Aloitin tämän "puhdistautumisen" vaatekaapin siivouksella .
Yhtäkään vaatetta ei ole tullut ikävä. Enkä edes muista läheskään kaikkia kuteita, mitä poistin kaapistani.
Minullahan oli rutkasti harkinta-aikaakin vaatteiden suhteen, koska jätesäkki lojui olohuoneessamme kuukauden päivät. Syystä, etten oikein tiennyt mitä niille tekisin.
Tällä viikolla löysin kohteen. Annoin ne likkakaverilleni, jolla on vakkaripöytä eräällä kirppiksellä. Hän saa niistä mahdollisesti tulevat tuotot ihan vaivanpalkaksi ja minä hyvän mielen, kun ei tarvinnut niitä lähteä sen kummemmin mihinkään roudailemaan.
Toinen asia mistä luovuin, oli meidän kulmakaappi keittiöstä. Ihan ex tempore myin sen yhdelle meidän kaveripariskunnalle. Tämäkin kävi niin, että olin katsomassa yhden toisen kaverin pihakirppikseltä jotain mielenkiintoista hankittavaa meille. Kotiin tultuani, yksi kavereistamme tuli meille ja kysyi oliko tällä pihakirppiskamulla vielä ollut siellä vajassaan sellaista kulmakaappia myynnissä. Kerroin, että siinä oli ollut varattu -lappu. Joku oli sen jo ostanut.
Kaveri kertoi, että olivat etsineet kulmakaappia baarikaapikseen. Hetken mielijohteesta kysyin, muistiko millainen meillä oli keittiössä ja läksimme sisälle sitä katsomaan. Ja viiden minuutin päästä oli sovittu kaupat!
Pieni paniikki meinasi iskeä, siitä mihin kaapissa olevat tavarat sijoittaisin. Mutta oli hyvä tyhjentääkkin kaappi välillä, koska sieltä lähti paljon lasitavaraa.
Uusi kaappi on jo hankittu ja roudasin hylkykamat samaiselle kaverilleni, joka otti vaatteenikin. Samaan kuormaan pääsi kolme pahvilaatikollista kirjoja, joita olen yrittänyt viimeiset viisivuotta ainakin myydä kirppiksillä ja kaiken maailman myyntitapahtumissa. Jessus, että tuli neliöitä yläkertaan, kun kirjalaatikot lähtivät!
Tavaraa ei ole tullut kyllä yhtään ikävä. Mutta ollaan tehty vähän eläinkauppaakin. Olen myynyt kaninpoikasia uusiin koteihin.
No, nyt siellä joku jo huudahtaa, että ne raaski niitä syödä! Ehei, kyse ei ole siitä, kaneja tullaan syömäänkin. Mutta poikueet onnistuivat hyvin ja pikku-pupuja tuli tosi paljon. Varsinkin Jaden poikasien kanssa on tullut seukattua niin paljon, että osa on tosi kesyjä. Joten, ajattelin niistä tulevan hyviä pupuja siitokseen tai lemmikiksi.
Tosi monta pupua menikin kaupaksi. Kaikki nartut ja uroksiakaan ei montaa meille jäänyt. Oli pakko ottaa myynti-ilmoitus pois, että meille jää itellekkin jotain syötävää.
Beibekin on luopunut. Hän myi vanhan toverinsa, pikku-Massikan. Sehän ostettiin silloin joskus talokauppojen yhteydessä perikunnan yhdeltä jäseneltä. Sillä on monet hommat tehty täällä ja oltaisiin oltu ihan pulassa ilman sitä!
Muutama vuosi sitten traktori alkoi toden teolla ryytymään, eikä käyntiin lähtö ollut enään mikään pikku homma. Kone alkoi olemaan niin väljä ja pikkuinen olisi tarvinnut täydellisen koneremontin. Beibe jo sellaista sille alkoi hankkimaankin. Mutta sitten sattui niin, että henkilö, joka koneremontin olisi osannut tehdä, sairastui, eikä pystynytkään moisiin hommiin enään.
Koska meillä ei ole paikkoja tehdä noin isoja remontteja, Beibe on tehnyt viimeisen vuoden verran henkistä työtä traktorista luopumiseen. Ja onhan meillä se isompi massikka joka käy ja kukkuu!
