Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Seili



Olen jo toistakymmentä vuotta halunnut vierailla Seilin saarella. Olimme joskus työkavereiden kanssa veneilemässä Korppoossa ja purjehdimme Seilin saaren ohi. Meidän veneen kippari kertoi silloin meille synkän historian omaavasta saaresta ja siitä asti se on kiinnostanut minua.
Vuodet vierivät ja en oikein tiedä, olisiko silloin aikanaan sinne edes päässyt tutustumaan. Mutta nykyään sinne pääsee vierailemaan ja järjestetään opastettuja reissuja. Ja sellaisella me Beiben kanssa käytiin kesälomamme alussa kesäkuussa.
Lähdimme reissun Sirpan bussimatkojen kyydissä. 
Matkan hintaan kuului kuljetus, lounas, mahdolliset lossimaksut, opastus saarella ja kahvit lossilla.  Koska reissuun lähtijöitä on vähän, kuljetus hoitui minibussilla. Istumamukavuus ei ollut mitenkään luksusluokkaan ja auton ilmastointi reistasi. Aika-ajoin oli tukalaa näiden olosuhteiden varjossa.
Menomatkalla poikkesimme kahvi- ja vessatauolla eräällä ABC -asemalla ja saatiin vähän oikoa puutuneita jalkoja ja selkiä.
Paraisilla meillä oli sitten hieman pidempi tauko. Ehdimme hieman kierrellä kylällä ennen matkaan kuuluvaa lounasta. Paraisilla sattui olemaan meneillään Paraisten päivät eli perinteiset merihenkiset kävelykatumarkkinat Kauppiaskadulla. Myyjiä ja markkinaväkeä olikin runsaasti. Ostinkin itselleni uuden kesäkorun, vaaleanpunaisen pääkallon.



Kadun varrella oli monta mielenkiintoista kirppistä, sisustusliikettä ja vanhan tavaran puotia. Aikaa ei kuitenkaan ollut niin runsaasti, että niissä olisin ehtinyt kierrellä.
Lounas tarjoiltiin paikallisessa, viihtyisässä ravintolassa. Ruoka oli erittäin hyvää perusruokaa; perunamuusia ja lihakastiketta.





Ravintolan sisustus oli ihana. Paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja vanhoista esineistä tehtyjä lamppuja, lyhtyjä ym.


Kaktusrakkautta!


Saariston rengastie oppaamme liittyi seuraamme ruokailun jälkeen ja matka jatkui entistä ahtaammassa pikku-bussissa.
Koska meillä oli aikaa, poikkesimme ihailemaan Paraisten kalkkikivilouhosta, joka on Pohjoismaiden suurin avolouhos.







Paraisten kalkkilouhos on ainutlaatuinen, se sijaitsee melkein keskellä kaupunkia.
Louhoksen näköalapaikka on hyvin suosittu matkailukohde, josta avautuu huikea näkymä koko louhosalueelle. Itse louhosalueelle on turvallisuussyistä pääsy kielletty.

Kalkkikivilouhoksen koko on 70 hehtaaria. Se on 2 km pitkä, 500 m leveä ja 150 m syvä. Että aikas iso alue! 




Jo oli vaikuttava näky ja hieman ristiriitainenkin. Paraisille kalkkikivilouhoksella on suuri merkitys taloudellisesti, mutta väistämättä mieleen tulivat ympäristövaikutukset.
Pihanlaittajille Parainen on unelmakaupunki. Kuulemma louhoksen sivutuotteena tulevaa mursketta saa ostaa ihan pilkkahintaan. Paraisilaisilla onkin varmaan kaikilla siistit sorakäytävät pihoissaan!
Paraisilta matkasimme kohti Nauvoa, josta olisi lossikuljetus Seiliin. Matkanvarrella oli yksi lossiylitys ennen Nauvoa. Se kesti ihan muutaman minuutin, joten emme edes nousseet autosta ulos.
Nauvon lossisatama oli myös kaunis paikka. Ihan hetken ehdimme kävellä alueella, mutta sitten lossi jo tulikin. 



Nauvohan kuuluu osaksi Saariston rengastie -reittiä ja lossista purkautuikin monenkirjavaa matkaajaa. Reitti on autolla matkaajien lisäksi suorittua kulkea polkupyörillä ja moottoripyörillä. Me pääsimme näkemään porukan, joka oli matkalla vanhoilla mopoilla. Aivan ihanan sympaattinen porukka! Osaa mopoista piti vähän tönätä käyntiin saamiseksi, mutta kaikkia odotettiin lojaalisti. Hetken aikaa sataman täytti hirmuinen mopon pärinä ja kaksitahtibensiinin sininen katku.  



