maanantai 6. marraskuuta 2017

Touhukas viikonloppu; osa 1! Kivat jutut eli jäniskaato, syyskylvöt, valko- ja kukkasipulit maahan, vinkut pulloon ja rentoutumista kynttilän valossa!

Postaus sisältää pari kuvaa kuolleesta rusakosta. Jos epäilet kuvan järkyttävän sinua, älä selaa postausta eteenpäin!
Perjantaina syötiin dippivihanneksia televisiota katsoessamme. Nam!


Meillä oli pitkästä aikaa sellainen viikonloppu, ettei millekkään päivälle ollut mitään suunniteltua tekemistä tai menoa. Ihan mahtavaa!
Sääkin suosi niin, että lumet sulivat ja pääsi tekemään rästiin jääneitä pihahommia. Lauantaina keli oli suorastaan keväinen!


Aurinko lämmitti niin, että vesi tippui räystäiltä!

Beibekin pääsi pitkästä aikaa Maurin kanssa jänismettälle. Pitkillä pojilla olikin onni myötä! Mauri oli ajanut loistavasti ja Beibe sai ammuttua rusakon.

Rusakko saa riippua pari päivää ennen nylkemistä!


Se olikin ensimmäinen pitkäkorva moneen vuoteen. Edellinen kaato Maurin ajosta oli vuodelta 2014 ja sekin oli Beiben veljen ampuma. Että ei niitä jäniksiä täällä ihan urakalla lahdata!



Kyllä Mauri on ollutkin poikki mettäreissun jälkeen! Se on nukkunut koko viikonlopun ja tassukin meni vähän rikki. Toivottavasti se paranee pian.



Siilä välin kun pitkät hilluivat jänisjahdissa, meikä on painanut istutushommia kuin viimeistä päivää. Lauantaina sain kuin sainkin tehtyä syyskylvöjä. Olin jo ihan varma, että ne jäivät tältä syksyltä. Mutta onneksi kelit lämpisivät ja maa suli. Huh huh!

Kylvin kannettomiin...

... lavoihin...

... ja vähän kannelliseen!
Lavoihin meni vähän kaikenlaista. Laitoin pinaattia, porkkanoita, persiljaa, palsternakkaa, persiljajuurta, retiisejä, mustajuurta ja kaurajuurta.







Kylvin myös nauriin siemeniä ihan kokeeksi. Ajattelin, että jos retiisitkin onnistuvat joten kuten syyskylvettynä, voisi nauriskin onnata. Jää nähtäväksi!

Harmittelin postauksessani Porkkanoita!  
sitä, että olin hukannut viime syksyiset muistiinpanoni kylvämistäni porkkanan siemenistä ja siemenpussitkin olivat menneet hukkaan. Kas kummaa, satuin meinaan löytämään kyseiset siemenpussit ja niissä oli vielä siemeniäkin jäljellä. Ha! Koska ne onnistuivat niin hyvin kesällä, kylvin nyt näitä samaisia siemeniä taas. Toivottavasti käy yhtä hyvin ensi kesänä!
Molemmat ovat hyvin varastointia kestäviä talviporkkanoita ja eivätkä ainakaan viime kesänä virittäytyneet kukkaan.

'St. Valery'

'Autumn King 2'
Vaikka ilma oli lämmin ja keväinen, karu totuushan on kuitenkin se, että pimeys tulee jo tosi varhain. Pihahommat oli lopettava jo viiden aikaan iltapäivällä, kun ei kerta kaikkiaan nää enään mitään.
Mutta ei se mitään! Toisaalta on kivaakin, että on pimeää. On välillä vähän niinkuin pakkokin relata. Ja mikäs sen ihanampaa onkaan, kuin ottaa kudin käteen, kuunnella radiota ja poltella kynttilöitä poismenneitä kunnioittaen.



Beibe lämmitti saunaa ja hörpittiin sumppia ja syötiin hyvin. Ihanaa oleilua, puuhakkaan ja kivan päivän päätteksi!


Saunan jälkeen katsottiin Areenasta Sadan vuoden talo ja minä tein meille alkoholittomat mansikka margaritat virvokkeiksi. Aah!


