Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 18. heinäkuuta 2014

My little pony!

Lilli-pulla

14. heinäkuuta tuli tasan kaksi vuotta siitä kun jouduimme lopettamaan Lilli ponimme. Olimme vieneet sen astutettavaksi ja se sairastui rajuun ähkyyn. Haimme sen kotiin ja lukuisten letkutusten jälkeen sen tila heikkeni niin, että pyysimme eläinlääkäriä päästämään sen tuskistaan. Lilli nukutettiin kotipihaan ja haudattiin Sara-hevosen viereen.
Olin jo aamulla pyytänyt miestäni soittamaan kaivinkoneen kaivamaan hautaa. Tiesin, että Lilli ei selviä. Se oli aina ollut niin terve. Tilanne oli kaikessa karmeudessaan aika korni. Tyttärellemme oli tulossa kavereita saunomaan ja grillailemaan. Oli vähän hoppu saada vedettyä poni kuoppaan ennen kuin nuoriso saapuisi! Sitten vielä kanyylistä pihaan valuneet veret piti pestä, ettei muut eläimet niitä lipoisi. Siinä kun saattoi olla lopetusainetta. Silmät kyynelissä ja räkä nenästä valuen siinä sitten ponia haudattiin.
Me kun ei juuri kotoa yöksi lähdetä, mutta kuinka ollakaan, juuri tälle päivälle meillä oli hotellihuone varattuna Mikkelissä. Koska tyttärelle oli tulossa tukijoukkoja lohduksi, me päätimme, että tekisi varmasti hyvää lähteä kotoa pois. Nyt kun tallikin oli tyhjänä...
Matkalla Mikkeliin pysähdymme syömään eräälle huoltsikalle. Meidän molempien silmät ja koko naamat oli hiukka turpeena koko päivän itkusta. Vessassa peiliin katsoessa ajattelin että ihme, jos ei kukaan tule kysymään, onko kaikki kunnossa. Mutta ei tullut. Jätskiä ostaessa, kassaneiti katsoi hieman pitkään, mutta toivotti vain hyvää päivän jatkoa.
Lilli oli hankittu meille tyttären raviponiksi, mutta sillä meiningillä, että vaikka raviharrastus loppuisi, Lillistä ei luovuttaisi. Se oli aivan hurmaava pikku otus. Meille tullessaan se oli niin lihava, että vesi teki lätäkön sen selkään! Se oli kuitenkin upea luonteinen ja osaava. Vaikkei sillä huikeita ravivoittoja tullutkaan, se oli tyttären mahtava kisakumppani!
Lillin kuolema jätti shetlanninponin kokoisen aukon sydämeeni. Ensin ajattelin, etten jaksa omaa ponia enään. Aika kultaa muistot ja ajatus ponin hankkimisesta on itänyt mielessä jo jonkin aikaa. Hevoskoon tavarat olen jakanut ystävieni hevosten käyttöön, mutta shettiskamat ovat yhä edelleen valjasvaraston virkaa toimittavassa leikkimökissä. Odottamassa, että jos sittenkin...
Pari viikkoa sitten se tapahtui! Meille ostettiin shetlanninponi! Lilla Myy, 5-vuotias tamma. Kutsumanimeltään Lillis!


Lillis ja kummityttö hoivaa


Olin vähän ajatellut että ostaisin ruunan tai orin. Ja nuoremman. Ite ajolle opettaisin ja niin edelleen. Ja Pirkanmaan alueelta kattelisin. Poni löytyi Liedosta, ei ihan tästä nurkilta. Käytiin Okra reissulla katsomassa sitä ja kun suostuivat tuomaan, niin se oli siinä!
Kahdessa vuodessa vieraantuu hevosen pidosta ja on muutenkin ollut molemmin puolista totuttelua toisiimme. Mutta Lillis on reipas, rohkea ja utelias luonteeltaan. Niillä pärjätään jo pitkälle. Onneksi kummityttö sattui olemaan meillä kun poni tuli, sain sopivan "uhrin" selkään laitettavaksi. Ja viikko sitten sain kärryni lainasta takaisin. Naapurin pellolla ollaan "tyypitelty".

Hyvin kulkee!

Vähän ponista löytyy A-luokan lihansyöjää, minua on purtu pariin otteeseen ja tyttöäkin kerran. Ja ruokinta tilanteissa ei meinata kunnioittaa ihmistä, vaan "tullaan ottamaan". Ollaankin työstetty näitä juttuja ja poni alkaa jo pikkuhiljaa huomaamaan, ettei leipää/ruokaa saakaan vasta kun ollaan "nätisti.
Muuten on oppinut hyvin seisomaan sitomatta paikoillaan ja tuntuu nauttivan kaikenlaisesta touhuamisesta. Täytyy vain itsekin muistaa, että likka on vielä nuori ja siksikin välillä niin kärsimätön.

Juoksutuskin sujuu!
Poni on nyt yhteislaitumella meidän lehmien kanssa. Kyyttö-kuningatar Hehku on hieman nyrpeä ja tarpeen mukaan näyttää "kaapin" paikkaa. Kyllikkiä kiinnostais leikkiä, mutta taas Lillis ajaa sen pois. Kaikilla on tilaa väistää toisiaan ja kyllä sen huomaa että, seuraa se on huonokin seura!

Hehku vahtii ruokakuppia niin, ettei Lilliksellä ole sinne asiaa!
Tämän lähemmäs suomenhevosta en varmasti koskaan pääse, enkä edes välttämättä haluakaan. Minulla on suuria haaveita pikku liinaharjani suhteen. Aion jossain vaiheessa teettää sille länget ja ajaa sillä pientä työajoa. Pientä rekeäkin olen alkanut katsella. Kaikilla hevosillamme olemme rotuun ja kokoon katsomatta ajaneet reellä ja tehneet pikku metsätöitä.
 Olen 43-vuotias ja jos Lilliksen kanssa käy parempi säkä ja se saa elää terveenä, siitä on minulle ajoponia ja ystävää lopuksi elämäkseni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti