Nopea chili con carne

Neljä päivää töissä, puolen vuoden loman jälkeen. Hyvin on keho saavuttanut työrytmin. Koko ajan väsyttää ja viluttaa. Siis todellakin viluttaa. Ehkä vähän myöskin sitä saman tapaista sanaa, jossa kolmas kirjain on t. Mutta ihmeen vähän harmittaa olla töissä.
 Meillä on töissä kylmä. Leikkaamossa +7 astetta, joten vaikka kuinka on vaatetta päällä, jossain vaiheessa tulee kylmä. Ja syvä jäätynyt olo jatkuu yleensä vielä kotonakin, vaikka kuinka puuhastelisi.
Ajan puute on myös iskenyt jälleen. Olen kotona n. klo 16.30. Onneksi Beibe valmistaa viikolla usein ruuan, muuten iltaa ei jäisi yhtään. Muutenkin yritetään viikolla tehdä sellaista ruokaa, ettei siihen paljon aikaa tuhraannu. Ja tehään niin paljon kerralla, että syödään jonain toisenakin päivänä ja että siitä riittää evääksi.
Pari viikkoa sitten Strömsöö kokki Paul Svensson, valmisti chili con carnea. Hän valmisti sitä pieteetillä, monta tuntia haudutellen ja fiilistellen. Ja oi, oi, hur underbar maten var det! Koska todellisuudessa ei eletä Strömsöössä, turhaa ajan tuhlausta, sanon minä!
No, palatakseni siihen, että on vähän aikaa käytettävissä ja paleltaakin niin pirusti, haluan jakaa tosi helpon chili con carne -reseptin. Resepti on vuosien takaa otettu Huomenta Suomen ruoka-osiosta. Siinä toimittaja Atte Palomäki , valmisti tätä soossia. Tämä valmistuu puolessa tunnissa ja lämmittää ihanasti! Ja, ajatelkaas tätä! Valmistus käy helpommin kuin Strömsöössä!
Alkuperäinen resepti tulee tässä:

CHILI CON CARNE 3-4 syöjälle

• 300g jauhelihaa
• 1 iso sipuli
• 1prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
• 1prk tomaatti murskaa
• 1rkl lihaliemijauhetta
• 2 palaa tummaa suklaata
• pippurisekoitusta
• suolaa tarpeen mukaan
• chilijauhetta maun mukaan

Ruskista jauheliha ja lisää silputtu sipuli joukkoon kuullottumaan.
Siirrä liha-sipuliseos kattilaan.
Lisää loput aineet. Huuhtase papu- ja tomaattimurska purkkeja tilkalla vettä ja kaada sekin kattilaan.
Mausta ja keitä hiljaisella lämmöllä n. 10 min.
Tarjoa riisin tai makaronin kera.

Itse olen muuttanut reseptiä niin, että laitan hyvää, vähärasvaista naudan jauhelihaa 400g. Koska jauhelihapaketit nyt vain sattuu yleensä olemaan sen kokoisia. Ja tällä hetkellä pakastin on täynnä itse kasvatettua nautaa, niin sitähän tähän käytetään. Pari valkosipulin kynttä silppuan myös joukkoon, Pippurisekoituksen sijasta käytän mustapippuria. Ja lihaliemijauheen tilalla lihaliemikuutiota. Usein teen tämän ohjeen kaksinkertaisena ja tämä ruoka on niitä mitkä vain paranevat lämmitettäessä.
Kokeilkaahan ihmeessä!

Herkku ostoksilla!

Perjantaina lähdettiin Beiben kanssa oikein Tampereelle, törsäämään vuorotteluvapaa korvauksia. Tarkoituksena oli käydä Kauppahallissa, Ruohonjuuri ekomarketissa ja Punnitse ja säästä -kaupassa.
Kauppahalliin oli oikein asiaakin. Kalakaupasta piti käydä kyselemässä joko kuivattua turskaa saisi, lipeäkalaa varten. Viime vuonna jäätiin ilman, kun oli jo marraskuun puolenvälin aikoihin loppunut. No, ei saatu nytkään. Ei ollut kuivakalat vielä saapuneet. Täytyy siis palata asiaan hieman myöhemmin.
Minulla on hieman ristiriitaiset tuntemukset Kauppahallia kohtaan. Lapsuudessani kävin äitini kanssa siellä usein. Yleensä äiti osti lihaa tai siivutettua makkaraa. Jotenkin muistan että hallissa käyntiin  liittyi häpeän tunnetta. Köyhyyden tunnetta. En tiedä johtuiko tunne siitä, että Kauppahallin tunnelin suulla seisoi kainalosauvoihin nojaava kerjäläispappa, tinamuki kädessään. Vaiko siitä, että vieressä oli Sokos, jonka näyteikkunoiden loistoa jäimme, varsinkin joulun alla katselemaan. Joka tapauksessa. lapsena ajattelin ettei Kauppahallissa käy kuin köyhiä ja vanhuksia. Ja muut käyvät Sokoksella!
Ajat ja ajatukset ovat muuttuneet, mutta Kauppahalli ei! Perjantaina, kun astuin ovesta sisään ja hajut, hämäryys ja tunnelma iski vastaan. Näkymä oli kuin 70- luvulta! Erona vain se, että käteni ei ollut äidin kädessä, vaan Beiben!
Kuivakala siis, jäi saamatta, mutta Juusto sopista, ostin gorgonzola- juustoa pienen palan. Lauantai-illan salaattia varten. Juusto soppi on kiva paikka. Sieltä uskaltaa ostaa erikoisempiakin juustoja kokeeksi. Niitä kun saa ihan niin pienen palan kuin haluaa. Ja hyvä, iloinen palvelu!
Muuten menikin ihan kiertelyksi ja katseluksi. Moni liike oli jo sulkemassakin, kello oli jo viisi. Hallihan on auki vain ilta kuuteen.

