Piimähyytelöä hävikkiviikon hengessä ja nilkan rutinaa pitkästä aikaa!

Meillä on työpaikan keittiöllä tapana käyttää raaka-aineita tosi tarkkaan ja ruokahävikkiä tulee, ainakin omasta mielestämme aikas vähän.

Yksi meidän bravuurimme on piimähyytelö, johon saa "jemmattua" pari litraa vanhenemisen uhan kokemaa piimää, viilejä ja jogurttia. Koska tuolla piimä-sanalla on jotenkin paha kaiku, myymmekin usein tätä "herkkuna". Nyt kyllä tuli sellainen paljastus, että saas nähdä laskeeko tämän "herkun" myynti! ='O

Tämä ohje on tosi vanha ja pyörinyt keittiön ohjekansiossa ties kuinka monta vuosikymmentä. No, onhan jo nimikin tosi vanhahtava!

PIIMÄHYYTELÖ

• 5 dl piimää
• 1 dl sokeria
• 1 rkl vaniljasokeria
• 4 liivakkoa
• 2 dl kermaa vaahdotettuna

Laita liivakot pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Yhdistä piimä ja sokerit ja sekoita sekaisin. Nostele vaahdotettu kerma piimä seokseen. 

Liuota liivakot pieneen määrään kuumaa vettä ja yhdistä seokseen. Sekoita nopeasti sekaisin ja annostele massa tarjoilumaljoihin. Laita maljat jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Koristele haluammallasi tavalla tai heitä hetulaan ihan sellaisenaan!

Tähän massaan on lisätty joukkoon ja päälle Hevi-shot tehojuomaa ja ananasta.

Nerokas ja maukas herkku jälkkäriksi, välipalaksi tai muuten vaan herkutteluun. Meillä ainakin tuppaa jäämään jääkaappiin usein kermapurkki, kermaviiliä, jogurttia ja sitä piimää pieniä tippoja. Tähän tosiaan voi käyttää edellämainittuja sekaisin ja miksei vaikkapa rahkaakin. Kaikki mahdolliset soseen ja hillonjämät joukkoon tai koristeeksi, niin jo vot on sellainen herkku, että voi tarjota vaikka hienommillekkin vieraille!

No sitten toiseen aiheeseen eli minun nyrjähtäneeseen nilkkaani. Minullahan näköjään tuntuu olevan tapana revitellä nilkkojeni nivelsiteitä aika-ajoin. Melkein saa viettää nelivuotissynttäreitä ehjille nivelsiteille, mutta ei ihan. Olen edellisistä nilkan rusahduksista kirjoittanut ihan hupaisan postauksen, Nilkkapolkka, jonka voit käydä lukemassa täältä . 

Toisaalta kun tuntee kehoni nykyisen toimintakykyni yhdistettynä tähän toimeliaaseen elämäntapaan, on ihme ettei rutise useammin!

Tosiaankin tiistaiaamuna olin (katko)kävelyllä aikaisin aamulla Maurin kanssa pissalenkin ominaisuudessa. Oli synkkä ja pimeä aamu, mutta olin hyvin varustautunut otsalampulla.

Viime viikolla eräs tien varressa asuva tyyppi, oli ajanut autonsa ojaan. Sitä sitten ojasta könytessään, ruopi tiehen pari pari renkaan levyistä kuoppaa. Eikä tietenkään niitä täyttänyt.

Viikonloppuna pariin otteeseen Beiben kanssa oltiin kävellen liikkeellä ja kirosinkin tiessä olevia kuoppia. Beibelle noiduinkin, että ihan varmasti noihin tulen niin hojaantumaan nilkkavoittoisesti ensi viikolla, kun Maurin kanssa pimeässä olen liikkeellä. Kuuluisat viimeiset sanat...

Tiistaiaamuna sitten astuin tiessä olevaan kuoppaan noin kello 5.30. Pysyin pystyssä kuin ihmeen kaupalla, eikä nilkassa tuntunut rusahtavan mitään. Puuduksiin se veti ja tönköksikin. Ajattelin, että huh huh, kävipä säkä!

Töihin menin naama leveenä ja jalka puuduksissa. Päivittelin työkavereilleni, että olipa onni ja olisi voinut käydä pahemminkin!

Mutta päivän kuluessa jalkojen päällä, alkoi nilkkaa särkeä ja kipu laajeni jalkapohjaan ja ylös säärtä pitkin ihan reiteen saakka. Illalla elukkahommien jälkeen, en meinannut saada saapasta jalasta.

Keskiviikkoaamuna olin ihan tosissani lähdössä töihin. Kuka nyt saikkua hakee moisen pikkuvaivan takia! Totuus kuitenkin oli, että kun Maurin kanssa lähdin aamuiselle virtsaamisreissulle, jalkaan alkoi sattumaan oikein kunnolla.

Totesin, että mun ei ole mikään pakko mennä töihin tällä jalalla! Mun ei ole pakko olla mikään sankari ja jaksaa. Mulle on tapahtunut tapaturma! Vaikkakin pieni, mutta kuitenkin.

Niinpä soittokierros keittiökollegalle, pomolle ja työterveyteen. Ajelin 35 kilometriä työterveyteen ja sain 3 päivää sairauslomaa. 

Terkka torui minua, kun en ollut tullut heti käymään ja hoitanut paremmin jalkaani. Meinasi antaa ensin vain 2 päivää. Mutta tuumi hetken ja sanoi, että minulla taitaa olla niin kova kipukynnys, että jos jalka on vielä kahden päivän päästä kipeä, en tule uudestaan, vaan menen vaan töihin nilkuttamaan. Näin olisi todennäköisesti käynyt!

Niinpä minä olen nyt sitten levännyt. Nukuin kotiin päästyäni monta tuntia, luin kirjaa ja katselin televisiota. Kuuntelin musiikkia ja  olen ollut päätökseeni erittäin tyytyväinen.

Tästä ei meinaan ole ihan hirvittävän kauan, kun olin flunssassa töissä ja muutama päivä oli tosi vaikeata jaksamisen kanssa. Nyt päätin, että väkipula sun muut ongelmat eivät ole minun murheeni, vaan olen poissa, jos minuun sattuu!

Eikös vanhakansa käske painamaan ruhjetta kissantaljalla! ='D