sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Arkikuvia 44/52!

VIIKKO 44

Jauhelihamunakasrullaa, vihersalaattia ja raejuustoa


Viikko oli tosi kylmä. Enimmillään oli -10 astetta ja se kyllä alkoi tuntumaan jo sisälläkin. Meidän pikku tölli on ihan kohtuu lämmin. Mutta nämä lumettomat kylmät ajat ovat haasteellisia. Varsinkin kun käy tuuli, se menee rossipohjan alle ja kylmittää taloa alta päin. Nurkista ja ikkunoista ei vedä, on meinaan joskus katsottu lämpökameralla.


Pitsaa, vihersalaattia, maitoa ja mustikkakiisseliä kreikkalaisella jogurtilla

No, pakkaskelit ovat tarkoittaneet sitä, että heti kun on kotiin tultu, on takkoihin ja puuhellaan viritetty tulet. Sen jälkeen on hoidettu elukat ja sitten vasta sapuskaa itellemme.
Meillä onkin näin talviaikaan tälläistä tahatonta arjen romantiikkaa. Syömme usein ihan kahdestaankin olohuoneen ruokapöydän ääressä ja takkatulen äärellä. Näidenkin puulämmiteisten vuosien jälkeen tätä osaa aina vaan arvostaa ja siitä nauttii edelleen. On ihanan rentouttavaa syödä hyvää ruokaa, ihanassa seurassa tai vaikka ihan yksinkin, tulen loimotusta tuijotellen ja palavan puun ritinää kuunnellen. Kyllä siinä työhuolet mielestä häipyvät!

Halloweenpastaa kinkulla ja vihersalaattia. Maurikin on tuolla jossain pöydän alla!


Joskus tulee mieleen, että tälläisestä elämyksestä voisi joku vaikka maksaakin!

16 kommenttia:

  1. On hienoa kun otatte itsellenne aikaa ja nautitte mukavista asioista, mm hyvästä ruoasta ja takkatulesta. Meillä on vesisade ja kaikki lumet lähtevät. Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tullepahan kaksi asiaa yhdellä kertaa; yhdessä syöminen ja talon lämmitys!

      Joo, lumet lähti täältäkin ja lämmintä on ollut koko viikonlopun.

      Poista
  2. Takkatuli on parasta! ♥

    Jos et ole vielä tutustunut, niin tässä sulle blogivinkki:
    http://maahistenmaasta.blogspot.fi/

    (Laitoin sulle vastausta omaankin blogiini ja sinne ton vinkin, mutta siltä varalta, että et sieltä käy sitä lukemassa, laitan sen vielä tänne. Koska on niin kiva blogi, ja uskoisin, että sinäkin tykkäisit!)

    VastaaPoista
  3. On taito nauttia myös arjesta. Minun pitäisi lähteä nautiskelemaan pihalle ja tutkia, josko saisin loput sipulit maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkiset asiat on kuitenkin pysyviä ja parasta!

      Samat ajatukset oli minulla aamulla ja sainkin sipulit istutettua!

      Poista
  4. Tuttua touhua. Varsinkin jos ei halua vain sähköllä lämmittää. Uuninlämmitys on jokapäiväistä. Teillä on aika sanatapainen takka kuin täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, ei ole tuota sähkölämmitystä, kuin vessassa, pesuhuoneessa ja yläkerrassa on toisessa huoneessa patteri.

      Nunnauunin takka se on. Ei ole kovin hyvä varaamaan lämpöä. Harmittaa, kun tuli purettua aikanaan pönttöuuni sen paikalta pois. Olisi pitänyt se kunnostaa!

      Poista
  5. Puulla lämmittäminen on kodikasta ja mukavaa, mutta kovin aikaa vievää. Ihanaa arkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän puulämmitteisessä talossa eläminen on sitovaa. Mihinkään ei lähdetä, jos ei ole kotimiestä!

      Poista
  6. Ihanalta näyttää ja kuulostaa:) Tuollaisessa tunnelmassa on kyllä mukava nautiskella! Kaunista päivää♥

    VastaaPoista
  7. Aika romanttista! Pakkasyöt olivat ihan kauheita, onneksi tuli sulakausi - sitä odotin kovin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän tällästä lovee aina! Tosin tässä on se pakon sanelema talon lämmitys kuitenkin se pääasia!

      Toivottavasti pääsit jatkamaan hommiasi ulkona! 😃

      Poista
  8. Muuten niin totta. Monessa maassa oltaisiin ihmeissään, että me lämmitetään noin miellyttävällä ja näyttävällä tavalla eikä edes makseta siitä erikseen.

    VastaaPoista