Ruohonjuuri ekomarket on liike jossa ollaan tyttären kanssa käyty silloin tällöin. Ostin sieltä viime vuonna joululahjoja ja varmaan myös tänäkin vuonna. Vaikka arvostan luomua ja lähellä tuotettua ruokaa ja hyödykkeitä, minulle tälläiset kaupat ovat kuitenkin fiilistelyä ja herkkujen shoppailua varten. Suklaata, juomia, pähkinöitä ja mausteita yms. tulee ostettua. Täältä saa erikoisempiakin raaka-aineita, maustekastikkeita, sokereita, hunajia esim. Kosmetiikkaa ja pesuaineita myydään myös. Pesupähkinöitä on tehnyt mieli kokeilla. Meillä vaan nämä kotivaatteet ovat aina niin sontasia, että olen ajatellut, että mitenkähän mahtaa lika tuollasilla lähteä! Tälläkin kertaa jäi ostamatta, mutta ajatuksiin taas jäi!
Ruohonjuuressa on aina kaikenlaisia maistiaisia. Kuten tällläkin kertaa. Inkiväärillä maustettua tummaa suklaata. En ottanut, kun en pidä kauheasti inkiväärin mausta.

Varokaa näitä!

Uutuutena oli Raakavoimapaloja, sellasia kuivattuja marja-hedelmä-vihanneslastuja. Sellaisen nappasin vadilta, kun paketitkin oli niin herkullisen värikkään näköisiä. Voi, kuinka terveellistä energiaa niistä saisikaan! Niin ainakin markkinoitiin. Haukkasin lastusta puolet ja Argh! Kuinka pahaa! Kun en voinut loppu lastua takaisinkaan laittaa, annoin sen suoraan Beiben suuhun ja sanoin maista! Tämä melkein suutuneena kysyi minulta, miksi talläistä paskaa hälle syötät!  Molempien suussa maistu niin pahalta, että oli pakko ottaa pala sitä inkiväärisuklaata. Suussa maistui, jos mahdollista, entistä pahemmalta! Joten, ei kaikki terveellinen ja ekologinen hyvää ole!

Kyllä me kuitenkin ostettiinkin jotain. Kookos saippua, savustettua paprikajauhetta, auringonkukansiemeniä, kombucha limun, intiaani salmiakkia ja Beibe halusi suitsukkeita!?!
Hämeenkadulla nauratti, kun katselin Beiben kävelevän ekomarketin pieni paperikassi kädessään. Ei jotenkin streotypiat kohdanneet!

Punnitse ja säästä- liike, Puutarhakadun ja Kuninkaankadun kulmassa, on oikea tälläisten pähkinän purijoiden, kuten me, paratiisi. Sieltä saa jos minkälaisia pähkinöitä, suolattuina, maustettuina, makeutettuina ja tietysti naturelleina. Silloin joskus, kun liike Tampereelle rantautui, se oli ennemmänkin sellainen karkkikauppa. Nykyään namit eivät ole enemmistö ja tuotteet ovat luomua tai muuten vaan ekologisia ja eettisiä. Hauskaa kuitenkin on se, että voi ottaa montaa eri lajia samaan pussiin, jos hinta on sama. Ja täältähän löytyy vaikka mitä, vähän kuin Ruohonjuurestakin, mutta suurin osa on sitä irto tavaraa ja sitä on paljon!

Luomu speltti pastaa. Oli pakko ottaa kuva, kun olivat niin kauniita!

Pistaasipähkinöitä, chilillä maustettuna, seesamin siemeniä, hunajalla maustettuja cashewpähkinöitä, seljankukka limun, suklaa salmiakki ufoja ja saksanpähkinöitä ostettiin. Ja pieni pussi shipsejä!

Seljankukka limu. Ja kaunis etiketti!

Lauantaina sitten natusteltiin pähkinöitä. Ensin kuitenkin syötiin salaattia, johon tuli ostamaamme gorgozolaa ja saksanpähkinöitä. Illallisen kruunasi kuitenkin paistettu kanin- ja jäniksen sisäfile, paistettu jäniksen ulkofile, uuni juurekset ja punaviinikastike.

Makeaa frisee salaattia, päärynää, gorgonzola juustoa, (aura-
juustokin käy) ja pannulla paahdettuja saksanpähkinöitä.
Salaatinkastiketta oman maun mukaan.
Syödään niin, että kaikkia makuja on yhtä aikaa suussa. Nam!

