Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

torstai 30. heinäkuuta 2015

Pari näyttelyä Kuhmalahden kirjastolla ja iltalenkillä Maurin kanssa





Meillä Kuhmalahdella on maan paras kirjasto. Ainakin meidän, entisten Kuhmislaisten mielestä. Onpahan joskus, hyvinä aikoina ollut niinkin, että meidän kirjastoon hankittiin eniten Suomessa, uusia kirjoja per asukas. Siitä kerrottiin oikein valtakunnan uutisissa!  Nykyäänhän me ollaan Kangasalan Kuhmalahti ja asiat eivät ole enään niin hyvin... Mutta kirjasto me ollaan saatu pitää! Kirjastorakennusta oikein laajennettiinkin jokunen vuosi sitten. Siellä toimii asiamiesposti. Ja koska meidän terveysasema lakkautettiin ihan just, kerran viikossa kirjastolla on terveyspalveluja. Jes, hyvä, mahtavaa! Onneksi olen vielä työikäinen ja voin käyttää, niitä vihaamiani, työterveyden palveluja.
Tämän enempää kantaaottamatta kunnahallituksen toimiin, poikkesimme tänään kirjastolla. Tai, ei meiltä ihan onnistu poikkeaminen; kirjastoon on meiltä noin 9 kilometriä. Että, ihan varta vasten sinne lähettiin. Syynä oli Beiben metsästysjousi, joka oli tullut huollosta, postin kuljettamana. Lähdin mukaan, koska olin juuri lukenut uusimmasta Sydäristä, kirjastossa olevista näyttelyistä. Näyttelyt olivat olleet siellä esillä jo hetken ja kävinkin Pohjan maalaismarkkinoilla niitä vähän silmäilemässä. Mutta silloin kirjasto oli niin täynnä populaa, että ajattelin nyt pääseväni rauhassa katselemaan esillä olevia valokuvia ja teoksia.



Näyttelyt olivat: "Papat ja Piiku" ja "Kevään ja kesän kukkia". Ensimmäinen oli isoisän, isän ja tyttären kädentaitoa. Taidokkaita puuveistoksia ym.






Olisi taas pitänyt ottaa mukaan, oikein kunnon kamera! Tää mun kännykän kamera on aika surkee ja kuvat tulee jotenkin sumeita. Mut kun se on aina melkein mukana, niin sillä sitten tulee räpsittyä. Ja jälkikin on sen mukasta! Sori vaan!

Toinen näyttely oli, paikkakuntalaisen luontokuvausta harrastavan Risto Mattilan, kukkakuvia. Luonnosta ja puutarhasta. Kuvat olivat tosi selkeitä ja kirkasvärisiä. Väkisinkin tuli mieleen, paljonko niitä oli käsitelty. Mutta hienoja olivat jokatapauksessa!




Onhan kirjastossa yksi minunkin tekemäni juttu. Tein joskus vuosia sitten paljon lasitöitä. Tiffanyä, lyijylasitöitä ja lasinsulatusta. Koruja, mosaiikkia ja kaikkee. Sitten väsyi pää ja kädet. En ole lasiveitseen tarttunut moneen vuoteen. Enkä kyllä oikeastaan kaipaakaan lasitöiden tekemistä. Pelit ja vehkeet on kyllä tallella, jos joskus vielä alkaa himottaamaan ne jutut!
No, pidin minäkin näyttelyni kirjastossa aikanaan. Näyttelyni nimi oli "Hevosia ja lehmiä", muistaakseni. Kuitenkin kunnian osoitus kahdelle, minulle niin tärkeälle, eläimelle. Kuhmalahden kunta hankki yhden minun lasitöistäni ja se roikkuu kirjaston ikkunassa. Tuntuu aina tosi hämmentävältä nähdä se siellä.

"Tukin vetoa"

Tälläin kesäaikaan, joka toisessa navetan parvessa ja kyläkahviossa, on joku näyttely. Mutta meidänpä kirjasto panostaa myös talveen. Ja se on hieno juttu! Tälläisen meikäläiset, jotka lainaavat hävettävän vähän kirjoja ja eivätkä juuri postimyynnistä mitään tilaile, tulevat käymään kirjastossa, juurikin näiden näyttelyiden takia. Kiitos aktiivisen Kulttuuritoimen!

Illalla lähdin Maurin kanssa kävelylle lähimetsään. Beibe on yövuorossa ja ei juuri koskaan nuku illalla, ennen töihin menoa. Olisikohan hän ollut niin rasittunut päivän kulttuuriannista, että halusi ottaa pikku tirsat. No, minä nappasin pikku muovipussin taskuun ja Maurin remmiin. Sanoin koiralle, että kattellaan vähän samalla, näkyiskö kanttarelleja. Mauri heilutti häntäänsä innostuneena! ;)


Kyllähän niitä oli polun varsi väärällään! En tosin tohtinut niitä kerätä, kun olivat niin pieniä. Ja ehkä hieman koiran pissalla höystettyjä! Miksei tuollaista esiintymää löydy mistään kunnon paikasta! Vai, löytyisikö sittenkin...


Ha Haa! Muutama metri polusta metsään, oli monen neliömetrin suuruinen alue kanttarelleja. Osa oli kyllä vielä tosi pieniä. Jätin ne kasvamaan, silläkin uhalla, että joku muu ne vie. Mutta osan nappasin mukaan. Niistä teen huomenna sieni-pekonipiiraan!

Huono kännykkäkuva taas, mysteerisienestä!

Kanttarellien vieressä oli kummallisen värinen sieni. Ihan vaalean lila! Se erottui kyllä hienosti tummassa metsässä.
Lenkkipolku kulkee tosi vaihtelevassa maastossa; on hyvää ja huonoa polkua, hakkuuaukkoja, metsäautoteitä ja ihan oikeitakin, sorateitä. Pienelle töppöjalalle, siis Maurille, korkea heinikko on haastavaa, mutta aina se polun sieltä löytää. Se meneekin aina poluilla edellä, koska se löytää polut  paremmin kuin minä. Ja ehkä siksikin, että korkea heinikko on minullekin haastavaa. Jos ihan rehellisiä ollaan!





Matkalla minä maistelin villivadelmia. Niitäkin pitäisi ehtiä keräämään. Ja mustikoita. Mutta hyttysiä on niin pirusti. Täälläkin reisulla tuli verenhukkaa aikas lailla!


Kyllä luonnossa kulkemisella on eheyttävä vaikutus! Oli meinaan hilkulla, etten jäänyt löhöämään kirjan/lehden kanssa sohvalle ja odottamaan Beiben heräämistä. Onneksi Mauri on aina niin innokas lähtemään lenkille! Vaikka sitä hieman tympiikin istua mättäällä ja odotella, kun mä kerään sieniä.
Hieman ennen kotitienhaaraa, naapurin Hannu lähti sienikorin kanssa kohti metsää. Huutelin hänen peräänsä, että turhaan sinne meet ja heiluttelin sienipussukkaani! Heh heh!







Tänä vuonna tuntuu siltä, että kanttarellikaudesta tulee pitkä. Niin paljon oli pientä sientä metsässä. Mutta onhan tämä nyt aikas aikaista ylipäätään kanttarelleille. Onhan kuitenkin vielä heinäkuu, Vaikkei uskoisi!

6 kommenttia:

  1. Kanttarellit ovat herkkua! Me ei vielä olla löydetty, kun ei olla etsitty..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vasta viime vuosina lämmennyt sienten syömiselle. Onhan ne ihan hyviä, mutta sienestäminen on minusta se juttu! Löytämisen riemu!

      Poista
  2. Toi sun lasityö on upea!!! Sähän oot siis taiteilija!!
    Hauskan näköistä, kun Mauri menee heinien alla polkua pitkin. =) Sienistä en sitten tajuakaan mitään, mutta kivasti niitä näyttäis noissa kuvissa olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin siihen tyytyväinen. Siihen taitellisuuteen en nyt kyllä lähtis! :)
      Toi hakkuuaukon heinä on tosi hienon väristä. Ihan tollasta melkein pinkkiä. Uskomattomasti Mauri löytää sen polun tuolta heinän alta. Tota polkua ei kauheesti käytetä. Ihmettelen kyllä, se on tosi hieno reitti. Toisaalta, hyvä meille! Eipä ole ruuhkaa!
      Minä en kans sienistä paljoa ymmärrä, mutta kanttarellin ja suppiksen kyllä tunnen. Ja se melkein riittääkin!

      Poista
  3. No ompas upea lasityö! Ihana kuva tuo kun koira painelee heinien alta.
    Meillä kirjastoo yli kymmenenkilsaa ja käyttäsin enempi jos siellä joskus olisi jotain uutuus kirjoja.(harvoin).varat on piukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vaan!
      Voipi olla, että tuolla heinien alla onkin helpompi kulkea tota polkua!
      Varat ne taitaa olla piukalla joka paikassa. Siksi pitäisikin käyttää kirjastojamme ahkerasti, jotta päättäjät näkisivät korkeat käyttöasteet. Josko sekään sitten loppupeleissä mitään auttaa!

      Poista