Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 1. helmikuuta 2016

Pari kukkoa lihoiksi



VAROITELLAANPA TAAS; TÄSSÄ POSTAUKSESSA ON MUUTAMA KUVA TEURASTETTUJEN KUKKOJEN KYNIMISESTÄ JA SUOLISTAMISESTA. KUVAT ON IHAN SIISTEJÄ MINUN NÄKÖKULMASTANI, EN OLE HALUNNUTKAAN VERELLÄ RIETASTELLA, MUTTA SITÄ KYLLÄ ON NÄKYVISSÄ. JOS EPÄILET, ETTÄ MIELESI JÄRKKYY, ÄLÄ JATKA SELAAMISTA!

Joku saattaa muistaakkin, että viime keväänä uudistin kanalani kanakantaa. Myin maatiaiskanani, araucanat ja leghornit pois. Samalla pistin kääpiö-kothinit uuteen kotiin. Vaihdoin rodun orpingtoneihin.
Vanhasta parvesta jätin kuitenkin kolme kanaa viettämään eläkepäiviään meille. Kananen, Talvi ja Helmiina olivat mielestäni ansainneet jäädä Leppämäkeen. Ne ovat olleet hyviä munimaan aikoinaan, hautoneet vähän liiankin hyvin ja hoitaneet tipunsa oikein mallikelpoisiksi kanala-asukeiksi. Ja ennen kaikkea, eivät ole olleet agressiivisia muiden kanojen tipusille!

Syyt tähän kaikkeen olivat ainoastaan itsekkäät. Kuten mielestäni aina, jos ihminen eläintä haluaa pitää. Oli sen käyttötarkoitus sitten lemmikki tai ruuan tuottaminen tai ihan mikä muu vaan. Mutta ei siitä aiheesta nyt sen enempää!
Minun ajatukseni tässä kanapidossa on ollut sellainen, että saan munia ruuaksi ja haudotutan munista tipuja, jotta saisin uusia kanoja parveen. Ylimääräiset kanat myisin, jotta saisin uutta "verta" ostettua parveen. Koska suurin osa tipusista varttuu kukoiksi, ne syötäisiin. Ja tietysti se, että kanathan ovat aivan ihania lemmikkejä!
Edellisessä porukassa oli sellaisia "vikoja" kuin, että maattarikanat olivat niin agreja, että tappoivat joka ikisen nuorikon ja tipun, minkä vain onnistuivat. En enään yhtään ihmettele, että ovat harvinaisia!
 Kääpiö-kotchit olivat ihania luonteeltaan, mutta kun niille kukoille ei ollut mitään käyttöä. Hyvä kun puoli kiloa painoivat. Sama se vähän niiden maattarikukkojen kanssa oli. Ei niissä kyllä paljon mitään syötävää ollut, sanoi kuka mitä tahansa! Ja sanoahan tietysti saa! ;D
Minä kuitenkin haluan, ettei niitä kukkojaan tapeta ja heitetä vaan monttuun. Että ne käytettäisiin ihmisten ja eläinten ruuaksi. Myydä eloon niitä on turha yrittää, maailma on kukkoja täynnä!
Beibe ja sen kaverit ovat yrittäneet niitä loukkupyynnissä syöttinä käyttää, mutta kun ne ei kelpaa edes mettän eläville.
No, näistä orpington-rotuisista kanoista olin paljon lukenut. Siitä, että ne ovat perushyviä munimaan ja että niiden liha olisi hienosyistä ja mureaa. Lisäksi ne olisivat kivaluonteisia, eivätkä lentäisi korkealle. Kanoja minun makuuni siis! ;)
Minullahan oli joskus jätti-kotcheja, samantapaisia kuin orpit. Mielettömän mukavia, isoja kanoja! Munivat myös hyvin ja hoivasivat tipunsa mallikelpoisesti. Mutta niitä ei voinut syödä!
Meillä oli sellainen nuori jättikukko, väriltään sininen. Olinpa maksanutkin siitä pitkän sentin. Siitä piti tulla minun kanaparveni valtias, mutta se teki virheliikkeen. Se kävi kaksi kertaa minun päälleni! Ensimmäisellä kertaa se pääsi yllättämään ja kiinni käteeni. Onneksi oli paksu takin hiha välissä, mutta mustelma tuli silti. Viikon verran se minua kiersi ja tuli toistamiseen kimppuun. Napakan potkun sain suunnattua siihen ja oven väliimme kiinni. James Giljotin, alias Gille, oli sen nimi. Ehkä hieman enteellinen...
Beibe Gillen ampui, koska sen lähelle ei uskallettu enään mennä. Eikä vihaista elukkaa mielestäni saa rodunjatkamiseen käyttää! Jos joku nyt miettiin, että noi yhtä kukkoa pelkää, niin sopii googletella jätti-kotchinin rotumääritelmiä. Ei ole mitään pikku-kukkoja ne!
Ajateltiin, että otetaan siitä lihat elukoille. Mutta rintalihoissa syyt olivat tosi paksuja, kuin naruja. Ja jalkalihoja ei meinannut saada edes puukolla nykerrettyä luista irti. Kissa urhoollisesti yritti lihoja mukeltaa, mutta joutui luovuttamaan. Koira ei edes koskenut.

Viime keväänä haudotutin koneessa ja kanan alla orpingtonin munia. Osa oli omista kanoista ja osa tilattuja siitosmunia. 6 kanaa ja 9 kukkoa kuoriutui ja jäi eloon. Neljä kanaa myin ja kaksi jätin itselleni. Kukot jäivät kasvamaan lihoiksi.
Oli tarkoitus ne teurastaa jo syksyllä, mutta... ei ollut aikaa, liian lämmintä, liian kylmää, ei jaksanut/huvittanut, pakastimet täynnä muuta lihaa jne. Syitähän löytyi!
Yhtenä päivänä viime viikolla olimme suunnitelleet aivan muita juttuja, mutta kun satoi vettä koko päivän, ehdotin Beibelle parin kukon teurastusta. Mielestäni oli aivan turha niitä kaikkia yhtä aikaa listiä ja täyttää ennestäänkin jo ruuasta pursuavia pakastimia.
Laitoin ulkosaunan padan alle tulet, jotta saataisiin kuumaa vettä kynimiseen. Beibe haki vesurin ja mestauspölkyn. Joimme vielä kahvit, ennenkuin tartuimme toimeen. Omakasvatetun eläimen tappaminen on kuitenkin niin kova juttu, että siihen on valmistauduttava huolella.
Meidän työnjako on sellainen, että minä pyydystän kukon, annan sen hetken rauhoittua sylissä ja sitten annan sen huolella Beibelle, joka ensin tainnuttaa sen napakalla iskulla ja sitten katkaisee pään. Hätäilemättä, nopeasti ja tehokkaasti. Sitten elukkaa pidetään pölkkyä tai maata vasten niin, ettei se sotke itseään ja joka paikkaa vereen. Eikä näin samalla kolhi lihojaan vertymille. Kyllä näitä urbaanilegendoja oksalle lentäneistä, päättömistä kanoista kuulee. Mutta ei niin toimita, jos vähänkin elukkaansa ja ruokaansa arvostaa!
Minä kun en metsästä, minulla on tosi vähän kokemusta eläinten suolistamisesta. Halusin tehdä sen nyt ihan itse, alusta loppuun. Beibe tietysti neuvoi hieman, periaatteenhan tiesin. Onhan meillä ollut ankkoja, kalkkunoita ja kaneja, joita on teurastettu ruuaksi. Kaikkia näitä olen käsitellyt teuraasta ruuaksi, mutta jotenkin olen silti epävarma osaamisestani. Pelko siitä, että pilaan kallisarvoisen ruhon, on kova!
Kun kukot oli otettu hengiltä, oli  vuorossa kyniminen. Se oli sellainen homma, minkä olin tehnyt aikaisemminkin onnistuneesti.
Isossa ämpärissä minulla oli noin 80 asteista vettä. Dippasin kukkoa veteen muutaman kerran ja pidin niitä uppeluksissa muutamia sekuntteja. Osa höyhenistä lähtikin ihan pyyhkäisemällä. Jalkahöyhenet eivät kastuneet kunnolla, joten jouduin kastamaan ensimmäistä kukkoa uudemman kerran. Toisen kanssa olinkin jo viisaampi ja pidin sitä kauemmin vedessä, jotta paksu höyhenpeite jaloissa kastui läpi. Varoahan piti myös, ettei pidä kukkoa liian kauan kuumassa vedessä, ettei se ala kypsymään.
Siipisulat olivatkin niin pirun kireessä, että Beibe joutui pitämään kiinni kukosta, jotta sain ne revittyä irti.



Kukon "puntit" ei meinaa kastua läpeensä!




Suolistamisessa tarvitsinkin hieman henkistä tukea ja ihan sanallista neuvontaakin. Beibe neuvoi kiertämään puukolla peräreijän ympäri niin, että saisin peräsuolen näkyviin. Sitten irroittelemaan sisälmysten kiinnikkeitä varovasti puukolla ja käsillä. Hän neuvoi vetämään hieman peräsuolta ulos ruhosta, jotta liha ei saastuisi, jos suolesta tulisi ulostetta.

Täytyi olla varovainen...

... ettei puhko puukolla suolia.

 Sitten käsi kukon sisään rintarankaa myötäillen ja sisukset ulos. Ekan kukon kanssa meni muuten hyvin. Mutta kun vedin loppuja suolia ulos, puristin peräsuolesta ja sieltä ruiskahti sellaiset paskat reidelleni että! Jos ei tökkinyt aikaisemmin, niin nyt alkoi hieman allekirjoittaneen kurkunpäässä nykimään.
No, Beibe laappi isommat paskat laudanpätkällä reideltäni ja pesi lumella loppuja. "Hieman" siistiydyttyäni jatkoin toisen kukon suolistuksella. Joka onnistuikin tosi hyvin! Beibe ei auttanut yhtään ja nyt mielestäni selviän yksinkin hommasta!
Beibe poltti kaasu tohottimella untuvat, jotka eivät nyppimällä lähteneet. Ja hyvä tuli!




Mutta, mites se itse teurastaminen? Pystyn siihen kyllä. Olen pari kukkoa meiltä tappanutkin, kun ne tulivat myös vihaisiksi. Niillä oli nimetkin; Herra Kiljunen ja Pate. Voin kertoa, etten nauttinut, eikä tuntunut mitenkään kivalta!
Beibeltä kukkojen hengiltä ottaminen käy niin varmasti, että siksi olen ihan tyytyväinen, että hän sen hoitaa. Isompien elukoiden ampumisen hän hoitaa ihan siksi, että hän on se meidän perheessä, jolla on lupa ja taito käsitellä asetta.
Minulla oli jalo ajatus ottaa talteen kukoista myös sydämet ja maksat. Toisen kukon sisäelimet menetettiin siinä paskaepisodissa. Toiset sitten syötin kissalle, joka oli jo vetässyt kukkojen päät napaansa. Sekin kyllä hieman ällötti, kun Lakritsa nakersi niitä päitä siinä vieressä, kun käsittelin kukon ruhoja. No, elukat on elukoita. Ne ei inhimillistä!
Suunnitelmani kukkojen suhteen oli se, että uunissa ne kokonaisina paistaisin. Netistä hieman vinkkejä haeskelin, lähinnä paistoajoista. Olin aikas hämmästynyt siitä asiasta, että monessa jutussa olivat valmistaneet kukot samana päivänä ruuaksi. Pienriistan kanssahan on sellainen yleissääntö, että jos se täytyy valmistaa ruuaksi samana päivänä, niin se pitää tehdä mahdollisimman pian, ennen kuin lihaksiin tulee kuolinkankeus. Muuten se vaikuttaa lihan makuun.
Broilereista on sen verran kokemusta, että tänään teurastettua lihaa ei kannata syödä kuin vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Lihan maku on näin parempi.
Päätin luottaa itseeni ja riiputin kukkosia pari päivää ennen ruuaksi valmistusta. Ja ei se ainakaan makuun heikentävästi vaikuttanut! Kukoista tuli oikein hyvää uuni kukkoa!

"Ruhojäähdyttämö"

Jotenkin kana ei teurastuspäivänä maittanut. Söimme sikaa!

Olimme hieman skeptisiä jalkalihojen suhteen. Meillä oli joitakin vuosia sitten pronssikalkkunoita ja niiden jalkalihat olivat niin sitkeitä, ettei niihin hampaat pystyneet. Rintaliha oli ihan mureeta, mutta pelkän sen takia ei kalkkunoita kannattanut pitää.
Pelko osoittautui onneksi turhaksi. Jalkalihat olivat ihan mureaa. Ei nyt ihan niin pehmeätä kuin broitsussa, mutta hyvää kuitenkin.
Kukonruhot olivat aikas kookkaita. Ikää näillä oli vajaat 10 kuukautta. Buff orpington painoi ruhona n. 2,5 kg ja jubilee orppi 2 kg.



 Tein kymmenen prosenttisen suolaliuoksen ja ruiskulla painoin molempiin pari desiä suolavettä.


 Sen jälkeen hieroin toisen pintaan öljyä ja valmista mausteseosta. Toiseen kukkoon tungin nahan ja lihan väliin, voista, suolasta, pippurista ja sitruunankuoresta tehdyn mössön. Ja sitruunan mehua perään. Käsissäni olevan voin pyyhin kukon pintaan. Puristetut sitruunan puolikkaat laitoin kukon sisään.

Mausteseos ostettu Lidlistä


Käsi nahan ja lihan väliin ja voimössöä kehiin!

Olin jotenkin naivisti ajatellut pyöräyttäväni jalat niiltä yhteen, silleen samanlailla kuin töissä sidotaan grillikanat. Ha, ei ollut toivoakaan! Yritin painaa rintarankaa lysyyn, jotta jalat olisivat ylettyneet ristiin sen yli. Tässä viimeistään tuli kyllä selkeästi selville broitsun ja pidempään kasvaneen elukan erot. Kukollahan on ihan oikeasti kehittyneet luut jo, kun broitsulla ne on vasta rustovaiheessa. Näiden kavereiden luut ei antaneet periksi yhtään!
Isomman kukon jalat sidoin kalastajan langalla. Pienemmän jalat sain ristiin. Mutta ne sitten kypsyessään ponnahtivat erilleen.



Pojat olivat uunissa 175 asteessa kaksi tuntia ja vielä 125 asteessa tunnin.


Jalkalihat olivat paljon tummempaa kuin rinta


 Syötiin riisin ja itse tehdyn coleslaw:n kanssa. Vaikka broileriakin joskus syön, niin olihan tämä nyt ihan jotain muuta!

Kupla, tervetuloa joukkoon!

14 kommenttia:

  1. Vau, hieno postaus! Aloin heti suunnitella siirtymistä kesäkanoista ympärivuotisiin. Orppeja en ollut ajatellutkaan, mutta nytpä ajattelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Keskeneräinen! =)

      Kun tarpeeksi kauan ajattelet, suunnittelet ja vielä vähän ajattelet lisää, huomaatkin kesällä sinulla olevan parven orpingtoneja! ;D

      Poista
  2. Lopputulos näyttää herkulliselta! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tämä on nyt sitä "rustiikkista maalaisruokaa"! ;D

      Poista
  3. Minä olin laiska enkä ottanut kuin koivet ja fileet, loput meni koiralle, mutta nyt rupes tekee mieli tuollaista kokonaista kukkoa, pienimmät vois kyllä kokonaisiksi jättää. Toisaalta harmi kun ei kertakaikkisesti ole tilaa pitää sisäkaudellakin kukkoja kasvamassa, syksyllä meni aika pieniäkin pataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No. pääasiahan on, ettei mennyt mitään hukkaan. Ja täytyyhän koirankin ruokaa saada!
      Mulla nyt on ainakin toistaiseksi vanha kanala navetassa, missä voin kukkoja pitää. Navetan katto vaan alkaa olemaan siinä kunnossa, että saa nähä kuinka kauan kestää. Sitten täytyy miettiä jatkosta.