Sunnuntaina "rähinät" pihalla jatkuivat! Istutin vielä kannelliseen kasvilavaan kirppikseltä ostamani valkosipulin kynnet.

Valkosipuli 'Alexandra'
Minulta jäi toissa kesältä yksi purjo korjaamatta kasvimaahan. Tänä kesänä se kukki ja siemenet alkovat itää kukinnossa.



Irroittelin ikku pikku taimet kukinnosta ja istutin ne aikas syvään kannelliseen kasvilavaan. Ei mitään hajua, mahtavatko selvitä talven yli. Mutta eipä tämä kokeilu mitään ota, jos ei annakkaan!


Keväällä kerron, miten purjovauvojen kävi. Luulen, että huonosti!


Ostin kesällä itselleni punalehtisen japanin vaahteran. Sain vielä toisen, keltalehtisen, tyttäreltä ja vävyltä nimipäivälahjaksi. Istutin ne ruukkuihin, koska ne eivät todellakaan taida täällä III-IV kasvuvyöhykkeellä talvehtia.
Ne ovat tiputtaneet kaikki lehtensä, joten ajattelin roudata ne kellariin talveksi. Olen vähän huono talvettamaan mitään, mutta kellari on tosi hyvä. Josko ne siellä selviäisivät, kunhan vain muistan ne sieltä ajoissa hakea valoon!


Kanalassa pari kanaa munii, joten päivittäin tulee kaksi munaa. Munia alkoi kertymään siihen tahtiin, että niistä piti jo jotain sapuskaa alkaa kehittelemään. Vaikka kyllähän me usein viikonloppuisin paistetaan munaa aamupalaleivälle.
Juopon kokin kasvispaistos 
on loistava ruoka, mihin "hukata" kananmunia. Sitä tulikin taas tehtyä ja hyvää oli! Teen sitä aikas usein, ainakin kerran kuussa.


Teki mieli myös leipoa jotain makeaa, mutta vehnäjauhot olivat loppu. Yritän välttää kaupassa käyntiä pyhäpäivisin ja kaapissa ei ollut kuin ohra- ja ruisjauhoja. Mieleeni juolahti mustikkakukko eli rättänä. Sitä sitten teinkin Marttojen ohjeella ja kun pakkasesta löytyi vielä vaniljajäätelön jämä sen kanssa syötäväksi, niin ai että!
Täytyy kyllä sanoa, että tuo rättänä on aikas tuhtia tavaraa ja se tuntuu kyllä vähästä!


Beibellä oli hieman vinkkuhommia. Hän pesi pulloja ja pullotti vielä iltasesta raparperivalkoviinin. Viinipulloja voipi vaikka sujahdella joululahjapaketteihin, kuka tietää!

Pullopesula!

On se kirkasta!

Juuri ennen pimeää, minä sain jo aikaa sitten ostamani kukkasipulit maahan. Eipä onneksi jäänyt viime tinkaan!
Minulla oli kolmea erilaista jättilaukkaa, kahta eri tulppaanilajiketta ja yksi pussi narsissisekoitusta. Maa oli kyllä yllättävän sula kukkapenkeissä ja sipulit menivät aikas helposti maahan.


Mutta kyllä isojen sipulien maahan kaivaminen sen verran kipeisiin käsiin otti, että hattua nostan niille, jotka useita satoja sipuleita ovat tänä syksynä taas istutelleet. Itellä meni ihan mehut noiden muutaman kymmenen istuttamiseen. Voipi olla kyllä, että viikonlopun muut hommat jo hieman kropassa painoi.

Siellä lepää!

Mutta kylläpä oli ihanaa, kun sai ajan kanssa puuhastella. Ilman mitään katkoksia! Vaikka kyläilyt sun muut ovat mukavia sijoittaa viikonlopuille, kyllä pitäisi saada enemmän mahdutettua tälläisiä "kotona puuhastelu" -viikonloppuja omaan aikatauluunsa.

Ei viikonloppu kuitenkaan ihan "ruusuisesti" mennyt. Pikkuisen tuli pieniä, harmittavia tuhojakin, mutta niistä toisessa postauksessa!