Meidän matkan aikana sattui olemaan varsin upea ilma ja vaikka lossimatka Nauvosta Seiliin ei kestänyt kuin puoli tuntia, ehdimme nauttimaan kannella auringosta ja kylmistä juomista.
Lautta oli aikas täynnä ja henkilökunnan mukaan tämä kesäkuun toinen viikonloppu oli ensimmäinen ruuhkainen. Sesonkikausi oli vasta alkamassa saaristossa. 
Kannelta maisemia katsellessa, ei tuntenut mitenkään olevansa merellä. Ihan kuin olisi ollut jollain isolla järvellä sisävesiristeilyllä. Saaria oli niin tieheästi, että avomerta ei näkynyt.




"Hän" ei poistunut hytistään matkan aikana!


Pian saavuimme Seiliin ja heti satamassa huomasi, kuinka kaunis tämä saari oli. Mutta siellä 1600- luvulta 1960 -luvulle asti saarella asuneille lepra- ja mielisairaille tämä paikka on ollut elinikäinen vankila.




Oppaan mukaan Seilin saari on saanut nimensä hylkeistä. Ruotsiksi hylje on säl. Monesti kuulee saaren nimen tulevan sanasta sielu, själ. Mutta se ei kuulemma pidä paikkaansa. Vaikka se ehkä sopisi saaren tarinaan paremmin. Myös tätä meidän matkaamme myytiin nimellä "Seili -sielujen saari". 




Heti satamassa opas varoitteli, ettei merkityiltä poluilta saanut poiketa. Eikä mitään saanut tappaa, kasveja tai eläimiä! Saaressa on paljon punkkeja, joita oikein tutkitaan. Kyykäärmeitä löytyy myös ja yhdelle oli edelliskesänä annettu oikein nimikin, koska se asusteli saarella olevan kesäkahvion pihapiirissä. Olikohan se Kerttu... vai Kyllikki...

Kesäkahvion pihapiiriä



Saarella on myös paljon vanhoja harvinaisia kasveja, mitä on vuosikymmenten aikana alkanut putkahtelemaan laidunnuksen ansiosta.

Perinnemaisemaa


Seilin saaren maisemat ovat olleet karut aiemmin, koska kaikki puut on kaadettu rakennusmateriaaleiksi, polttopuiksi ja laivanmastoiksi. Nykyään saari on upeaa perinnemaisemaa ja siellä kasvaa ihania, isoja jalolehtipuita. Kuten saarnia, jalavia ja vaahteroita. Minä niin tykkäsin niistä!

Vanha maalaus saaresta

Valtava vaahtera!




Tällä uskomattoman kauniilla saarella on kuitenkin synkkä historia.
Täällä oli 1600- ja 1700-luvuilla Suomen tunnetuin leprasairaala, hospitaali, jonka potilaat elivät suljetulla saarellaan eristyneinä muusta maailmasta kuolemaansa asti. Kun pelätty lepra alkoi kadota  lääkkeen keksimisen myötä, saarella aloitti toimintansa hourujenhuone eli mielisairaala. Mielisairaita hoidettiin Seilissä vuoteen 1962 asti, minkä jälkeen hourujenhuoneen tilat siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.

Mielisairaalan rakennus



Kun Turun Pyhän Yrjön hospitaalille, lepra- eli spitaalipotilaiden sairaalalle, alettiin 1600-luvulla etsiä uutta paikkaa, syrjäinen Seilin saari vaikutti sopivan tarkoitukseen mainiosti. Seilin saaren maaperä on hiekkapitoinen, joten ruumiit saatiin haudattua helposti. Lepraa pidettiin parantumattomana tautina, ja sairaat haluttiin tartuntavaaran vuoksi eristää muista ihmisistä.
Tosin oppaamme kertoman mukaan, leprasairaiden saarelta ei ole löydetty yhtään luita kaivauksissa. Koska lepraa pidettiin itseaiheutettuna ja syntistä, huonoa elämää viettäneiden sairautena, heitä ei saanut haudata kirkkomaahan. Onkin ajateltu, että heidät on vain viety merelle ja pudotettu sinne.