Tämä viikoloppu oli loistava päätös meidän puoli vuotta kestäneelle vuorotteluvapaallemme. Nyt loppui sluipailu ja huomen aamuna pitäisi olla taas "sorvin" ääressä. Ollaan kyllä saatu viettää elämämme kesä!

Peltorit valmiina lähtöön, uudet patterit vaihdettuna,
suojaamaan kuuloani ja viihdyttämään
tylsinä hetkinä!

Lillis-poni kipinä-vahtina!

Pari edellistä postausta ovat ilmeisesti olleet liian rankkoja ja syvällisiä, siis tietokoneelleni! Se ei enään jaksa käynnistyä, vaikka urhoollisesti yrittääkin! Tyttäreni viettäessä aikaansa Englannissa, käytän julkeasti hyväkseni hänen läppäriään. Täytyy siis pysytellä kevyemmissä aiheissa eikä ajatella liian syvällisesti, ettei tämäkin kone ryydy!

Kaikki meillä olleet hevoset ovat pelänneet tulta. Voi niitä kertoja, kun hevoslenkki on venähtänyt ja pimeä on päässyt yllättämään! Naapurustossa sillä välin on laittettu vähän "tunnelmaa" portinpieliin ulkotulien muodossa. On tullut ojien pientareet ja penkat koluttua, kun kaakit on väistelleet vauhkoina tuikkuja.
Meillä olleet naudat taas eivät ole hötkyilleet edes ilotulitteista. Kaikki uuden vuoden aatot, kun hevoset ovat vetäneet kyljet vaahdossa karsina derbyä, naudat ovat puolestaan vetäneet lonkkaa, märepala poskessa.
Beibe on viime päivinä kaadellut puita, meidän ja vähän naapurinkin puolelta. Lupa on toki ollut! Iltasin kun elukat on ollu jo sisällä, on sitten risuja polteltu Lilliksen tarhassa. Eilen taas kaatu yksi kuivunut mänty. Nauratti, kun poni näki isännän tulevan moottorisahan kanssa, se väisti jo valmiiksi pellon reunaan. Hehkuhan taas tulee katsomaan, jos jossain jotain tapahtuu. Kyllä se nyt väistää, ettei puu päälle kaadu, mutta mukana täytyy touhussa olla.
No, beibe pisti nuotion palamaan ponin tarhan laitaan. Sitten alkoikin tapahtumaan kummia. Lillis tuli tuijottelemaan nuotiota ihan "millistä". Käänteli päätään ja kuunteli, kun oksat risahtelivat palaessaan. Välillä vähän päätä ravisteli, jos kipunoi kohden. Odotteli, kun isäntä haki kottareilla lisää risuja ja oli touhussa niin mukana että!
Lillis on osoittautunut luonteeltaan tosi uteliaaksi. Lenkillä ollessa se ei juuri mitään säpsi ja hötkyile.
On enemmänkin lapsekkaan kiinnostunut ja innostunut asioista. Mutta en minä tälläistä kiinnostusta tuleen kyllä olisi odottanut!

Ei paljon ponia savukaan haitannut! Kyllä minä välillä ajattelin, että palvi-ponia kohta tulee!
Kyllä noi elukat on ihmeellisiä!

Hassun Lillis ponin myötä samalla juhlistetaan blogini 2000:tta lukukertaa! Wau!

Olenko lihaani?!?

Iso joukko suomalaisia viettää Lihatonta lokakuuta, toistamiseen. Jos joltakulta on mennyt ohi, mistä on kysymys, tässä vähän faktaa. Lihaton lokakuu sai alkunsa vuosi sitten, kun Yle:llä esitettävän Docventuresin vieraana ollut Luontoliiton toiminnanjohtaja, haastoi toimittaja Riku Rantalan, ilmastotekoon, muuttamaan elintapojamme ympäristö ystävällisemmiksi. Rantala otti haasteen vastaan kuukauden mittaisena kasvisruokadieettinä. Vuonna 2013 sosiaalisessa mediassa levinnyt ilmiö tempaisi mukaansa yli 30 000 ihmistä.
Itse olen viettänyt elämäni aikana lukuiset kerrat Tipatonta tammikuuta ja monet, monet kerrat Herkutonta helmi- ja huhtikuuta. Ihan itsekseni, koska on vain siltä tuntunut! Mutta Lihattomaan lokakuuhun en ole jostain syystä lämmennyt!

Ymmärrän kyllä ajatuksen ja tarkoituksenkin. Eläimiä kasvatetaan järkyttäviä määriä ympäri maailmaa ihmisten ravinnoksi. Ja eläinten ravinnoksi kasvatetaan mielettömät määrät viljaa ym., jota voitaisiin käyttää ihmisten ravinnoksi suoraan. Tuotantoeläinten kohtelu, lihantuotantoon liittyvät ympäristö ongelmat, eettisyys ja lihan syönnin runsastumisen tuomat terveysongelmat mietityttävät.
Niin myös minuakin. Luen paljon kirjallisuutta aiheesta ja katson kaikki mahdolliset ohjelmat televisiosta, jotka käsittelevät ruu'an tuotantoa. Mutta silti en innostu viettämään kuukautta syömättä lihaa. Olenko siis lihaani?

Mitä tarkoittaa lihaani? "Ideologinen lihansyöjä, kasvisyönnin ja vegaaniuden vastustaja."
Ei! En minä nyt sellainenkaan ole! Minulla ei ole mitään kasvissyöntiä eikä vegaaniuttakaan vastaan. No, not me!

No, millainen syöjä minä olen? Minun ruoka-aatteeni on sellainen että syödään ruokaa! Minä en ajattele niin, että nyt minä syön lihaa tai nyt minä syön kasviksia tai jotain siltä väliltä. Meillä tehdään ja syödään ruokaa. Ja sitä myös kasvatetaan itse.
Haluaisin ennemminkin olla kausi syöjä. Olisi upeaa, jos pystyisi käyttämään pelkästään sellaisia raaka-aineita, mitä siihen vuoden aikaan olisi "oikeasti" tarjolla. Suomessa talvi vaan olisi aika suppeaa aikaa. Juures ja vilja painotteista. En pystyisi olemaan ostamatta ihania appelsiineja ja muita etelän hedelmiä!

Mielestäni suuri uhka ilmastolle on se, että ruokaa tuotetaan turhaan. Se, että ruokaa heitetään menemään. Jos ihmiset todellakin söisivät kaiken mitä on tuotettu, sitä ei tarvitsisi tuottaa niin paljon!
Minusta, Kasvata oma ruokasi- tempaus, ehkä havahduttaisi kuluttajia siihen, mitä ruuan tuottaminen vaatii. Eikä itse tuotettua ruokaa heitetä menemään! Ei lihaa kuin kasviksiakaan. Ja raaka-aineet käytettäisiin paljon paremmin hyödyksi. Ei syötäisi pelkkiä "parempia" ruhonosia ja myös hieman väärään kasvaneet porkkanatkin käytettäisiin.

Meillä nykyajan, kehittyneissä maissa asuvilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua ruokaa ja syömistapoja koskeviin tempauksiin. Meillä on valinnan varaa syödä miten me halutaan. Aina täälläkään ei asiat ole olleet näin hyvin.

Pientilan Ukko, kiva että olet tullut seuraamaan blogiani!

Ajatuksia elämästäni omavaraisena!

VAROITUS! TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ KUVIA KUOLLEISTA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, KUVIA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, JOTKA OVAT KUOLLEET TAI TULEVAT KUOLEMAAN! MUTTA, MYÖS KUVIA ELÄIMISTÄ JA KASVEISTA, JOTKA OVAT ELOSSA JA TULEVAT OLEMAANKIN VIELÄ PITKÄÄN! EN OTA VASTUUTA KENENKÄÄN JÄRKYTTYMISESTÄ. SIIS JOS EPÄILET, ETTÄ MIELESI JÄRKKYY,  OHITA TÄMÄ POSTAUS!

Kyllikki ja Hehku maaliskuun puolen välin paikkeilla

Minun lapsuudessani on aina kasvatettu itse vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Käytiin mustikassa ja puolukassa, ja tädin kanssa jonkin verran sienestin, vaikken niitä syönytkään. Satoa myös säilöttiin ja pakastettiin. Käytiin kalassa ja tehtiin polttopuita talven varalle.
 Molemmat mummulani olivat kaupunkimummuloita, mutta omakotitaloja, jotka sijaitsivat esikaupunki-alueilla. Niihin kuuluivat isot pihat, omenapuineen ja marjapensaineen.
 Itse olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni, aina kaksikymppiseen, Tampereen keskustassa, kerrostalo- asunnoissa. Silti meillä kasvatettiin paprikoita ruukuissa ikkunalaudoilla ja säilöttiin mummuloiden ja metsien satoa taloyhtiön kylmäkellareihin. 70-luvulla ja vieläpä 80-luvun nousukautenakin. Finlaysonin Talli-Piha, joka on nyt tredikäs, koko perheen elämyspiha, oli minun lapsuudessani täynnä omena- ja luumupuita, marjapensaita ja Finkan työläisten kasvimaita. Sieltä sitten käytiin omppoja hakemassa.
 Teini-ikäisenä kirosin kaiken maailman kasvimaiden kitkemisen, johon minut mökillä pakotettiin, alimpaan helvettiin. Syksyisin omenien keräämistä oli tonneittain ja monen kymmenen marjapensaan sadon keräämiseen, oli vain osallistuttava. Vannoin samalla, etten ikinä itse, vapaaehtoisesti moiseen rääkkiin ryhtyisi. Olen silti aina pitänyt kuitenkin itse hankittua ja tehtyä ruokaa arvossa ja jotenkin minun elämääni kuuluvana asiana.



Viime kesäiset ankat, nukkuvat nokat siiven alla ja
seisovat yhdellä jalalla!

Reilu parikymppisenä tuli elämääni metsästävä Beibe. Olin hankkinut Walesin springer spanielin, jonka kitalakea hän tuli tarkistamaan. Hyvällä, riistaverisellä, metsästyskoiralla kun pitäisi olla kirjava kitalaki. Niin sanoo jokin vanha uskomus. Totta vai tarua, en siitä tiedä! Mutta niin jäi Beibe elämään kanssani ja koira pääsi toteuttamaan vaistojaan metsästyksen parissa. Ja näin tuli myös riista osaksi ruokavaliotani! Siis, silloin harvoin, kun sitä saadaan!
Äidiksi tulemisen myötä, olisiko menneet jotenkin hormoonit sekaisin, aloin kiinnostumaan kasvimaan laitosta. Nuoruuden traumat unohdettuina tai ainakin kultaantuneina! Asiaa vielä auttoi paikallinen taimisto, josta sai sika halpoja, upeita vihannesten taimia. Elettiin 90-luvun alkua. Taloyhtiömme joutomaalle pistettiin kasvamaan parsa- ja kukkakaalia, jättisipuleita, purjoa ja tietysti tutut porkkanat ja punajuuret. Pieni tyttäremme kävi hakemassa porkkanoita maasta ja huljutteli sadevesipuntussa talon nurkalla ne "puhtaiksi". Eipä ole ollut allergioita! Hän myöskin lausui 2-vuotiaana ensimmäiset kirosanansa, porkkanoiden "ansiota" sekin. "Mikä perkele näitä oiken vaivaa, saatana!", hän noitui, kun porkkana ei meinannut irrota maasta. Tosin siihen hänen uransa kiroilevana pikku tytönä, onneksi, loppui!

Tämän kesän porkkana satoa, Sugar snacks, on
lajike. Vertailu kohteena, naisten, siro nro:n 40
crocks.

Oman ruuan kasvattaminen saavutti aivan uudet mittasuhteet, kun muutimme vuonna 2000 Leppämäkeen. Vajaa pari hehtaaria ryteköityneitä peltoja, puolimätä navetta ja pieni, vuonna 1939, perustuksensa saanut talo. Minä, joka olin koko elämäni asunut kerrostalossa, sain oman talon!
Samalla sain ensi kosketuksen omaan lehmään. Olvi-vasikka saatiin tupaantuliaslahjaksi ja puolitoista vuotta myöhemmin se teurastettiin kotona. Parasta naudanlihaa, mitä olen koskaan syönyt!

Saalistaan ylpeänä, Mauri!

Pari vuotta sitten, keväällä, kävin Ahlmannin koulutuskeskuksessa, Omavaraisuus koulutuksen. Ensimmäisenä päivänä tehtävänä oli miettiä mitä omavaraisuus merkitsee itselle. Missä on, missä on ollut ja missä haluaisi olla omavarainen? Selkeytti paljon omia ajatuksia pistää asiat paperille ja huomata, että monessa asiassa on ollutkin omavarainen, ihan huomaamattaan. Ei jatkuvasti, mutta ajoittain. Esimerkiksi polttopuut. Olemme joutuneet ostamaan polttopuita muutaman kerran tai joutuneet maksamaan niiden kuljetuksesta. Perunat. omenat, marjat, kananmunat, ym. ym. Ei ympärivuotisesti, mutta osittain. Ja se mielestäni riittääkin!
Puhuisinkin mieluummin omavaraisuusasteesta jonkin asian suhteen, kuin pelkästä omavaraisuudesta.

Halkopino kasvaa ensi vuotta varten!

Omavaraisuudesta ja sen tavoittelemisesta on tullut jotenkin viime vuosina muoti-ilmiö. Se mikä on ollut aina itsestään selvyys monille ihmiselle, on nyt jotenkin "hienoa"! Ei omavaraisuus ole mikään uusi asia. Ei minun lapsuudessani kysytty: "Oletko itse tehnyt tätä mehua? Ai, kun ihanaa!". Ei ollut muuta kuin itse tehtyä mehua ja sitäkään ei saanut juoda joka päivä.



Kalkkunan kasvatustakin on kokeiltu

Välillä minua mietityttää mistä tämä johtuu. Miksi ihmiset nykyään haluavat kasvattaa ruokaansa ja palata takaisin "vanhaan aikaan ja tapoihin"? Vaikka kaupoissa on suuremmat valinnan mahdollisuudet kaikesta, ruuasta ja hyödykkeistä, kuin koskaan ennen.
Kun vielä on koko työ-ikänsä ollut tekemisissä ruuan kanssa ja näkee sen kuinka valmis tekee kauppansa aina vaan, kaikesta huolimatta. Onko se vain sitten niin, että ihmiset ovat kyllästyneet "valmiiseen" maailmaan ja kaipaavat kosketusta ruuan alkuperään. En usko, että ruoka skandaalit ovat vaikuttaneet. Nähtiinhän, kuinka hevosenlihakohu vain lisäsi hevosenlihan menekkiä.

Hevosenliha maistuu, mutta omat on haudattu.
Tässä asiassa vielä hieman työstämistä!

No, mitäpä sitä miettimään! Ehkäpä ihmiset ovat vain tajunneet, ettei esimerkiksi puutarhatyöt ole nykyään rangaistus pahanteosta tai sieltä pois pitävä toiminto. Omien kasvisten ja lihan kasvatus onkin oiva tapa havainnoida ympäröivää luontoa ja eläinten käyttäytymistä. Ja vanhojen tapojen palauttamista ja päivittämistä 2000- luvulle!

Mitä näet kuvassa? 5 haukea? Ei! Iso kasa, itse tehtyjä
kalapullia!

Itse en haluakaan olla kaikesta omavarainen. Haluan ostaa asioita ja palveluja. Eikä kaikkea pysty, eikä haluakaan, tehdä tai kasvattaa itse. Ja se on ihan okei! Käydä IKEASSA syömässä ja ostoksilla! Miksi? No, koska nykyään vain voi!

Mutta kun itsensä kohdalta näitä aisioita kelaa, olen onnellinen huomatessani, ettei tälläinen elämä ole tullut minulle muoti-ilmiönä. Ajattelematta elämistäni sen kummemmin, olen elänyt aina näin. Asuinpaikan mahdollisuuksien puitteissa, mutta kuitenkin. Aina olen tehnyt jotain käsilläni, vaikken mikään taitava olekaan.  Olen löytänyt elämän kumppanin, jolla on saman tapaiset elämän arvot. Ja olen siitä niin onnellinen, että on näin käynyt!

Antonovka, meidän iki-oma, vanha omenapuu!

Jos vielä vakavasti, välillä tuntuu että tämä on tyhmää ja helpommallakin (ja halvemmalla) pääsisi.
Esimerkkejä:

• Ostamasi ja vaivalla istuttamasi kaalin taimet, ovat kirpat seuraavana aamuna vedelleet naamaansa.         
• Myyrä pääsee kasvilavaan ja nakertaa jokaisen palsternakan juuren poikki. Palsternakat olet kylvänyt jo edellisenä syksynä, joten vuoden työ hukkaan!
• Kesän ukkosmyrskyjen tuomat rankkasateet vievät kasvimaan mennessään!
• Lehmäsi ei tiinehdy ja näin maitotuotteiden omavaraisuutesi on vain unelmaa!
• Kylmä kesä tappaa "kaiken" mitä olet istuttanut!

Pikku nököhammas syönyt mamman palsternakat!

Onnistumisiakin toki tulee. Satoa tulee kuitenkin aina jostain ja eläimistä on todella paljon iloa ja hyötyä. Ne pitävät meidän pellot maisemoituina ja ainakin minut pois pilleripurkilta.
 Se, että kasvattaa tai hankkii itse, tutustuttaa asioihin, joita ei muuten tulisi esim. syötyä. Ei meillä syötäisi papuja tai mukulaselleriä näissä määrin, jos en niitä olisi kokeillut kasvattaa. Haukea en ostaisi kaupasta. Ankan munien loistavaan leipoutumisominaisuuteen, en olisi törmännyt ilman omia kesäankkoja.
Mielestäni olen saanut rikkautta ja kokemusta elämääni, kun olen saanut elää näin!

Talvi- kana tipujensa kera!

Jokainen eläköön itselleen parhaaksi näkemällään ja kokemallaan tavallaan. Toisten tapaa elää arvostelematta!

Säilötyt vihreät tomaatit

Costaluto Genovese, italialainen pihvitomaatti

Puhutaanpa vielä vähän lisää vihreistä tomaateista. Blogeja selaillessa, ihmisillä ympäri Suomea, niitä tuntuu löytyvän. Omasta kokemuksestani tiedän, että on ihan turha kuvitella, että kaikki kypsyisivät sisällä. Olen yrittänyt omenoita pitää vieressä ja vaikka mitä. Joten aivan hyvin niitä voi sitten yrittää käyttää raakoina.
Äidin äitini säilöi vihreitä tomaatteja. Muistan, kuinka niitä oli mummulan kellarin hyllyillä kurpitsakuutioiden vieressä. Ja ne näyttivät pienestä tytöstä jotenkin kiehtovilta. Kuollaksenikaan en muista, minkälaisen ruuan kanssa niitä tarjottiin, mutta muistan pitäneeni niistä.
Vuosia sitten syksyllä, kävin, postilaatikolla kohtaamani, naapurimme Ranen kanssa, keskustelua tomaateista. Tämä tapahtui ennen kuin bloggaaminen oli keksitty ja olisin yleensäkin internetistä ruokaohjeita tajunnut etsiä. Tulin maininneeksi sen, että mummuni oli säilönyt raa'aksi jääneet tompskut. Rane kertoi, että hänellä olisi vanha ohje, jonka hän voisi minulle antaa. Seuraavana aamuna postia hakiessani, ohje oli laatikossa.



Rakastan näitä tämmöisiä, ystäviltä saatuja,
lappusille kirjoitettuja reseptejä!

Ohje on suuntaa antava, mutta ilmeisesti Rane luotti siihen, että ymmärtäisin purkittaa tomaatit puhtaisiin purkkeihin.

Säilötyt vihreät tomaatit ovat mielenkiintoisen makuisia. Sopivat voimakkaiden lihapatojen ja kunnon ruskean lihakastikkeiden kanssa. Sellaisten lisukkeena niitä todennäköisesti lapsuudessanikin syötiin. Eihän silloin juuri muuta syötykään! Ruskeaa soosia ja perunaa!

SÄILÖTYT VIHREÄT TOMAATIT (alkuperäinen ohje puolitettuna)

2,5 kg raakoja, vihreitä tomaatteja
2 l vettä
2,5 dl väkiviinaetikkaa
1,25 kg sokeria
1-2 kanelitankoa
n. 10 kokonaista neilikkaa
inkivääriä, raastettuna tai paloina
1 tl suolaa

Pese tomaatit hyvin ja pistele niihin muutamia reikiä, haarukalla tai vihannesveitsellä. Laita kaikki aineet kylmään veteen isoon kattilaan. Keitä hiljaisella lämmöllä noin tunti, kunnes tomaatit ovat pehmenneet.
Nostele tomaatit varovaisesti, pestyihin ja desinfioituihin purkkeihin. Kaada liemi päälle. Lientä on runsaasti tomaattien määrään suhteutettuna ja sitä jää ylimääräistä. Anna tekeytyä kylmässä noin viikko. Nautiskele syksyisten  pataruokien lisukkeena!

Mausteethan voi jättää purkkeihin koristeeksi. Näin olen joskus tehnytkin, mutta mielestäni ne maustoivat lientä liikaa ja tomaatit maistuivat pelkälle kanelille. Mutta tehkää omat päätelmänne ja kokeilunne!

Pistele pestyihin tomaatteihin reikiä.

Kaikki ainekset kylmään veteen. Minä laitan inkiväärin
aina palana.

Keitä hiljalleen, ilman kantta, riittävän isossa kattilassa.
Tomaatit eivät saisi kauheasti hajota. Tomaattien koosta
riippuen, tunnista puoleentoista.

Tomaatit valmiina pehmenneet, kuoret rypistyneet ja väri
vaalean metsänvihreä.

2,5 kiloa tomaatteja mahtui kahteen litran purkkiin.

Tigerella tomaattiin jäi raidat hauskasti näkyviin!

Kovastihan on käyty myös keskustelua raakojen tomaattien sisältämästä myrkystä. Vihertyneen perunan tavoin, raa'at tomaatit sisältävät lievästi myrkyllisiä aineita, glykoalkaloideja, jotka tomaatissa muuttuvat tomatiiniksi. Se saattaa jo pieninä annoksina aiheuttaa pahoinvointia, ripulia ja poltetta kurkussa. Tomaatin kypsyessä, glykoalkaloidit hajoavat. Evira ei suosittele raakojen tomaattien syömistä, edes kypsennettynä.
Jokainen tehköön omat ratkaisunsa asian suhteen. Mutta toivottavasti minä en joudu mihinkään kansanmurhasyytteeseen reseptit julkaistuani!

Jos säilönnän jälkeen löytyy vieläkin raakoja tomaatteja, kannattaa kokeilla paistettuja vihreitä tomaatteja.
Ne ovat herkkuja, mutta muista kohtuus myös niiden syömisessä!

Paistetut vihreät tomaatit

Olen ehkä hieman sairaalloisen kärsimättömästi odotellut tämän aiheen ajankohtaisuutta. Aiheessa kun yhdistyvät kaksi rakastamaani aihetta: Elokuvat ja Ruoka! Toisaalta, olisihan postauksen voinut tehdä aiemminkin, mutta halusin itse tehdä ensin näitä herkkuja, ekan kerran tänä syksynä. Ja kaiken remontoinnin, sairastamisen ja hullun lailla sienestämisen vuoksi, en ole ehtinyt kasvihuonetta tyhjentelemään.
Paistetuista vihreistä tomaateista kuulin ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa, katsottuani saman nimisen draama elokuvan. Se perustuu Fannie Flaggin romaaniin Fried green tomatoes at the Whistle Stop Cafe. Pääosissa ovat 80-luvun nuorisoelokuva tähdet Mary Stuart-Masterson ja Mary-Louise Parker sekä sellaiset kuuluisuudet kuin Kathy Bates ja Jessica Tandy. Elokuva kuljettaa kahta tarinaa rinnakkain. Vanha nainen kertoo tarinaa, elämäänsä tylsistyneelle, itsetuntonsa menettäneelle, keski-ikäiselle naiselle, 1920- luvulla eläneestä sukulaisnaisestaan. Elokuvan "nykyhetken" maisemat ovat hyvin 80-lukulaiset, näyttelijöiden vaatetusta ja kampauksia myöten. 20- luvun tarinat keskittyvät Yhdysvaltojen syvään etelään ja arkoihin aiheisiin. Kuten naisten väliseen rakkauteen ja Klu-klux-klaniin ja muutenkin valkoisten ja mustien väliseen rotuerotteluun. Koskettava elokuva, jota ainakaan allekirjoittanut ei pysty katsomaan niin, ettei näytä kyynelkaasua saaneelta mielenosoittajalta!
No, kuitenkin! Paistetut vihreät tomaatit ovat siis Yhdysvaltojen etelä osien perinteistä ruokaa. Siellä syksyisin kauppoihin tulee myyntiin kypsymättä jääneet vihreät tomaatit. Muistelisin, että täällä meilläkin jotkut marketit myyvät näitä vihreitä tompskuja, oletettavasti ennemminkin säilöntää varten.
Itse olen tehnyt näitä herkkuja siitä saakka, kun olen kasvihuoneen omistanut. Suurin osa kasvattamistani tomaateista kun tuppaa vuosittain jäädä näiksi vihreiksi. Tosin on minulla kypsänäkin vihreiksi jääviä, kuten Green Zepra, jota lämpimästi suosittelen. Kuten Tomaattia, tomaattia!- postauksestani voitte lukea tomaatinkasvatuksen "helvetistä",( tai ainakin minun), eihän kukaan sellaisen vaivan jälkeen heitä raakoja tomaatteja menemään. Tämä siis yksi hyvä tapa käyttää niitä.
Tämän loistavan reseptin olen napannut Essu ja lusikka -blogista. Muitakin olen kokeillut, mutta tämä on ehdottomasti paras. Kyseisessä blogissa on muitakin versioita. Omaan versiooni ripautan vielä paprikajauhetta ja hieman chilijauhetta. Mutta todellakin hieman!
Eli reseptiin:

