Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hei heinähulinaa ja muuta talveen valmistautumista

Naapureiden heinäseiväs romantiikkaa

Viime viikko oli varmasti yksi tähänastisen elämäni fyysisesti raskain. "Helppoa kuin heinänteko"- sanonta on varmasti jonkun erittäin sairaan huumorintajun omanneen ihmisen aikanaan keksimä lausahdus! Koska sitähän se todellakaan ei ole! Jotenkin vain heinätöistä annetaan sellainen romanttinen kuva.
 Meillä pientilallisina ei ollut kaadettuna omaa heinää, joten olimme yhden päivän heinätalkoissa ystäviemme tilalla. Osa talkooporukasta oli pellolla tekemässä kuormia ja muutama henkilö paaleja latoon järjestämässä.


Noin viisisataa paalia ladossa

Onneksi ladossa oli nosturikoura jolla saatiin paalit purettua kärryiltä ja nosteltua lähemmäksi. Mutta kuitenkin, kun on muutamaan "mieheen" järkkäillyt tuhansia paaleja, alkaa se jo jossain lihaksessa tuntuakin.
No, ei ne heinätyöt tähän loppunut. Naapurin pellolta kävivät lähistön lihakarjatilalliset tekemässä heinää. Heiltä meni yksi pyöröpaali rikki ja he kysyivät meiltä että ottaisimmeko sen. Ja kyllähän se meille kelpasi! Se ei vain ollut kuivaa, vaan meidän piti se purkaa ja levitellä vielä kuivumaan. Meidän pikku-Massikasta peräöljyt kiehuivat kun paalia raahattiin pellolta pihaan. Hieman hirvitti, kun ei edes eturenkaat osuneet maahan koko matkaa, niin painava se paali oli.


Näin sitä mennään!

Kahdestaan sitä paalia punnerrettin tyrät rytkyen kumoon ja kieritettiin auki. Ja parin tunnin välein käytiin pöyhimässä, jotta saataisiin kuivaksi ja latoon ennen sateita.

Uskomattoman paljon heinää yhdestä paalista!
Jo vuosia olemme hakeneet heinämme samasta paikasta ja koko viikon odottelimme kutsua heinätöihin. Sunnuntaina lähdimme hakemaan heinäpaalejamme pellolta. Meidän onneksemme, heillä oli ollut tarpeeksi talkooväkeä, joten meidän ei tarvinnut kuin hakea heinät. Sateenuhka oli seuranamme koko matkan, mutta saimme paalit kuivina latoon.


Heinää ja lisää heinää!
Voisihan heinänsä kai helpomminkin hankkia. Mutta pienviljelijän heinät on korsina maailmalla. Ja koneet ja peräkärryt on pieniä. Me tuherretaan heiniemme kanssa viikkotolkulla, kun toiset tosiaankin tekee tuhansia paaleja päivässä! Kahdestaan, ilman talkooväkeä. Ja eikä tässä vielä kaikki! Kun samaan aikaan heinäsouvin kanssa yrittää saada polttopuut liiteriin ja matotkin pitää saada pestyä ja kuivaksi.

Isän matot pestynä, polttopuu-urakka taustalla
Vielä pari klapia heiteltävänä!
Klapihommissa on todellinen käsityön leima. Jokainen puukalikka on käynyt moneen otteeseen käsissä, puun kaatamisesta takan sytyttämiseen. Meidän puuliiteri on vanha heinälato, eikä välttämättä kaikkein käytännöllisin täytettävä pienine oviaukkoineen. Puut on heiteltävä muutama kalikka kerrallaan ja katsottava että osuu oviaukosta sisään. Kipeä kuhmu takaraivossani muistuttaa minua eräästä klapista joka palasi takaisin!
Sunnuntai-iltana, klo 22.30, olin NIIN väsynyt. Pesulla käytyäni olin saanut pienen rippusen ihmisyyttäni takaisin. Mutta silti voimat olivat aivan lopussa. Hiuksia harjatessani, harja tökkäsi takkuun ja minulla ei ollut voimia irroittaa sitä. Kyyneleet alkoivat valumaan silmistäni, vaikka minua ei edes itkettänyt, olin vain niin väsynyt! Harvoin ihminen vetää nykyään itseään näin loppuun töitä tehden! Seuraavana päivänä kuitenkin uskomaton hyvän olon tunne, vaikka lihakset sairaan kipeänä, siitä että eläinten ruuat turvattu ja polttopuut suojassa! Saa vaikka talvi tulla!



2 kommenttia:

  1. Kyllä tulee hyvä mieli, kun on talvivarastot koossa! Jonakin syksyn hetkenä, kun on taas aikaa lukea kirja, lukaisepa Huovisen Hamsterit. Siinä on sitä tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, varmasti luen. Vaikuttaa viihdyttävältä kirjalta!

      Poista