      Poista
  4. Minusta on todella hienoa, että ihminen hoitaa liharuokansa alusta loppuun, ihan itse.

    Minua nimittäin harmittaa ne ihmiset, jotka kauhistelevat tuotantoeläinten oloja, hokevat, sitä kuinka eivät itse ikinä voisi surmata mitään eläintä, ja sitten kuitenkin mättäävät tehotuotettua, kaupasta ostettua lihaa kilotolkulla suuhunsa, sanojensa ja tekojensa ristiriitaa pohtimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi. Enkä kehu nyt ainoastaan itseäni! ;D

      Mua ärsyttää kans sellanen kauhistelu. Minusta ihmiset saavat syödä ihan mitä haluavat, kunhan ovat tietoisia syömisistään ja sinut asian kanssa.

      Poista
  5. Hih hih, mä kelasin kuvat silmät kiinni tonne loppuun asti valmiisiin aterioihin. Herkullisen näköistä kukkoa!

    VastaaPoista
  6. Hyvä, hyvä! Niin sitä pitää! Katsoo just ne kuvat mistä tykkää! ;D

    Eikä ollut pelkästään näköistä!

    VastaaPoista
  7. Onkohan mulla kauhea nälkä, kun ensin teki mieli torttua ja nyt kukkoa?!

    Harmi kun siemenperunoita ei kannata syödä, meillä ei ole enää kuin yksi kukko sen se poika teurastettiin kun alkoi kiekua ennen joulua niin että naapurin isäntäkin mainitsi asiasta.

    Oma kukko paras kukko.

    VastaaPoista
  8. Torttunälkä nyt on kohtuu helppo taltuttaa. Mutta kukonmieliteko vaatii hieman järjestelyjä! =D

    Näillä orpeilla on sellanen miellyttävän matala kiekumisääni. Ja toi meidän pää-kukko, Bull, ei kauheasti edes kieu. Kirjotetaanko se noin? Ah, tämä Suomenkielen vaikeus!

    VastaaPoista
  9. Voin vain kuvitella, kuinka rapea kuori noissa kanoissa on...NAM.
    Meidän mökin lähellä oli vanha pariskunta jotka kasvattivat kanoja ja kalkkunoita. Kävin siellä aina lasten kanssa hakemassa tuoreita kananmunia ja tutustumassa kanojen elämään. Erään kerran yksi pojista hävisi hetkeksi ja kohta juoksi tukkatuulispäänä silmät lautasen kokoisina loistaen navetan takaa ja hoki inkä hengästymiseltään ehti: 'Minä näin, minä näin, minä näin.....kaula katkaistun kanan!' Kana oli pitänyt lopettaa, koska se oli joutunut liiallisen nokkimisen kohteeksi :( Talon isäntä ja emäntä olivat kovin pahoillaan, että lapset sen näkivät, mutta toppuuttelin ja kerroin, että meidän lapset tietää, mistä ruoka tulee. No se oli lapsista koko reissun paras anti, mutta heti kovasti harmitti, ettei sitä voinutkaan hyödyntää ja pistää pataan.

    VastaaPoista
  10. Meillä oli kummipoika viikonloppukylässä silloin, kun nämä kukot oli jo teurastettu. Ruhot roikkuivat oven pielessä jäähtymässä, kun poika meille haettiin. Hän ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota, kun heillä kotonaankin on eläimiä kotitarvekasvatuksessa. ja söi hän viillokkiakin mitään kyselemättä!
    Aikuistenkin suhtautuminen tälläisiin asioihin vaikuttaa todella paljon lapsiinkin. Kyllä meidänkin tytär on nähnyt kaikenlaista ja silti hänestä on ihan kelvollinen aikuinen tullut! ='D

    VastaaPoista