Kuningas Kustaa II Adolf antoi vuonna 1619 määräyksen rakentaa leprasairaala Seiliin. Neljän vuoden päästä saarelle muuttivat hoitajineen sekä Pyhän Yrjön hospitaalin spitaaliset että Turun Pyhän Hengen huoneen köyhät ja vaivaiset – esimerkiksi kuurot, sokeat ja liikuntakyvyttömät.

Hospitaalissa eli yhtäaikaisesti 28–60 leprapotilasta. Kaikkiaan siellä tiedetään olleen ainakin 663 leprapotilasta. Monet heistä tuotiin väkipakolla, sillä hospitaaliin joutuminen tarkoitti eristäytymistä muusta maailmasta eikä saarelle joutunut enää päässyt sieltä pois. Koska saarella ei juurikaan ollut niitä puita, potilaiden tuli tuoda mukanaan 20 taalaria sekä laudat omaa ruumisarkkuaan varten.
Usein potilailla ei ollut itsellä rahaa. Mutta koska lepraa pelättiin niin paljon, kyläläiset avasivat pussin nyörejään ja keräsivät rahaa saadakseen sairastuneen saarelle. Kuolleisuus oli korkea: jopa 20–30 prosenttia vuodessa.

Hospitaalin taloudenhoitajan ja päällysmiehen virka-asunto valmistui vuonna 1827. Nykyään rakennus toimii laitoksen työntekijöiden asuntolana.

Seilillä oli aikanaan vakituista asusta maatilalla.

Ihana pieni hella!

Aikas sähkölinjahässäkkä!

 Seiliin rakennettiin 1620-luvulla neljä asuintupaa, leivintupa, sauna ja kirkko. Kirkko ja muut spitaalisten käyttöön tarkoitetut rakennukset sijoitettiin pääsaaren vieressä olevalle pienelle saarelle, ja hospitaalin henkilökunta ja spitaalia sairastamattomat potilaat asuivat pääsaarella.
Leprasairaille vietiin veneellä ja tarvikkeita ruokaa ja ne heitettiin heille veteen. Sairastuneet heittivät maksun rantaveteen, koska uskottiin veden puhdistavan sairauden tartuntavaaran rahoista.
Sittemmin saaret yhdistyivät 1700-luvulla maankohoamisen ja rannan täyttöjen myötä.


Tämä kannas on ollut noussut maankohoamisen myötä.


Seilin ensimmäinen kirkko oli pieni ja yksinkertainen neliömäinen rakennus. Isonvihan aikana 1700-luvun alussa Seili joutui venäläisten ryöstämäksi ja henkilökunta pakeni Ruotsiin. Mukaan otettiin potilaista vain kaikkein "vähiten hullut". Leprasairaat ja vaikeasti mielisairaat jätettiin oman onnensa nojaan. Heistä ei varmasti kovin monta ollut selvinnyt, kun henkilökuntaa vihdoin palasi saarelle takaisin.


Muistomerkki saarella asuneiden kunniaksi


Sodan jälkeen kirkko todettiin niin huonokuntoiseksi, että se katsottiin parhaimmaksi purkaa. Saarelle rakennettiin vuosina 1733–1734 uusi hirsirakenteinen ristikirkko. Sen länsipäässä oli leprapotilaille tarkoitettu ovi, kun taas etelässä oli terveiden ovi. Spitaalisille rakennettiin myös kirkon sisälle oma aidalla erotettu tilansa alttareineen, ja kirkkoa ympäröi hautausmaa.




Beibehän heitti kirkossa istuessaan kysymyksen ilmoille. Hän mietti, että miksi leprasairaat piti eristää aidalla muista kirkkoväestä, jos lepraa pidettiin huonon ja syntisen elämän aiheuttamana? Eihän ihmisillä olisi ollut sen ajan uskomuksen mukaan mitään vaaraa taudista, jos on elänyt elämänsä hyvin ja vanhurskaasti!






No, sen ajan ihmisillä on ollut ehkä hieman erilainen ajatusmaailma kuin nykyajan. Ja lepraa pelättiin todella paljon. Siinä ei paljon ihmisoikeudet painaneet!



Koska lepra oli niin pelättyä, saarelle joutui sellaisiakin, joilla saattoi olla vain märkärupi, psoriaasis tai jokin muu ihosairaus.

Kolmireikäinen jalkapuu?


