keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Täydenkuun retkellä ja penikset multiin!



Me olemme pitkään haaveilleet, että tekisimme joskus täydenkuun aikana jonkinlaisen eräretken. Mutta aina vaan on jäänyt tekemättä. Syitä on ollut monia, kuten kiire, väsymys, ja tietysti se, että aina kun on ollut vapaata ja tilaisuus lähteä retkelle, kuu on ollut pilvessä.

Viime viikolla sattui niin kivasti, että Beiben iltavuorohuki vaihtui perjantaina aamuvuoroksi. Oli luvattu illaksi pilvetöntä ja täysikuukin vielä möllöttäisi taivaalla. Aika täydenkuun retkelle oli tullut!


Keitimme kaffeet termariin, paketti raakamakkaraa ja parit voikkarit mukaan nuotiolla paistettaviksi ja tietysti notskipuut mukaan. Olimme päättäneet lähteä Pajulanjärvelle ja lumikenkäillä saareen.


Olimme rannassa kuuden jälkeen illalla ja aurinko alkoi painumaan mailleen. Taivaanranta oli todella kaunis ja jäällä oli ihana, suorastaan satumainen tunnelma.

Beibe vetojuhtana. Saari näkyy edessäpäin.


Vähän jännitti, miten tarkenenisimme. Olihan pakkasta jo -13 lähteissämme taapertamaan saarta kohden ja ilma tuntui kylmenevän vain lisää.
Lumikenkäillessä tuli ihan lämmin, vaikka viikolla käynyt kova tuuli olikin tuiskuttanut lunta pois jäältä. Se oli samalla tehnyt edellisviikon ihanasta höttölumesta kovapintaisempaa. Mutta lumikengillä kulkiessa se ei haitannut yhtään.

Saari

Päästyämme saareen, sytytimme heti nuotiopaikalle tulen. Alkoi olemaan jo ihan pimeää ja kuutakaan ei näkyisi vielä hetkeen. Se tulisi näkyviin saaren takaa valaisten jään meille matkaa takaisin rantaan ja autolle.



Hörpittiin kahvia, lämmiteltiin tulen loimussa ja käytiin välillä jäällä kuikuilemassa, joko kuu alkaisi kurkkimaan saaren takaa.


Se, miten hiljainen tuollainen talvinen pakkasilta jäällä oli, on ihan uskomatonta. Ei kuulunut kerta kaikkiaan mitään ääniä nuotiossa poksuvien puiden lisäksi. Upea tunne!


Auringon laskun ja kuun nousun välillä, jäästä alkoi nousemaan sumua. Se teki jännän tunnelman, kun seisoi jäällä, oli ihan sumun ympäröimänä. Mutta kun katsoi kauemmas ja ylöspäin, ilma oli ihan kirkas ja taivas selkeä.

Salamalla otettu kuva kuusta sumun läpi.
Näyttää ihan kuin sataisi lunta kauhealla viimalla.

Vihdoin kuu-ukko malttoi tulla näkyviin saaren takaa ja sain muutaman huonon kuvan siitä, kunnes kamerasta loppui pakkasessa akku.



Kuu toi jäälle niin paljon valoa, että melkein olisi voinut sen valossa lukea. Näkyvyys oli satoja metrejä. Ihan mieletöntä!

Kahvia koneeseen ja makkaraa nuotiolle. Leivät halsteriin ja eikun eväitä syömään nuotion lämpöön. Ilma alkoi olemaan aikas kylmä jäällä ja sumu teki siitä kostean oloista.



Vaikka meillä oli hyvin vaatetta päällä ja nuotio lämmitti, kylmyys alkoi silti hiipimään luihin ja ytimiin. Sammutimme kydyn nuotiosta, pakkasimme tavarat, laitoimme lumikengät jalkoihin, lähdimme jäälle ja rantaa ja autoa kohden.


En ole koskaan elämässäni kokenut tälläistä tunnetta, kuin täällä jäällä täydenkuun aikaan yön kynnyksellä. Olo oli tosi rauhallinen ja rento kylmyydestä huolimatta. Mieli oli tyyni ja onnellinen. Missään vaiheessa ei pelottanut tai hermostuttanut.

Matkalla rantaan huomasimme, että jänis oli tullut saarta kohden meidän jälkiämme pitkin. Oli sitten kurvannut toiseen suuntaan hieman ennen saarta. Oli varmaan kuullut meidän äänemme ja päättänyt mennä johonkin toisaalle.

Autolle päästyämme, pakkanen oli kiristynyt jo -18 asteeseen ja kotona olikin sitten jo parikymmentä astetta. Ei ihme, että vähän vilutti!

Olimme molemmat tosi iloisia, että jaksoimme lähteä raskaan työpäivän ja -viikon jälkeen tälle retkelle. Vaikka olisi vaihtoehtona ollut jäädä kotiin takkatulen tai  television ääreen.
Tälläinen elämysreissu tehdään kyllä joskus toistekkin!

Ilove it!

No, kuutamosta sitten toiseen iloiseen asiaan! Minun rakas, kultanuppu vävy, toi minulle viikonloppuna peniksen siemeniä. Ja vieläpä kolmea eri väriä!

Oransseja, punaisia ja keltaisia pippeleitä!

Kysehän on tietysti 'Peter Pepper' -chileistä, eikä mistään sen pervommasta. En vaan voinut olla käyttämättä näin herkullista tilaisuutta otsikoinnissa ja aiheen avauksessa!

