Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Luonto lähellä

Maariankämmekkä
Yksi parhaista asioista maalla asumisessa on se, että kun metsään haluat mennä nyt, niin ei tarvitse kuin astua ovesta ulos. Kaupunkilaislikkana en ole koskaan ollut ulkoilmaihminen. Päinvastoin! Kotoa pois muuttaessani, en omistanut edes talvikenkiä, saati saappaita. Kerran sitten kävi niin että autoni hyytyi työpaikan parkkikselle 30 asteen pakkasessa. Siinä sitten kävelin pari kilsaa kaverilleni yöllä, jaloissani siihen aikaan niin muodikkaat purjehduskengät! Sen jälkeen olen alkanut hankkimaan hieman käytännöllisempiä vaatteita maaseutu olosuhteisiin. Ja saappaatkin ovat nykyään jaloissani päivittäin!
Meidän pihasta pääsee suoraan metsään ja pelloille. Se asia on helpottanut kaupunkilais minäni muuttumista maalaiseksi. Eläimillä on ollut myös suuri osuus asiassa. On ollut niin vaivatonta lähteä hevosella maastoon ja koiran kanssa lenkille omasta pihasta. Vuosien varrella on myös tullut hankittua lumikengät ja niillä tarvottua kilometri tolkulla umpihangilla. Hiihdettyäkin tuli silloin kun tytär oli pieni. Marjastanut olen jonkun verran aina, mutta viime vuosina olemme alkaneet hieman sienestämään. Ja niitäkin löytyy aivan läheltä!
Mieheni on maalta kotoisin. Minun mittapuullani aivan mettästä! Minä taasen ison kaupungin keskustan kasvatti. Meidän eron huomaa kun lähdetään metsään. Vaikka minäkin olen jo kokenut metsän kulkija, jalkani tarttuu juuriin ja risuihin. Melkein joka reissulla kaadun ainakin kerran. Mieheni taas kulkee kuin hirvi. Hänen ei tarvitse katsoa jalkoihinsa, niinpä saa paljon enemmän elämyksiä ympäriltään kuin minä joka tuijotan vain sitä mihin astua. Hänellä on myös jokin yliluonnollinen suuntavaisto, minä eksyn heti! Lähi metsiköt kolusin aikanaan Sara-hevosellani, se osasi aina kotiin.
Aina välillä, kun uskaltaa kohottaa katsettaan jaloistaan, voi löytää jotain hienoa. Kuten viime viikolla olimme koiran kanssa metsälenkillä, löysimme todella paljon maariankämmeköitä. Nämä pienet orkideat ovat aivan ihastuttavia! Parikymmensenttisen varren päässä muutaman sentin mittainen kukkaterttu jossa useita pikkuriikkisiä kukkia. Vähän konttaamistahan se vaatii että niitä pääsee ihastelemaan. Mutta luonnon edessä on joskus hyvä olla nöyrä!

Ikkupikku sammakko!

Erikoisiin asioihin voi törmätä myös ihan pihapiirissä. Mukulana tuli usein pyydysteltyä sammakon poikasia tai äidin iloksi tulla kotiin purkin kanssa joka oli täynnä kutua tai nuijapäitä. Melkein joka muksu on ollut jossain vaiheessa kiinnostunut sammakon eri kehitysasteista, vaikka aikuiset sammakot inhottaisivatkin. Kummityttö oli meillä ja hän pyydysti ojan penkalta sammakonpoikasen. Kun laitettiin sammakkoa takaisin ojaan, huomattiin että siellä oli nuijapäitä takajaloilla, poikasia pienellä pyrstön tyngällä ja valmiiksi kehittyneitä pikku sammakoita. Trilleriäkin oli, kun hämähäkit väijyivät veden pinnalla nuijapäitä ja odottivat että ne nousevat pintaan. Argh! Toisella ojalla oli nuijapäitä joilla ei ollut vielä jalkoja. Mielestäni tämä oli outoa. Onko tämä sateinen alkukesä saanut sammakot kutemaan useampaan otteeseen. En muista koskaan nähneeni näin monessa eri kehitysvaiheessa olevia sammakoita.
Lapsien kiinnostus luontoon on mukaansa tempaavaa. Ihmetyttää miten he huomaavatkin kaiken mielenkiintoisen. Jotenkin se on tulee heiltä luonnostaan, aikuisen pitää keskittyä havainnoimaan ympäristöään. Minun ainakin on lasten kanssa helppo innostua ryömimään ja tutkimaan maan tasalle jotain kasvia tai ötökkää. Se on sitten toinen juttu miten sieltä ylös päästään!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti