Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Arkikuvia 30/52

VIIKKO 30

Kamomillaa kuivuriin!


Tämän viikon kantava teema on ollut kuivatus. Kuivuri on laulanut lähes päivittäin ja tulee pöhisemään jatkossakin tulevina päivinä ja viikkoina.
Nyt kuivurissa on ollut kamomillaa, apiloita, minttua ja kehäkukkaa. Näistä ainakin kamomillaa, minttua ja puna-apilaa olen laittanut teesekoituksiin.
Kehäkukasta ja valkoapilasta olen suunnitellut tekeväni voiteita, jo aiemmin keväällä kuivaamani nokkosen kanssa. Mesiangervoa tarvitsen vielä voiteeseeni, joten sitä taitaa mennä kuivuriin tulevina päivinä.

Puna-apilan palleroisia kuivumassa!


Meidän kuivuri on ihan tuollainen halpa markettimalli. Olen himoinnut jotain laadukkaampaa vehjettä. Koska tuossa ei ole lämmönsäädintä ja ritilät ovat niin harvat, että pienet kuivattavat menevät niistä läpi.
Sienille ja lehtikaalille tämä on ihan ok, mutta mausteyrteille sun muille ei.
Tässä meidän kuivurissa on myös puhallin alaosassa. Joten sillä ei suositella mitään marjojen tai hedelmien kuivaamista, jottei mehut valu puhaltimeen.
Toisaalta myös mietityttää, onko tälläisessä kuivaamisessa mitään järkeä. Sähköä kuluu ja jos vielä laittaa parisataa ekeä uuteen kuivuriin, niin tulee aikas kallista teetä. Mutta eihän tietysti missään ole mitään järkeä, jos niin haluaa ajatella!

Ihana tuoksu kehäkukista!


Otettaisiinkin mielellään vinkkejä teiltä siitä, millaisia kuivureita teillä on ja kokemuksianne niistä. Ja tietysti vinkkejä kaikkeen, mitä olette kuivanneet ja mitä niistä olette tehneet!

4 kommenttia:

  1. Heh, totta...eihän missään ole järkeä jos niin haluaa ajatella. Ei ole kokemusta kuivureista...joskus olen miettinyt kyseistä masiinaa, mutta taitaisi olla mulla vaan hetken villitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, kyllä sitä rahaa syytää kaikkeen muuhunkin "turhaan" sitä enempiä ajattelematta.

      Toi kuivuri on mulla ainakin oltava sesonkiaikana koko ajan esillä. Muuten sitä ei tule kaivettua esiin.

      Poista
  2. Meilläkin kuivuri pöhisee, tilliä viisi hyllyllistä parhaillaan kuivumassa. Mulla on sellainen pystymallinen kuivuri Orakas. Hyllyt (kuin reunalliset tarjottimet) ovat pienireikäistä verkkoa, voi siis marjojakin kuivattaa ja lämpö säädettävissä. Kerralla mahtuu ämpärillinen suppiksia tai iso vadillinen tilliä. Se on meillä ollut monta vuotta, ihan karvalakkimalli, mutta toimii hyvin.

    Teeaineksia aion kuivata vielä. Moneen ollaan kuivattuja aineksia käytetty. Kuivattu purjo on ollut ikisuosikki eli kuivaan kellariin trimmatut purjot niin että isoimmat lehdet leikkaan pois, puhdistan ja kuivaan - nuuka on nuuka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku tuollainen tiheämpiritiläinen olisi hyvä kuivuri. Tähän meidän ei voi laittaa kuin yhtä laatua kerrallaan, koska ylemmät saattavat painua ritilöiden välistä seuraaviin kerroksiin. Tosin tähän ei niin paljoa mahdukkaan, että useampi laatuja kerrallaan kuivaisikin.

      Meillä ei olekkaan purjoa tänä kesänä. Olen ostanut taimeni aina Tammelantorilta ja tänä vuonna myöhästyin hankinnoissani. Kaikki edulliset taimet olivat jo myyty. En saa purjontaimia itse onnistumaan! =(

      Poista