Lehmäleiri!

Pari viikkoinen sonnivassu!

Auton peräloosteri pakattuna täyteen. Kumisaappaat, parit lenkkarit, sadevehkeet ja julmetun iso kassillinen vaihtovaatteita. Neljä päivää, kolme yötä pois kotoa. Vähän itkettää, Beibeä tulee ikävä! Navigaattori näyttää 444 km. Ei kun matkaan!
Mikä saa selkävaivaisen ihmisen sellaiseen hulluuteen, että istuu autossa näin pitkän matkan? Selkää niin polttaen, että tulee mieleen 19 vuoden takainen hetki synnytys-salissa! No, Lehmäleiri Itä-Suomessa, Ilomantsissa, tietysti!
Näin talvella YLE:n Puoli seitsemän ohjelmassa, kun toimittaja oli käynyt kyseisellä leirillä. Ajattelin, että tuonnehan on päästävä! Ratsastusleirit alkaa olla niin "so last season". Asia kuitenkin unohtui, mutta kevät-talvella muistin ja netistä googletin. Ja leirihän löytyi, lehmäleiri.com. Kesän leirit olivat elokuun leiriä lukuun ottamatta täynnä, mutta sehän sopi minulle hyvin! Moni minulta kysyi, miksi lähden hoitelemaan muiden elukoita, kun itelläkin on lehmä ja kaikkee. Mutta kun Hehku ei ole tiinehtynyt ja leirillä opeteltaisiin lypsämään käsin ja kannukoneella. Ja lisäksi ajatus kyytöistä niiden alkuperäisessä elinympäristössään kiehtoi minua. Olen myös kiinnostunut jollain tasolla perinnelaidunnuksesta. Tila, jolle olin menossa, käytti alkuperäiskarjan lehmiä ja lampaita, perinne biotooppien hoitoon. Lisäksi ohjelmaan kuului juustontekoa, itse lypsämistämme maidoista!

Monen tuskan täyttämän kilometrin jälkeen, saavuin vihdoin Maukkulan Mustikkamäkeen, jossa leiriläiset majoittautuisivat. Sitä emännöi ihana Anita Timonen, joka otti minut vastaan kuin vanhan tutun. Olinkin viimeiseksi saapunut leiriläinen ja kämppikseni oli jo paikalla. Kyllähän näin aikuiseen ikään ehtineenä jännittää aina vieraaseen paikkaan meneminen ja se, että kohtaako henkilökemiat. Onneksi Tellellä ja minulla kohtasivat! Meidän molempien suurin huolenaihe nimittäin oli se että, päästäänkö me istumaan lypsyjakkaralle. Ja entäpä se ylös nouseminen! Polvivaivat yhdistävät!

Mustikkamäki

Ruokasalissa tapasimme muutkin leiriläiset. Meitä oli ympäri Suomea ja erilaisista ammateista. Kaikkia kuitenkin yhdisti suunnaton kiinnostus eläimiin, maaseutuun ja tietysti, lehmiin. Erityisesti kyyttöihin!
Ruuan jälkeen lähdimme 500 metrin päässä sijaitsevalle tilalle, missä lehmät asuivat. Tilan tomera emäntä, Riitta-Miina Piipponen ja tyttärensä Emilia, ottivat meidät haltuunsa. Meidät, kahdeksan leiriläistä, jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä hoiti lehmät ja lypsyt ja toinen muiden eläinten hoidot. Ryhmät pysyivät samana, mutta töitä siis vaihdeltiin. Minun ryhmäni aloitti karitsoiden ja vasikoiden maitojuotoilla, heinän ja veden jakelulla eläimille ja karsinoiden siivoilulla. Tilalla olevista, kahdesta hevosesta, huolehdittiin. Kanat ja ankka ruokittiin, vaihdettiin vedet ja kerättiin munat. Vuohia kuskattiin sisälle ja ulos, ruokittiin ja juotettiin. Toisen ryhmän hakiessa tilan viisi lypsyssä olevaa kyyttöä sisälle, oli pakko käydä navetassa vähän stalkkaamassa!

Rouvat lypsyllä

Roudataan vuohia

Lammaslaidun

Bambi, Auroora, Hula-Hula, Lauha ja Juuliska, olivat ihanat kyyttö rouvat. Kaikki vähän erikokoisia ja -näköisiä. Tilalla oli kaiken kaikkiaan kahdeksan kyyttölehmää, joista osa oli ummessa ja viettivät aikaa joutilaitten laitumella, Kasimir-sonnin kanssa.
Illalla tehtiin feta-tyyppistä salaattijuustoa. Siinä oli myös kutunmaitoa, kyytönmaidon lisäksi. Muutaman akan porukalla käytiin vielä myöhään läheisellä lammella naku-uinnilla. Juustoa muotissaan käytiin vielä ennen nukkumaan menoa kääntämässä.

