maanantai 5. kesäkuuta 2017

Palak Paneer eli intialainen pinaatti-juustocurry



Satokausi on avattu! Olemme saaneet kasvilavasta kerätä jo pinaattia ja retiisejä. Pari vihreää chiliäkin on kasvihuoneesta haettu.

"Joker"


Rakkaus on kyllä sopiva sana kuvaamaan sitä tunnetta, kun saa tehdä ruokaa itse kylvämistään ja kasvattamistaan aineksista! Oli kyseessä sitten eläin tai kasvis, käsittelmme sitä suurella kunnioituksella.


Vielä kun ruuan tekee puuhellalla, oman tontin puista tehdyillä puilla sitä lämmittäen, on kyllä todellista hyvän mielen ruokaa!



Ilmeisesti tämän viileän kevään ja alkukesän vuoksi, pinaatti on tehnyt jättisatoa kasvilavassa. Onhan lava kannellinen ja pinaatit kylvin jo syksyllä. Mutta koska ne on kasvaneet niin isoiksi, kansia on täytynyt jo pitää auki. Yöt ovat olleet kuitenkin viileitä. Tykänneet ovat silti näistä ilmoista, koska kasvu on ollut niin hyvää.



Syyskylvetyt retiisitkin ovat selvinneet ilman tuholaisten hyökkimisiä. Ei ole ollut kirppoja, eikä ankeroisia.
Kylvin retiisiä vielä lisää jo syötyjen tilalle. Saas nähdä, miten niiden käy!




Koska nokkosta on ollut käytössä myös ja siitä on tehty lättyjä ja keittoa, ajattelin käyttää pinaatteja johonkin muuhun. Palak paneer on sellainen ruoka, mitä tulee tehtyä kerran pari alkukesästä. Juurikin silloin, kun pinaatista alkaa satoa saamaan.
Palak Paneer on intialaista pinaatti-juustocurryä. Intiassa siihen käytetään paneer -juustoa, mikä on sellaista kotijuustotyyppistä.

Tämä on tehty itsetekemästäni juustosta.


Tarjoiltu riisin ja pitaleivän kera.


Minä olen tehnyt Palak paneeria Valion kotijuustosta, itsetekemästäni kotijuustosta ja ihan leipäjuustosta. Kaikki ne sopii ihan hyvin tähän ruokaan.
Yleisesti Palak paneer on sellaista vihreän koiranoksennuksen näköistä muhennosta, mutta mielestäni siinä on ihana mausteisuus ja lämpö maussa.

Nyt tekemässäni Palak paneerissa väri oli punaisempi. Johtuen osittain siitä, etten löytänyt meidän lähikaupasta vihreää paprikaa. Juusto oli leipäjuustoa, koska kotijuustoa ei myöskään ollut juuri silloin saatavana.
Mutta minun mielestäni paprikan väri ei juuri makuun vaikuta. Joten sillä asialla kannata niin hirveästi päätään vaivata!

PALAK PANEER


  • n. 300g tuoreita pinaatinlehtiä
  • 200-300g koti- tai leipäjuustoa
  • 1 iso sipuli
  • valkosipulinkynsiä maun mukaan (minä laitoin kolme)
  • 1 vihreä paprika
  • 1 vihreä chili
  • 2 isoa tomaattia
  • raastettua inkivääriä maun mukaan (minä laitoin n. ruokalusikallisen)
  • 1-2 tl garam masala -mausteseosta
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl currya
  • öljyä sipulin ja mausteiden kuullottamiseen
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • n. 2 dl vettä
  • 1/2 kasvisliemikuutio
  • mustapippuria rouhittuna
  • suolaa
Silppua sipulit ja chili pieneksi. Kuutioi paprika ja juusto.
Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää sipulit siihen kuullottumaan. Älä kuitenkaan ruskista niitä!
Lisää kuullottuneiden sipulien joukkoon mausteet ja pyörittele seosta pannulla. Varo polttamasta mausteita!
Lisää seokseen paprika, chili, sekä raastettu inkivääri ja anna niiden pehmetä hetki sekoitellen. Lisää tomaattikuutiot ja vesi ja kasvisliemikuutio. Hauduttele seosta noin 15 minuuttia.
Lisää joukkoon pinaatin lehdet. Määrä vaikuttaa suurelta, mutta lehdet suorastaa häviävät ruokaan kunhan hieman lämpiävät. Sekoittele ne huolellisesti kasvisseokseen.



Kun pinaatit ovat "hävinneet" seokseen, lisää joukkoon turkkilainen jogurtti ja lämmitä hetki. Lisää juustokuutiot ja anna niiden hieman sulaa ruuuassa. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Tarkista maku ja tarjoile Palak paneer riisin kera. Mielestäni jasmiini- tai basmatiriisi sopivat hienosti lisäkkeeksi.


 
En ole koskaan käynyt Intiassa. En ole myöskään koskaan maistanut Palak paneeria intialaisessa ravintolassa. Joten en tiedä miltä sen oikeasti pitäisi maistua. Mutta sen tiedän, että itsetehtynä se on hyvää!



6 kommenttia:

  1. Taitaapa olla aika herkkua! Komeat pinaatit, tosiaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkään tuollaisista "kasvissotkuista"!

      Pinaatit on kasvaneet ennätyksellisen hyvin!

      Poista
  2. Olen syönyt palak paneeria intialaisessa ravintolassa. Täytyykin kokeilla, miltä se maistuu itsetehtynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy kokeilla joskus syödä sitä ravintelissa!

      Poista
  3. Voi miten tää näytti paljon paremmalta kuin se Intiassa syömäni. Se oli jostain syystä soseutettu, eli kirjaimellisesti näytti koiran oksennukselta, vihreältä. Siinä sitten juustokuutioita. Hyvää toki oli mutta ulkonäkö oli vastenmielinen. =)

    Taidan kokeilla. Samoin kuin pinaatin kasvatus alkoi juurikin kiinnostaa. Taidan palata siihen syksyn kirjoitukseen, missä istutit pinaatit talvea vasten.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minusta on alkanut tuntumaan, että kaikki parhaimmat tekemäni ruuat näyttävät aina koiranoksennukselta! ='D

      Kokeile vain ja myöskin pinaatin syyskylvöä. Itse olen aina aiemmin kylvänyt keväällä, mutten näin hyvin onnistunut koskaan. Oliko vain säkää, vai tosiaankin syyskylvön ansiota?

      Poista