sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Viikkonäkymiä 2/52 ja lisää Runebergin torttuja!

VIIKKO 2

Torstai 11.01.2018  klo 15.30, pilvistä,  pakkasta -4.


Tällä viikolla on ollut kaunista. Siis todella kaunista! Koko viikon on ollut pientä pakkasta ja ilman kosteus on kiteytynyt puihin tehden niistä aivan ihanan näköisiä. Illan pimeydessäkin puut ovat näkyneet vaaleina tummuutta vasten.



Varsinkin asuintaajamissa ja kaupungissa, puut olivat ihanan pörröisiä. Kyllähän niissä täällä meilläkin kuuraa oli, mutta ei niin paljon.



Ihanaa, kun on ollut pientä pakkasta, mutta ei ole juurikaan viimaa ollut. Loistavia ulkoilukelejä ja ollaankin käyty yhdessä kävelyllä. Beibe kävi pilkillä ensimmäisen kerran tänä talvena ja minä olen lumikenkäillyt.



Lisää tälläistä talvea meille kiitos!

Ja sitten torttuihin:


Tytär ja vävy poikkesivat viikolla ja heillä oli tuliaisina, ei enempää ja vähempää kuin, ruuneja! Kahden eri leipomon tuotoksia, Sinuhen ja Fazerin.

Fazerin ruunehan voitti minun torttutestini pari vuotta sitten. Sinuhet olivatkin ihan uusi tuttavuus. Niitä emme olleet aiemmin makustelleet.

Tällä kertaa ruuneja oli siis neljä suuta testaamassa ja maut jakaantuivatkin aikaslailla iän mukaan. Beibe ja minä pidimme enemmän Fazerin tortusta. Niin koostumuksen, kuin maunkin osalta. Tässä tortussa oli sitä mantelirouheen tuomaa purutuntumaa, mistä me pidämme. Torttu oli rouheisuudestaan huolimatta kostea. Hyvä torttu meidän mielestämme!



Nuoremmat suut taas pitivät enemmän Sinuhen ruunejen suutuntumasta. Minun ja Beiben mielestä nämä tortut olivat raakoja, kun taas nuoret pitivät tästä taikinamaisuudesta. Tortut olivat kosteita, mutta makua niissä ei ollut. Näin oli myös nuorten mielestä; suutuntuma hyvä, mutta muuten ruune oli mauton.



Että ottakaas nyt sitten selvää näistä testauksista! Heh heh!

Mutta ihan vakavasti otettuna, kyllä minua alkaa hieman hirvittämään näiden torttujen sisältämät lisäainemäärät. Ihan joka leipomon tortut alkavat olemaan niin prosessoituja ja täynnä palmuöljyä ja kaikkea keinotekoista, että alkaisin jo melkein kutsumaan niitä "Runebergin torttujen kaltaisiksi tuotteiksi"! Ei hyvä suunta ollenkaan tämä! =(

No, jos tässä muutamia torttuja vielä maistelisi. Alan kyllä olemaan niin sitä mieltä, ettei hyviä ruuneja saa kuin itse tehden. Ja näiden ostoruunejen lisäainemäärillä alan kohta loistamaan pimeässä!


8 kommenttia:

  1. On tosiaan kaunista, ihana kun on lunta! Viime vuoteen verrattuna meilläkin on lunta ollut paljon enemmän, mutta lisääkin olisi saanut/saisi tulla:) Täydellisen tortun metsästys jatkuu..taitaa olla niin että parhaat tortut saa itse tekemällä:) Mukavaa sunnuntaita sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mukavaa, kun on ollut pientä pakkaskeliä! Tälläisenä kun pysyis, niin olis mukavaa.

      Voi että, kun saiskin kunnon ruunen joskus jostain könditoriasta!

      Poista
  2. Kauniit kuvat! Meilläkin oli tosi kuuraista, mutta nyt se on tiessään.

    Meillä tehdään runegergintortut aina itse, koska kaupanvalmiit sisältävät ties mitä mausteita, joille olen allerginen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luminen luonto on vaan kaunis!

      Kyllä minunkin täytyy varmaan tästä lähtien ruuneni itse tehdä. Usko kaupan ruuneihin alkaa loppumaan!

      Poista
  3. Palmuoljyä? Ei kuulosta hyvältä kauppojen leivonnaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palmuöljy tuntuu olevan nyt tämän ajan "juttu" leivonnaisten aineksena. En kyllä ymmärrä miksi. Tuntuu oudolta, että suomalaisiin perinneleivonnaisiin tungetaan tuollaista eksoottista öljyä. Kai se on sitten niin halpaa!

      Poista
  4. Oioi, sitä kun syö torttuja, muuttuu loistavaksi :D
    Nätä sun juttuja kun lukee, alkaa tehä mieli kuitenkin maistella joitakin noista. Katotaan nyt tuleeko loistavia torttuja vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taas löysin sellaisia torttuja valmistajalta, mitä en ole maistanut. Maistelen niitä joku päivä, tänään on tullut syötyä muita herkkuja!

      Poista