Alkukesän kukkaloistoa!

Tulppaanit kukkivat upeasti Leppämäessä. Laijikenimiä en muista, eikä sillä ole kukinnan kannalta mitään merkitystäkään.
Ostin pari viikkoa sitten kaveripariskunnalta uuden-vanhan kameran ja vihdoin ehdin hieman perehtymään siihen. Kukkasethan on hyvä kohde testailla.
Näiden kuvien myötä on hyvä toivottaa paljon onnea kaikille valmistumistaan juhliville!
                                                             
                                                                        ONNEA!
 

punainen karkulainen keltaisten joukkoon soluttautuneena

Vaaleanpunaiset helmililjat

Minä rrrrrakastan puita. Ja varsinkin kotimaisten metsäpuiden erikoismuotoja. Rajanaapurin pihassa on ihana tuomi. Onko se rusotuomi vai purppuratuomi? En tiedä, mutta se on vaan niin törkeen upea!
Maurin kanssa käytiin sitä kuvailemassa.

Mauria ei vois vähempää kiinnostaa mun kuvaamiset!

Sitten hieman ikävämpi näky Leppämäen ilmatilasta: Mediheli! Se on, harmi vaan, selvä kesän merkki. Joka viikon loppu se lentää. Koittakaa hyvät immeiset ottaa kesä niin, ettei tarvitse tolla matkustella!

Männyn oksaan, ei niin korkealle, teki räksä pesän. Ja miten siinä sitten kävikään!

Meidän tontti on oikea räkättirastaiden paratiisi. Ei paljoakaan tarvitse liioitella, jos sanoo, että joka toisessa puussa on, ainakin, yksi räksän pesä.
Minulla on ristiriitainen suhde räkättirastaaseen. Se ehkä juontaa lapsuudestani. Minulla nimittäin oli yhden kesän räksän poikanen lemmikkinä. Olin jotain alta 10-v, kun löysin poikasen, jolta oli siipi poikki. Otin sen matkaan mukaan ja vein mummulaan. Jostain kumman syystä, minun annettiin se pitää ja sitä sitten hoivasin. Syötin matoja ja pullamössöä. Annoin sille niinkin mielikuvituksellisen nimen kuin Räksä.
Räksä oli yöt leikkimökissä ja päivisin se hengas minun kanssani pihalla. Se oli ihan kesy. Lentoon se ei koskaan päässyt kunnolla. Se lensi kuitenkin hieman, vähän niin kuin kanat. Lyhyitä matkoja, maan pintaa pitkin.
Tuli syksy ja eräänä aamuna menin leikkimökkiin. Räksä makasi kuolleena mökin lattialla. Suru oli suuri, enkä voinut käsittää miksi se oli kuollut. Aikuiseksi vartuttuani, olen epäillyt vahvasti, että jollakulla ihmisellä oli osuutta asiaan. Kukaan ei ole tunnustanut ja osa on vienyt, ehkä, salaisuutensa mukanaan hautaan.
Joka tapauksessa, tänäkin keväänä tonttimme ilmatila on sakeanaan räkättirastaita. Tsäk tsäk, kuuluu kokoajan. Ne liitelevät marjapensaiden yli, aivan kuin tehden katselmusta, tulevasta sadosta. Ja miettien, kuinka mustikat metsistä syötyään, tulevat vetäisemään Leppämäen viinimarjat nokkaansa.
Mansikan viljelystä luopumiseni yhtenä painavana syynä, on juurikin nämä räkätit. Olen maalannut pieniä kiviä punaisiksi, jotta sellaista nokkaistuaan kerran, jättäisivät oikeat mansikat rauhaan. Kukahan tämänkin idean on keksinyt? Ja onkohan hän ihan itse siihen uskonut? Meidän tontin räksät ovat sitten kyllä olleet häntä viisaampia, eivätkä ole menneet halpaan!
Yhtenä kesänä olin lomalla juurikin mansikka aikaan. Loma meni harjan kanssa juostessa, hätistellen räksiä mansikoiden kimpusta. Mutta  koska minun oli joskus myös nukuttava, ne voittivat pelin.
Olen raivonnut niille ja uhannut jopa tappaa ne KAIKKI! Kyllä! Niin on ottanut päähän välillä!
Viimeisenä keinona sorruin verkon käyttöön, suojellakseni marjasatoani, näiltä lentäviltä saatanoilta. Kunnes sitten jäi räksä verkkoon... Itku silmässä sitä sitten olin sieltä vapauttamassa ja anteeksi pyytelemässä!
Joten mansikat ostan muualta ja viinimarjoja tulee aina niin paljon, että niistä riittää minullekin!

