Mustikkaa! Ja vähän muutakin...

Eka saalis!

Mustikoista puhuttaessa, yleinen suuntaus on ollut se, ettei niitä oikein ole löytynyt. Ihmiset ovat kertoneet, että vanhoissa luottopaikoissakaan ei tänä kesänä ole ollut marjan marjaa. Kelitkään ei oikein ole olleet suotuisia poimimiseen. Moni on jättänyt marjastamisen lämpöhalvauksen ja elävältä syömisen uhan varjolla.
Mustikoiden kerääminen on kaiken kaikkiaan masokistisen luonteen omaavan ihmisen puuhaa. Vaikkei tälläisiä helteitä olisikaan, mustikka-aika ajoittuu aina pahimpaan hyttysaikaan ja kuumakin yleensä on. Muistoissa kaihertaa tuskaisena mummon, äidin ja tädin kanssa tehdyt, lapsuuden marjastus reissut. Piti yhdellä kertaa kerätä monen perheen marjat. Kerää siinä nyt sitten pikku emalimukiin, reippaasti ja kitisemättä!
Marjastus on yksi niistä asioista jonka lapsuuden traumat lievenevät, viimeistään siinä vaiheessa kun perustaa oman perheen. Jotenkin sitä tulee joku luontainen vaisto, kerätä perheelle ruokaa talven varalle.
Pari viikkoa sitten vaistot taas heräsivät. Lämpöhalvausta uhmaten, aamuvarhaisella, lähdettiin tarkistamaan paikkaa, jossa oltiin käyty parina edellisenä kesänä. Tuloksekkaasti! Paikka ei pettänyt tälläkään kertaa!
 Meidän taktiikka on sellainen, että meillä on kaksi kolmen litran ämpäriä. Ja jos marjaa on paljon, noukitaan vielä noukkurit täyteen. Jos marjoja vielä jää metsään, ne tullaan keräämään toisella kertaa. Meikäläisen romahtaneet selkänikamat ei tämän isompaa kerta urakkaa kestä. Eikä tuo beiben selkäkään vetreimmästä päästä ole. Ja mielestäni pari tuntia marjastusta kerralla riittää ihan hyvin. Ei se nyt niin mukavaa ole, että sitä koko päivän tekisi.

 

Saatiinkin 8 litraa mustikkaa reissultamme. Ja metsään jäikin vielä. Ne käytäisiin keräämässä myöhemmin. Jos joku muu ehtisi ensin, ei se mitään, meillähän oli jo paljon!
Meidän kahden keruu tavat eroavat huimasti. Mies kerää NIIN siististi, ei tarvi enään kotona paljon putsailla. Oma tapani on lähinnä Thaimaalainen, viedään marjojen mukana puoli metsää! En käsitä. Yritän ottaa tosi varovaisesti, kädellä varpuja ohjaten, mutta ei. Roskaa tulee niin maan pirusti!
Muutama päivä sitten lähdettiin taas! Vähän jänskätti, olikohan kukaan käynyt paikassamme. Ei ollut, marjat olivat "tallella". Ja eikun keräämään! Mutta mitäs keltaista tuolla kauempana näkyikään...

Metsän kultaa!

Lakkoja!!!!! En ollut eläissäni nähnyt luonnossa lakkaa! Saati sitten syönyt tuoreena. Maistuivat paljon hienostuneemmalta ilman sokeria. Miedolta ja hieman käyneeltä. Ei niitä nyt kauheasti ollut, mutta pari desiä saatiin ja mitä nyt vähän suuhun laitettiin. Mutta illalla syötiin leipäjuustoa kermassa haudutettuna, sokeroitujen lakkojen kera. Nam!
Taas kerättiin se vakio 8 litraa mustikkaa. Loput saa jäädä metsän eläimille. Juolukan varpujakin paikassa oli paljon, mutta vain muutama hassu marja. Pari variksen marjaakin löysin. Ja vielä lupauksen tulevasta...

Karpalon raakile

Muutamia karpalon raakileita. En sellaistakaan luonnon ihmettä ollut nähnyt ennen. Tytär joutui ala-asteella käymään joka syksy luokan kanssa keräämässä puolukoita. Maalaiskoulun etuja! Hän oli löytänyt eräältä suolta karpaloita ja joka vuosi hän on luvannut paikan meille näyttää. Ei ole vielä tapahtunut! Mutta nyt löysin ihan itse mustikkaparatiisistamme näitäkin.
Ei nämä meidän mustikat helpolla tullut, vaikka niitä hyvin olikin. Hyttysiä oli ihan siedettävästi. Mutta paarmoja aivan törkeästi! Ja kuuma! Noin klo 11, kun raahauduttiin autolle takaisin, mittari varjossa näytti jo 25 astetta. Ja metsässähän oli vielä aamulla kosteata ja ei tuullut yhtään. No kerätty on, ja taas tuntuu asteen paremmalta ihmiseltä!

Tänään syötäisiin kanttarelli kastiketta!

Parin tunnin urakoinnin tulos!

Ja missähän tälläinen marjaparatiisi sijaitsee? Voitte olla varmoja, EN KERRO!