torstai 3. elokuuta 2017

Pennun sosiaalistamista markkinoilla ja hieman ajatuksia koiran tottelevaisuuden tärkeydestä!



Beiben mielestä Benja on ihan Juha-Tapion näköinen! ='D


Kuten jo jokunen postaus sitten kerroin, tytär ja vävy ottivat koiranpennun reilu kuukausi takaperin. Siitä pääset lukemaan tästä .
Benja on rodultaan amerikanstaffordshirenterrieri, (jessus, mikä sanahirviö!), eli amstaffi. Aivan ihana koiralikka, joka on niin sulattanut minun ja Beiben sydämmet!
Ihanaa, että ollaan saatu pentu perhepiiriin. Kyllä se on tuonut iloa meillekkin, vaikkei saman katon alla asukkaan!



Kyseisen rodun hurjuudesta paljon varoitellaan ja tuodaan ehkä liiaksikin niitä negatiivisia tapauksia julkisuuteen. Kyllä tytär ja vävykin on saanut kuulla koirarotuvalinnastaan. Myöntää täytyy, etten itsekään olisi kyseistä rotua valinnut. No toisaalta, meikäläisten rotuvalinnat johtuisivat ehkä ihan jo koiran käyttötarkoituksellisista syistä. Beibehän on joskus sanonut, ettei meille tule "turhia" koiria. Tarkoittaen tällä, että pitää olla metsästysrotuinen.



Kerron nyt heti alkuun, että minähän en ole mikään asiantuntija koirien kanssa. Minulla on ollut elämässäni tasan kaksi koiraa. Eli yksi ennnen Mauria. Tantta oli walesinsipringerspanieli ja ihan mahtava koti- ja metsästyskoira.
Lapsuudenkodissani ei ollut koskaan koiria. Myöskään mummuloissani ei koiria ollut. Serkkuni perheellä oli saksanpaimenkoira, jonka kanssa kyllä vietin aikaa tosi paljon.
Beiben kotona on ollut aina koiria, ajokoiria ja pystykorvia. Niitä ei juurikaan koulutettu, muutakuin metsälle.
Mutta sen minä tiedän, että koiran kanssa pitää pystyä elämään ja sen pitää totella. Ainakin auttavasti! ;'D



Toivon kuitenkin, että kaikki jotka postaukseni lukee, eivät ota sitä mitenkään henkilökohtaisena loukkaukseni muita koiria ja koiranomistajia kohtaan. On aina riski postata aiheesta "eläin" tai "koira", koska voi saada niskaansa todellisen "shitstormin"!
Minulle ei merkitse yhtään, miten muut koiriaan pitävät ja niitä kouluttavat tai ovat kouluttamatta. Se on heidän oma-asiansa, miten koiriensa kanssa kotioloissaan elävät ja millaista käyttäytymistä niiltä sietävät.
Oikeastaan ainoat tilanteen, missä vieraiden koirien käyttäytyminen koskettaa, on kohtaamiset lenkillä. Se ei paljon paina, että oma koira osaa käyttäytyä kohdatessa. Mauri on pieni koira ja vaikka sillä on kova luonne, tosiasiahan se on, että toiseksi se tappelussa ison koiran kanssa jää.

Eikä tietysti ole kiva mennä kylään paikkaan, jossa koirat rynnivät päälle, istuvat sohvalla kanssasi ja kuolaavat kahvipöydässä joka suupalaasi.

Itse vain haluan, että oma elämä koiran kanssa olisi joustavaa, turvallista ja mukavaa. Se, että koiralla on "kuri ja järjestys", ei tarkoita sitä, etteikö sitä rakastettaisi. Meille koira on perheenjäsen, mutta kuitenkin ensisijaisesti koira!

"Iskän" kanssa tukemassa surukuusia.


Molempien koirieni kanssa olen pitänyt muutamaa käskyä erittäin tärkeänä. Irti, tänne ja paikka. Näitä käskyjä pitää totella, ihan jo koiran oman turvallisuuden vuoksi. Niitä hinkataan niin kauan, että menee perille. Ja ne ovat mielestäni asioita, joita aletaan tahkoamaan siitä hetkestä, kun koiranpentu kotiin tulee. Pikkuhiljaa ja vaivihkaa, leikin varjolla ja niin, ettei pentu edes tajua tottelevansa. Se on myöhäistä sitten, kun pentu on puolivuotias. Tai ainakin moninkertaisen työn saa tehdä!