On räksistä jotain hyötyäkin! Pesintä aikaan ne, kovaäänisesti säksättäen, ajavat porukalla pois kaikki Leppämäen ilmatilaan saapuneet petolinnut. Kanatkin hyötyvät varoituksista ja osaavat hakeutua turvaan.

Pesä on tuossa alimmassa ja pisimmässä oksassa

Tänä keväänä sitten teki yksi räksäpariskunta pesänsä sellaiseen paikkaan, että ajateltiin sen siitä ekassa kunnon myterissä tulevan alas. Mutta väärässä oltiin!
 Meidän pihatien päässä, ihan talon edessä, on muutama, erittäin pitkäoksainen mänty. Tälläisen, sairaan pitkän oksan päähän, ilmestyi pesä. Beibe sen ekaks huomas, niinkuin kaiken muukin, mitä tontilla tapahtuu. Joku aika pesän ilmestymisen jälkeen, oli munan kuoria tiellä. Pesässä siis oli poikasia.

Viime aikojen kovissa tuulissa, pesä on tehnyt aikas moista heiluri liikettä. Valehtelematta, se on mennyt ylös alas, ainakin parin metrin liikerataa. On kyllä todella hyvin rakennettu, ei voi kun ihailla.

Kunnes tiistaina, tytär kertoi töihin tullessaan minulle pukuhuoneella, että nyt oli ollut draamaa. Haukka oli hyökännyt pesän kimppuun. Kaksi poikasta oli pudonnut ja toinen kuollut iskussa. Räksävanhemmat olivat urheasti ajaneet haukan tiehensä ja pesä säilyi ehjänä. Ei tiedetä jäikö pesään vielä lisää poikasia.

Eloon jäänyt poikanen oli kömpinyt karhunvatukkapensaaseen. Siellä se oli illallakin. Kuultiin, kun se piipitti siellä. Mauria kiinnosti kovasti ja Beibe sitä joutui komentamaan pois.
Aamulenkille Maurin kanssa lähtiessäni, poikanen istui tiellä, kuolleen sisaruksensa vieressä, pesän alapuolella. Mauri pysähtyi sen viereen, eikä edes huomannut sitä. Ilmeisesti se haissut miltään ja koska se ei liikkunutkaan, sain napattua koiran tyynen rauhallisesti syliin. En tiedä, olisiko se tehnyt sille mitään. Mutta parempi katsoa, kuin katua!

Pihaan palatessamme, poikanen köökäsi ihan samassa paikassa. Vein koiran sisälle ja lähdin takaisin miettimään, mitä tässä pitäisi tehdä. Ehkä olisi ollut armeliainta päästää se päiviltään. Todennäköisesti, se tulisi päätymään kissan, ketun tai jonkin muun pedon kitaan. Mutta minäpä hellyin ja siirsin sen tieltä pois. Koska Beibe muuten yövuorosta kotiin tullessaan ajaisi sen päälle. Ajattelin, etten puutu luonnon kulkuun, tämän enempää. Tai, oikeasti olen vaan vastuuntunnoton raukkis!

Otin pikkuisen käteen ja silloin se sanoi että: TVIIT! Jumankauta, että äiti- ja iskäräksä hyökkäs mun kimppuun ja paska lensi! Ruikuleiden lässähdellessä ympärilläni, sain kuin sainkin lapsiräksän laitettua "metsäpuutarhaani", pesäpuun juurelle. Sinne se jäi ja vanhemmatkin jättivät minut rauhaan.
Nähtäväksi jää, näkyykö tätä "tyyppiä" enään!

Operaatio RODO ja oppia ikä kaikki!

Viikon loppuna kaveripariskunta, joka asuu tossa puolen kilsan päässä, kyseli, ottaisimmeko pari alppiruusua heidän pihastaan. Heillä oli aikomus rakentaa puuliiteri ja rodot olivat juuri siinä tulevan liiterin paikalla. Ja heille kuitenkin jäisi muutama iso rodo pihaan, vaikka näistä luopuisivatkin. Rodot olivat aika isoja ja kasvoivat silleen maata myöten. Operaatio saattoi olla haastava, mutta lupasimme yrittää.
Hain kaupasta oikein havu- ja rodomultaa ja Beibe olikin tänään kaivanut kuopat valmiiksi. Massikka käyntiin, peräkauha kiinni ja lapiot sinne. Beibe hyppäsi rattiin ja minä pyörän selkään. Operaatio RODO alkakoon!
Alpiruusuissahan on aikas pienet juuret, joten ei ihan hirveästi tarvinnut kaivaa, että saatiin kasvit ylös maasta. Se olikin sitten eri juttu, miten ne saataisiin peräkauhaan. Tunnetustihan me molemmat ollaan hieman selkänikamavaivaisia, joten varovaisuus on aina paikallaan tälläisissä hommissa. Ettei, niin sanotusti, tyrät rytky!
Beibe on aina niin kekseliäs ja tälläkin kertaa hän oli ottanut kuormaliinan mukaan, jolla saatiin vedettyä kasvit traktorin kyytiin. Mahtavaa!

"Kuuleeko Kuokka? Täällä Lapio"

"Puska on liikkeellä. Toistan: Puska on liikkeellä!"

Hups! Pyörällä ajaessa on hiukka vaikea kuvata!

Kasvit pysyivät kiltisti kyydissä kotipihaan ja Beibe peruutti Massikan meidän "metsäpuutarhan" laitaan. Kottikärryt peräkauhan alle ja hopsista keikkaa, kasvi kärryihin. Toinen oli sen verran kevyt, että jaksettiin kaksin se nostaa kuoppaan. Mutta toisen kanssa oli taas selkänikamat kovilla. Se vähän hanttiin laittoi, vaikka sanoin sille, että sen parasta tässä ajatellaan. Lopulta se uskoi ja solahti kuoppaan.

Uutta multaa ja vettä kehiin ja alppiruusut näyttivät siltä, että ovat olleet aina siinä, mihin ne nyt istutettiin. Ihanaa! Toivottavasti kaunottaret kotiutuvat ja viihtyvät Leppämäessä!

Tervetuloa ja pitkää ikää!

Kasvilavassakin on kasvua. Olen laittanut sinne retiisin-, nauriin-, kyssäkaalin- ja kevätsipulin siemeniä kasvamaan. Olen kysellyt alan ammattilaisilta, monessa eri tilanteessa, miten saan onnistumaan, esim. nauriin. Kirpat vetävät yleensä naamaansa pikku sirkkalehdet, heti kun ne maasta yrittävät ponnistaa. Aina olen saanut ympäri pyöreitä vastauksia. Koita tuhkan käyttöä, kastele tarpeeksi tai peitä harsolla. Kaikkea olen kokeilllut ja turhaan. Tänä keväänä keksin ihan itse keinon: Tarpeeksi aikaisin kylvämisen. Niin yksinkertaista se on, eikä kukaan ole minulle sitä kertonut! Ovat varmaan pelänneet, että alan kasvattamaan niitä ihan tosissaan ja vien heiltä leivän(nauriin) pöydästä. Tai sitten hekään eivät ole tienneet....

 Olen aina ennen kylvänyt nauriin ja muut kaalin sukuiset, vasta kesäkuun puolella. Nyt kylvin pari viikkoa sitten. Ja kirpan kirppaa en ole nähnyt! Hän, joka ei tunnista tätä kirottua elukkaa, voi käydä tutustumassa täällä.

Hei! Tsiikatkaa näitä retiisin taimia! Ei näy reikiä lehdissä, ei!

Olen niin ylpeä itsestäni, että olen ollut sinnikäs. Eipä mennyt, pauttia rallaa, kuin kakskyt vuotta, että tuli onnistumista tällä saralla. Enkä edes pidä retiiseistä! Pakko kai alkaa pitämään....

Lehmien laitumelle lasku!

Vanha rouva Siina

Tänään opin yhden asian: Pidä aina puhelin mukanasi ja lähettyvilläsi! Oli ihan pikkusta vaille, etten jäänyt niin hienosta tapahtumasta, kuin lehmien laitumelle laskusta paitsi. Kaverini oli lähettänyt viestiä ja soittanutkin, että kohta tapahtuu. Onneksi ehdin. Tosin minua olisi voinut kyllä syyttää jo lehmien rääkkäämisestä. Raukat joutuivat odottamaan, navetan päätyovet auki, että tämä rouva suvaitsi saapua paikalle.

Isot lehmät eivät ihan kauheasti riehuneet. Ottivat mielestäni hyvin hillitysti ulos pääsyn. Vähän hypittiin ja puskettiin talven aikana kertyneet patoutumat. Mitä sitä nyt juoksee, kun kävellenkin ehtii!
Mutta kyytöt! Ai että, niiden kirmaaminen oli ihanaa katsottavaa. Sydäntäni lämmitti niiden riemun katsominen, että en edes palellut, vaikkei minulla ollut kuin t-paita päällä. Keli oli kuitenkin aikas tuulinen ja kolea!

  Tämän lehmäjengin ehdoton stara on ihana kyyttö-tyttönen, Anja!

Anja

Kotona sama peli jatkui. Tytär ja vävy vetivät aitaa Hehkulle ja Lillikselle.

Hehku seuraa silmä kovana aidan valmistumista

Hehku on joka päivä ulkona, kesät talvet ja yleensä se paljoa riehu, kun sen laitsikalle päästää. Mutta nyt se innostui hieman kirmaamaan.

Näissä tunnelmissa on hyvä lähteä kirmaamaan itsekin uuteen viikkoon!

Reissussa Virossa! Osa kaksi: Kohti kukkamarkkinoita!

Matka jatkuu! Monen vuoden odotus ja Turin maineikkaat kukkamarkkinat olivat vihdoinkin totta! Rakveresta Turiin, oli reilun tunnin ajomatka. Tällä pätkällä, ei tiet olleet ihan koko aikaa, niin hyvässä kunnossa. Mutta ei se haitannut. Viron maaseutu on niin kaunista katseltavaa, ettei ole väliä, vaikka välillä vähän rytyyttääkin.
Olimme hyvissä ajoin paikalla, noin 9.30. Markkinat aukesivat 9.00. Hyvä niin, koska meillä oli suunnitelmana kiertää ensin kukkapuoli ja poimia "helmet myyjiltä", ennen kuin olisi liian ahdasta. Kuski olisi bussilla puolen päivän aikaan, jolloin voisi viedä siihen mennessä kerääntyneet ostokset sinne.

Minulla ei ollut mitään suuria ostosuunnitelmia. Olin ajatellut etsiväni lähinnä maatiasperennojen valkokukkaisia ja kirjavalehtisiä muotoja. Valkoinen varjolilja oli top ykkösenä. Punalehtinen pähkinäpensas oli myös harkinnassa, jos sellaisen kohtuuhintaan löytäisin. Pihinä ihmisenä, en halua maksaa maltaita erikoisuuksista, joiden talvehtimisesta ei ole takeita.

Kassi täyttyy!