Hoitokeinoina lepraan käytetiin jumalan sanaa, katumusharjoituksia ja paloviinaa. Seilin saaren asukkailla oli lupa viinantislaukseen ja viinaa myytiin ohikulkeville merimiehille. Siitä juontaa sanonta olla "täydessä seilissä",  kun ollaan humalassa.

Tällä portaalla oven suussa istuivat juuri synnyttäneet naiset.


Kammoksuttu lepra alkoi 1700-luvulla kadota Suomesta, ja Seiliin alettiin sijoittaa yhä enemmän mielisairaita. Seilin viimeinen spitaalipotilas, Eurasta kotoisin ollut ja saarella 52 vuotta viettänyt Malin Matsdotter haudattiin kirkkomaahan vuonna 1785. Hospitaali siirrettiin nyt pääsaarelle, jonne rakennettiin 1800-luvun alussa hourujenhuone eli mielisairaala.



Seilin mielisairaalan piiriin kuului 1830-luvulla koko Etelä-Suomi. Sairaalaa kehitettiin ja parannettiin tuntuvasti 1800-luvun puolivälissä.
Alkuun Seilissä oli sekä naisia, että miehiä. Koska alkoi syntymään ei toivottuja lapsia, miehet siirrettiin Käkisalmen mielisairaalaan. Seilistä tuli erityisesti kroonisten naispotilaiden sijoituspaikka. Houruinhuoneeseen suljettujen henkilöiden huolenpito muodostui vankilamaisista olosuhteista, vaatteista, ruoasta ja viinasta.
Seilissä on paljon myös sellaisia naisia, jotka eivät olleet mieleltään sairaita. Syyksi riitti irtolaisuus, köyhyys. "levottomuus" tai naimattomuus.
Nuoria naisia, jotka olivat saaneet aviottoman lapsen, lähetettiin Seiliin. Usein he olivat piikoja, joiden isäntä oli saattanut heidät raskaaksi ja kieltänyt asian. Monet heistä olivat surmanneet lapsensa.

Mielisairaalassa on jätetty yksi huone vierailijoiden nähtäväksi. Huone muistutti vankilaselliä. Seinälle oli maalattu neliöitä ruskean ja keltaisen eri sävyillä. Niiden uskottiin rauhoittavan potilaita.




Nähtävillä oli myös vanhoja kuvia mielisairaalan sisätiloista ja selleistä. 
Muissa huoneissa oli saarella asuvien ja vierailevien tutkijoiden toimistoina. Käytävillä kuuluikin kansainvälistä keskustelua.




Seilin mielisairaala lakkautettiin vuonna 1962 ja mielisairaalan rakennukset siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön. Tutkimuslaitos aloitti toimintansa vuonna 1964. Laitoksessa tutkitaan Saaristomeren ja koko Itämeren alueen ekosysteemeitä, ja tiloja käytetään myös opetukseen. Lisäksi Seilissä järjestetään taidekursseja, seminaareja ja nuorten leirikouluja.
Oppaan mukaan, Seiliin voi myös majoittua vuokraamalla huoneen.

Seilin entinen sairaala-alue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Sekä museokirkko että sairaalan rakennuskanta on suojeltu rakennussuojeluasetuksella. Museokirkon ja saaren luonnon hoidosta vastaa nykyisin Metsähallituksen luontopalvelut.

Meihin ja koko seurueeseemme Seilin saari ja sen tarina teki syvän vaikutuksen. Hetki kirkon takana olevalla hautausmaalla, jolloin opas kertoili saaren asukkaiden kohtalosta, oli erityisen koskettava. Huomasin useiden silmäkulmien kostuvan ja myöntää täytyy itsekin herkistyneeni.
Opas kertoi hyvin elävästi tarinoita saaren ja saarelaisten historiasta. Vaikka hänelle asiat olivat tuttuja ja moneen kertaan kerrottuja, hän jaksoi osallistua keskusteluihin meidän kanssamme kiinnostuneena.







Seilin saaren synkkä historia ja sen onnettomat ihmiskohtalot saattavat tuntua nykyihmisestä ihan käsittämättömiltä asioita. Väistämättä tulee mieleen, miten ihmisiä on saatettu kohdella noin hirvittävällä tavalla? Mutta kuten oppaamme moneen otteeseen muistuttikin meitä, että ajat ovat muuttuneet niin hirvittävän paljon. Sen ajan elämänolot ovat olleet niin erilaiset kuin nyt. On ollut köyhyyttä, puutteellista hygieniaa, tiedon puutetta ja pelkoa. Ihmisoikeuksia ei ollut, ajatusmaailma ja suhtautuminen asioihin on ollut ihan erilaista kuin nyt.

