Faster, harder, Scooter! Unelmakeikalla ja pieni paluu nuoruuden rave-bileisiin!

Pahoittelen postauksen kuvien laatua. Ne ovat taattua Samsung Galaxi Trend-laatua!


Minä kuuntelen todella paljon musiikkia. Se on minulle tärkeää ja olen aikas kaikki ruokainen sen suhteen. Yksi on ollut kuitenkin ylitse muiden ja se on tekno musiikki. Kun 80-luvun lopulla se rantautui nuoruuteni Tampereelle, olin myyty. Teknosta jalostunut trance olikin sitten jo menoa! Oli alkanut sellainen dance-musiikin aikakausi, jolla minä edelleen tamppaan!
Vuonna 1988 tai 1989, oli ensimmäiset tekno-bileet Tampereen Pakkahuoneella, joissa kävin. Ne olivat muistaakseni Dj Juissin luotsaamat. Siellä soitettava musa oli jotain todella erilaista 80-luvun syntikkapopin ja kalsarihevin jälkeen. Psykedeelistä ja hypnoottista!
Tekno-bileet muuttuivat nopeasti reiveksi, koko yö yli jatkuviin massatansseihin. Niitä paheksuttiin yleisesti, koska niihin liitettiin huumeiden käyttö ja laittomat bileet. Porukan uskottiin joraavan ekstaasin voimalla. Kyllä, sitäkin tapahtui! Olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat tanssineet kolme vuorokautta. Yhteen menoon! Kaman käyttöä en koskaan suoranaisesti nähnyt, muttei kukaan kaurapuurolla kolmea päivää jortsua. Kyllähän minäkin sen tajusin, vaikka nuori ja naivi olinkin!
Itselleni musiikki oli se huume. Muuta en tarvinnut! Silloisen kaveriporukan kanssa pyörittiin reiveissä muutama vuosi aikas aktiivisesti. Lähinnä Tampereella ja Helsingissä. Suurimmissa kemuissa taisi olla noin 5000 reivaajaa. Helsingin Kaapelitehtaalla reivattiin rakennustelineillä, joita oli useammassa kerroksessa. Telineet heiluivat ihan hulluna, kun ihmiset tanssivat tasanteilla. Ei taitas läpäistä nyky turvamääräyksiä. Mutta hauskaa oli!
Muutamissa laittomissa raveissa olen ollut. Niitä pidettiin tyhjissä varastoissa ja tehdashalleissa. Kutsut laittomiin reiveihin jaettiin flaijereilla, joita jaettiin kaupungilla. Olen ollut jopa sellaisissakin reiveissä, jotka järjestettiin metsässä.
Vaasassa järjestettiin joskus 90-luvun alussa tekno-kirkko. Todellakin istuttiin kirkossa, jossa dj:t soittivat ambient musaa. Jatkobileet olivat ostoskeskuksessa. Siellä sitten reivattiin liukuportaissa tunti tolkulla. Että kaikenlaista!
Ennätysaikani yhtämittaisessa tanssimisessa reiveissä minulla on viisi tuntia. Reisilihakseni rasittuivat niin pahasti, että olin joitakin päiviä sairaslomalla. Oli siinä silloisella työterveyslääkärillä ihmettelemistä!
Viimeisimmät kunnon reivit missä olen ollut, oli 95- ja 96- vuosina. Finlaysonin palatsilla ja Megazone-kaupunkisota mestassa, Tampereella järjestetyt. Niissä olin oikein vip-listalla, koska eräs silloinen kaverini heitti niissä dj-setit. Mutta olin jo silloin nuori äiti ja elämä vei perheen suuntaan. Reivit jäivät, mutta rakkaus tälläiseen musiikkin jäi.
Vuonna 1994 Saksasta tuli bändi, joka taas mullisti musiikkimaailmaani oikein urakalla. Heidän, vaalean pystytukan omaava keulahahmo, huuteli koukuttavia ja bailaamaan innostavia lausahduksi, trancemusiikin päälle. Musiikissaan he käyttivät vanhoista biiseistä samplattuja osuuksia, joita saattoi olla samassa biisissä useista eri kappaleista. Tämä bändi oli Scooter.
Nykyään Ysäriksi kutsuttu musiikki oli vahvassa nousussa ja Scooter solahti siihen genreen sujuvasti. Todelliset tekno- ja trancefanit pitivät tälläistä tyylilajia "kaupallisena paskana". Ilmeisesti minä en sitten ollut se tosi fani, koska minuun tämä upposi hyvin!
Ysikytluvun puolessa välissä, musiikkiohjelma Jyrki, esitti Scooterin Fire videon. Pieni tyttäremme tanssi television edessä, tasosta kiinni pitäen. Joka kerta kun H.P.Baxxter huusi fire, tyttö nosti käden ylös ja toisti huutoa. Silloin sanoin Beibelle, että sit kun toi likka on teini, mää lähden sen kans Scooterin keikalle. Beibe oli sitä mieltä, että noi on jo niin vanhoja äijiä, ettei ne enään silloin keikkaile. Voi, kuinka väärässä hän olikaan!
Lauantaina 28.11.2015 se päivä sitten koitti. Minun suuri unelmani nähdä Scooter livenä. Ja tyttären kanssa! Joka on tosin jo teini-iän ohittanut...
Lähdettiin katsomaan äidin lempparibändiä oikein kunnolla. Sain meille hankittua VIP-liput. Selvää oli myös, että jäisimme yöksi Helsinkiin. Ja bussilla mentäisiin. Halusin fiilistellä huolella!
Beibe heitti meidät Hervantaan, missä hyppäsimme OnniBussiin. Sillä hurautimme sujuvasti suoraan Hesaan ja Kamppiin. Majoituimme Hotelli Vaakunaan, jossa olemme yöpyneet joskus aikaisemminkin.
Kyllä me molemmat niin maalaisia ollaan, että ahdistus älyttömästä väen paljoudesta iski välittömästi. Olimme ajatelleet hörpätä kahvit Kampissa. Mutta se on niin täynnä väkeä, että haaveeksi jäi. Joten haimme "evästä" kaupasta ja kahvit mukaan Starbucksista. Nyt on sitten sellainenkin kahvi tullut juotua!

 Hotellihuoneen ikkunasta selvisi väenpaljouden syy; kauppakeskuksessa oli joulun avaus, joka huipentui ilotulitukseen.

Emäntä ihmettelee kaupungin sykettä!

Viisi minuuttia ja hotellihuone oli otettu haltuun!

Tyttären ja äidin iltatuoksut!

Hotellihuoneessa parin tunnin tiukka valmistautuminen ja menoksi. Taksi alle ja kohti Helsingin jäähallia! Hallin edessä törkeän pitkät jonot sisälle ja tolloilta meni hetki tajuta, ettei vippien tarvi jonottaa! Että sisälle vaan!

Ei tarvinnutkaan jonottaa!

Vip-lippuihin kuului katsomopaikkojen lisäksi pääsy permannolle, missä käytiinkin fiilistelemässä tunnelmaa ja joraamassa Oku Luukkaisen Ysärisettiä. Toinen tapahtumassa esiintynyt dj oli JS16. Molemmat dj:t soittivat setit myös vip-klubina toimineessa Petokubissa. Oku oli oikein kohtelias ja hyväkäytöksinen nuorimies. Tää kävi pyytämässä nimmarit meille ja sai oikein halin kera hyvän illan toivotukset! Uuu! <3

Okupoika Luukkainen

JS16

Keikkaan kuului lisäksi ruokailu klubilla, vip-passi, juliste ja cd-levyllinen ysärimusaa. Klubilla oli oma narrikka ja baaritiski.
Ruoka oli sellasta perussettiä. Hieman ehkä pettymys. Jälkkärikakku oli hyvää!

Pari tuntia pyörittiin pitkin poikin hallia fiilistellen tunnelmaa ja nauttien virvokkeita. Minä ostin itselleni bändipaidan.

Oltiin hieman pettyneitä siihen, ettei porukka ollut panostautunut pukeutumiseen. En nähnyt edes kellään nappiverkkareita. Saati trumpettihousuja ja napapaitoja. Vasta pois lähteissä, yhdellä tytöllä ulkona oli paksupohjakengät.

Kunnes vihdoin tuli aika mennä katsomoon valmistautumaan h-hetkeen. Jännitti!
Minä olen sellainen, että aina tulee itku! Hieman pelotti, että minkähänlaiseen tunnekuohuun emäntä joutuu, kun idolinsa lavalla näkee. Tytärtäkin taisi hieman jännittää, että saako äiti pidettyä itsensä kasassa. Piilarit oli silmissä ja tekoripsetkin laitettu, joten piti ainakin yrittää olla ihan hirveästi kyynelehtimästä!
Ja niin koitti vihdoin se hetki, kun Scooter astui lavalle! Tuntui aivan uskomattomalta, että nyt se sitten tapahtuu! Minä ja Scooter... lopultakin! "Are you ready for sound of Scooter?" Olinko? Apua!

Siellä se on. Scooter!