Olen etsinyt näiden penischilien siemeniä jo vuosia. Kotimaisista siemenkaupoista niitä ei ole löytynyt. Maatiaiskananen minua jo Instassa vinkkasi parista paikasta, mistä näitä voisi tilata ja olinkin aikeissa viikonloppuna tutkailla näitä sivustoja.
Onneksi en ehtinyt, koska tämä tälläinen yllätyslahja vävyltä oli niin ihan ele minua kohtaan. Olin ihan otettu!

Laitoin joka väriä 4 siementä multiin. Tämä alkaa olemaan hieman myöhäinen ajankohta esikasvatukseen chileille. Mutta en voinut näin millään jättää kylvöä ensi vuoteen. Ihan pakko on kokeilla, ehtiikö pippelit kasvamaan ja millaisia niistä tulee. Kyllä on taas jännää!



Laitoin netistä kopsatun kuvan tuohon, jotta näkisitte millaisia näistä chileistä pitäisi parhaimmillaan tulla. Mielestäni nämä on kyllä hauskoja!

Toivottavasti alkavat itämään, niin pääsemme seuraamaan näiden kasvua. Aion meinaan todellakin jakaa tätä peniksen kasvatusta teille. Halusitte tai ette!


Kuvahaun tulos haulle penischili
Kuva otettu netistä

20 kommenttia:

  1. Ihana kuutamoretki! ♥

    Ja hmmmm... no aika mielenkiintoisen näköinen chili! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli, mutta kylmää!

      Yhtään en tiedä, kuinka ärhäköitä nuo penikset ovat!

      Poista
  2. Upea talviretki!
    Otsikko oli sen verran provokatiivinen, että pakko oli tulla katsomaan, mistä on kyse. Hiukan härskin näköinen chili, mutta syyhän on ilman muuta katsojan törkyisessä mielikuvituksessa. Sööttihän tuo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyiai enemmän tehdä tuollaisia retkiä öiseen aikaan!

      En voinut olla käyttämättä otsikoinnissa noin mehevää tilaisuutta! Katsojan silmissähän tuo muoto on! ='D

      Poista
  3. Teillä oli tosi hieno retki, kunnon eväät ja nuotiopuutkin ja viimein tuo kuu tuli näkyviin, hieno juttu!

    Vai että tuollaisia pippeleitä teillä kasvatellaan ja montaa väriä! Jään odottelemaan väliaikatietoja siementen itävyydestä ja taimettumisesta, onnea heille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, upea hetki tuo kuun esiin tulo tuolta saaren takaan!

      Yksi kaveri nauroi, että olen minä varsinainen viherpeukku, kun pippeleitäkin osaan kasvatella! ='D

      Poista
  4. Oi mikä retki, kuulosti ja näytti kyllä niin upealta, tuollaiset on ihan parhautta♥ Voi vaan kuvitella millainen se kuun valo on ollut kimmeltävällä hangella, pakkasen paukkuessa! Oho..enpäs ole koskaan tuollaista chiliä ennen nähnyt:) Mielenkiinnolla seurataan kuinka siellä lähtee siemenet kasvuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian vähän tulee tehtyä tälläisiä retkiä. Kuinka helppoa tuollainen on kuitenkin toteuttaa ja miten hienon elämyksen siitä saa!

      Mielenkiintoinen kasvatuskokeilu! ='D

      Poista
  5. Kyllä teillä oli ihana retki. Luin sitä ihan jännittyneenä. Ja empä ole ennen tällaisia chilejä nähnyt ja mielelläni tätä seuraan. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sait jännitystä meidän retken muodossa!

      Toivottavasti saan pippelit kasvamaan, että voin niistä postata jatkossakin!

      Poista
  6. Ompas ollut kiva talviretki. Retkeily eväiden kera on varsin mukavaa ja tuolla tavalla kuutamolla vähän erilaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, evääthän nämä retket tekee! Ja tietysti hyvä seura ja tällä retkellä tuo mahtava kuu!

      Poista
  7. Mahtava eräily yöllä! Mekin tykkäämme retkeilystä ja viimes olimme yöretkellä notskia pitämässä itsenäisyyspäivänä:

    http://merikapteeninvaimo.blogspot.fi/2017/12/mita-6joulukuuta-meille-merkitsee.html

    Öinen metsä on niin valloittava :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi harrastaa enemmänkin tälläistä heittäytymistä. Kyllähän me "retkeillään" aika-ajoin meidän kodassa yöaikaan. Mutta ei se ole sama asia, kun kota on tossa meidän pihassa.
      Jotenkin sitä vaan on niin mukavuuden haluinen, ettei työpäivän jälkeen jaksaisi lähteä mihinkään. Varsinkaan kylmään! Me kun ollaan molemmat kylmässä töissä, niin haluaisi vaan viikonloppuiltoina käpertyä viltin alle ja toisen kainaloon sohvalle.

      Ihana toi teidän retki, kävin lukemassa! <3

      Poista
    2. Kiitos <3
      Kuullostaa hyvälle teidän viikonloppupläänit, nauttikaa kainalossa viltin alla <3

      Poista
  8. Mahtava yöretki! Juu, otsikko sai tosiaan miettimään, että mitä sinne multaan oikein laitetaan, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuutamo! <3

      Juu, ihan liian mehukas otsikko jättää käyttämättä! ='D

      Poista