Karja ei kuulemma uskalla ylittää tälläisiä rakosiltoja!


Mutta eipä tarvitse mennä ajassa taaksepäin kovinkaan pitkälle, kun Seilin saarta oli ehdotettu otettavaksi sairaalakäyttöön uudestaan. 80 -luvulla suuren maailman tietoisuuteen tuli iso, paha mörkö nimeltä AIDS. Silloin oli joku "viisas" ehdottanut, että kaikki hiv -positiiviset laitettaisiin Seiliin. Ehdotus ei mennyt läpi. Kumma juttu!



 Aloitin lukemaan ennen Seilin reissua Katja Kallion kirjaa "Yön kantajaa". Kirjan tosipohjainen tarina kertoo Seilin saarelle joutuvasta nuoresta naisesta.



En kuitenkaan ehtinyt lukemaan kirjaa ennen vierailua saarella, vaan luin sen loppuun reissun jälkeen. Ja hyvä niin, koska en jotenkin päässyt tarinaan kiinni, ennenkuin olin nähnyt saaren ja sairaalan. Reissun jälkeen kirjan henkilöt ja kerronta sai jotenkin enemmän merkitystä. Kun oli omin silmin nähnyt sairaalan potilashuoneen ja nähnyt vanhoja kuvia saaresta ja rakennuksista, osasi paremmin kuvitella elämää saarella ja eläytyä kirjan tapahtumiin.

Jos on vain mahdollista, vierailkaa Seilissä. Tälläinen opastettu reissu on kätsy, mutta aika saarella on tosi rajallinen. Harmitti vähän, kun kesäkahvila ei ollut vielä auki. Tosin aikaa saarella oli niin vähän, ettei oltaisi kahvittelemaan ehdittykään. Omatoimimatkaillen saareen ehtii tutustumaan kauemmin. Mutta oppaan kertomukset saaresta ja sen asukkaista, olivat tosi mukaansa tempaavia ja kiehtovia. Joten näin ensikertalaisena Seilin matkailijana pidin tätä reissua hyvänä. Aivan ihana ja kaunis saari!

Ja nähtiinhän me vielä satamaan palatessamme perinnemaiseman hoitajat. Lehmiä, jee!


Meikäläinen oli taas ehkä hieman liioitellut innoissani ja ynisin ihanille vasikoille. Ihme kyllä, ne ihan kiinnostuivatkin ja ihmettelivät, että mikäs lehmä se siellä kutsuu. Onneksi eivät kuitenkaan lähteneet perääni kulkemaan!

"Muu?"

Mukava loppuhuipennus saarivierailulle!


Tietoa Seilin saaresta löytyy esimerkiksi näiltä sivustoilta:

www.luontoon.fi/seili/vieraile
www.luontoon.fi/seili/historia
urbanexninja/seili-hullujen ja spitaalisten saari

6 kommenttia:

  1. Kiitos, todella kiintoisa postaus!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon tästä ihanasta postauksesta. Tänne haluaisin mennä. En ole koskaan ollut Turun saaristossa, ja aioimmekin mennä sinne tänä kesänä, mutta ei se sitten onnistunutkaan. Toivottavasti ensi kesänä. Tosi kiva oli nähdä kuviasi Seilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Anneli! Turun saaristo on todella kaunista. En yhtään ihmettele, että on niin suosittu matkakohde. Meidän matkan aikana oli väljää matkustaa losseilla. Osaan vain kuvitella, kuinka tiivis tunnelma siellä on sesonkiaikoina!

      Poista
  3. Tänä kesänä kävimme myös retkellä Nauvossa ja Korppoossa. Opas kertoi että Nauvon satamasta lähtee lossi Seiliin, mutta meidän ohjelmaan se ei valitettavasti kuulunut. Tämän tekstin luettuani todellakin haluan päästä käymään joskus tuolla. Varmasti mielenkiintoinen paikka! jospa nyt etsisin ensin tuon kirjan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiehtoi juurikin tuo Seilin synkkä historia. Jotenkin ehkä yllätyinkin siitä, kuinka kaunis tuo saari oli. Meidän vierailun aikana syreenit kukkivat ja kesä oli vasta aluillaan.

      Poista