Ystäväni oli tehnyt meille kahvipusseista isot kassit, jotka me laitoimme kaljakärryihin. Niillä taimet kulkivat näpeesti perässä ja pysyivät pystyssä.
Hinnat markkinoilla oli vaihtelevat. Taimistojen hinnat olivat aivan Suomen tasoa, ainakin kukissa, perennoissa, puissa ja pensaissa. Mutta ne yksityiset ihmiset! Niiltä ne "herkut" löytyivät. Ja sopuhintaan! 2-3 euroa oli läpeensä.
Vihannesten taimet olivat yleisesti halpoja, 0,80-1,5 ekee. Purjoa ja pari chiliä olisin ostanut, tomaatithan on jo omasta takaa. Mutta tarjonta oli tosi vähäistä. Chili ei ole jotenkin "se juttu" Virossa päin. Kuulin monen suomalaisen niitä kyselevä. Ehkä tulevina vuosina tarjonta vastaa kysyntää. Kaalin taimia oli myös, mutta lehtikaalia vähäisemmin. No, Tammelan torilta haen purjot ja kaalit. Kun vain ehtisin...

Sitä valkoista varjoliljaakaan en saanut. Kyselin monesta paikkaa, mutta Virossa oli kuulemma kevät niin myöhässä, ettei ne olleet vielä nousseet. Siellä ei tosiaankaan ollut kevät yhtään sen pidemmällä, kuin täällä Suomessa. Löysin kuitenkin yhdeltä naiselta yhden violetin varjoliljan, hintaan 2e. Ostin sen pois kuleksimasta...
 Tältä samaiselta naiselta ostin valkoista kesäpikkusydäntä, valkoisen ukonhatun, valkoista ja tumman lilaa pikkutalviota, vaaleanpunakukkaista kieloa ja kirjavalehtistä kieloa. Ihania! Toivottavasti menestyvät Leppämäessä!
Sen punalehtisen pähkinäpensaankin löysin, hintaan 15 euroa. Myyjä hieman ihmetteli, kun sanoin haluavani kaikkein pienimmän taimen. Hän kai oli tottunut, että aina halutaan isoin ja komein. Minun pointtina oli se, että lumi peittäisi pienen taimen ensi talvena. Se ehkä talvehtisi niin paremmin. Kuka tietää, se jää nähtäväksi.
Löysin myös jotain, mitä en ole koskaan nähnyt livenä; köynnösukonhatun. Niitä ei ollut kuin yksi ja maksoin siitä 5 euroa. Ihan liikaa, mutta oli vain saatava se. Ihan pakko!
Vihannesten taimia en ostanut kuin yhden ananaskirsikan. Vähän jäi kyllä harmittamaan, kun en sittenkään ostanut niitä kaalin taimia. Ne kun ei maksaneet kuin 20 senttiä kipale.

Yhdellä kojulla oli lauma kastelukannuja

Vietiin tosiaan taimet välillä autolle ja lähdettiin uudelle kierroksella. Mulla kun oli taas nälkä ja kahvihammasta kolotti, aloitettiin kierros kahviterassin kautta. Söin vähän kanaa ja join kahvit. Terassin edessä oli mies joka soitti hanuria ja hänellä oli kissa mukana. Vähän toisenlaista menoa kuin koto-Suomessa.

Muutenkin minua viehätti markkinoiden rento meininki. Kaljatuopin kanssa sai kuleksia ympäriinsä, eikä sitä tarvinnut imeä jossain "karsinassa". Kuivattua kalaa ja hapukurkkuja myytiin joka toisessa kojussa. Porukka osti kurkun ja nakersi sitä toria kiertäessään. Venäläinen minussa herää aina, kun näen suolakurkkuja.

Kuivattua kalaa oli...

... monen moista!

Markkinat olivat mielestäni selkeät. Keskellä oli kaikki kasvit ym. niihin liittyvä. Vasemmalla oli rätei ja lumpui. Oikealla käsityöläiset ja sen sellaiset.

Ostin pari jigiä tältä äijältä, joka ei ollut tottunut siihen, että nainen ostaa kalastustarvikkeita.

"Ihania" hiusvärejä

Late ja Kitty.

Esi-aikaisia kahvakuulia ja lihamyllyjä. Vanhaa romua oli tarjolla harmittavan vähän.

Ihan markkinoiden rajalla, oli omakotialue ja asukkaat myivät pihojensa kasveja. Minusta oli hauskaa, kun joku kysyi jotain kasvia, niin myyjä kävi kaivamassa sen pihastaan. Pihat olivat muutenkin ihan törkeän hyvin hoidettuja. Ja omenapuut olivat leikattu taidokkaasti.


