Kana-aitauksen kukkapenkit!

Kukkapenkin pintamaa poistettuna viime syksyltä!

Taas olisi yksi projekti valmis. Lähes yhtä kauan, kuin itse kanalan valmistuminen kesti, on kestänyt aitauksen ympärille suunnittelmieni kolmen kukkapenkkin valmistuminen. Koska melkein kaikki prokkikset ovat jotenkin sidoksissa toisiinsa, yksi ei valmistu, ennenkuin toinen valmis. Kanalahan valmistui myöhään syksyllä ja hieman ehdin mallailemaan kukkapenkkien paikkoja. Mutta talvi painoi päälle ja aika ja innostuskin hieman loppui sen myötä. Suunnitelmat olivat kuitenkin selvät, joten heti kun maa suli, pääsin tämän homman kimppuun.

Ei oikein meinaa lapio upota!

Sunnuntaina aamulla täytyi hieman kuulostella kroppaa, kun olin lauantaina siirtänyt lipstikan ja kirvelin ja se oli aikas kova homma. Onneksi olin vielä toimintakuntoinen!
Ei nämä kukkapenkit minua yhtään sen helpommalla päästäneet, kuin nuo jättiyrtitkään. Kanala on tehty entisen hevostarhan paikalle. Pohjana vuosien varrella erittäin hyvin tamppaantunut soramurske. Sinänsä hyvä ja läpäisevä pohja kanalalle ja kukille. Mutta pikkaisen se vaati habaa, että sai murskeen lapioitua tulevien penkkien paikoilta. Oli heiluteltava sorkkarautaa, että sai pehmennettyä maata, jotta siihen lapio uppoisi. Kyllä taas sai kroppa liikuntaa!

Periksi...

... en...

.... anna ...

.... prkl!

Kun kerran olen niin päättänyt!

 Sitten se murske piti kärrätä noin 100 metrin matka meidän pihatielle. No, tulipahan sekin hyötykäytettyä monttujen täytteeksi!
Kun minä kaivoin, Beibe teki sillä välin painekyllästetystä laudasta reunakehikot kukkapenkkeihin. Häneltä meni siihen aikaa ehkä puoli tuntia. Minulla koko päivä pelkkään kaivamiseen!
Täytyy ne reunukset joskus myöhemmin käsitellä, koska ne ovat niin märkiä vielä.

Ei sopinut ihan heittämällä!

Kätköistä löytyi käytettyä suodatinkangasta, millä mää vuorasin monttujen reunat, jottei perennojen juuret lähtisi kauheasti leviämään.

Toisenkin prokkiksen sain tässä samalla tehtyä; nimittäin kompostien tyhjentämisen. Ne on odotellutkin kukkapenkkien tekoa. Monta kottarillista sainkin multaa niistä. Vaikka meillä ei kovin paljon kompostiin kotitalousjätettä tulekkaan. Mutta muistaakseni en viime kesänä niitä tyhjentänytkään. Joka tapauksessa en tarvinnut lisäksi kuin pari säkkiä ostomultaa.

Koko päivä taas tämänkin homman parissa meni. Mutta kyllä oli hyvä fiilis, kun sai valmiiksi jotain, minkä ei ollut luullut koskaan valmistuvan.
Kukkapenkkeihin olisi tarkoitus siirtää suopayrttiä, kultapalloa, päivänliljaa, kiinankärhö ja auringontähti. Ehkä ostan vielä kiinanlaikkuköynnöksen! Kuitenkin niin, että kaikki kukat olisivat keltaisia ja vaaleanpunaisia, jotta erottuisivat hyvin punaruskeaa lautaa vasten. Köynnöksille kehikot vain ja valmista on!

Tähän tulee suopayrttiä ja ehkä se kiinanlaikkuköynnös oven pieleen!

Mietiskelen vielä aitauksen vierustan kiveämistä ja sen sellaista, mutta kukkien istuttamista se ei estä. Toisaalta on hyvä että sataa, koska penkkeihin kärräämäni multa painuu ja nään tarvitaanko sitä lisää.

Penkit kukkia vailla. Ihanaa, että on valmista vihdoin!

Vapun säätä on varovaisesti ennusteltu lämpimäksi ja vähäsateiseksi. Into piukeena odottelen viikonloppua, jotta pääsen kaivelemaan perennat ja siirtämään ne penkkeihin. Kultapallo nimittäin kasvaa sellaisella paikalla, että se on seuraavan prokkiksen tiellä. Uusi kasvilava pitäisi tehdä kasvarin eteen ja laudat siihen on jo hankittu. Ihanaa, että on hommia tiedossa!

