Touhukas viikonloppu; osa 2! Kurjat jutut eli Maurin kipeät tassut, Beiben paini puunkantotelineen kanssa, Hehkun kaatunut katos, "Kalervo" yliajon uhrina ja miten tappaa zombietonttu!

Lumet sulivat. Toisaalta iloinen siitä, toisaalta haikea olo!

Kun paljon puuhailee, voi käydä niin, että sattuu ja tapahtuu! Viikonloppu oli ihana ja paljon saatiin aikaan kivoja asioita. Mutta jotta tasapaino elämässä säilyy, tapahtui pieniä ja harmittavia asioita.

Kaikista harmittavin on Maurin tassut. Sen etutassun antura on rikki. Siitä puuttuu ihan kuin pieni palanen. Muissakin jalkojen anturoissa on hiertymiä, mitkä ovat kipeitä.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Maurilla menee tassut mettällä rikki. Ne menee joka kerta enemmän tai vähemmän. Mutta yleensä ovat pieniä hiertymiä ja paranevat parissa viikossa.
Nyt pitkä poika on ollut tosi kipeä tassuistaan. Ollaan niihin laitettu eläinlääkäriltä ostamaamme voidetta ja annettu kipulääkettä. Koira on ollut levossa, lenkeillä ei ole käyty. Ihan vain pissalla pihassa. Koira ei kyllä ole ulos edes hingunnut, vaan mulkoilee punkastaan tyyliin "En muuten ole tulossa mihinkään!"
Maurin tassujen ainaiseen rikkoutumiseen mettäreissujen aikana on muutamia syitä. Yksi iso syy on koiran rakenne. Maurilla on hieman ns. barokkijalat. Eli sen etujalat ovat vähän niinkuin pihtikintut ja se astuu anturoiden sisä- ja takaosilla. Tassujen anturat eivät kuormitu tasaisesti, vaan anturoiden ihan reunat pääsevät näin hiertymään.
Toinen syy on tämä meidän elämäntyylimme. Mauri on siinä mielessä onnekas koira, että se saa olla lähes aina vapaana pihassamme. Juosta pitkin peltoja, kaivella maata, repiä puiden juuria ja toteuttaa itseään metsästämällä.
Välillä sen kanssa käydää metsässä lenkillä ja tietysti mukaanlukien aamuiset pissa-kakkalenkit kylälle päin.
Mutta... Mauri on viettänyt koko elämänsä suhteellisen pehmeällä alustalla ja sen tassut eivät ole parkkiintuneet koskaan, niinkuin jonkun lenkkinsä asfaltilla tehnyt koirakollega. Anturat ovat tosi pehmoiset, eivät juurikaan karheat.
Maapohjat millä Mauri juoksentelee ovat kaikki suht pehmeitä. Tietkin millä lenkkeillään, on soraa.
Kolmas tassuja rikkova syy on lumeton pakkasmetsä. Pakkasen jäädyttämä sammal on ihan tassujen tappaja! Samalla menee matalalta koiralta verille nisät, kainalot ja kikkelinpää.
Palluroitahan Maurilla ei enään ole. Mutta silloin kun ne vielä takajalkojen välissä olivat, ne olivat metsästyksen jäljiltä ihan kuin palaneet. Niin hiertyneet ne olivat.
Meillä on kyllä Maurille mittojen mukaan teetetty metsästyshaalari, mutta ei sekään näitä kriittisiä paikkoja peitä. Uroskoiralla kun ei mahan alustaa voi peittää.

No, toivottavasti talven jäniksenmetsästykset eivät olleet tässä ja koiran tassut paranevat. Koira kuitenkin nauttii aivan valtavasti tästä touhusta. Ja voitte kuvitella kuinka kovakuntoinen ja sitkeä tuo pikku töppöjalka on, kun se umpiryteikössä saattaa painaa 17 kilometriäkin menemään jäniksen perässä.

Ei uskoisi, että noin pieni kolo anturassa, saa koiran ihan jalattomaksi!

Mettäreissun jälkeen alkoi Beibe lämmittämään ulkosaunaa. Hän pitää paljon kotioloissakin pitkävartisia vaelluskenkiä, koska hänellä on paljon laskeumia sun muita vaivoja jalkaterissään. Kumisaappaissa hänen jalkansa nykyään kipeytyvät tosi paljon, jos hän niillä paljon kävelee.
Vaelluskengissä on pitkät nauhat ja Beibe ei niitä jaksa joka uloskipaisulla solmia. Näin kävi myös reissulla, kun hän nopsasti haki liiteristä puita saunalle. Kenkien varsilla olevat väkäset, mihin nauhat solmitaan, tarttuivat toisiinsa ja kenkien varret tarttuivat toisiinsa. Onneksi en nähnyt tapausta, koska olisin varmasti säikähtänyt. Ei meinaan ole kaunista katsottavaa, kun kaksimetrinen mies menee kumoon!
Beibelle ei käynyt onneksi mitenkään, mutta puunkantotelinen sai vakavia vaurioita. Siitä meni kahva poikki ja toinen pystypuu halkesi. Harmittava takaisku, koska Beibe on itse tehnyt puunkantotelineen Leppämäestä löytyneistä kierrätysmateriaaleista, kuten heinäseipäästä ja katajanoksasta.
Puunkatoteline on ollut vähän normaalia korkeampikin, jotta sillä saa kantaa reilusti puita kerralla. Ehkä sen saa vielä korjattua sahaamalla pystypuita lyhyemmäksi ja laittamalla siihen uuden kantokahvan. Eihän tähän elämä(saunominen) lopu, mutta kyllähän se aina nyppii, kun jotain tarpeellista hajoaa.