Taimien lisäksi, en paljon muuta ostanut. Käsintehdyn saippuan, purkin suolakurkkuja ja rasian mansikoita.Ja istukasvalkosipuleita.
Meillä oli aikaa viisi tuntia pyöriä markkinoilla. Se oli kyllä ihan riittävästi. Minun olisi tehnyt mieli enemmän istuskella ja nauttia tunnelmasta, mutta kaverini oli niin levoton, että hän halusi vaeltaa koko ajan. Ja ruoka puolta olisin myös halunnut tutkailla paremmin. Ja syödä kaikkea!
Mun täytyy kyllä saada joku elukka-vahdiksi ensi vuonna ja houkutella Beibe mun kanssa reissuun. Beibe haluaa istuskella, syödä ja juoda, mun kaa!

Olihan markkinoilla vielä muutakin myynnissä; eläimiä. Sekin on sellainen juttu, mikä eroaa näistä kotimaan kekkereistä. Kanoja olisi ollut kuuden euron hintaan. Ja olisi oikein rotukanoja olleet.
Kaneja ja ankanpoikasia oli jonkun paikallisen kotieläinpihan pisteellä. Eikä nekään paljoa maksaneet. Lähtiessä ajettiinkin kyseisen paikan ohi.

Ankanpoikia myynnissä

Kani auringossa tirisee...

Kaikki hauska loppuu aikanaan, oli aika lähteä paluumatkalle. Turista Tallinnaan oli 101 kilometriä. Ei paha. Se meni kivasti torkkuen. Satamasta kaverini halusi hakea koiralleen tuliaisiksi villisikanakkeja ja savujuustoa itselleen. Minä sorruin kanssa jälkimmäiseen. Ja minä ostin namia töihin, pukuhuoneelle vietäväksi.
No, mitäs tässä jeesustelemaan. Kyllä. Poikettiin myös Viinarannassa ja ostin sitä itseään, eli alkoholia. Lapselle, joka on jo täysi-ikäinen, toin Aviva Gold kuoharia, vävylle Pina coladaa, itelle portviiniä, isälle vodkaa ja Beibelle pullon Jack Danielsiä. Kopan tummaa olutta ja lonkeroa toisen. Enempää bussiin ei mahtunut.
Ja laivalta karkkia ja hajuvettä. Haluan joskus haista hyvällekin. Elin hetken kulutushysteriaa ja tuntui hyvältä. Taas jaksaa pitkän aikaa olla nihlisti ja elää askeettisesti.

Kyllä mä kättä ristiin löin, kun Helsinkiin laiva rantautui. Reissaaminen on kivaa, mutta ku kolme päivää, aikataulutetusti kirmaa, vieraassa maassa, sitä väsähtää. Meidän dösän vieressä oli bussi, joka olisi vienyt sinne, millanen olo mulla oli, moisen matkustamisen jälkeen.

Laitanpa vielä loppuun kuvia tulkuista. Ihan niistä kasveista ja muista. Tuskin teitä mun portviinini kiinnostaa....

Torilta ostettu saippua, tuoksuu ihan karkilta!

Pellava-aitan hankinnat

"Kotimaista" Kultakeramiikkaa

Ananskirsikka, huomatkaan tipuset taka-alalla!

Ruusukvintteni, melkein unohdin!

Kesäpikkusydän, talviot ja varjolilja

Kielot, ukonhatut ja ostinhan minä sinisen valkovuokonkin!

Punalehtinen pähkinäpensas ja unohdin melkein karhunlaukan!

Kattokaa ny, kuinka ihana!

Istukasvalkkareita. Istutettu on, saas nähä, ehtiikö näistä tulla mitään!

Victoria's secret, minulle ja tyttärelle!

Ja koska mä söin ja söin ja söin reissulla, jatkoa seuraa; kaikkien rakastamia ruokakuvia! Malttanette tuskin odottaa?!?  :D