Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Taas on yksi suuri musiikintekijä poissa!

Keikkakuvat Sini Konttila


Torstai-iltana tyttäreni laittoin minulle linkin suru-uutisesta. Linkin Park -yhtyeen solisti Chester Bennington oli kuollut. Myöhemmin kuolinsyyksi varmistettiin itsemurha.




Olen seurannut Linkin Park -yhtyettä ihan sen alkuajoista ja minulla on sen levyjäkin muutama. Bändin musiikki on kolahtanut minuun todella.
Linkin Park on ollut myös tyttäreni suosikkibändejä aina.



Olimme tyttäreni kanssa vuonna 2011 Helsingin Kaisaniemessä, jossa Linkin Park poikkesi keikalla "A thousands suns world tour" -kiertueellaan.




Keikka oli yksi parhaita, ellei jopa paras, mitä minä ja tyttäreni ollaan nähty. Se jäi kiinteästi muistoihin ja syvälle sydämeen.



Kiitos, kumarrus ja hyvästi!



4 kommenttia:

  1. Oli kyllä yllättävä ja surullinen uutinen. :( Viime aikoina löysin Linkin Parkin "uudestaan" ja erityisesti Numbia on tullut kuunneltua. En bändiä koskaan nähnyt livenä, Provinssissa 2008 kävin kyllä mutta vain sunnuntaina ts. jäi Linkin Parkin Provinssirockin keikka näkemättä silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuli vaan mieleen, että enteilikö tuo viimeiseksi jäänyt sinkku "Heavy" jotain. Kuka näistä tietää! Jokatapauksessa tosi surullista, minä ainakin jään kaipaamaan hänen persoonallista ääntään ja laulutyyliään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Taas kävi toteen julkisuuden kirot! =(

      Poista