PAISTETUT VIHREÄT TOMAATIT

• 1 kananmuna, rakenne rikottuna
• 1,5dl piimää
• 1,5dl vehnäjauhoja, jaettuna kahteen kippoon
• 1,5dl korppujauhoja
• 1tl suolaa
• mustapippuria
• ripaus paprikajauhetta
• hyppysellinen kuivattua chilijauhetta
• 3-5 vihreää, raakaa tomaattia, viipaloituna vajaan sentin viipaleiksi
• öljyä paistamiseen

Yhdistä piimä kananmunan kanssa ensimmäiseen kippoon. Yhdistä korppujauho ja puolet vehnäjauhoista toiseen kippoon. Lisää suola, mustapippuri ja paprika- ja chilijauheet joukkoon ja sekoita hyvin. Laita loput vehnäjauhoista kolmanteen kippoon.

Jauhota tomaattiviipaleet ensin pelkässä vehnäjauhossa. Kasta niitä sitten piimä-kananmunaseoksessa. Ja viimeiseksi, pyörittele ne korppujauho-mausteseoksessa.

Kaada (valurauta)paistinpannulle öljyä niin, että sitä on noin sentin verran. Tarkoitus ei ole uppopaistaa, mutta melkein. Kuumenna öljy, lado tomaattiviipaleet pannulle. Varo ettei öljy kuumia liikaa, palavat helposti. Paista muutama minuutti molemmin puolin. Paneroinnin pitäisi olla kullanruskeaa ja sisuksen pehmeää.  Valuta talouspaperin päällä, ripsauta vielä hieman suolaa päälle ja tarjoile heti! Näiden kanssa sopii hyvin jokin kermaviilisoossi, tzatziki tai vastaava.

Perinteisissä ohjeissa käytetään karkeita maissijauhoja eikä korppujauhoja. Olen tehnyt maissijauhoillakin ja mielestäni ne jäivät jotenkin raa'an makuisiksi. Mutta kokeilkaa ihmeessä!
Ja katsokaa ihmeessä elokuva, jos sen jostain käsiinne saatte. Ihmettelen etteivät televisiokanavat sitä näytä. Olisi mukavaa vaihtelua iän ikuisten uusintojen sijasta!

Vehnäjauhot, muna-piimä-seos ja korppu-vehnäjauhoseos mausteineen.
Kaikki eri lautasille.

Pyöritelty vehnäjauhoissa. Katsokaa ettei jää hirveästi kökköjä.
Kopautelkaa tomaatteja vähän jauhoissa pyörittelyn jälkeen.

Muna-piimäseokseen uimaan!

Korppujauhoseokseen pyörähtämään!

Pannulle tirisemään, runsaaseen öljyyn!
Muutama minuutti per puoli.

Alkaa näyttämään hyvälle!

Valuta talouspaperin päällä ylimääräiset rasvat veks!

Tässä näitä, päältä rapeita, sisältä kirpeän pehmeitä,ihania herkkuja
olisi tarjolla! Tällä kertaa naudan ulkofileen ja sienihässäkän kera!

Tähän loppuun laitan vielä pari kuvaa virkkaamistani meikinpuhdistuslapuista. Ohje näihin löytyy Kotivinkki- lehden nettisivuilta, käsityö osiosta.
Testannut en ole vielä, miten näillä meikit lähtee. Koska ei ole ollut tarvetta meikata! Mutta heti kun olen lärviä ehostanut, meikit poistanut, kerron miten toimivat!

Virkatut puhdistuslaput

Novita Bambu langasta!

Samalla toivotan tervetulleeksi lapsuuden ystäväni Päpän seuraamme. Kovan luokan kädentaitaja hänkin!