Saksankirvelin ja lipstikan siirto!

Saksankirveli

Lipstikka

Oon jo parin kesän ajan suunnitellut siirtäväni isoiksi kasvaneet kirvelin ja lipstikan etupihalta, alas kasvimaalle. Ne vievät etupihalta liian paljon tilaa ja minulla on uusia suunnitelmia alueelle. Ja niihin suunnitelmiin nämä kyseiset kasvit eivät kuulu. Häätöuhan alla on myös raparperit ja vadelmat. Niille koittaa myös muutto alapellon kasvimaalle.
Minä vain olen tälläinen asioiden suunnittelija, enkä saa mitään aikaiseksi. Minulla on tälläisiä 5 vuotissuunnitelmia! Jotenkin aina epäilyttää, onko suunnitelmani sittenkään hyvä juttu. Vai kadunko tekemisiäni myöhemmin? Vaikeaa! Olen kuitenkin vuosien varrella tehnyt tyhmiäkin ratkaisuja kasvien suhteen, joten...

Joskus sitä toivoisi, että olisi pieni piha. Eipä olisi sitten paljon vaihtoehtoja kasveille.
Tietysti yksi syyn epäröinnilleni on ollut se, että huonosti sijoiteltuna nämä isot yrtit saattavat levitä holtittomasti. Lipsikasta en ole niinkään huolissani, mutta toi saksankirveli lisääntyy kyllä siemenistä. Kukinnot täytyisi muistaa leikata pois ennen siementen kehittymistä. Tähän asti ollaan muistettu joten kuten. Mutta muistetaanko, kun se on tuolla pellolla? No, se on sitten sen ajan murhe, koska NYT kasvit saivat luvan siirtyä!
Eihän tämäkään operaatio ihan niitä helpoimpia ollut! Vuosia samalla paikalla kasvaneet jättiyrtit olivat tehneet niin valtavan juurakon, että meinasi emäntä ja Fiskars ihan ryytyä kesken urakan. Todellakin pelkäsin, että selkäni ja lapion ponsi ritsahtavat ennenkuin juurakot nousevat maasta.

Tää kirveli yrittää juurtua Kiinaan saakka!

Mutta koska Fiskars tekee vankkoja lapioita ja minäkin olen ilmeisesti kovempaa tekoa kuin uskoin, sain juurakot maasta. Kirveli nousi osissa, mutta lipstikan sain isona kökkönä.

Luulis jonkun edes näin vankoista juurakoista selviävän hengissä muutosta!

Ei lipstikan juurakko järeydessään toiseksi jää!

 Muutamia pikkualkuja molemmista laitoin purkkeihin, jos vaikka joku sellaisen haluaisi itselleen.

Toinen syy epäröinnilleni yrttien siirron suhteen oli se, että alapellon kasvimaahan on ihan sinistä savea. Kun taas etupiha ihanaa, muhevaa multaa. Kuolisiko ne pellolla? Se siis jäisi nähtäväksi!

Muhevasta mullasta...

... tönkköön saveen.

Parhaani kuitenkin tein, jotta ne selviäisivät uudessa kasvupaikassaan. Kottikärrykaupalla vein multaa ja hiekkaa kaivamiini istutuskuoppiin. Koska meidän talo on mäen päällä ja etupihasta alapellolle on matkaa noin 100 metriä, vuoroin ala- ja ylämäkeä, jalat ja pakarat huusivat hoosiannaa ja peräsuoli oli kyllä aikas pitkällä! Kyllä taas tuli mieleen, että onko tässä, jumalauta, mitään järkeä!
Toisaalta, kuka tarvii kuntosalia, kun omistaa ison puutarhan!

Onneksi matkan varrella on kauniita sinivuokkoja.

Hyvä syy levähtää välillä niitä ihailemaan!

Viisi tuntia meni aikaa tässä kahden yrtin siirrossa. Että ihan pikku-urakka! Voi jeesus, en varmaan olisi siihen ryhtynyt, jos olisin homman rankkuuden arvannut!

Kirveli uudessa kodissa.

Ja lipstikka! Onnea ja menestystä selviytymiseen!

Illalla parin tunnin saunassa rentoutumisen jälkeen, olin niin väsynyt, että olisin halunnut kaatua saunan lattialle ja jäädä siihen makaamaan. Onneksi Beibe sai rohkaistua minua keräämään viimeisetkin voimanrippeeni ja pääsin kuin pääsinkin saunalta talolle ja sänkyyn nukkumaan.
Yhdeksän tunnin yöunien jälkeen, olinkin yllättävän hyvässä kunnossa. Selkää tuikki yöllä moneen otteeseen ja siihen heräilinkin. Mutta aamulla kroppani ei ollutkaan niin kipeä, kuin olin luullut. Hyvä, koska uusia projekteja oli mielessä!

