maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosi on vaihtunut; rauhallista juhlintaa, meidän eläimet ja raketit ja maalaisesta kaupunkilaiseksi!



Meidän vuoden vaihde meni aikas rauhallisissa merkeissä. Tyttären piti tulla iltaa istumaan, vävyn lähtiessä "humputtelemaan" kavereidensa kanssa. Benjalla vain alkoivat juoksut ja tytär ei viitsinyt sen kanssa lähteä meille. Eikä jättää koiraa yksin kotiin, koska tämä oli Benkun eka vuoden vaihde.  Ei tiennyt, miten koira reakoi paukutteluun.



Koira ei onneksi ollut muuten moksiskaan, pikkuisen oli pitänyt sohvalta käsin komentaa raketteja. Näin vähän arveltiinkin, ettei mokomista välitä. Mutta koskaan ei voi tietää! Kangasalahan räiskytti oikein kunnon ilotulituksella ja raketit lähetettiin ihan tyttären kotitalon läheiseltä kentältä.



Minä siivoilin joulua pois. Olin ajatellut pitää kuuset loppiaiseen saakka, mutta sitten hyödynsinkin pitkää vapaata siivoamiseen. Loppiainenhan osuu lauantaille ja on siis ihan normi viikonloppu, ilman ylimääräistä vapaata.

Joulu paketissa!

Kuusi laittoi vähän hanttiin, eikä halunnut lähteä ulos! ='D

Päivällä istuttiin kodassa, paistettiin makkaraa ja halsterileipiä. Juotiin kahvia ja syötiin viimeisiä paloja taatelikakusta. Ihanan tunnelmallista!


Kirkonkylän pellolla oli Kuhmalahden yrittäjien ja VPK:n järjestämä tapahtuma, jossa oli mahdollisuus lähettää omia raketteja ja VPK:n naisilla oli soppatykki kuumana. Lisäksi pellolle oli kasattu paljon hienoja rakovalkeita ja muita isoja tulia. Isot jätkän kynttilät olivat hienoja!




Meillä ei alunperin ollut aikomusta käydä tapahtumassa. Mutta koska tytär ei tullutkaan, lähdimme paikalle lehdessä ilmoitetun aikataulun mukaan. Hämmästykseksemme paikalla ei ollut juuri ketään ja tuliakin vasta sytyteltiin. Meille selvisi, että aikataulua oli myöhäistetty ja tapahtuma alkaisikin paria tuntia myöhemmin. Asiasta oli ilmoitettu Facessa, mutta kun ei siihen kuuluta, tieto ei meitä ja paria muutakaan porukkaa ollut tavoittanut.
Muiden siis vasta valuessa paikalle, me lähdimme takaisin kotiin. Emme jaksaneet jäädä odottelemaan sopan kypsymistä. Kotona odotti kulhollinen sipsuja, juotavaa ja leffailta!


Puolen yön aikaan könysimme ulos raketteinemme. Me hankimme aina muutamia ilotulitteita. Vaikka meillä on eläimiä! Tätä on moni vuosien varrella kysellyt ja ihmetellyt, mutta meidän uuteen vuoteen kuuluu rakettien ampuminen. Jotkut hevosistamme säikkyivät rakettien välähtelyä. Peitimme tallin ikkunat pahveilla ja veimme hepat ajoissa sisälle. Seuraavana päivän hepat vietiin ulos ihan normaalisti ja ne olivat ehkä hiemän säpäkämpiä kuin normaalisti. Mielestämme ne saivat olla liikunnasta vapaita juurikin sen uuden vuoden päivän ja rouskutella rauhoittavaa heinää tarhoissaan.
Meillä olleet lehmät eivät juurikaan paukutteluista ole piitannut. Ne on ne kuuluisat lehmänhermot!


Edellinen koiramme säikkyi rakettien pauketta, mutta se säikkyi myös ukkosta ja lumen putoamista katolta ihan yhtä paljon. Rakettien ampumiseen sen kanssa pystyi varautumaan, mutta noihin kahteen jälkimmäiseen ei.

Saimme ihaille myös naapureidenkin ilotulitusta!

Ymmärrän kyllä ihmisten huolen eläimistään. Uuden vuoden juhlinta on yksi päivä vuodesta ja eläinten rutiinit saattavat järkkyä moisesta räjäyttelystä. Siksi niiden kanssa onkin tärkeätä käyttäytyä ihan normaalisti, eikä näyttää niille omaa hermostumistaan ja hössöttää turhanpäiväisesti. Ne vaistoavat sen kyllä ihmeellisesti!

En myöskään ole koskaan ymmärtänyt ja hyväksynyt sitä, että syyllistetään muiden ilakointia ja juhlintaan sen vuoksi, että oma lemmikki tai kotieläin siitä järkkyy. Puitteet eläimen turvallisen olon järjestämiseen kuuluu mielestäni omistajalle ja on kohtuutonta vaatia muita olemaan juhlimatta, kun oma eläin pelkää.

Jos koira tai hevonen pelkää, ei siihen välttämättä ihmisen läsnäolo vaikuta ja sitä rauhoita. Näin olemme omien eläintemme kanssa huomanneet. Jokainenhan saa omiensa kanssa toimia miten parhaaksi näkee!

 Me olemme antaneet eläinten olla omissa oloissaan turvallisessa paikassa. Hevosille annettiin aikanaan hieman enemmän heinää illalla, jotta voisivat rouskuttaa sitä niin halutessaan. Niitä myös käytiin kurkkaamassa välillä. Mutta emme oleilleet tallissa sen enempää, koska emme sitä normaalistikkaan tehneet.



Nytkin kävimme illalla eläinsuojiin kurkkaamassa ja elukat olivat makuulla. Hienosti menee Hehkun ja lampaiden kanssa. Ne ei ressaa! Kanat olivat orsillaan ja kanit pitkin pituuttaan karsinoissaan.

Mauri ei raketeista piittaa ja punkassaan pitkä poika pötkötteli kun sisälle mentiin. Lakritsa lähti meidän matkassa ulos ja kysyinkin siltä, että oletkos ihan varma. Mutta se ei raketteja säiky sekään.



Onneksi koirillekkin on saatavana apua rakettipelkoon ja mielestäni upea idea on tämä paukuton uuden vuoden hotelli koiraperheille .


Niin, ja ei mekään niitä raketteja ihan eläinsuojien nurkalla ammuta! Mahdollisimman kaukana, talon takaa niitä lähetellään.


Vuoden vaihde toi meikäläisille sellaisen muutoksen, että maalaisista tuli kaupunkilaisia. Täältä voit käydä lukemassa perustelut.
Enpä olisi enään uskonut kaupungissa asuvani! Täytyisikähän alkaa pukeutumaan paremmin ja hankkia citymaasturi.
No, niitä kaupungin rientojen leviämistä tänne korpeen odotellessa. Josko vaikka saisimme jotain kulttuuripalveluita tänne "laitakaupungillekkin". Terveyspalveluthan sun muut on meiltä viety!
Todellisuushan on varmaan se, että kaikki maksut taas nousevat, kuten kiinteistövero. Sehän tuplaantui, kun Kuhmalahti liitettiin Kangasalaan!

Beiben kanssa naurettiinkin, että onhan isoilla kaupungeilla esikaupunkinsa. Kuten New Yorkilla Manhattan ja Bronx. Jos Sahalahti on Manhattan, onko Kuhmalahti se pahamaineinen Bronx?

"Katson maalaismaisemaa... eiku kaupunkimaisemaa?!`"


13 kommenttia:

  1. Vai kaupunkilaisia? =D
    Sillä lailla hyvällä pisti naurattamaan, meillehän tuo tehtiin jo vuosia sitten ja kokemus kertoo, että kyllä sitä varsin maalaisjuntteja onneksi saadaan edelleen olla. Kaupunkia lienee kaikkien päättäjien mielestä siitä kaupungintalolta/torista sellainen max 5 km ympyrä harpilla piirrettynä kartalla. Ainakin meillä kaikki palvelut on haluttu keskittää niin.
    Joten tsemppiä ja taistelumieltä! (Eipä sillä, että yksittäisen ihmisen kommentti juurikaan vaikuttaa....)

    Iloinen uusivuosihan teillä on ollut!
    Me ehdittiin vähän katsoa raketteja sairaalan ikkunoista ja toinen toistaan komeampia oli. Jotenkin jäi vaan sellainen mieli, että niitä oli tavanomaista vähemmän. Ehkä Suomi 100 -juhliminen vähän vähensi intoa, paukuteltu on pitkin syksyä.

    Pirtsakkaa tätä vuotta!! Tehdään entistä parempi! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o! Onneksi vaihdoin ne paskalle haisevat saappaani uusiin! ='D Eihän sitä nyt juntilta voi näyttää (ja haista)!

      Vähän oli vaisua meilläkin päin paukuttelu. Meillä oli pari pataa ja muutama raketti. Parilla mettäntakusnaapurilla varmaan samankokoinen setti. Mutta ihan fiilikseen päästiin!

      Hyvin on vuosi lähtenyt käyntiin!

      Poista
  2. Onnea ja iloa kaupunkilaiselle! Ylöjärvestäkin tuli aikoinaan kaupunki ja siihen sitten liitettiin Viljakkala ja Kuru...ja mitä siitä seurasi? Kunnanjohtaja sai käätynsä, linja-autovuorot Viljakkalaan melkein kaikki lopetettiin samoin meille tänne takamaan kulmille. Kurussa sivumpana asuville lopetettiin kaikenlainen kuljetuspalvelu. Veroeurot kyllä onneksi kelpaavat, mutta korvaukseksi mistä??

    Teidän tyttö taitaa asua aika lähellä mun lapsuudenkotiani, sieltä kentältä raketit lähetettiin, sisko oli niitä katselemassakin.

    Meillä ei raketteja ammuttu, olen niin nuuka ihminen tässä kohdin etten taivaalle rahaa syydä, naapureissa ammuttiin kyllä. Sulo istui pihalla ja nautti, Nöpö meni pannun taakse piiloon, kanat nukkuivat orsillaan.

    Teidän kulmille on pitänyt tulla jo monesti, mutta Pentsussa jyllää nyt flunssa-aalto ja tautia en halua, harmittaa vaan kun äitiä en pääse katsomaan...toivottavasti aalto menisi pian ohi.

    Ihanaa, kukkivaa, aurinkoista, kasvavaa, mukavia yllätyksiä täynnä olevaa uutta vuotta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä tänne varmaan mitään kaupungin rientoja tule. Eipä silti, en niitä tänne kaipaakkaan! Mutta se pitäisi huomioida sitten veroissa sun muissa kustannuksissa. Meiltä ei esim. pääse iltaisin edes Kangasalan keskustaan bussilla. Saati sitten Tampereelle!

      Olenkin kuullut, että Pentorinteessa on sitkeätä tautia. Toivottavasti äitisi voi hyvin ja pääset häntä pian katsomaan!

      Mukavaa uutta vuotta sinne Kivipeltoonkin!

      Poista
  3. Kuulostaa mukavalta uuden vuoden vietolta teillä!

    Meillä oli nyt eka uusi vuosi ilman sitä vanhempaa koiraa, joka pelkäsi raketteja ihan hullunaan. Tämän nuoremman kanssa en oikein tiedä, miten reagoi. Iltasella kävin sen kanssa joskus 19 maissa pienellä lenkillä katselemassa, mitä tuumaa kun paukkuu. Vähän se oli varautuneen oloinen. Jätettiin se kuitenkin yksin kotiin nyt, eli en tiedä millainen se on sitten H-hetkellä täällä ollut... aiemmat vuodet olen viettänyt kotosalla pääosin just sen toisen koiran takia. Mä laitoin nyt vaan verhoja kiinni ja valot jätettiin päälle, samoin telkkari. Sai koira sit katella täällä lätkää yöllä. =D Kovin se oli iloinen, kun kolmen maissa könyttiin kotiin... mutta niin se aina muulloinkin on. Eli ei tainnut pahemmin traumatisoitua. Ja olihan täällä toki myös kissa kotona sen kanssa.

    Meillä ei ollut raketteja, eikä ole yleensäkään, koska minä olen Kivipellon Sailan tapaan niin nuuka, etten raaski rahaa taivaalle paukutella. Mä myös ajattelen aina sitä roskaa ja sotkua mikä niistä tulee, samoin sitä että ne on ymmärtääkseni kuitenkin melkoisia myrkkyjä. Naapurissa kyllä paukuteltiin kovasti (jossa siis oltiin) ja hienoltahan ne raketit aina näyttää, en voi kieltää. Joten kyllä mä niitä aina katselen. Tänne meille peltojen keskelle näkyy tosi hyvin joka suunnasta aina raketit. Tänä vuonna multa meni kyllä se keskiyö jotenkin nyt ohi, olin suoraan sanottuna ottanut vähän turhan reippaalla tahdilla ilolientä... Hiukan sekava mielikuva on siis keskiyön hetkestä. Koitin kyllä kuvia ja videotakin ottaa, mutta no, poistelin ne vähin äänin aamulla puhelimesta... =D Ei nyt ihan mestariotoksia olleet.