Myöntää täytyy, että Maurikaan ei innostuessaan ihan heti tottele ja ääntä saa korotta välillä ihan huudoksi asti. Mutta tosi hyvin kuitenkin.
Se saa olla niin paljon vapaana, että se kyllä tulee käskystä luo. Vapaana olo ei ole sille mitenkään ihmeellinen asia. Joskus/lähes aina on "pientä" viivettä. Varsinkin kun Mauri on nuuskimassa ja kaivamassa jollain projektillaan.
Ollaan opetettu sille viheltäen; yksi vihellys tarkoittaa pysähdy ja kaksi luoksetuloa. Ainut ongelma on, että minä olen huono vislaamaan. Koirapillejäkin on, mutta ei niitä tule naulasta mukaan otettua varsikaan kotipihassa.
Paikalla olo sujuu hyvin, varsinkin jos itse ehtii reakoimaan esimerkiksi pihaan ajavaan autoon ennen koiraa. Mauri väistää autoa kyllä, mutta ymmärrän että kuljettajaa pelottaa, kun matalaa pötkylää ei autosta nää.
Mauri komennetaan paikalleen myös silloin, kun tullaan sisälle. Ihmiset, niin vieraat kuin oma väki, saavat tulla ensin rauhassa sisälle, ottaa vaatteet ja kengät pois. Mahdolliset kauppakassit lasketaan käsistä. Ja sitten vasta tervehditään koiraa.  Se ei tästä kärsi ja kaikilla on mukavampaa!
Paikallaoloa lievempi käsky on odota. Käytetään sitä silloin, kun koiran pitää malttaa mielensä tai ihmisen pitää tarkistaa edeltä jokin asia. Kätevä käsky tämäkin!



Mauri on myös opetettu siihen, että irrottaa pitää. Luusta pitää luopua ja ruokakupille pitää ihmisen saada mennä. Leikin tuoksinassa, lelusta pitää irrottaa käskystä. Ja Mauri kyllä irrottaakin, ihan kenen käskystä tahansa. Se on todella tärkeää, koska sillä saattaa olla jotain vaarallistakin suussaan. Tämä on ihan ehdoton asia ja siinä ei olla tingitty. Käskyä on opetettu ja hinkattu niin kauan, että on mennyt perille. Sitä on opetettu leikinvarjolla ja positiivisen kautta.
Ainut asia, milloin se ei irroita edes käskystä otettaan on silloin, kun se on kiinni metsästystilanteessa elävässä supikoirassa. Silloin se pitää irroittaa. Siihenkin on omat keinonsa. Jokaisen koiranomistajan on hyvä tietää, miten koiran saa avaamaan suunsa.

Maurille on opetettu myös käsky; väistä. Sen osasi myös edellinen koiramme. Käsky on kätevä juurikin tilanteissa, missä koira on edessäsi ja tarvitset tilaa.
Edellisen koiran aikana, tytär oli pieni ja oli kätevää vauvaa ja sen kamoja kantaessa, että sai koiran väistämään käskystä.
Meillä esimerkiksi koira käsketään väistämään oviaukosta, että ihminen pääsee avaamaan oven. Meillä ovesta menee sisään/ulos aina ihminen ensi, ellei koiralle anneta lupaa. Pari kertaa tästä ollaan lipsuttu ja muutaman kerran ollaankin juostu koiran perässä, kun pihassa onkin sattunut olemaan jänis tai jokin muu vastaava elukka.



Ehdottoman tärkeänä olen pitänyt myös sitä, että koiran voi ottaa mukaan lähes minne tahansa. Joo-o, koiran kokohan merkkaa tässäkin paljon. Ja tietysti koirien lukumäärän. Yhden ja pienemmän koiran kanssa on helpompi kyläillä, mutta kyllä meilläkin käy välillä isojakin koiria kylässä. Vähän hirvittää, kun Beiben siskon unkarinvizslat heittävät nuuskutteluringin meidän pienessä talossa. Ovat kuitenkin isoja kanakoiria. Mutta ne kyllä osaavat rauhoittua paikat kierrettyään. Ja tottelevat omistajansa käskyjä!



Koiran pentuna sosiaalistaminen on ihan järjettömän tärkeätä. Varsinkin jos sen kanssa aikoo kulkea pitkin ja poikin. Yleensä sellaista koiraa kyllä kuskataankin heti alusta saakka. Mutta, vaikkei aikoisikaan koiraa paljon kuljetella, tulee eteen eläinlääkärikäynnit sun muut. Koiran pitää osata käyttäytyä myös siellä ja antaa vieraiden ihmisten koskea itseensä.