Sillä välin, kun minä painin juurakoiden kanssa ja taapersin kottareiden kanssa mäkeä ylös ja alas, Beibe rakensi meidän botskille telinettä. Se on sellainen, jonka saa sitten peräkärryynkin, että saadaan vene kesällä vesille. Beibe on niin taitava!

Siitä kirvelistä vielä sen verran; olen kuullut, että niitä juuria voisi syödä höyrytettynä tai jotenkin. Siinä siirtourakan aikana oli ihan pakko vähän maistaa, kun ne tuoksuivatkin niin ihanasti anikselle. Ihan hyvältä maistui, hieman ehkä säikeistä suutuntumaltaan.

Ei se nyt ihan noin pahaa ollut!

En kuitenkaan jaksanut innostua kokeilemaan ruokaa niistä. Ehkä joku toinen kerta sitten, nyt ylimääräiset juurenpalaset menevät Hehkun syötäväksi. Eivät ainakaan lähde kasvamaan sitten missään ei toivotussa paikassa!

Hehkulle herkkua moneksi päiväksi!

Vääksyn mylly ja Lauran kauppa. Ja hieman Aromipesäkokeiluja!

 Joitakin viikkoja sitten, kaverillani oli asiaa Vääksyn myllylle. Koska satuin olemaan silloin sairaslomalla, lähdin mukaan. Oli ollut puhetta siellä käymiselle ja nyt sitten tarjoutui tilaisuus.
Kaverini on kehunut useasti kyseisen myllyn tuotteita ja varsinkin heidän risottospelttiään.

Olin kyllä vakaasti ajatellut, etten kauheasti mitään osta. Mutta kuinkas sitten kävikään!
Mukaan lähti pari kiloa sitä risottospelttiä. Toisen pussin annoin tyttärelle, koska se on kuulemma hyvin proteiinipitoista. He kun siellä kuntosalilla käyvät vävyn kanssa rautaa vääntämässä!
Kaurahiutaleita ostin ison pussin, kaurasuurimoita, ruismannaa ja.... 10 kiloa vehnäjauhoja! Että silleen!

  Beiben sisko sarkastisesti kysyikin, ostokseni nähtyä, että: "Eikös sun pitänyt tyhjentää kuivakaapin sisältöä?" Heh heh! Kaikki muut mahtuivatkin kuivakaappiin, paitsi se vehnäjauhosäkki!

Vääksyssä kun oltiin, niin poikettiin Lauran kaupassa. Kaverini mukaan, kaupasta oli ollut juttuja sisustuslehdissä. Muistankin hämärästi jotain lukeneeni siitä.

No, onneksi poikettiin. On meinaan sellainen kauppa että! Siellä on vaikka mitä! Sisustustavaraa, käytettyä ja vanhaa tavaraa, nippeleitä, koukkuja, nappeja, lamppuja, tekstiilejä, vaatteita jne. jne.. Kesällä täytyy käydä uudemman kerran, jos ollaan siellä päin liikkeellä. Poiketkaa tekin ihmeessä, on tutustumisen arvoinen paikka! Ja varatkaa aikaa, koska kaupassa on niin paljon katseltavaa!

Minun matkaani lähti lintukoukku meidän ulkoeteiseen. Siihen tuli roikkumaan Maurin ja Lakritsan kuratassupyyhe. Olisi siellä ollut koira- ja kissakoukkujakin, mutta lintukoukku sopii hienosti eteisen tapettiin ja värimaailmaan! Kaverini oli kyllä sitä mieltä, että Mauri loukkaantuu moisesta lintujutusta! =D

Ostin myös kivan peltisen lehmätaulun. Pidin kovasti sen väreistä. Ajattelin laittavani sen, jo aikaisemmin hankkimani peltitaulun kaveriksi. Siinä on myös lehmä.
No, ilmeisesti tämä lehmä on hyväksi todettu malli, sillä kotiin päästyäni huomasin, että sama lehmähän se on molemmissa tauluissa. Vaikka taulut ovat ihan erilaisia muuten!
En antanut tämän pienen asian haitata elämääni, vaan ripustin ylpeänä peltilehmäni telkkuhuoneen seinään. Ja ne ovat hyvät yhdessä!

