Pari uutta kasvia menettettyjen tilalle. Ja aina on tilaa ihan pikkaselle kaktukselle!

Joskus taannoin kerroin lumikuningatarorkideasta, joka vuosia kitui hoidossani. Orkideoiden rääkkäämisestä 
voit käydä lukemassa linkistä.
No, niinhän siinä sitten kävi, että kuningatar menehtyi. Olen pitkään miettinyt, mikä kasvi täyttäisi tyhjän ruukun eteisen seinätelineessä.
Muutamia viikkoja sitten, kävin Prismassa ihan ruokaostoksilla ja huomasin huonekasveja heti sisäänkäynnin läheisyydessä. Koska kyltissä houkuteltiin halvalla hinnalla, pysähdyin katsastamaan tarjontaa.
Anopinkieliä(olen pari tappanut jo), saniaisia, traakkipuita, ym. peruskasveja, jotka eivät liiemmin kiinnostaneet minua. Mutta joukossa oli myös kultaköynnöksiä ja sellaisen hankkimista olen harkinnut. Tosin on pitänyt ottaa pistokas isäni kultaköynnöksestä. Mutta ihastuin tarjolla oleviin limenvihreisiin kultaköynnöksiin ja sellainen sitten lähti mukaan.

En ole tälläistä lehdenväriä aiemmin nähnytkään ja mielestäni se on tosi raikas. Voi olla, että otan vielä isältäkin sen pistokkaan ihan perus kultakäynnöksestä. Jos saan tämän vaalealehtisen "serkun" pysymään hengissä!

 Viime keväänä ostin minisitruunapuun. Olin himoinnut sellaista, mikä kasvattaa oikein isoja sitruunoita. Mutta koska silloin maksoivat ihan hirvittävän paljon, tyydyin halvempaan ja pienempään versioon.
Olinkin hankintaani tosi tyytyväinen! Se kukki ahkerasti ja teki hedelmää. Käytin pikkusitruunoita ahkerasti, maustamassa hilloja, juomia ja ruokia. Käytin niitä jopa simaan!
Yritin silloin etsiä tietoa siitä, onko hedelmät syötäviä. En oikein vastausta löytänyt, mutta ilmeisesti olivat, koska hengissä ollaan!
Vuodenvaihteen jälkeen sitruuna alkoi pudottamaan lehtiään. En ihan kauheasti huolestunut, koska olen lukenut joskus jostain, että sitrukset saattavat näin talvella tehdä.
Mutta sitten alkoivat myös oksat ruskistumaan ja kuivumaan. Ja niin minisitruunapuu heitti henkensä. Leppämäen huonekasvikatsauksesta  voit käydä lukemassa ajasta, kun minisitruunalla oli asiat hyvin!
Ilmeisesti huonesitrukset jatkavat surffaamistaan trendin aallonharjalla, koska niitä on taas alkanut ilmaantumaan kauppoihin. Joten nyt Leppämäen ulkoeteisen senkin päällä asustelee huonekuusen kanssa uusi sitruunapuu. Ja tälläkertaa sellainen isoja sitruunoita tekevä!

Välimerellistä tunnelmaa!

Ihania, pulleita sitruunoita!

Ja lisää tulossa!

Niin ja joku ehkä takertuikin edelliseen lauseeseen... Kyllä, huonekuusi on vielä hengissä ja kasvanutkin vähäsen. Saas nähä, onko enään kesän jälkeen, koska aion viedä sen ulos kesäksi. Vapise kuusi!

Aiemmassa postauksessani kerroin amppelin hakureissustani. Samalla reissulla matkaan tarttui ihan ikkupikku kaktus. En voinut vastustaa tuota muutaman sentin läpimitaltaan olevaa pallukkaa! Ääneen ihmettelin, että mihin sen laittaisin? Tytär vaan totesi, että: "Osta vaan, kyllä se paikkansa löytää!"
Hei, onks vähän ärsyttävää! Ei mulle noi saa sanoa! Oon kuin pikkulapsi, joka tarttuu heti tilaisuuteen, kun luvan kerran saa!😁

Ihan pikkanen!

No toisaalta, pikku ihanuus maksoi vajaat 3 euroa ja on niin pieni, että mahtuu ihan mihin vaan.
Olin ihan varma, että minulla olisi pieniä saviruukkuja kotona. Enkä siten hommannut pikkuiselle uutta ruukkua. Joo, olihan minulla ruukkuja, muttei noin pieniä. Joten, palleroinen saa asustella kahvikupissa, kunnes löydän sille sopivan pienen ruukun.

Isojen välissä on turvallista olla!

Minut tuntien, siihen voi mennä aikaa!

Erään amppeliprojektin tarina ja miksi tarvitsen sankaria elämääni?

 Tarina alkaa siitä, kun joulun alla olin ostamassa Sahalahden kukkakaupasta joulutervehdystä ystävillemme. Siinä lahjan paketoimista odotellessani, ihailin kauppaan juuri saapuneita riippuvia kaktuksia. Ja kuinka ollakkaan, lähdin kaupasta kahden paketin kera ulos!
Eikä siinä mitään; kerrankin olin hankkinut jotain, mille oli paikka heti tiedossa. Yläkertaan ikkunan eteen roikkumaan, muiden jo ikkunalaudalla asustelevien kaktusten seuraan.

Ainut miinus asiassa oli, että kaktus oli istutettu muoviamppeliin. Samanlaiseen kuin kesäkukka-amppelit. Joten ei niin sisutuksellinen ja kaunis ratkaisu.

Kauppareissuillani sitten etsiskelin ihan tavallista naruamppelia. Ja jos vain sattuisi vielä sellainen lyhyt löytymään. Meillä kun on tosi matala huonekorkeus yläkerrassa.
En olisi koskaan uskonut, minkä työn ja tuskan takana yhden hemmetin amppelin löytäminen olisi. Ja varsinkin sellaisen, mikä vähänkin silmää miellyttäisi. Olin meinaan Beibellekkin hehkuttanut, että ihan pala kakkua amppelin osto olisi. Siis, nythän on huonekasvit ja kaiken maailman mummokukat niin trendin huipulla, että kyllähän kaupat olisivat amppeleita väärällään.
Kävin jopa ihan palveltavanakin eräässä Kangasalalaisen puutarhan, Turtolan Cittarilla sijaitsevassa myymälässä amppeleita kyselemässä. Ajattelin, että kyllähän kauppa, mikä roikkuvia kasveja myy, myy myös välineitä niiden ripustamiseen.
Erehdyin! En ole vähään aikaan niin huonoa palvelua saanut missään, kuin täällä liikkeessä. Myyjättärellä tuntui olevan kiire ja me olimme ihan selvästi häiritsemässä häntä kyselyinemme. Lisäksi hän tiuskaisi, että ei ole sesonkiaika ja tarjosi minulle sellaista samanlaista muoviamppelia, missä kaktus jo oli. Vaikka juuri olin hänelle näyttänyt heidän valikoimissaan olevia kasveja, jotka olivat näissä muovisissa. Että tuollaisessa se minunkin kaktukseni oli ja halusin sen pois siitä!
Ihmettelin kyllä hänelle, että kysehän on nyt huonekasvista, eikä kesäkukista. Myyjä tokaisi, että ihan sama, palaa asiaan keväällä, kun on SESONKI! Ja en muuten palaa!
Talvilomareissultamme palatessamme, näin Kampin Plantagenin ikkunassa "The Amppelin"! Mustia ja valkoisia naruamppeleita. Myös sellaisina lyhyempinä!
Muiden mennessä syömään, minä kävin amppelia ostamassa. Mutta kuinka ollakkaan, amppelit oli loppuun myytyjä ja niitä olisi saatavilla uudestaan seuraavalla viikolla. Däm!
Likkakaverini Päpä sanoi minulle, että tee ite. Mutta tarvitsisihan minun käydä joka tapauksessa narua, trikookudetta tms. ostamassa. Joten miksen ostaisi samalla valmista amppelia?
No, vihdoin tällä viikolla lähdin tyttären kanssa liikekannalle. He ostivat kämpän ja tekevät muuttoa. Joten hänellä oli tarpeita Tampereelta ja sovitettiin Plantagenin reissu tähän samaan putkeen.
Ja jes! Amppelin sain ja ostin varoiksi toisenkin. Eihän sitä koskaan tiedä....
Sitä paitsi, amppeli maksoi 4,90. En olisi sillä hintaa saanut hamppunarukerää tahi trikookudetta. Joten, winwin tilanne! Ihan vaan tiedoksi työkavereilleni, jotka tokaisivat samaa minulle kuin Päpä. "Mikset tee ite?" 😆
Ruukkuhan minulla oli kaktukselle valittuna valmiiksi. Sellainen matala terrakotta saviruukku. Yksi iso takapakki oli, kun ruukku sattui olemaan kesän jäljiltä kasvihuoneessa. Ja kasvarin liukuovi oli jäässä. Jokainen aurinkoinen päivä kävin sitä nykimässä, kunnes eräänä päivänä se aukesikin ja sain ruukun ulos.
No niin, iloisin mielin mallaamaan ruukkua amppeliin. Olin niin iloinen, että taas yksi pitkään "roikkunut" prokkis saataisiin päätökseen. Jes!
Mutta... eihän se ruukku sopinut sitten yhtään siihen amppeliin! Amppelissa oli liikaa solmuja ja kaktuksen lehdet olisivat jääneet silleen tyhmästi ylöspäin. Huoh!

Mutta onneksi minulla on saviruukkuja, vaikka huru mykke! Sellaisia korkeampia, perussaviruukkuja. Paitsi, että ruukut olivat kasvarissa ja ovi taas jäässä!
Tässä vaiheessa alkoi jo itkettämään. Ei voi jumankauta olla totta, että kaikki asiat menevät AINA vaikeimman kautta! Aikaakin oli mennyt jo pari tuntia ihan vain tälläiseen tupeltamiseen.
"I need a hero!",  ja sellainen onneksi asuu meillä!  Beibe haki pikku keittiötohon ja sulatti oven liukukiskon jäätä ja sai oven auki. Mielialani kohosi taas huippuun ja saviruukku kädessä kirmasin sisälle.
Vaikka eihän sekään ruukku sopinut yhtään sen paremmin amppeliin. Voi tsiisus, mitä mielialojen vuoristorataa. Pettymyksiä toisensa perään. Pientä toiveikkuutta väliin ja taas huomataan, ettei onnistunutkaan. Nyt tuli jo itku oikein kunnolla!

Minun suuri heikkouteni on kyvyttömyys ratkaista tälläisiä ongelmia. Minä olen niin köyhä ideoija, että heitän suurin piirtein aina hanskat tiskiin, kun jokin ei onnistu. Syytän itseäni ja omaa tyhmyyttäni ja kyvyttömyytäni aisioiden hoitamiseen. Vika on aina minussa, ei missään muussa! Ja en edes halua enään yrittää uudelleen.
Kyllä taas soimasin itseäni siitä, että aina tarvitsee yrittää, vaikka tietää ettei onnistu kuitenkaan. Tyhmä, mikä tyhmä. Koska oikein oppisin!
Kyllä oikein rintaa ahdisti, kun niin harmitti. Ja taas tuli Beibe sankarina apuun. Hän otti amppelin, alkoi tutkimaan sitä ja kysyi saisiko sitä purkaa hieman.
Minä taas itsesyytöksissäni en edes tullut ajatelleeksi, että amppelia voisi ehkä saada hieman purettua sopivammaksi. Ja niin minun sankarini availi solmuja ja solmi hieman uudelleen. Pyysi mallaamaan ruukkuun. Niinhän siinä kävi, että Beiben fiksaamisen jälkeen naruamppeli oli täydellinen!

Taas emäntä itki! Tälläkertaa onnesta. Onnellisena siitä, että kaktus on nyt monen kuukauden odottelun jälkeen roikkumassa täydellisenä amppelissaan. Siinä ruukussa, mihin sen olin suunnitellutkin istuttavani.

 Onnellinen siitä, että emännällä on ihan ikioma supersankari, joka kantaa hänet yli vaikeiden hetkien. On tukena niin henkisesti ja fyysisesti. Onnea on oma rakas sankari, joka on kaiken muun lisäksi vielä niin pirun kekseliäs ja kätevä. I love you, Beibe!

Arkikuvia 8/52

VIIKKO 8

"Siististi käyttöä odottamassa!"

"Sujauta suoraan jalkaan!"

Meidän arki on yhtä pukemista ja riisumista! Vaihdamme vaatteita tilanteen mukaan useita kertoja päivässä. Aamulla laitamme yllemme ns. kotivaatteet, koska tallille ja shaipalle haisevilla vaatteilla ei voi lähteä töihin. Kengistä puhumattakaan!
Elukkahommien jälkeen, vaihdetaan päälle ne vaatteet, joilla mennään työmaalle. Me molemmat olemme työssä elintarviketeollisuuden parissa ja vaihdamme siviilit tietysti ennen töiden aloittamista asianmukaiseen ja hygieniavaatimukset täyttävään työasuun ja kenkiin.
 Töissä saatamme vaihtaa vaatetusta työtehtävän mukaan useasti päivässä. Esim. minä saatan olla ensin pakkaustehtävissä, missä perusvaatetuksen päälle tarvitaan suojaessua ja sun muuta kumihanskaa käsiin. No, sitten saatan mennä kylmän puolelle vastaanottamaan tavaraa ja sinne tarvitaankin lämmintä takkia ja hanskaa perusvaatetuksen lisäksi. Ruokalaviikon osuessa, vaihdan vielä lopuksi päivää keittiökuteet niskaan. Beibe pärjää yleensä yksillä vaatteilla työpäivänsä, ellei sotke niitä ja joudu sen vuoksi vaihtamaan.
Beibe on työssä lämpimässä, mutta minä kylmässä, +2-+8. Joten minä joudun pukemaan lämpökerraston aina työvaatetuksen alle. Ei meinaan ole kivaa kesähelteillä vetää pukuhuoneella kalsareita nihkeään ihoon!
No, työpäivän jälkeen tietysti vaihdetaan omat vaatteet kotimatkaa varten, kunnes kotona vaihdetaan taas ne vähän huonommat kotivaatteet.
Ja auta armias, jos tarvitsee vielä johonkin lähteä, kauppaan tai kylään. Sitten taas vaihdetaan vaatetta työmatkavaatteista astetta parempaan.  Tässä vaiheessa Mauri yleensä hermostuu, koska se tietää ettei pääse välttämättä mukaan, kun emäntä ja isäntä vetää farmarihousua jalkaan! Ja sitten vielä  vaihdetaan kotivaatteisiin, jos kyläreissun jälkeen tarvitsee  elukoille iltaruokaa viedä. Huh huh!
Ei siis mikään ihme, että meillä on vaatekasoja ja myttyjä vähän siellä sun täällä. Ja varsinkin minun jäljiltäni on puolipidettyjä vaatteita.
Beibe laittaa arkihousunsa ja paitansa eteisen naulakkoon, mutta emäntä jättää lattialle kasalle. Silleen palomies tyyliin! Voi sitten vain astua housuihin ja vetää villasukat, jotka ovat valmiina punttien päällä, siitä mukavasti suoraan jalkaan!
Että tälläistä vaaterumbaa täällä arkena! Viikonloppuina jää ainakin ne työvaatteet pois!

"Lehmä ladolla"

Meillä on paljon eläinaiheisia kuvia seinillä. Ihan oikeita tauluja ja sitten sellaisia "pilipali! -sisustustauluja ja peltikylttejä. Suurin osa niistä esittää lehmää, mutta on joukkoon päässyt pari kissaa, muutama hevonen ja mäyräkoirakin vilahtelee seinillä. Parissa koulutaulussa "seikkailee" lohi ja rusakot.
 Lehmä-aiheisia tauluja on vaikea löytää. Ja enkä todellakaan ole valmis niistä maltaita maksamaan.

Reilu vuosi on aikaa, kun sain työkaveriltani lehmätaulun. Sitä voit käydä ihailemassa täällä . Mutta sen jälkeen ei Leppämäen pirtin seinille ole tauluja löytynyt!
Kunnes pari viikkoa sitten talvilomallamme, kävimme oikein Orivedellä lounaalla. Lounaspaikan seinillä oli parinkin eri taiteilijan myyntinäyttelyt. Ja siellä se oli ihan meitä varten; pieni ja humoristinen lehmätaulu!

Hauskan ja mielenkiintoisen taulusta tekee myös se, että sen maalannut taiteilija asuu tuossa naapuripitäjässä. Että on oikeaa lähitaidetta!
Taulun on maalannut Jukka Tilsa   ja sen nimi on "Lehmä ladolla". Joku ehkä hänet tunnistaa Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistavasta maatila-aiheisesta sarjakuvasta. Jossa muuten taulun lehmä seikkailee. Tai ainakin sen kaksoisolento.

Olen niin hirmu iloinen tästä pikku taulusta, että! Se sai paikkansa meidän sisäeteisestä, yläkertaan vievien rappusten alapään seinältä. Siitä sen varmasti huomaa monta kertaa päivässä!

Toukalle pussi!

Vauvankorvikkeena toimii yksi pehmolehmistäni! 😁

Ystävänpäivänä syntyi vävyn veljen perheeseen poikavauva. Olin jo suunnitellut kutovani jotain heidän vauvalleen, mutta taitoni ovat "hieman" vajavaiset ja mihinkään upeisiin nuttuluomuksiin en kykene.
Onneksi löysin syksyllä netistä toukkapusseista juttua ja ohjeita sellaisen neulomiseen. Jopa minä sain sellaisen tehtyä!
Niille, jotka eivät ole toukkapussista kuulleet; se on sellainen pikakapalo, jossa vauva tuntee olonsa lämpimäksi ja turvalliseksi. Sitä voi käyttää myös kevyenä makuupussina vaunuissa. 
En sen kummemmin ohjetta laita. Niitä löytyy vaikka kuinka, kun pistää hakusanaksi: toukkapussi. Omaani otin vinkkiä täältä ja täältä .

