Aikamoista draamaa naapurissa!

Meillä ei ole ihan lähellä ihmisnaapureita. Leppämäen tölli on kätevästi tontin keskellä ja sattuu vielä niin kivasti, että kaksi kuudesta lähinaapurista on kesämökkejä. Ja jos vielä hehkutellaan, niin mökeillä ei juurikaan käydä.
Vakkariasukasnaapurit taas kuuluvat, mutteivät näy. Niihinkin on meidän talosta noin 150 metriä. Joten aikas rauhassa saadaan olla! Eipä sillä, meillä on kivoja naapureita!
Elukoita sen sijaan naapureina meillä on hurumykke. Aikas harmittomia suurin osa niistäkin.
Kauriit ja peurat asuttavat lähipeltoja ja metsäsaarekkeita. Eivät ole uskaltautuneet pihaan saakka. Vielä...
 Rusakoita on ihan riesaksikin saakka, mur! Käyvät pirun nököhampaat syömässä meidän puuntaimia.
Lintuja on jos jonkinmoisia ja hyvä niin. Niitähän on talviruokinnalla ja pesäpönttöjä rakentamalla yritetty houkutella jäämään. Ne houkuttavat joskus haukkoja pihaan ja kerran on kanahaukka hyökännyt kanojenkin kimppuun.
Supikoiriakin liikuskelee naapurustossa. Pitävät iltaisin aikas ärinää joskus, mutta mitään muuta häiriötä niistä ei ole. Paitsi paskovat pihaan! Beibe on niitä loukuttanutkin nurkista pyörimästä. 
Kettu on sellainen naapuri, mitä on kiva seurata tuossa lähipellolla. Mutta pihaan en sitä haluaisi. Nythän kanat ulkoilevat turvallisesti ulkotarhassa. Mutta kaksi kertaa aiemmin kettu on hakenut meiltä kanoja pihasta. Ovat kyttäilleet aamulla jossain, kun olemme päästäneet kanat ulos ja olemme menneet takaisin sisälle.
Ensimmäisellä kertaa oltiin itsekin pihassa, mutta talon toisella puolen. Naapurin peltoa oltiin silloin kyntämässä ja emme kuulleet mitä pihassa tapahtui. Traktorikuski oli vain nähnyt, kun kettu roudasi monta kanaa metsään. Ilmeisesti pennuilleen.
Toisella kertaa Beibe päästi aamulla kanat ulos ja tuli takaisin sisälle kahville. Vajaan puolen tunnin päästä mentiin takaisin ulos ja kauhuksemme huomattiin ketun teurastaneen suurimman osan kanoistamme pitkin pihaa. Itse repolainenkin oli vielä rikospaikalla ja oli niin väsynyt tappamisesta, ettei edes lähtenyt meitä pakoon.
 
No, tässä yhtenä päivänä olin menossa alapellon kasvimaalle, kun kuulin hirvittävää rääkymistä naapurin pellolta. Näin, kuinka kettu juoksi jotain tummaa ja aika isoa suussaan kohti metsää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten ihmeessä se on päässyt kanatarhaan? Samassa huomasin, että supikoira seurasi sitä ja piti sellaista rähisevää ääntä. Silloin tajusin, että kettu oli käynyt hakemassa supinpoikasen, todennäköisesti ruuaksi omille poikasilleen. Tämä saattaa olla se sama kettu, joka ensimmäisellä kerralla meiltä kanoja tappoi. Olemme käyneet etsimässä sen luolaa, muttemme ole sitä koskaan löytäneet.
Supi palasi takaisin ja kettu jatkoi matkaansa välittämättä yhtään pellolla äestämässä olevasta traktorista.

Tänään Beibe oli nähnyt saman tapahtuvan uudelleen. Supikoiralla on ilmeisesti pesä naapurin vanhan navetan alla ja kettu on päättänyt käydä listimässä kaikki pennut ruuakseen sieltä.
Jotenkin on hieman ristiriitainen olo tästä naapuridraamasta. Supikoirat on tulokaslaji, eivätkä ne kuulu tänne. Ne tuhoavat metsäkanalintujen pesiä ja tappavat jäniksenpoikasia. Samaahan ketutkin tekevät, mutta nehän ovat kuuluneet suomalaiseen luontoon aina.

On kuitenkin ihmeellistä, että kettu noin rohkeasti käy supikoiranpesällä ja ihan keskellä kirkasta päivää. Onhan supi lähes yhtä isokin kuin kettu! Saas nähdä, kuinka monta pentua sieltä vielä haetaan. Todennäköisesti kaikki...
Mutta kyllähän näinkin "paatunut" ihminen kuin minä, huomaan pikkuisen järkyttyvänikin moisesta raakuudesta. Ja samassa tajuan, että inhimillistän tapahtunutta. Eläimet on eläimiä ja luonto julmaa!