Nyt pikkutraktori on myyty ja se käsittääkseni aiotaan laittaa oikeen kuntoonkin. Ja mikä parasta, puimalassa on nyt traktorin verran tyhjää tilaa!
Suurin ja vaikein päätös luopua on ollut kuitenkin ehkä minulla. Olen myynyt Lilliksen pois. En ole siitä kauheasti huudellut missään. Ei silti, se mikään salaisuus ole. Mutta vaikka olin jo tosi pitkään harkinnut asiaa ja tiedän tehneeni oikean päätöksen, myöntää täytyy koville ottaneen.
Syyt ponista luopumisella on monet. Minulla ei ollut aikaa liikuttaa sitä ja meillä ei ollut ketään liikuttajaakaan sille.
Lillis on vielä niin nuori poni, etten halunnut se jäävän ihan lehmän seuralaiseksi. Lisäksi se rakastaa kaikenlaista huomiota, joten se täytyi saada sellaiseen paikkaan, missä se sitä saisi.
Mulla on niin paljon noita polvi- ja selkävaivoja ja kärryissä istuminen pitkiä aikoja on ollut haastavaa. Se oli yksi syy luopumiseen...
Työajat ovat olleet talvikaudella haastavat ja liikuttaminen on onnistunut oikeastaan vaan viikonloppuisin. Olen paininut huonon omantunnon kanssa jatkuvasti, kun poni seisoo tyhjänpanttina tarhassa.
Vaikka olin päättänyt, että meillä on ponin loppuelämän koti, näin kävi. En osta "ei syötäviä" eläimiä koskaan niin, että niistä luopuisin. Mutta elämä heittelee ja olosuhteet muuttuvat.
Lillikselle löytyi aivan ihana uudet omistajat. Se on päässyt tositoimiin heti ja tuntunut viihtyvän. Siihen ollaan tyytyväisiä ja sen persoonasta tykätään siellä. Ei ollut kuitenkaan ihan helppoa myydä noin ponimaista ja tammamaista otusta! Uusilla omistajilla on vankka hevostausta ja en olisi voinut parempaa paikkaa elukalleni löytää!
Täytyy kyllä myöntää, että olen todella helpottunut, kun vihdoin sain tehtyä päätöksen luopua ponista. Koska ei ollut kyse pelkästään minusta, vaan myös Lilliksen hyvinvoinnista!
Olen myös hieman yllättynytkin siitä, etten ole yhtään hevosen omistamista kaivannut. Koin ehkä hieman kyllästymistäkin koko hevosteluun. 20 vuotta niin, että oli 1-3 hevosta/ponia. Nyt ei yhtään ja hyvä niin!
Että tälläistä luopumisen tuskaa tänne! Ollaan me jotain hankittukin ja ollaan hankkimassa lisääkin. Pieniä juttuja ja jossain vaiheessa jotain elukkahommaakin. Joten, ei ne hommat ainakaan vähene!
Aikansa kutakin! Ihan hyvä ratkaisu oli myydä poni, kun se kerran pääsi hyvään kotiin ja itse pääsit huonosta omastatunnosta sen suhteen. Kyllä sulla siellä puuhaa riittää ilman yhtä ponskuakin! =)
VastaaPoistaJoo, en ole katunut päivääkään päätöstäni! Lilliksen paras tässä nyt oli ensisijalla, minun toisella!
PoistaTavarasta luopuminen on ihan eri asia kuin eläimestä. Toki tavaraankin kiintyy, mutta eläin on ystävä. Uskon, että teit oikean ratkaisun. Poni sai varmasti hyvän kodin.
VastaaPoistaJuuri siksi ystävistä luovutaan, kun aika ja energia ei riitä!
PoistaTavara on tavaraa ja kuuluu kiertoon eikä nurkissa lojumaan. Eläinystävästä luopuminen sen sijaan lienee vaikeampi juttu. Mutta hienoa, että Lillis pääsi hyvään ja aktiiviseen kotiin. Minua aina surettaa kovasti kun hevosia myydään ja ne joutuvat uusiin oloihin. Eläimilläkin on tunteita.