Fetamassa leikattuna, hera erottuu

Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, meidän ryhmällä oli aamunavettavuoro. Onneksi se oli vasta seitsemältä, ei sen aijempaa! Kukko oli huutanut puoli neljästä ja lampaat komppasivat. Meteli aamuyöstä oli pahempi kuin suurkaupungissa!
Aamupalan jälkeen alkoi ankara kiipeäminen tilalle. Mainittakoon että, tila sijaitsi vaaran päällä, emännän mukaan n. 200m merenpinnasta. Kyllä leirin jälkeen jaloissaan tuntui edestakainen tilan ja majapaikan välinen ramppaaminen.
Lehmät makoilivat vielä laitumella ilman kiireen kiertämää. Joten menimme laittamaan niille heinät valmiiksi ensin. Viime hetken neuvot ja ohjeet emännältä ja sitten lehmiä ajamaan laitumelta navettaan.

Kohti navettaa matka käy!

Hyvin tytöt kulkivat, varsinkin kun vähän ripsi vittalla kankuille. Ammut haki paikkansa ja me laitettiin ne parteen kiinni. Harjattiin niitä, jotta vähän tutustuttaisiin. Ja sitten! Alettiin lypsylle!
Sehän ei sitten ollutkaan millään tapaa helppoa! Ja kuinka eri lehmien vetimissä oli eroja. Toisella maito tuli helpommin ja toisella oli tosi tiukassa. Navettaan tuppasi heti kärpäsiä ja niitä lehmät sitten huiskivat hännällään ja vähän sorkillaankin. Ja kuinka se sorkka osuikaan aina sinne ämpäriin! Tai lypsäjään!
Mutta voi sitä nelkytvuotiaan lapsen riemua, kun ensimmäinen maito suihkaus tuli utareesta ja osui ämpäriin! Ihme kyllä, olin pääsyt kyykkäämään lypsyjakkaralle. Ja ylöskin vielä pääsin, kun laitoin toisen jalan paskakouruun ja otin lehmästä kädellä tukea. Anita oli ohjeistanut meitä lähtiessämme tilalle, laittamaan pitkähihaiset paidat. Koska oli kuuma, sitä ihmettelimme. Hän sanoi, että on helpompi lypsää hihaan, kun on pitkät hihat. Vitsaili mokoma! Mutta minulla hihaan lypsäminen onnistui kyllä t-paidallakin. Ja saappaan varren suustakin osuin! Kyllä sitä maitoa ämpäriinkin meni ja meidän käsilypsymaidot juotettiin vasikoille ja karitsoille.

Tuleeko sieltä mitään?

Kun lypsyt oli tehty, lehmät takaisin laitsikalle. Se ei sujunut ihan niin hyvin kuin haku. Ammut vähän kokeilivat uusia käsittelijöitään. Halusta vähän vengurteltiin ja ryysittiin pihlajanmarjoja syömään. Vasikoidenkin luo pyrkivät. Loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin.

Pihlajanmarjat maistuu!

Navetta kun oli siivottu ja lehmät juotettu, majatalolle syömään. Juuston tekoa olisi ohjelmistossa seuraavaksi. Fetakin otettiin muotista pois ja laitettiin suolaveteen suolaantumaan. Paikalla oli myös kunnanjohtaja, paikallislehden toimittaja ja kansaedustaja Anu Vehviläinen. He tutustuivat paikallisiin yrittäjiin ja heidän toimintaansa. Kummallista oli mielestäni se että, me jotka olimme satojen kilometrien päästä, tiesimme täällä järjestettävästä toiminnasta, mutta kunnanjohtajalle tuli lehmäleiri ihan yllätyksenä.

Feta irrotettu muotista ja laitetaan suolaantumaan

Tuorejuustoja

Leipäjuustoa

Hämäläistä munajuustoa

Tehtiin tuorejuustoa, hämäläistä munajuustoa ja leipäjuustoa. Kaikki onnistuivat hyvin ja olivat maukkaita. Saimme syödä itse tekemämme juustot. Kyytön maito on rasvaista ja proteiinipitoisempaa kuin valtakarjan maito. Sen juustoutumisominaisuudet ovat erinomaiset ja saanto(saalis) hyvä.
Juustoteon jälkeen ehdimme pikaisesti käymään katsomassa joutilaiden laitumella olevia lehmiä. Siellä oli tilan vanhin lehmä, Impi, 20 vuotta. Ei enään ollut tiinehtynyt moneen vuoteen, mutta kun voi hyvin ja huolehti osaltaan laidunnuksesta, ei ollut tarvetta laittaa pois.