    Aivan mahtavan ihanaa tätä vuotta sinne uusille kaupunkilaisille! ♥ (Mekin ollaan kuntaliitoksen "uhreja" muutamien vuosien takaa, kun Kouvolan ympäryskunnat tuli yhdeksi isoksi kaupungiksi. Me oltiin siis ennen elimäkeläisiä. Ei ole kyllä paljoa hyvää sanottavana tästä asiasta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin se teidän haukku kovin traumoissaan on ollut, kun ihan normaalisti teitä tervehtimään tuli. Yleensähän ne on tosi säikkyjä, vapisevia ja läähättäviä, jos pelkäävät. Tosin minulla olisi ollut tuollaisia edellä mainittuja oireita, jos olisin väki pakolla lätkää joutunut katsomaan! ='D

      Me ostetaan kyllä aina paukkuja vuoden vaihteeksi. Ei nyt enään niin paljon, kun tytär on jo aikuinen. Hän oli lapsena oikea "pommipimu"!
      Minä pidän rakettien katselemisesta ja saan niistä iloa ja hyvää mieltä. Monestihan mielipide on se, että se on rahan haaskuuta ja turhuutta "räjäytellä" rahaa taivaan tuuliin. No, se on veteen piirretty viiva; kuka pitää mitäkin turhuutena ja rahan haaskuuna. Onko suklaan, karkkien ja muiden herkkujen ostaminen ja syömien tarpeellista? Joidenkin mielestä kesäkukkien ostaminen on turhuutta. Samoin lemmikkieläimiin rahan laittaminen. Mielestäni jokainen laittaa rahansa siihen, mistä saa itse iloa. Ja meikäläinenhän harrastaa paukuttelun lisäksi kaikkia noita muitakin mainitsemiani asioita! =O Hups!

      Kyllä sitä ittensä oikein kaupunkilaiseksi tunteekin!='D

      Poista
  4. Onneksi olkoon uudet kaupunkilaiset! Me karkisimme muuttaa tänne maalle, lähemmäs kaupunkia, ennen entisen asuinkunnan kaupungistumista. Mut ei se mitään täällä kulkee bussitkin paremmin, kuin siinä kaupungissa.

    Niinpä nuo paukuttivat naapurukset eilen, yritin käydä katselemassa ja kuvamassa, mut ei oikein onnistunut, joten paukutelkoot. Aika pian loppui puolenyön jälkeen. Varmaan juhlavuosi alkoi väsyttää :)

    Toiotaan vaan hyvää tätä vuotta sinne teillekin! Huomenna siivoilen joulukamat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! ='D

      Joo, ei se kaupunki -nimitys pelkästään palveluita paranna!

      Mukavaa uutta vuotta ja iloa elämääsi! <3

      Poista
  5. Hei vaan kaupunkilainen:) Hienoja kuvia ja teillä on ollut niin mukava uudenvuoden vastaanotto! Ihastuksissani tuota kotahetkeä herkkuineen katselin/luin..tunnelma kyllä niin kohdillaan:) Meillä on sellainen vanha karvakorva joka ottaa uudenvuoden vastaan joka ikinen vuosi tiukasti "pesässään" sille kun pitää rakentaa sellainen oma turvapaikka johon kiireesti luikkii heti kun ensimmäinen pamaus kuuluu.. vielä seuraavana päivänäkin käy hyvin hätäisesti lenkillä kun on niin kiire kotiin ja turvaan:) Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti meni vuoden vaihde; rauhallisesti ja kahdestaan!

      Mukavaa uuden vuoden alkua sinne teillekkin! 😃

      Poista
  6. Te kangasalalaiset litte kyllä käytännössä kaupunkilaisia jo ennenkin vuotta 2018 - siis ne, jotka asuvat Tampereen keskustaajamassa.

    VastaaPoista