tiistai 28. marraskuuta 2017

Joulukorttihommia ja pikainen Kamala luonto -korttiarvonta!



Minä olen tänä vuonna ajoissa joulukorttien kanssa. Hyvä minä! Meillä on tapana lähettää reilut parikymmentä joulukorttia. Pidämme tästä perinteestä. On mukavaa lähettää ja saada joulukortteja, kaiken tämän "sähköisyyden" keskellä!

Joulukortteja haalin yleensä niin reilusti, että niitä jää seuraavallekkin vuodelle. Ihan jo senkin takia, että en aina ole näin ajoissa korttien kirjoittamisen ja lähettämisen kanssa. Joskus on käynyt niinkin, että niitä on paniikissa ostettu, kirjoitettu ja lähetetty ihan silloin vihon viimeisenä mahdollisena lähettämispäivänä. Tämän vuoksi on hyvä, että kortteja on vähän varastossakin.

Yleensä me säästetään edellisvuotena muilta saamamme joulukortit.  Näin muistamme, ketkä ovat meitä jouluna kortilla muistaneet. Harmittavasti saamamme kortit ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Ilmeisesti joulukorttien lähettämisperinne on hiipumassa! Varsinkin nuoret eivät enään perinteisiä kortteja lähetä.



Eipä silti, ei se ole kriteeri meidän korttien lähettämiselle! Meiltä voi saada joulukortin kyllä, vaikka ei meille olisi sellaista lähettänytkään!

Yksi juttu mikä hieman harmittaa on se, ettei ihmiset muuttaessaan lähetä enään uutta osoitettaan. Vaikka onkin monta keinoa saada ihmisten osoitteet, niin kyllä sen muuttokortin, tai edes viestin voisi uudesta osoitteestaan lähettää. Ja tämä koskee nyt ihan iäkkäämpiäkin muuttajia, ei pelkästään nuorisoa!


Joskus saa tälläisiäkin kortteja, missä ei ole lähettäjän nimeä! Tonttu?!?

Me hieman suunnittelemme kortteja kirjoittaessamme, kenelle millaisenkin kortin lähetämme. Meillä on paljon ystäviä ja tuttavia, joilla on lemmikkejä tai jokin harrastus. Korttien kuvissa on usein jotain sellaista, mitä voi kortin saajaan yhdistää. En tiedä, ovatko joulukorttien saajat tälläistä huomanneet. Mutta me kuitenkin olemme korttien saajia näin ajatelleet niitä lähettäessämme!

Joulukorttejahan voi alkaa lähettämään edullisemmalla joulumerkillä välillä 15.11.-12.12.2017. Tämänkin jälkeen kortit vielä perille ehtivät, normaalilla postimaksulla.



Tilasin tuossa taannoin Beibelle isänpäivälahjan Elukkamania.fi nettikaupasta. Elukkamania OY on Kamala luonto -sarjakuvan virallinen oheistuotemyyjä.

Beiben kanssa tykätään ihan sikana näistä Kamala luonto -sarjiksista ja niiden eläinhahmoista. Meillä on pari näitä sarjakuvakirjoja ja aina töissä Aamulehdestä täytyy sarjis katsoa.

Olin ihan täpinöissäni, kun löysin Elukkamanian nettikaupasta Beibelle t-paidan. Tämä paita päällään ei tarvitse käytöstään selitellä!

Ha ha!
Pukee tämä näköjään minuakin!

Paidan lisäksi tilasin heiltä joulukortteja. Näissä korteissa on se hyvä puoli, ettei niissä lue hyvän joulu toivotuksia, joten ne sopivat muihinkin hetkiin.



Paketissa tuli vielä lisäksi muita hauskoja Kamala luonto -kortteja, joita voi sitten antaa läheisilleen sopivan päivän osuessa kohdalle.



Käykääpä tutustumassa nettikaupan tuotteisiin. Sieltä löytyy sarjakuvakirjoja, t-paitoja, mukeja, kangaskasseja ja kaikkea muuta kivaa Kamala luonto -aiheista kamaa!

Mutta sitten siihen lupaamaani arvontaan:

Ilokseni Elukkamania lahjoitti blogilleni 10 kpl joulukortteja arvottavaksi Teille! Ihan mahtavaa!

Talviset Kamala luonto -kortit jollekulle onnekkaalle!

Arvonnan säännöt:

  • Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olet joulukorttien lähettämisestä ja saamisesta. Ja onko Kamala luonto -sarjikset sinulle tuttuja! Muista jättää yhteystietosi, jotta tavoitan sinut arpaonnen osuessa mahdollisesti kohdallesi!
  • Toisen arvan saat olemalla blogini kirjautunut lukija. Lukijat -toiminto löytyy blogin oikeasta sivupalkista.
 Voit siis osallistua arvontaan maksimissaan kahdella arvalla!

Koska aika on rajallinen ja joulu tulla jolkottaa, osallistumisaikaa arvontaan on maanantaihin 4.12.2017 klo 16.00 saakka. Suoritan arvonnan sitten illalla töistä päästyäni!

Postitan palkinnon vain Suomeen!

ONNEA ARVONTAAN!

* Blogiyhteistyö Elukkamania.fi:n kanssa

29 kommenttia:

  1. On kyllä harmillista, että joulukortti perinne hiipuu. posti mokomakin nostaa hintojaan joka ikinen vuosi ja täten edes auttaa hiipumista. Itse lähetän jonkin verran joulukortteja ja niiden teko onkin yksi ihanammista joulun odotuksen puuhista.
    Kahdella arvalla mukana :) maatiaiskananen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Itse olen viimeaikoina lähettänyt valokuvan, postin nettisivujen kautta. Niin on kortit olleet kutakuinkin ajallaan perillä. Kortit kyllä ovat aina ilahduttavia.
    mari.pajunen(at)meiliboxi.fi

    VastaaPoista
  3. Joulutervehdyksiä lähetetään enenevässä määrin kännykällä, harmillista, minusta ei ole ollenkaan sama asia kuin oikea kortti.
    Itse lähetän oikeita kortteja, joskus innostun askartelemaankin niitä.

    VastaaPoista
  4. Tykkään lähettää ja etenkin saada joulukortteja. Kiva tapa minusta.
    Kahdella arvalla mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tykkään lähettää ja saada kortteja. Sähköinen toivotus ei ole sama asia.
    Kahdella arvalla mukana :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukana. Mulla ei oikein ole ollut tapana joulukortteja erikseen lähetellä. Mutta joululahjojen yhteydessä toki kortit terveisineen. Kamala luonto on tuttu juu ja tosi hauska :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Lähetän joka vuosi noin 60 joulukorttia. Viime vuosina olen askarrellut kortit itse. Harmikseni joulukorttiperinne näyttää hiipuvan ja yhä vähemmän niitä saan. Aina olen lähettänyt kortit myös sellaisille ihmisille, joilta en koskaan tai ainakin harvoin saan kortin. Kaikki ei vaan ole kortin lähettäjiä. Postimaksut nousevat joka vuosi, mutta budjetoin kortit ja merkit ennakkoon. Kerran vuodessa voi sen verran itselleen merkityksellisiin ihmisiin panostaa.
    Samaa osoitteenmuutosten ilmoittamattomuutta olen harmitellut. Johtuuko se kenties postikonttoreiden vähentymisestä? Vai siitä, että yhä enemmän viestitään sähköisesti?
    Kamala luonto -sarjakuva on tuttu kahdesti viikossa jaettavasta ilmaisjakelulehdestä. Tulee kyllä luettua joka kerta.
    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Tykkään lähettää ja vastaanottaa postikortteja, joten käyttöä niille kyllä löytyy.
    betweenland@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Meillä on säilynyt sukulaisten ja tuttavien keskuudessa korttien lähettelyperinne toistaiseksi. Kamala luonto ei ole entuudestaan tuttu!
    Bloggerlukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Vuodesta riippuen määrä vaihtelee, mutta viime tippaan se jää aina (miksi???), Joskus olen lahjoittanut joulukorttirahat hyvään kohteeseen ja toivotellut joulun (lahjoituksesta ilmoittaen) tekstiviestein. Kamala luonto on vielä tuntematon. Mutta yhdellä arvalla mukana hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  10. Kyllä kortteja tulee lähetettyä. Yhtenä vuonna jätin laittamatta ja heti tuli mummoltani ihmettelyä asiasta... Joten jatkoin sitten seuraavana vuonna taas. Kyllä niitä kortteja on aina kiva saadakin, mutta tosiaan saman olen huomannu, että hiipumaan päin on niiden lähettäminen - myös itse olen vähentänyt.

