keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kuhmalahti Pulling palasi entistä ehompana ja säpinää Pitkässä-Sepässä!



Viime vuonna Kuhmalahdessa järjestettiin ensimmäistä kertaa iso traktoreiden vetokisatapahtuma, Kuhmalahti Pulling. Kirjoitin siitä postauksen ja pääset lukemaan siitä tästä . Silloin tapahtuma oli niin suuri suksee, että järjestäjät väläyttelivät mahdollisuutta uuteen tapahtumaan vuodelle 2017.




Ja niinhän siinä kävi, että Kuhmalahti Pulling palasi entistä ehompana viime viikonloppuna. Tälläinen suurtapahtuma on aikas kova juttu Kuhmalahden kokoiselle "kylälle". Tuntui hämmentävältä, kun on tottunut siihen, ettei kylällä juuri ketään vastaan tule. Ja yhtäkkiä populaa on niin, ettei sekaan meinaa mahtua!



Kuhmalahti Pulling -tapahtuman takana hääri suunnitteluporukka Kuhmalahden VPK:sta, Pohjan koulun vanhempainyhdistyksestä ja Kuhmalahden Yrittäjistä yhteistyökumppaneineen ja suuri joukkio talkoolaisia. Tälläkin kertaa he huikealla työpanoksellaan saivat aikaan hienosti toimivan ja upean tapahtuman kisakansaa ilostuttamaan!


Reippaat palomiehet!

Kelikin suosi tämän vuoden tapahtumaa, vaikka hieman vettäkin ripsaisi. Viime vuonnahan satoi koko päivän!

Benja oli tyttären ja vävyn mukana. Huppari päällä, kun välillä vilutti!


Jotenkin näytti, että yleisöä olisi ollut edellisvuotta vähemmän. Mutta tämä nyt oli ihan "mutu" -tuntuma. Viime vuonna tapahtuma oli ilmainen, mutta nyt oli 5 euron aluemaksu. Jälkeenpäin kuulin, että lippuja olisi myyty 1500. Joten aikas reippaasti oli porukkaa liikkeellä!

Näkymä meidän pihasta naapuripellon parkkikselle.


Pysäköinti oli järjestetty edellisvuoden tapaan meidän naapuripellolle ja sieltä oli kuljetus kisapaikalle parilla ihanalla retrobussilla. Tämä lysti maksoi ainoastaan 2 euroa, mutta suomalainenhan ei maksaisi mistään mitään ja tienpielet olivat täynnä autoja. Kuitenkin pysäköintipaikkakin oli ihan kävelymatkan päässä itse kisa-alueesta.

Jotenkin nämä bussit istuvat maisemaan!

Harmittaa, kun ei hypätty kyytiin!


Itse vetokisassa oli veteraanitraktoriluokka, oikein kisakoneita ja ihan vakiotraktoreita. Kaikista sympaattisin kisa käytiin kuitenkin puutarhakoneiden sarjassa. Mukana oli ihanat pikkuiset veljekset, jotka olivat tuunanneet puutarhatraktoreista kisakoneita. Kyllä taas meikää herkistytti, kun pojat kertoivat koneistaan ja siitä mitä he niille olivat tehneet. Aivan mahtavaa intoa ja asiaan omistautumista!





Puutarhakonesarjassa, Tapparan cheerleaderit toimivat painoina ja hyppäsivät laatikkoon aina kymmenen metrin välein.  Ja olipa tässä sarjassa "isompiakin poikia" erilaisilla koneilla, niin vakioilla kuin tuunatuillakin.






Nälissään ja kahvihampaan kolotuksessa tapahtumassa ei tarvinnut kärvistellä. Siitä pitivät huolen VPK:n naiset ja vanhempainyhdistys. Nautittiin soppatykissä ihanaksi hauduteltua lohikeittoa ja makkaratkin vetäistiin välipalaksi.



Kuppi sumppia paikan päällä ja mokkapaloja mukaan kotiinviemisiksi. Myös lakuja ja mansikoita lähti mukaan.



Sisäpiirin tiedon mukaan, kahvia olisi keitelty 23 pakettia. Eli jos yhdestä paketista tulee n. 50 kupillista, niin reilut tuhat kuppia meni kisakansan kurkusta alas! Plus limut, vissyt ja pillimehut.
Makkaroita oli varattuna 1500 kyrsää ja 200 joutuivat hakemaan vielä lisää. Huikeita lukuja, kyllä VPK:n naiset ovat oikeita grillimestareita!

Rouva on "vähän" perso mokkapaloille. Ei vaan, on tässä muillekkin!


Tapahtumapaikalle oli tuotu myös paikallisten yrittäjien toimesta kaivinkoneita sun muita isoja vehkeitä. Myös muutamia mopoja ja vanhoja traktoreita oli näytillä.


Ns. "paskatykki" eli lietteenlevityslaite.
On siinä renkailla kokoa, kun vertaa Beibeen joka on 193 cm pitkä.







Tapahtumassa oli mahdollisuus kokeilla myös ralli- ja metsäkonesimulaattoreita. Meiltä ne jäivät valitettavasti väliin, kun piti niin kauheasti seurustella kaikkien tuttujen kanssa!


Benjakin seurusteli! Tässä pyreneittenmastiffipentu.

Ja tässä kavereitten bordeauxindoggi.

Mehän myytiin meidän pikku-Massikka kesällä. Se kun oli konerempan tarpeessa ja meillähän on nykyään se vähän isompi Massikka.
No, uusi omistaja on laittanut pikkuisen ihan sairaan upeaksi ja tuonut sen tapahtumaan näytille! Kyllä me sitä ihasteltiin ja oltiin tyytyväisiä, että tuli myytyä. Voi että!






Yhteenvetona voi kyllä sanoa tämän vuotisen Kuhmalahti Pulling -tapahtuman jälkeen, että kyllä Kuhmiksessa osataan tapahtumia järjestää oikein ison kaavan mukaan. Kaikki toimi kuin rasvattuna ja kisavieraana oli kyllä mukavan vaivatonta nauttia tapahtumasta. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna!






Mukavan kisapäivän tunnelmien jälkeen, oli tiedossa paikallisessa Pitkä-Seppä -baarissa ohjelmaa. Punk- ja rocklegenda Maukka Perusjätkä heittäisi keikan siellä ja meillähän oli liput hankittuna varmuuden vuoksi ennakkoon.



Meille Maukka Perusjätkän tuotanto ei ole niin tuttua, muutamaa klassikkoa lukuunottamatta. Olemme olleet n. 10 vuotiaita, kun hänen biisinsä "Säpinää" ja "Vaatteet on mun aatteet" ovat olleet suuria hittejä. Biisi "Herneenpalot" on yhdessä lempielokuvistani "Täältä tullaan elämä" .
Ilman suurempia odotuksia illan keikasta ja iloisina siitä, että meidänkin paikallisessa pääsee joskus kuuntelemaan elävää musiikkia, saunan raikkaina suuntasimme sinne parin ystävämme kera.
Kun on ilman mitään ennakko-odotuksia, voi saadakkin upean musiikkielämyksen. Beiben kanssa pidettiin Maukan keikasta todella paljon! Biisit olivat hyviä, eivätkä todellakaan mitään punkkia, kuten oltiin oletettu.



Samoin ystävämme olivat tosi mielissään, että olivat lähteneet keikkaa katsomaan.
Bändi soitti hyvin ja keikka oli tosi intiimi pienessä baarissa. Akustiikka sun muut nyt eivät olleet niin vimpan päälle, mutta Maukka Perusjätkä bändeineen antoi hienon musiikkielämyksen pienelle yleisölleen. Aivan mahtavaa!
Ja kyllähän se "Säpinääkin" sieltä saatiin ja moottorisaha pärähti käyntiin. Ovia ja ikkunoita piti availla, kun baarin täytti kaksitahtibensan käry.




Onhan tälläiset tapahtumat ihan luxusta, kun niihin kävellen kotoaan pääsee. Todellakin harvinaista herkkua maaseutuasukille!



4 kommenttia:

  1. Kivan kuuloinen tapahtuma. Voi Maukka Perusjätkä!!! Muistan niin, miten teininä tuli kuunneltua sitä <3 ihania kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma tuolla pullingissa oli tosi kiva! Ja Maukka oli mahtava!
      Kiitos kehuista! Kyllä kamera "lauloi" traktoritapahtumassa. Baarissa ei ollut kuin känny mukana, joten hämärässä otettujen kuvien laatu onkin sen mukaista!

      Poista
  2. Vaikuttaa todella hauskalta tapahtumalta tuo vetokisatapahtuma. Tällaisessa emme ole vielä kertaakaan olleet mukana, mutta laitetaan korvan taakse. On kyllä todella kookkaita osa traktoreista. Me etsimme itse asiassa New Holland traktorihuoltoa, kun huolto alkaa olla ajankohtainen uudelle traktorille. https://www.hameen-traktorihuolto.fi/traktorin-merkkihuolto/new-holland-traktorihuolto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavasti on tapahtuma nyt kahtena vuonna peruuntunut. Toivottavasti ensi vuonna pystyvät järjestämään!

      Poista