Ihmisten lisäksi, muihin eläimiin pitää totuttaa. Meilläkin käy välillä sellaisia koiravieraita, jotka tappaisivat jokaisen Hehkua pienemmän eläimen meidän katraasta. Silloin on vain sanottava, että koirat on pidettävä kiinni ja huolehtdittava, ettei ne pääse irti. Tästä vieraat eivät saa loukkaantua. Meillä saa ja on myös suotavaa komentaa koiriaan, myös meidän koiraa. On kuitenkin mukavaa tarjota mahdollisuus tuoda koiriaan katsomaan muita eläimiä.

Haluan myös, että ihmiset kunnioittavat niitä käskyjä, joita koiran omistaja koiralleen antaa. Jos esimerkiksi me kielletään Mauria hyppimästä vieraita vasten, meille monesti sanotaan, ettei se haittaa. Mauri on pieni ja aikuista se ei varmasti niin paljon haittaakkaan. Mutta entäs lapsi? Ja jos onkin vaaleat "pyhähousut" jalassa?
Maurin selkävaivojenkaan takia ei ole suotavaa sen hyppiä ketään/mitään vasten, joten käsky on ihan tarpeellinen.



No, paasaaminen sikseen ja palataan ihanaan pikku Benjaan! Käytiin viime viikonloppuna vähän markkinoilla. Tässä lähistöllä oli kahdetkin sellaiset, Rautajärvellä ja Eräjärvellä.
Tälläiset maaseutumarkkinat ovat todella mainioita paikkoja viedä koiraa ihmisten ja toisten koirien  pariin.  Näissä tapahtumissa saattaa nähdä myös muita eläimiä.

Amstaffin tulee rotumääritelmän mukaan olla "ympäristöstään hyvin kiinnostunut". Se kuvaa eläväistä, älykästä olemusta, joka tarkkailee ympäristönsä tapahtumia ja jolta mikään ei jää huomaamatta. Lisäksi amstaffi ei vain tarkkaile, vaan ottaa osaa – koira on tietoinen ympäristöstään ja reagoi siihen. Se on valmis vastaamaan kaikkiin haasteisiin – sanonnan parhaassa merkityksessä. Se ei ole alistuva tai mielistelevä, vaan varma ja ystävällinen ihmisten parissa.
Rotumääritelmän mukaan amstaffi on myös "kuuluisa rohkeudestaan". Koiran tulee vaikuttaa varmalta kaikissa tilanteissa.
Tämän lyhyen tutustumisen aikana rotuun, Benjasta voi ainakin sanoa rotumääritelmän pitävän paikkansa sen kohdalla. Se on niin utelias, vilpittömän iloinen ja ihmisystävällinen koiranalku. Mutta myös tosi periksiantamaton ja jääräpäinen. Siitä on tulossa upea koira!

Kuka sitä nyt kovalla soralla viitsii istua? ='D

Mamman kengän päältä on mukava seurata menoa!


Mauria ei otettu mukaan Rautajärvelle, koska ajateltiin Benjalla olevan ihan tarpeeksi ihmeteltävää ilman Mauriakin. Toisaalta Maurin rautainen markkinakokemus olisi voinut olla tukenakin, mutta haluttiin keskittyä ensin Benjaan.



Vaikeinta Benjalle oli se, ettei kaikki ne sadat ihmiset tulleet sitä moikkaamaan. Se ei millään ensin meinannut sitä tajuta ja että, sen ei tarvi mennä kaikkia tervehtimään.
Koska Mauri on jo yli 8 vuotias ja pentuajoista on jo aikaa, en muistanutkaan, kuinka innoissaan ihmiset ovat koiranpennuista. Joten, kyllä Benjalla moikkaajia riitti!
Suurin osa ihmisistä kysyy luvan koiran kohtaamiseen. Monet lapsetkin kohteliaasti kysyvät, saako pentua tulla rapsuttamaan.
Samoin koiranomistajat kysyvät luvan kohtaamiseen. Näin vältytään turhilta hampaiden kalisutteluilta.


Markkinoilla tehtiin sahtivierrettä

Muutama vanhempi, oman arvonsa tunteva koira, hieman rähäti pennulle. Mutta sellainenkin tekee ihan hyvää. Pentu oppii kunnioittamaan toisia koiria.
Mukavasti meni eka markkinakokemus. Benja oli ihan kotonaan ihmis- ja koiravilinässä. Moottorisahaveistoskarhu oli ainut mille tarvitsi hieman murista!