    Olen aika usein tehny kortit itse, mutta joskus laittanu valmiitakin. Tietäisin heti ainakin yhden, kenelle tuollaisen kortin laittaisin: siskoni fanittaa myös Kamalaa luontoa! Meillä on joskus myös ollu yksi kirja sitä sarjaa.

    Kahdella arvalla mukana siis!

    VastaaPoista
  11. Kahdella mukana. Tykkään sekä lähettää että saada. Ongelma on se, että jää viime tippaan. Olisi ihana hoitaa kortittelu rauhassa ja kirjoitella mukaan kirjeitäkin.
    positn.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Pidän joulukorttien lähettelystä ja niiden saamisesta takaisin. Varsinkin lähimmäisiä tulee muistettua kortilla.
    naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Mä kanssa yritän laittaa kortin kuvan saajan mukaan. Joskus taas tietäen saajan huumorintajun, niin voi lähteä jotain erikoistakin. Tykkään kans Kamala luonto sarjasta. IS:n sivuilla joka päivä uusi sarjakuva. Eli todellakin osallistun kahdella äänellä. Osoitteen tiedätkin ;)

    VastaaPoista
  14. Kahdella mukana! :) Lähetän kyllä edelleen kortteja, mutta vuosi vuodelta vähemmän.. :/ Ei ole ennestään tuttu!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  15. No voi vitsi! Luin kirjoitustasi ja innostuin kun teilläkin tykätään Vehniäisestä. Ostettiin viime vuonna Kamalaluonto-kalenteri tälle vuodelle ja se on tosi hyvä. Tämä ei ole siis yhdenkään arvan kommentti, vaan ihan innostunut kommentti.

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana :) Tykkään lähettää ja saada kortteja.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pidän kovasti kamalaluonto-hahmoista:) Joulukortteja lähetän joka vuosi

    VastaaPoista
  18. Lähetän sekä kortteja että sähköisiä tervehdyksiä. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Lähetän joulukortit ympäri maailmaa joka vuosi. Kamala luonto on nokkela, hauka ja inhimillinen sarjakuva sarja. Tykkään kovasti.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  20. Varsinkin itsetehtyjä joulukortteja on mukava saada ja myös tehdä. Yhdellä arvalla mukana.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yhdellä mukana :) Lähetän vain paperisia joulutervehdyksiä.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukaan! Ko. sarjakuva ei ole tuttu, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. :) Joulukortteja lähetän joka vuosi. En yleensä tee itse, mutta tykkään valita valmiista korttivalikoimasta mielestäni saajille sopivat. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Joka vuosi lähetän joulukortteja :) Juu ja kahdella mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Tykkään lähettää ja saada joulukortteja.en tunne kyseistä sarjaa.yhdellä arvalla mukaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  26. On niin kiva arvonta, jotta kahdella on osallistuttava. Parikymmentä korttia olen laittanut ennen ja askarrellut niitä vielä lisää annettavaksi yksinäisille vanhuksille.
    Saa nyt nähdä miten tämä käsi vetreytyy askartelemaan, ehkä se siitä. Mutta olen vakavasti miettinyt nyt jättää kortteja laittamatta, ainakin niille joiden kanssa ei ole koko vuoteen pidetty yhteyksiä.
    Tympii postin hintojen nouseminen ja ainakin ostettujen korttien hinnat. Ehkä laitan nyt viesteillä kuvien kera joulutervehdyksiä. Tai joku kortti varmaan pitää askarrellakin, kunhan löydän taas tarvikkeet jostain kaapista :)

    VastaaPoista
  27. Kahdella mukana :) Lähetän joka vuosi aika paljon joulukortteja :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kyllä joulukortit kuuluvat jouluun.
    En ole aiemmin näistä korteista kuullut.
    Yksi arpa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  29. Kiva että on muitakin jotka tykkää lähettää vielä oikeita kortteja. Niin minäkin. Tytön kanssa askarrellaan omannäköiset kortit läheisille ja ystäville. Ja onhan se niin kiva saada itsekin oikea kortti viestin sijaan.🎄 Helikoskinen1@luukku.com

    VastaaPoista