivän puuhastellut jotain ulkona. Tai talvella palellut!
Useasti me myös syödään täällä. On ihanaa kesällä grillata meidän pikku pallogrillillä saunomisen ohessa. Tai talvella paistaa makkarat kiukaan tai takan luukusta tikulla.
Monesti meillä on ihan valurautapannukin matkassa ja siinä sitten tirisee jotain hyvää sillä välin kun me löylytellään. Ja ei ole harvinaista, että keitellään sumpit saunalla!


Että tälläistä sauna-arkea me täällä vietellään! Juuri nytkin tätä kirjotellessani, Beibe lämmittää ulkosaunaa. Taidampa alkaa valmistautumaan ihaniin iltalöylyihin!

2 kommenttia:

  1. Tätä juttua en uskalla näyttää meidän isännälle!! Se olisi just valmis askartelemaan pihasaunan tuosta meidän varastosta, joten tästä saisi liikaa vettä myllyyn. =D

    Ei kun voi veljet mikä ihana taivaspaikka teillä on pihalla!!! Aivan mielettömän upea.

    Harkitsen sittenkin uudestaan. Meillä on siis todella kookas pihavarasto, jonne voisi saada melko pienellä tekemisellä (+luvilla) jotain vastaavaa. Olisipa hyötykäytössä eikä romujemmana.
    Meneekö teillä tuolta viemäri ulos vai vesi jonnekin kaivoon? Siis poistovesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ulkosaunassa vaan saa ihan toisellaiset fiilikset, kuin sisäsaunassa. Vaikka meilläkin pääsee sisältä ihan "heittämällä" ulos istuksiin niin halutessaan.

      Joo, pesuvedet menee ihan lattiakaivon kautta viemäriin.

      Poista