14 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen viikonloppu teillä <3 Toivottavasti ei tapahtunut pahoja tuhoja... Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana viikonloppu oli! Sellaisia pieniä, harmittavia juttuja kävi, ei mitään vakavaa!

      Poista
  2. Meidän Riku on ihan mahdoton rusakoiden perään. Se tulisi varmasti Maurin kanssa jahtiin.

    VastaaPoista
  3. Teillä onkin ollut tapahtumarikas viikonloppu. Pimeä todellakin tulee jo aikaisin. Meillä on nyt lumet sulaneet täysin eli sen puolesta pääsisi vaikka puutarhatöihin. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pysyy kotona koko viikonlopun, ehtii vaikka mitä!

      Lumet ovat totta tosiaan sulaneet ihan vallan!

      Poista
  4. Paljon mahtuu viikonloppuun:) Kiva kun sait syyskylvöjä tehtyä! Kauniita ja tunnelmallisia kuvia, tuo kynttilöiden polttelu on sitten mukavaa puuhaa.. Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!

      Olen tosi iloinen noista syyskylvöistä, toivottavasti onnistuivat ja keväällä pikku sirkkalehdet nousevat maasta!

      Kynttilät ovat ihan parasta!

      Poista
  5. Aivan alkoi jo hengästyttää lukeminen. Wau miten ihanan puuhakasta!!
    Oi, jänis/rusakkopaisti on niin hyvää. Meilläkin on jo vuosia kun viimeksi moinen pupu on saatu ammuttua. Toivottavasti Maurin tassu toipuu reissusta!

    Pimeä tosiaan tulee niin aikaisin. Ihan harmittaa. (Riivatun kellojen veivaaminen....) =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihameesti sitä vaan saa välillä aikaiseksi. Ja mitenkään hullun lailla repimättä!

      Tänään olisi tarkoitus filettä vetää nassuun. Ihan perus tiistairuokaa! Loput lihat meni pakkaseen ja niistä tehdään lihapataa myöhemmin.

      Tassu on kipeä edelleen. Se on harmin paikka!

      Tällä viikolla pääsen klo 16 töistä ja kotiin päästyä on jo pimeätä! =(

      Poista
  6. Täällä mentiin melkein samoilla koko viikonloppu :D nauratti oikein! Onneksi tuo helleaalto tuli ja saatiin loput syystyöt tehtyä ja valkkarit sun muut maahan. Ensi syksynä meilläkin syyskylvetään, kun saan ne lavakaulukset. Lauantai meni valmistellessa anopin 80-vuotisjuhlia, mutta puuhasin eilen - puuhan lopuksi ajoin isännälle jänistä, saalista ei tällä kertaa saatu. Meilläkin viini odottelee pullotusta - pihlajanmarja + omena. Ensimmäinen rypäleviini on työnalla, siis viiirypäleitä ja pikkuisen vattua.

    Voi Mauri-ressukkaa! On hän vain kova ajomies vielä. Tassut joutuu koetukselle, mutta varmasti toipuu ajan kanssa. Saaliin saitte - onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinäkin sait ne valkosipulit vihdoin maahan ja siltä osin kuivattua lumen tuomat kyyneleesi! ;D

      Olen yllättynyt, kuinka hyvin siemenet ovat talvehtineet lavoissa. Joskus ihan reunoilta ei taimia nouse, mutta lähes poikkeuksetta lavojen keskeltä sato onnistuu.

      Beiben veljellä ja hänen avovaimollaan on samanlaisia jänisjahteja. Rouva ajaa ja mies on passissa! ='D

      Ollaan joskus tehty pihlajanmarjoista viiniä, mutta se meni jotenkin pilalle.
      Ai että, tuo rypäleviini kuulostaa hyvältä!

      Tassu on kipeä vieläkin. Kurja juttu!

      Poista
  7. Ihanan kuuloinen viikonloppu. Tuollaisen urakan jälkeen voi olla hyvillä mielin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Jotenkin tuntee tehneensä jotain merkityksellistä, kun saa kotona hommia valmiiksi!

      Poista