Heitettiin Beibe kotiin ja otettiin Mauri mukaan Eräjärven markkinoille. Mauri käyttäytyy hyvin yleensä, kunhan saa ensi hieman rynniä, haistella ja merkkailla. Sitten kun se huomaa, ettei markkinoilla ole sille mitään nähtävää, se on vaan ihan kyllästyneen oloisena. Se ei välitä vieraista ihmisistä. Mutta jos joku haluaa sitä tulla tervehtimään, se on ystävällisesti rapsuteltavana ja ihailtavana.

Maurin kanssa pitää olla sen verran varuillaan, ettei kukaan päästä uroskoiraansa sen luo. Vaikka Mauri on leikattu, saattaa tulla rähinää muiden poikien kanssa. Heti markkina-alueen reunalla, eräs terrierin tuli omistajansa kanssa vastaan pitkässä remmissä. Kysyin, onko koira uros. Olihan se ja pyysin, ettei päästä koiraansa kosketuksiin. Jos en olisi reakoinut, olisi voinut tulla tappelu. Ei aina auta, vaikka omaansa yrittää pitää lyhyessä remmissä ja kontaktissa.
Mutta olen myös huomannut, että jotkut koiran omistajat ottavat nokkiinsa, kun en halua heidän koirien "tutustuvan" omaani.



No, Benjahan ne ihailut keräsi täältäkin tapahtumasta. Mutta paikallisen puutarhurin Mauri hurmasi ja sai tingattua minulle kaksi basilikaa yhden hinnalla! ='D

Ihania minttujakin lähti markkinoilta mukaan!



Markkinat ajoivat asiansa ja koirat saivat virikettä päilleen, sekä ihmis- ja eläinkontakteja. Oli hieno huomata, kuinka Benja toimi moisessa vilskeessä. Ei edes hevosvaljakko sitä hetkauttanut!



Kyllä oli koirat väsyneitä moisen sosiaalisuuden jälkeen. Mutta niin oli tytärkin, kun joutui niin monen ihmisen kanssa koirastaan juttelemaan ja kertomaan rodusta!

8 kommenttia:

  1. Söpö Benja ja tietty Maurikin, mutta pennut nyt ovat oma lukunsa. On siinä pennun kouluttamisessa aina oma hommansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentu on aina pentu, ei sille söpöydelle vaan mitään voi!

      Kummasti vaan se vaivan sitten tulevina vuosina palkitsee!

      Poista
  2. Ihana amstaffi, nuo ilmeet 😀 Ystävillänikin on Amstaaffi-tyttö ja ystävällisempää ja kiltimpää kaveria saa hakea. Entisenä koiraihmisenä olen sitä mieltä, että koira pitää ehdottomasti kouluttaa tottelemaan, muuten se saattaa kuvitella olevansa lauman pomo ja siitä seuraa hankaluuksia. Koulutus on parhaassa tapauksessa sellaista yhdessä tekemistä, josta koira nauttii. Mitä hankalampi rotu, sen tärkeämpää koulutus on jos haluaa, että koiran kanssa eläminen on kivaa. Tuttavapiirissä on joitakin esimerkkejä siitä miten hankalaksi elämä käy jos koulutusta ei aloitata ajoissa. Kukaan ei voi tulla kylään, minnekään ei voi koiran kanssa mennä. Varsinkin ensimmäisen koiran kohdalla on tuo riski tai jos ei ole perehtynyt kunnolla rodun ominaisuuksiin. Minusta koulutetulle koiralle ei tarvitse koskaan huutaa tai tiuskia, ihminen nolaa siinä vain itsensä :) Mäyrikset ovat aika ovelia kavereita, niitä voi koskea toiset säännöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amstaffeilla tuntuu olevan harvinaisen ilmeikkäät kasvot. Kyllä Benjankin ilmeille nauretaan ihan kippurassa välillä. Se on kyllä varsinainen naamavelli!

      Mäyriksillä on niin vahva metsästysvietti ja se tuntuu menevän kaiken edelle. Varsinkin kuulon! ='D Periksiantamattoman kova luonne siihen päälle, niin huumori ja kärsivällisyys on todellakin välillä ihan hävöksissä meikäläisillä.
      Toisaalta olemme tosi onnekkaita Maurin kanssa, koska sitä voi pitää pihassa vapaana ja se tottelee niinkin hyvin kuin tottelee.

