perjantai 5. heinäkuuta 2019

Paluu Hörtsänään!





Viime kesänä kävimme Beiben kanssa ensimmäistä kertaa Hörtsänän kukkapuistossa eli Hörtsänän arboretumissa. Se on uinunut vuosikymmeniä lähes unohdettuna, mutta viime vuosina sitä on raivattu jälleen esiin.

Viime vuoden vierailulla tämä oli nupulla!

Meillä oli rehunhakua eläimille ja ajattelimme Oriveden reissullamme poiketa katsomaan, mitä Hörtsänälle kuuluu.
Oli kiva nähdä, että vuodessa aluetta oli saatu raivattua lisää. Varsinkin kiviportaita ja -tasanteita oli rakennettu ja kunnostettu lisää.



Hörtsänässä on jotain ihmeellistä lumoa! Pidämme kovasti tunnelmasta, mikä siellä on. Onneksi tätä pientä arboretumia on alettu kunnostaa, jotta se säilyisi jälkipolville ja kaikki voisi käydä ihastelemassa erikoisia puita, kauniita kukkia ja rauhoittumassa siellä.





Olen kirjoittanut postauksen edellisestä vierailustamme Hörtsänään, jossa kerroin paikan historiasta ja tarinasta. Sen voit käydä lukemassa tästä .


Toisaalta olisi mukavaa, että kansa ei paikkaa löytäisi, koska siellä on niin mukava kulkea ketään näkemättä. Nytkin puistossa oli ihan muutama ihminen meidän lisäksi.


Mutta haluan kuitenkin jakaa tietoa tästä upeasta ja hieman mystisestäkin arboretumista teille. Menkää käymään siellä avoimin mielin. Kuvitelkaa, millainen se on ollut loistossaan ja tutustukaa sen historiaan. Suosittelen lämpimästi vierailua Hörtsänän arboretumiin!

6 kommenttia:

  1. Kauniille näyttää! ❤ Sellanen sopivan puolivillin, ei liian sliipatun näköinen mesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käsittänyt, ettei Hörtsänää halutakkaan liikaa siistiä, vaan raivata vanhoja kasveja esiin. Tuollaisena se on paljon mielekiintoisempi kuin liian siistinä!

      Poista
  2. onpa melkoinen yhteensattuma, tytär juur toissapäivänä sanoi haluavansa käydä Orivedellä Hörtsänässä! suunnittelemme sinne reissua nyt heinäkuulle. oli kivat lukea juttusi, kiitos siitä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa kiva sattuma! 😃

      Kannattaa tosiaan tutustua Hörtsänän historiaan ja hieman surulliseenkin tarinaan.

      Poista
  3. tuolla pitää käydä! kiitos vinkistä!

    VastaaPoista