 Ja sitten takaisin niihin Vääksyn myllyn ryyneihin! Sain Beibeltä pitkään kinuamani 80- ja 90- lukujen arjen pelastajan: Aromipesän. Beiben töissä niitä myytiin henkilöstömyymälässä. Tosin sitten selvisi, että se oli muutaman hassun euron siellä halvempi, kuin muualta ostettuna.

Seuraava takapakkihan oli, ettei meillä ollut siihen sopivaa kattilaa. Kaikki minun ja Beiben noilla vuosikymmenillä hankkimamme kattilat olivat liian isoja. Tai sitten niissä oli sen muotoiset kahvat, etteivät ne sopineet pesään sisään. Aargh! Hiemanko ärsyttävää! Aromipesää mainostetaan niin, että sinne sopivat kaikki yleisimmät kattilamallit. Just joo! Ei meidän Hacmannit!
Seuraavalla kauppareissullani, minulla oli tarkat mitat Aromipesän sisämitoista. Varmaan taas aiheutin hämmennystä mittaamalla rullamitalla marketissa kattiloiden strategistisia mittoja, paperilappu kädessä. Ihan sama, mutta löysinkin, kuin löysinkin sopivan kattilan. Mari, kotimaista tuotantoa. Maksoi vähän reilut 20 euroa. Joku halpakopio "Mira" kattila, olisi ollut kympin halvempi, mutta ajattelin, että ostetaan nyt kunnon kattila. Saa sitten likka sen perinnöksi, sen Aromipesän kanssa!

Sopivan kattilan löydettyäni, alkoivat Aromipesäkokeilut. Ensimmäisenä tein kaurapuuroa, niistä ostamistani hiutaleista. Pistin pesän heti kovaan testiin ja halusin tietää pysyykö puuro lämpimänä aamuun saakka pesässä.
Illalla myöhään kiehautin puuroaihion ja yöksi pesään. Hiutaleita laitoin pussin ohjeen mukaan. No, aamulla klo 4.40, puuro oli valmista kyllä, mutta eihän se enään kuumaa ollut. Edes lämmintä! Joten tulihan todistettua, ettei pesä tälläiseen käyttöön ole hyvä. Lisäksi puuro oli hieman liian vetelää. Mutta kyllä sillä aamu käyntiin lähti!

Kannen ja kattilan väliin täytyi laittaa folio, koska kannessa oli höyryreijät.

Pesä klipseillä suljettuna.

Valmis kaurapuuro!

Seuraava kokeilu koski ruismannaryynejä. Spelttimannaa olen kokeillut aikaisemmin ja tietysti täysjyvämannaa. Ruismannaa en ollut koskaan maistanut.
Sattui niin, että jääkaapissa oli purkki kaakaokauramaitoa. Tein mannapuuron siitä. Taas kiehautin kauramaidon ja ryynit ja keitin sitä n. 5 min.. Sitten pariksi tunniksi pesään muhimaan.

 Muuten tuli hyvää, mutta taas vähän liian löysää. Eli tästä oppineena, Aromipesällä kun puuroa tekee, täytyy laittaa hieman enemmän ryynejä.
Viimeisin kokeiluni on ollut kokonaiset kaurasuurimot. Tarvitsin jotain keitettyjä jyväsiä täytettyjen paprikoiden täytteeseen.
Taas kiehautin hetken ryynejä ja kattila pesään. Parin tunnin haudutus ja ryynit olivat valmiit, ehkä vähän liiankin pehmeiksi menivät. Maistuivat ihan kaurapuurolle. Sitä täytyykin tehdä näistä, niin on vähän enemmän purtavaa puurossa!

Paprikoista tuli maukkaita ja laitoin kypsiä suurimoita myös jauhelihapihvien massaan. Ne syödään huomenna, joten en tiedä vielä miltä ne maistuu. Uskon, että hyvältä!

Tähän astisten kokeilujen pohjalta voin Aromipesästä sanoa sen verran, että kyllähän se passaa lisäkeryynien tms. hauduttamiseen. Ei mikään välttämätön hankinta, mutta ihan kelpo kapistus!
Mutta kun sen tarkoitus on säästää aikaa ja rahaa, kannattaa kuitenkin tarkistaa ennen sen hankintaa, että kotoa löytyy siihen sopiva kattila. Ei se muuten kovin edulliseksi tule!
Ja tietysti, meillä kun varsinkin talviaikaan tehdään ruoka puuhellalla, tulee mieleen koko Aromipesän tarpeellisuus. No, ei ainakaan tarvitse seistä hellan vieressä hämmentämässä!