VastaaPoistaOlen kolme kavioeläintä elämässäni myynyt eteenpäin. Olen elukkani tuntenut ja osasta olen nähnyt miten ne on käyttäytynyt uudessa paikassa. Jokaisesta luopumisesta on jäänyt sellainen tunne, että ovat päässeet parempaan kotiin, mitä ite olen pystynyt niille tarjoamaan.
PoistaLillis on sellainen kaikkien kaveri. Se tulee toimeen, kunhan vain saa pusuja turvalleen päivittäin!
Lillis olis ollut vielä kiva nähdä ja haistaa sitä ihanaa hevosen tuoksua. Pääasia kumminkin, että Lillis sai hyvän paikan. Jäi vaivaamaan, että minkälainen se uusi kaappi on? Mä kanssa tyhjensin vaatekaappini ja siirsin jäljelle jääneet uuteen kaappiin. Paljon lähti, joten varmaan täytyy mennä vähän alennusmyynteihin su hakemaan täytettä.... ;)
VastaaPoistaHevosen tuoksu... se vasta on jotain! Muistatko, kun muksuna ei pesty käsiä kun tultiin tallilta?
PoistaEi tarvi silti omistaa heppaa päästäkseen niitä nuuhkimaan. Just kävin Minnalla kummilikan kanssa heppailemassa. Nea ridas ja mä vaan haistelin ja seukkasin. Hepat on ihania, kun ei itse tarvitse omistaa ja hoitaa niitä!
Niin ja se kaappi... ihan Ikeaan sorruin. Mutta kuvia tulee sit jossain vaiheessa. Ite tykkään!
PoistaMulla ei vaan ole enää Marjon ja nyt sun jälkeen ketään, jolla vois sitä hepan tuoksua käydä haistelemassa.... :( , mutta muistan kyllä, kun tultiin talleilta ja bussimatkan imppas tuoksua käsistä ja vannoi, että ennen seuraavaa tuntia ei käsiä pese. Heh, voi nuoruutta, voi (heppa)hulluutta...
PoistaMinnalla on kopukoita, joita voi käydä nuuskimassa!
PoistaSe on kyllä hevosissa melkein parasta, se haju!
Tavarasta luopuminen on puhdistavaa! Mutta eläimistä luopuminen on aina niin ja näin. Vaikka niitä kasvattaisikin ihan myyntiin.
VastaaPoistaNoi narttukanit on vähän... narttuja! Urokset on paljon seesteisempiä luonteiltaan. Niin kaneissa, kuin meissä ihmisissäkin! ='D
No hupsis, onpa ollut tohinaa.
VastaaPoistaMun tarvii nyt ehdottomasti tehdä toi sama. Nimittäin käydä läpi vaatehuone ja pistää kiertoon. Nyt kun tytär muutti pois, tilaa on muutenkin, ja jotenkin ne käyttämättömät siellä roikkumassa pännii entistä enemmän.
Jotain astiakamaa sainkin onneksi hänelle eteenpäin, vähän siksi niitä on hillotukin vintissä.
Lillis. Oih!! Sympatiat sulle, ja samalla iso arvokas hatunnosto!! Eläimestä luopuminen on kova paikka, mutta ajattelemalla sitä eläintä, tekee oikean ratkaisun. Uskon, että tämä oli sun osalta sellainen!!
On varmaan ihanaa kuulla miten kivaa pikku ponnylla on uudessa kodissaan kun pääsee touhuamaan. Onko se "pelkästään" kärryponi vai ratsu myös?
Shettikset on niin kivoja. Onneksi meidän Ipana on niin pitkä, ettei voi sellaista ajatellakaan.... =)
Kyllä tulee hyvä mieli, kun saa nurkkia tyhjennettyä!
PoistaJoo, kyllä Lillikselle tuli paljon enemmän aktiviteettejä uudessa kodissa, kuin meillä. Se on niin energinen ja touhukas.
Se sopii sekä ratsuksi, että kärryille. Minullahan ei ollut sille juuri muuta tarjota, kuin kärryttelyä ja satunnaista talutusratsastusta. Uudessa paikassa sille riittää ridaajia!