Joutilaat lehmät ja Kasimir sonni

Impi-vanhus!

Tilalle takaisin hoitamaan elukoiden iltaruuat. Meillä olisi tiedossa illalla vielä saunomista kyläyhdistyksen rantasaunalla ja lätynpaistoa(syömistä).

Karitsoille maitoa

Ja kauroja!

Vassulle maitoa

Ja rakkautta!

Olin niin väsynyt kaikesta touhusta, että uni kyllä tuli pian kun pään tyynyyn laski. Tosin kukon serenaadit tunkeutuivat unen läpi!

Tirpunen kattoo, että tulis jo alas!

Me kun oltiin aamulla reippaita tyttöjä ja hoidettu elukat, niin oli aikaa vähän ratsastella. Täytyihän minunkin pungeta satulaan. Onneksi Tirpunen oli kärsivällinen ja seisoi kun kampesin itseni pihaton sokkelin päältä selkään.
Päiväruuan jälkeen lähdimme Herajärven Natura-alueelle patikoimaan. Riitta-Miinan lampaita oli siellä maisemoimassa aluetta.

Laidunnettua maisemaa

Ihan kipeesti mustikkaa!

Herajärvi

"Luona vanhan veräjän"

"Natura-lampaat"

Alue on metsäyhtiön omistuksessa, mutta on vuokrattu lampaille. Ne sitten vastineeksi pitävät kasvuston kurissa ja monimuotoisena. Isäntäväki on kyllä joutunut aluksi raivaamaan sahoilla puita ja pensaita. Aidat on täytynyt itse tehdä. Alueella on ollut tila rakennuksineen, mutta ne on hävitetty. Maisemat olivat kyllä hienot. Aluskasvillisuus oli matalaa ja pensaitten alaoksat syödyt, joten näkyvyys oli hyvä tiheämmässäkin paikassa. Kävelimme polkua Herajärven rantaa myötäillen. Jos retostelin aikaisemmassa kirjoituksessa mustikkapaikastani, se kyllä häviää 6-0 tälle. Me ahdettiin kourakaupalla mustikkaa suuhun kävellessämme.
Herajärvi oli kirkasvetinen ja hiekkapohjainen. Aivan ihana, minun mittapuullani, joka on tottunut Längelmäveden mutalilluun.
Kierrettiin noin puolet tästä 16 hehtaarin alueesta ja kun pääsimme takaisin nuotiopaikalle, lampaat olivat siellä. Ne piti laskea, varmistaa että kaikki oli tallella. Näillä seuduilla elämä karhujen kanssa on joka päiväistä..
Riitta-Miina piti esitelmän kyytöistä samalla kun paistettiin makkaraa ja kahviteltiin. Hän kertoi kyyttöjen historiaa, jalostuksesta ja omista kyytöistään ja miten ne olivat hänelle tulleet. Oli mielenkiintoista!
Uimareissun jälkeen takaisin Mustikkamäkeen syömään (taas) ja iltalypsylle. Meidän vuoro lypsää!

Taas Aurooraa nykimässä! Miten toi
huivi tekeekin heti paljon ammattimaisemman
näköiseksi!

Otettiin koe suihkasut joka vetimestä, että havaittiin
mahdolliset utaretulehdukset

Lypsimet paikoillaan. Katselen kun maito menee putkessa ja
hierasen vähän utaretta, jotta tyhjenis paremmin.

Lypsimet pitää saada poiskin niin, ettei imaise kaikkee sontaa lattialta
putkiin. Ja kermaryyppy pitää tehä, jotta putki tyhjenee.

Lauha-lehmän sorkan jälki

Sujuikin jo paremmin. En sano että hyvin, mutta pariin otteeseen sain muutaman vedon peräkkäin oikein rytmissä. Silleen että maito sanoo suih, suih peltiämpäriin. Aurooraa ja Hula-Hulaa olin jo lypsänyt ilman suurempia "damageja". Lauha-lehmä sitten osui käteen. Siihen nousikin mukava mustelma ja turvotus. Muttei se tahtia haitannut.
Saatiin jokainen laittaa myös Bambille ja Juuliskalle kannulypsykone. Onnistuin saamaan lypsimet paikalleen niin, ettei ne imaissut kaikkia kuivikkeita putkistoon. Hyvä minä!
Lypsyn jälkeen lehmät laitumelle, navetan siivous, iltapalalle ja saunaan. Mustikkamäen pihasauna oli lämmitetty.
Muut naiset kävivät ennen iltapalaa saunomassa, minä söin eka. Joten "sain" olla ihan itseni kanssa lauteilla. Ihanat, lempeät löylyt ja iltasade ropisi kattoon. Saunan ikkunan takana lampaat laidunsivat. Kyllä uni taas maittaa!