Minä tanssin, minä huusin, lauloin ja olin ihan hurmoksessa! Unelmien täyttymys! Bändi oli ihan just niin hyvä livenä, kuin olin odottanutkin. Meillä kävi vielä sellainen säkä, että rivi missä meidän paikat olivat, oli melkein tyhjä. Mahduimme tanssimaan ihan hulluna! Tytär pelkäsi ensin, että putoaa alas. Hetken katseltuaan äitinsä riehumista, pelko vaihtui nopeasti siihen, että syöksyykö mamma alas. Kerran minulla tuli pieni happikato, kun piti kirkua, laulaa, heiluttaa käsiä ilmassa ja tanssia yhtäaikaa. Alko vähän huippaan ja piti ottaa penkin selkänojasta kiinni. Unohdin tohkeissani hengittää! Näin voi käydä, kun on oikein innoissaan.
On se uskomatonta, kuinka H.P.Baxxter saa ihmiset vellomaan ihan miten haluaa. Ehkä se on yksi bändin suosion syy, että se ottaa yleisön täysillä mukaan keikkaansa. Fanit ovat yhtä bändin kanssa! Scooter sai 4000 henkeä täydelliseen hurmokseen.
Tytär oli toivonut kuulevansa Nessajah ja 4 a.m. biisit. Ja hän ne myös sai! Minä sain Hyper hyper ja Faster harder scooter biisit. Ja tietysti How much is the fish?! Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli The Age of Love. Biisi, jossa on sample Terminator-elokuvan tunnarista. Mutta hei, ei aina voi saada kaikkea! Ehkä sitten ensi kerralla?!?
Scooter esiintyi noin puol toista tuntia ja keikka meni kyllä tosi nopeasti ohi. Mutta en tiedä olisiko fysiikkani kestänytkään kauempaa. Polviin sattui ihan hulluna ja lonkkia kolotti. Ja eipä meillä päde sanonta: "Tyttärestä polvi paranee". Likalla on ihan yhtä sököt polvet, kuin äiteellään. Ekan biisin aikana kuullemma riipas ja sitten olikin tytöllä polvi tönkkönä. Mutta hyvin me silti vedettiin, vaikka koville ottikin!

Valojen syttyessä, kaikki glamour kyllä hävisi hetkessä!

Vip-passeilla olisi päässyt vielä jatkobileisiin. Mutta ei kyllä jaksettu lähteä ja tosin tytöllä ei olis ihan ikäkään riittänyt siihen yökerhoon. Jonotettiin hallin edessä taksi alle ja käytiin hotellin nurkkabaarissa vielä yksillä. Mäkkäristä hamppari ja nugetit mukaan huoneeseen.

Hetki vielä fiilisteltiin huoneessa ja sitten nukkumaan. Minä olin niin onnellinen!
Tosin yö oli aikas uneton. Selässä, pakarassa ja jaloissa oli niin kovat hermosäryt kreisibailaamisesta että! "Pieni" muistutus siitä, että en ole enään sittenkään niin nuori. Ainaskaan kropaltani!

Ihan puhki! <3

                                             Mutta kaikkeni annoin lempparibändilleni!



Loppuun laitan vielä linkin Iltalehden, "En ole todellakaan Scooter fani ja olin pakotettuna työni puolesta konsertissa"- toimittajan tekemään keikka-arvosteluun. Mutta pakko oli hänenkin myöntää, että meno oli kova. Vaikka hän lähestulkoot vertaakin faneja humalaisiin idiootteihin. Minua nauratti kovasti, kun tämän luin. IL Scooterin keikalla.

Ihana, pieni lehmätaulu!

Tänään työpäivä alkoi ihanasti! Sain heti aamusta lahjan. Työkaverini Ellu, toi minulle paketin pukuhuoneelle. Hänen siskonsa Heidi, oli sen minulle lähettänyt. Olin ihan hämilläni! En ensin tajunnut, mikä juttu tämä nyt oli!
Jo aikaa sitten, kävimme pukarilla keskustelua tauluista. Minä kun noita lehmä-juttuja olen keräillyt vuosia. Meidän seinille on kulkeutunut kaikenlaisia lehmän kuvia, tauluista valokuviin ja printteihin. Heidi, nainen, joka todellakin osaa piirtää, kertoi, että hän on joskus maalannut lehmätaulun. No, minähän siihen heitin, että maalaahan minullekkin joskus.
Muutama viikko sitten, työpaikan pikkujouluissa, Heidi sanoi minulle, että on alkanut taulua tekemään. Että voin sen sitten vaikka pistää navetan seinälle elukoiden iloksi!
Tänään sitten sain sen taulun. Minulle tuli ihan kyynel silmään, kun niin herkistyin moisesta muistamisesta. Ei ihminen montaa kertaa elämässään moista kunniaa saa, että häntä ajatellen on ihan taulu maalattu. Tuli ihan erityinen olo!
Saatekirjeessä toivotettiin ihanaa joulun odotusta. Ja muistutettiin siitä, että taulun voi sijoittaa sinne navettaan. Tai sellaiseen paikkaan, mistä se ei näy!
Voi, että! Ei mene taulu todellakaan navettaan, eikä mihinkään näkymättömiin. Kyllä se niin upea on! Se laitettiin niin, että se näkyy heti kun sisälle tullaan. Ja katseen korkeuteen, jotta sitä on helppo ihailla!

Pikku keiju tekemässä taikojaan lehmän turvalla. Ihana!

Ettei olisi lehmässä hieman Hehkun näköä? Vai kuvittelenko vain?

Ja valkeus tuli... kaataen puita ja vieden sähköt!

Perjantaina se alkoi. Lumisade. Töissä katselin ikkunasta, tuntien lapsen riemua, ulkona satavaa räntää, joka pikkuhiljaa muuttui oikein kunnon lumisateeksi. Kyllä tätä oli odotettukin, että ensilumi sataisi. Toisi tullessaan hieman valoa pimeyteen. Vielä jos vähän pakastais, maakin kovettuisi. Eikä joka paikka olisi kurakolla.

Ilta ehti jo pimenemään, kun pääsin kotiin. Beibe oli pistänyt vapaapäivänsä kunniaksi, hieman valoja saunalle ja palviljonkiin. Ja mikä parasta, saunan lämpiämään! Illan aikana lunta satoikin noin 10 senttiä hiljalleen.

 Ennen löylyihin menoa, hilluin kameran kanssa pitkin pihaa ja yritin ikuistaa fiilistä. Syrjässä asumisella on tämä hyvä puoli, että voi touhuta kaikkea "outoa" vähissä vaatteissa, niin ettei kukaan näe! =D

Beibe paistaa makkaraa ulkona hilluvalle vaimolleen!

Aamulla olin normaalia reippaampi. Ulos oli päästävä nopeasti! Uskomatonta, kuinka tälläinenkin asia kuin lumi, voi saada niin hyvälle tulelle. Ehkä se on sitten sitä pohjoisen kansan luontoa!

Unkarinsyreeni on kyllä kärsinyt pahoin!

Tosin intoa hieman lannisti, kun puimalan katolta oli rovahtanut lumet ovien eteen. No, onneksi tallin ovi oli auki, että sain elukat ulos. Mutta oven etuset piti lapioida, että Beibe sai traktorin ulos ja pihan aurattua. Mutta en antanut urakoinnin latistaa iloani.

Tallihommien ja aamupalan jälkeen oli pakko päästä takaisin ulos. Maurin ja kameran kanssa lähdin pyörimään pitkin tonttia. Piti mennä vähän metsäänkin kävelylle, mutta nopeasti kävi selväksi, että on ehkä terveellisempää pysyä sieltä pois. Märkä lumi oli tykkyyntynyt puihin. Varsinkin koivut olivat taipuneet, osa ihan maahan astikin. Joka puolelta kuului ryskettä, kun ne paukahtelivat poikki. Oksia putoili, varsinkin männyistä.

Isosta männystä on tullut oksaa alas.

Pikku surukuusi on kovilla!

Kuvailin meidän pellon ylle taipuneita koivuja. Jostain syystä en sitten lähtenytkään kävelemään suoraan niiden alta, vaan kiersin pellon toista laitaa. Ja hyvä niin, koska yksi koivu rätsähti poikki. Olisin saattanut jäädä sen alle. Kaunis voi olla vaarallista, totesin!

Tästä piti mennä!

Onneksi ei menty!

Kyllä metsän omistajille tulee tappioita!

Meillä ei puut vahinkoa tehneet. Puimalan päädyssä olevasta isosta männystä tuli oksia alas. Mökkinaapurin tielle rätsähti kaksi koivua poikki. Toisen naapurin ladon vierestä katkesi yksi puu. Muttei sekään rikkonut mitään. Pientä jännitysmomenttia aiheuttaa edelleen meidän takapihalla oleva mänty, joka on kallistunut pahasti. Sen juuristo on vaurioitunut pahasti pari vuotta sitten olleessa vesijohtokaivauksissa. Beibe sen kaatamista on suunnitellut, mutta kun se on hieman pahassa paikassa. Nyt se uhkaa sen verran meidän puuliiteriä, että kaataa se täytyy jossain vaiheessa. Ellei se ehdi itsekseen kaatua ensin! Toivottavasti ei!

Mänty huojui illalla niin uhkaavasti!

Ei se enään päivän valossa ollut ihan niin pelottava!

Tiellä on sähköjohdot ristissä!

Läheltä on mennyt, ettei lato ole vahingoittunut!

Lauantai-iltana käytiin mäntyä taivastelemassa ja mittailemassa mahtaako se osua taloon, jos se kaatuu. Näytti ainakin siltä, ettei se ylety taloon asti. Meidän makkari meinaan on just sillä seinällä, mihin mahdollisesti rysähtäisi. Beibe sanoi minulle, etten sitten huutaisi, jos se puu yöllä kaatuisi. Ettei, hän saisi sydänkohtausta tai vastaavaa pelästyessään minun huutoani. Empä! Varmaan kirkuisin pikkukieli kurkusta ulkona ja syöksyisin sängystä seinien läpi! Onneksi mänty ei ole kaatunut. Ainakaan vielä! Toivottavasti ei hallitsemattomasti kaadukkaan...
Sähköthän oli poikki jo pe-la välisenä yönä nelisen tuntia. Mutta ne olivat tulleet takaisin hieman ennen seitsemää. Uudestaan sähköt menivät klo 11.55 lauantai aamupäivänä. Takaisin ne saatiin sunnuntaina klo 13.23. Samalla palasivat puhelin- ja nettiyhteys.
Eihän meillä mitään hätää täällä ole. Puulämmitteinen talo, kunnan vesi toimi ja ruokaa sai tehtyä puuhellalla. Ainut mikä vähän huoletti oli meidän jätepumppaamo. Kun ei tiedetty, koska se oli viimeksi tyhjentänyt itsensä. Ei voinut ihan huoletta laskea vettä viemäriin ja vetää vessaa. Mutta ulkovessa on olemassa ja käytössä. Ja kaivostakin vettä saa ämpärillä, itelle ja elukoille!

Maisemat olivat kauniin uhkaavan näköisiä!

Sunnuntaina Beibe oli aamulla lähtenyt jänistämään Maurin kanssa. Aamun laittelin valmiiksi kynttilöitä ja kertakäyttöastioita, illan pimeyttä ajatellen. Vaikka olemmekin yleisesti ottaen varautuneet tälläisiin tilanteisiin, silti oli jäänyt otsalamput ja puhelimet lataamatta. Ja nyt tämän keissin jälkeen, on taas päivitettävä patterivarastot, kertisastiat, kynttilät ja lamppuöljy. Ja pidettävä huoli, ettei päästä bensaa loppumaan autosta, koska sitäkään ei sitten välttämättä saa.
Kun sain varustautumisen iltaa varten valmiiksi, lähtin kahvittelemaan kavereille. Matkalla heille, tienposkessa oli sähköyhtiön auto parkissa ja miehet rassaamasaa muuntajaa. Toivoa oli!
Kavereilla traktori pyöritti agregaattia. Ja kuin pirullakseen heillä paloivat jouluvalotkin ikkunoissa! Pari tuntia istuskelin kahvia juoden ja luonnon julmuutta ihmiskuntaa kohtaan taivastellen. Kun pääsin kotiin, olimme mekin palaneet takaisin sivilisaation pariin. Sähköt olivat palanneet, puhelin ja nettikin toimi! Kyllä sitä taas oli sellainen olo, että selviää mistä vaan, kun on hieman yli vuorokauden ollut sähköttä! =D
 Tästä luonnonilmiöstä me selvittiin vahingoitta. Pakastimetkin pysyivät jäässä. Ainut tappio tuli puolesta litrasta puolisulaa jätskiä, jonka jouduin kissan kanssa syömään. Jääkaapista lähti roskiin jotain pientä. Mutta hyvin selvittiin!

Päivän ja illan aikana valot kyllä räpsyttivät moneen otteeseen. Ihan kuin muistuttaen, ettei olla vielä kuivilla vesillä. Tytär soitteli, että he olivat olleet Ideaparkissa evakossa, kun heillä ei ollut sähköjä ollut koko päivänä. Ettei kaupunkialueellakaan aina ensimmäisenä ne sähköt takaisin palaudu näköjään!

Iltapäivällä Pirkanmaalla Elenian asiakkaita oli vielä ilman sähköä noin 40 000 taloutta. Kiitos kaikille niille ihmisille, jotka pakertavat tuolla jossain, saadakseen meidän tavallisten ihmisten elämän taas sujumaan!