Minä kudoin toukkapussini Novitan Wool -langasta, koska minulla sattui sitä olemaan. Sitä myös mainostetaan jo langan vyötteessä pehmeimmäksi villalangaksi mitä on.
Ohjeissa toukkikset on kudottu 7 -veikasta ja Nalle -langoista. Ainakin voisi luulla tuon 7 -veikan kutittavan vauvaa, vaikka vauva olisikin puettuna pussissa.

Minä jätin toukkiksen avonaiseksi alapäästään ja virkkasin nauhakujan siihen. Virkkasin ketjusilmukoista nyörin, joten vauvan saa pussiin alakautta. Monissa ohjeissa vauva pujotellaan yläpäästä pussiin. Molempi parempi, neulos on kyllä niin joustavaa, että "toukan" saa pussiin molemmista päistä.

Eihän tästä nyt mikään upea neuleluomus tullut, mutta toivottavasta ajaa asiansa ja pitää pikkutoukan lämpimänä!

Arkikuvia 7/52.

VIIKKO 7

"Viestittelyä!"

Meillä on keittiön pöydällä vihko. Koska meidän työvuoromme suhteessa toisiimme, on välillä aikas sekavat, me kirjoitamme vihkoon viestejä toisillemme. Näin on jatkunut koko meidän yhdessäoloaikamme.
Viestien sisältö on vuosien varrella muuttunut. Enään ei viestitellä sellaisia lapsiperheen asioita. Vaan lähinnä onko elukat hoidettu, takkoja lämmitetty ja mikä on iltapäivän ruuan tilanne.
Toki meillä on muitakin viestinnän välineitä, kuten tekstarit ja joskus ihan jopa soitellaankin. Kaupassa käynnit ym. nopeaa toimintaa vaativat jutut hoidellaan näin.
Sellaiset asiat, jotka koskee lähinnä kodin tilannetta, kirjoitetaan vihkoon.

Joskus on tärkeitä, suuren huomion tarvitsevia asioita. Ne kirjoitetaan usein eri lapulle ja niin että toinen silmä rähmässä ja väsyneenä sen huomaa.

"HUOM!"

Että tälläistä arkiviestintää täällä. Onneksi edes viikonloppuina ehtii juttelemaan ihan kasvotusten!

Sydämellistä Ystävänpäivää!

Tämä Ystävänpäivä pääsi yllättämään jotenkin varkain. En ole siihen mitenkään erityisesti varautunut, eikä sitä varmaan mitenkään vietetäkkään. Beibe on aamuvuorossa ja minä iltavuorossa. Joten...
Mutta sen verran kuitenkin, että uunissa on mustikkapiirakka. Sydänvuokaan leivottu, tietysti!  Jotta Beibe saa sitten töistä tullessaan juoda makoisat kahvit piiraan kera. Taidanpa minäkin sitten töiden jälkeen iltateen kera ison palan syödä!
Joskus olen lähetellyt muutamille valituille kortitkin, mutta tänä vuonna en muistanut sellaisia hankkia. Joten taidampa muistaa heitä tekstarilla. Parempi sekin kuin mitään!
Olen blogini pitämisen ajan bongaillut sydämiä kaikesta mahdollisesta ympäröivästä. Ruuasta, luonnosta, ihan mistä vaan! Sydämen muoto voi tulla vastaan yllättävistäkin paikoista.
Blogiini olen sydänkuvia laittanut juurikin Ystävänpäivänä, joten jatketaan perinnettä. Vuoden 2015 sydämet löytyy täältä . Viime vuotisia sydänkuvia voit katsella täältä .

Tässäpä nämä, vuoden aikana vastaan tulleet sydänilmestykset!

Makkarasydän!

Omenahillosydän kaurapuurossa!

Leipä voideltu sydämellisesti!

Viimekesäinen raparperi-ahomansikkajuustokakku!

Rakkaudella vioittunut oman maan porkkana!

Rakastuneet suolakurkut!

Sydän märkänä!

Sydän säröillä!

Nurmisydän lakastuineiden lehtien ympäröimänä!

Paratiisiomppuhillosydän!

Omien kanojen munista rakkaudella paistettu!

Sydänjälkkärit!

Rakkaudesta suolakurkkuihin!

Sydänpulla!

Tenniskyynärpäätuki hoivaa rakkaudella!

Lämpöä, rakkaudella!

Leppämäen väki toivottaa kaikille, karvoihin katsomatta, ihan mahtavaa Ystävänpäivää!