Pihasauna

Mutta ei se niin sitten maittanutkaan. Vaikka olin illalla ihan poikki, unenlaatu oli kyllä tosi huonoa. Heräsin viimeiseen leiriaamuun ihan koomassa. Meillä oli aamulypsyvuoro ja ei kun kiipeämään tilalle.

Pissa tulee!

Aina vain paremmin lypsy sujui. Maidon tunsi jännästi utareessa ja tiesi heti nykikö "tyhjää", vai tuliko maitoa. Sain jopa yhden lehmän lypsettyä tyhjäksi. Kyllä siinä aikaakin meni ja siinä kun öpaut tunnin on ollut jakkaralla sikiöasennossa, ei ollut ylös nousu helppo!
Kahdella tilan lehmistä oli ratsastettu. Täytyihän parin meistä sitä kokeilla!

Din-di-di, din-di-di, din-dii!

Rehuastialla niitä houkuteltiin, mutta eihän ne ihan hirveän yhteistyö haluisia olleet. Toisen onnistui ridata melkein laitumelle asti, toinen jäi jöpittämään navetalle.
Riitta-Miina lupasi meille vielä tulla Mustikkamäkeen näyttämään separointia. Ja sekös kiinnosti minua ihan hirveesti! Navetan siivous ja pesulle ennen ruokailua.
Kävin vielä kuvaamassa Mustikkamäen elukoita. Kukosta en ottanut kuvaa!

Arska ja Aikku

Hannu ja Iines

Oikea söpöyden esikuva!

Pakkailtiin jo vähän kamojamme ja ruuan jälkeen separaattori saapui taloon. En ollut moista nähnyt livenä, saati sitten toiminnassa. Se oli jo valmiiksi kasattu, olisin ehkä halunnut nähdä kasaus vaiheenkin. Mutta tämä oli muutenkin ylimääräinen ohjelmanumero, ei kaikkea voi saada!
Laite oli pultattu kiinni pitkään lankkuun ja se laitettiin tuolirivin päälle. Minä uhrauduin istumaan lankulle painoksi. Oma lehmä ojassa, siitä näki kaikista parhaiten! Riitta-Miina kaatoi suppiloon kymmenisen litraa maitoa ja kammesta alettiin veivata. Kuului joka kierroksella kilahdus. Kun vauhti oli niin kova ettei enään kilahtanut, suppilon keskellä olevaa tappia käännettiin niin, että maito alkoi valumaan koneeseen. Hetken kuluttua alkoi ensin toisesta rööristä valumaan kurria ja vähän aikaa mentyä, kerma alkoi valumaan toisesta. Wau! Kaikkee sitä näkee kun vanhaksi elää! Maitomäärästä tuli reilu 5 dl kermaa.
Ennen kurri juotettiin vasikoille ja lapsille. Nykyihmiselle rasvaton maito on itsestään selvä asia.

Separaattori valmiina

Maito kaadettuna koneeseen

Kurria tulee vasemmasta, kermaa oikeasta

Kurri on ihan valkoista ja kerma tosi paksua

Mutta kuten aina, kaikki loppuu aikanaan! Oli aika hyvästien, toivottavasti vielä joskus matka suuntautuu näille nurkille. Olisi mukava käydä tervehtimässä molempien tilojen isäntäväkeä!

Lehmien laitumen vieressä oleva tuomi oli kukassa!

Leiri oli kokemisen arvoinen. Ohjelma-aikataulu oli tiukka, mutta mielestäni oli mukavaa touhuta kokoajan. Ehkä olisi vielä voinut sisällyttää jotain kasvimaahan liittyvää, koska Riitta-Miinan hyötykasvimaa oli kadehdittavan upea.

Riitta-Miinan kasvimaa, kuva vaan ei tee sille oikeutta!

Koko leirin ajan tunsin itseni todella tervetulleeksi ja tunnelma oli lämmin. Isäntäväki oli kärsivällisiä meitä kohtaan, vaikka välillä jäimme paijaamaan vasikoita tai vuohia, kun olisi pitänyt olla jo jossain muualla.
Meitä syötettiin ja juotettiin kyllä koko rahan edestä. Läksiäispäiväksi Anita teki meille vielä vatruskoita ja karjalanpiirakoita maistiaisiksi ja niitä sitten ostettiin vielä kotiin viemisiksikin. Kyllä koti alkoikin minulla olemaan jo mielessä!

Lehmät laitumella sateen jälkeen, sateenkaari metsänreunassa

Vielä kerran kiitoksia Anitalle ja Riitta-Miinalle perheineen, ikimuistoisista päivistä Itä-Suomessa! Ja  leirikaverit, kiitokset mukavasta seurasta. Oli hauska tutustua! Hyvää syksyn jatkoa kaikille!