      Poista
  3. Meillä oli lapsuudenkodissani isovillakoira (sain sen, kun aikani vinguin). Kenelläkään perheestäni ei ollut mitään kokemusta koirista, joten oli onnekasta, että koira sattui olemaan älykäs ja hyvin ihmisrakas ja miellyttämishaluinen. En muista, että sitä olisi kukaan mitenkään johdonmukaisesti kasvattanut, se vain taisi kasvattaa itse itsensä sellaiseksi, että sai paijauksia ja hyvänäpitoja. Se tiesi paikkansa (oma nojatuoli), ei hyppinyt muille huonekaluille (minulle oli järkytys, kun meille tuli kylään ensimmäinen sohvalle hyppäävä koira), suhtautui kaikkiin ihmisiin ja koiriin ystävällisesti, oli kaikessa mukana, muttei pitänyt suurta numeroa itsestään.

    Yhtä käytöstapaa siinä yritimme oikeasti kasvattaa, mutta emme lopultakaan onnistuneet: kun tultiin autolla kesämökille, koiraa ei millään kiellolla tai pitelemisellä saanut olemaan rynnimättä ensimmäisenä ulos autosta. Sitten se teki rakettimaisella vauhdilla juoksulenkin ja palasi läähättäen ja aivan selvästi hihittäen. Se oli todella rasittavaa, koska siihen aikaan autoissa ei ollut takaovia ja koira istui takapenkillä... Lopulta tyydyimme siihen, että takapenkillä istuva suuntasi koiran pään etupenkin ja oven väliseen pieneen rakoon, josta koira sitten kiepsahti ulos. Jos tätä "suuntausta" ei tehnyt, koira loikkasi etupenkillä istuvan yli... Mitähän kasvatussysteemiä siinä olisi pitänyt käyttää? Kiinnipitäminen ei onnistunut, kun sillä oli mökkitilanteessa aivan käsittämättömät voimat ja hirveä kiihko metsään juoksemaan. Palkitseminen ei toiminut, koska se ei ikinä onnistunut käyttäytymään edes hetkeä niin, että siitä olisi voinut palkita (eikä siinä tilanteessa mitkään namit olisi voittaneet metsää).

    Olen miettinyt joskus, johtuiko "kasvattamatta kasvamisen" onnistuminen siitä, että vanhemmilleni koira oli koira. Heille oli itsestään selvää, että koira oli ikään kuin viimenen perheessä päättämään mitään. Oliko heidän ruumiinkielensä ja sanaton viestintänsä niin selvää, että älykäs ja kiltti koirakin piti sitä itsestäänselvänä? En tiedä, mitä he olisivat tehneet, jos koira ei olisi käyttäytynyt "itsestään" hyvin. Koiran pitäminen taisi olla siihen aikaan paljon mutkattomampaa kuin nykyisin. Lemmikkien ruokailukin nykyisin on todellista tiedettä, mikäli lehtiartikkeleihin, mainoksiin ja kauppojen lemmikkieläinhyllyihin on luottamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ollut ikinä lapsuudenkodissani koiraa, koska isäni ei antanut ottaa. Jälkeenpäin olen ajatellut, että hyvä niin. Itseni tuntien ja kaikki muutkin perheenjäseneni, koiran aamupissattamiset ja lenkittämiset olisivat olleet pakkopullaa kerrostaloasukeille keskellä Tampereen keskustaa.

      Meillä Mauri matkustaa kopassa tai repsikan jalkatilassa. Ihan normikuljetuksissa se malttaa jotenkuten odottaa lupaa autosta ulostautumiseen. Mutta... kun on kyseessä metsästystilanne, ihminen saa olla tosi napakkana ja varoa, ettei koira livahda jahtiin ennen aikojaan!

      Eläinten pito on totta tosiaan muuttunut mutkikkaammaksi. Ruokinnat, allergiat, muuttunut ympäristö ja kaikenlaista mitä nyt keksiä saattaa. Tuntuu, ettei eläintä saisi pitää eläimenä, vaan jonain ihan muuna.
      Minun mielestäni monet eläinten sairaudet, vaivat ja käytösongelmat johtuvat siitä, että eläimiä hoidetaan liikaa ja niiden ei anneta olla elukoita.

      Poista
  4. Meidän Riku tuli meillä yllätyskoirana ja vasta aikuisena. Pentuna sille ei kukaan ole selvästi opettanut mitään, ja sen sosiaalistuminen oli selvästi tapahtunut lähinnä muihin koiriin, ei ihmisiin. Vieläkin sen kanssa saa tehdä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisen koiran ottamisessa on omat riskinsä ja vaivansa. Niinkuin aina minkä tahansa aikuisen elukan ottamisessa. Mutta kyllä vanhakin koira oppii, vaikka toisin väitetäänkin! =D

      Poista