Pahus sentään, mutta onneksi Beibe on kunnossa!

Yhtenä päivänä töistä tullessamme, oli Hehkun tarhassa oleva katos kaatunut. Hehku seisoi sen vieressä ihan ilmeellä "Mitään en ole tehnyt!".
Lehmä vaihtaa hyvää vauhtia talvikarvaa ja hinkuttaa itteään puihin ja tuohon katokseen. Ajateltiin ensin, että katoksen tolpat ovat vain kiihkeästä hinkkaamisesta nousseet maasta. Maa tarhassa on märkää jatkuvista sateista johtuen. Mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että etummaiset tolpat ovat mädäntyneet poikki maan rajasta. Siis katos on ollut tarhassa n. 3 vuotta.

Aikas pökköö on!

Nää  monta vuotta kestäneet, järkyttävän märät kelit saavat maan lainehtimaan jopa rinteessä, missä Hehkun tarha on.
Ei auttanut muuta, kuin kaivaa tolpan päät maasta ja Beibe teki pystyihin uudet päät kyllästetystä kakkosnelosesta. Katsotaan nyt, montako vuotta ne kestää! Pääasia kuitenkin, että tämä damage saatiin korjattua ja Hehku saa seisoskella taas katoksessaan.

Ei se kaunis korjaus ole, mutta ajaa asiansa!

Yksi asia sai minut ja vähän Beibenkin, ihan raivon valtaa kanssaihmisiä kohtaan. Viikolla kun oli vielä lunta, huomasimme jonkun käyneen päiväsellä kääntymässä meidän pihassa. Se ei ole mitenkään harvinaista, koska tie päättyy pihaamme ja aika-ajoin joku ajaa harhaan.
Tämä samainen auto oli myös ajanut naapurin mökkitietä. Epäilimme Jehovan todistajien olevan asialla, mutta he yleensä jättävät postilaatikkoon lehtisensä, jos eivät tavoita ketään käydessään.
Sunnuntaina aloin katselemaan naapurin tielle päin ja ajattelin, että näkymästä puuttuu jotain. Lähempi tarkastelu osoitti, että tämä viikolla vieraillut auto oli kääntänyt mökkitieltä meidän pihassa nurmikolla ja peruuttanut suoraan "Kalervon" päälle. Voi jumalauta, sanon minä!
"Kalervo" oli liuskalehtinen visakoivu, joka oltiin ostettu viitisen vuotta sitten Lepaan puutarha messuilla ja se oli nyt noin 7 vuotias ja yli metrin mittainen.
Mua suoraan sanottuna vi....i! Eikö ihmiset nyt herran jumala yhtään katso, miten he toisten pihoihin ajelevat. Ihmisten välinpitämättömyys on käsittämätöntä. Ihan s..ta..n ärsyttävää! Että se siitä puusta sitten.
Mekin asutaan niin sivussa, että ei ole tullut mieleenkään alkaa ihmisiltä erikoispuuntaimiamme suojaamaan. Mutta kai se on alettava aitaa pykäämään tontin ympärille!
 No ei vaan, mutta harmitus on vieläkin ihan hirvittävän kova!

Ei tästä puuta enään tule! Mur!

Minähän en pidä puutarhatontuista. En pidä juurikaan mistään keiju- tai menninkäisjutuistakaan omassa puutarhassa. Mutta kaikesta "kammottavasta" ja asenteellisesta pidän! Olinkin siis ihan liekeissä kesällä, kun tilasin kaksi epäkuollutta puutarhatonttua netistä. Ne asustelivat koko kesän surullisten kuusien metsässä ja sopivat sinne kuin nenä päähän.
Joitakin aikoja sitten, vein tontut kasvihuoneeseen talvisäilöön. Viikonloppuna tarvitsin turvesäkkejä kasvarista ja niitä nostellessani tulin tönäisseeksi pöytää, millä tontut olivat. Seisova tonttu syöksähti salaman nopeasti kasvarin laattalattialle ja meni tuhannen päreiksi. Mulla pääsi huuto "Eiiiii!" ja melkein itkukin tuli. Sen tontun ikuinen vaellus päättyi sirpaleisiin.
Onneksi tonttuja on vielä saatavilla ja aionkin hankkia uuden ensi kesäksi. Harmittaa silti tontun menetys!

Kuollut tonttu on nyt tosi kuollut!

 Että tälläisiä kommelluksia viikonlopun varrelta! Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavia juttuja, vaan pieniä elämän vastoinkäymisiä!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!