Rakkautta ja maan antimia: toukokuuta 2022

maanantai 23. toukokuuta 2022

Ja niin löysin itseni ruokkimasta laamoja....

Aamut alkavat elukoiden ruokkimisella.

Tulin nopeasti moikkaamaan ja kertomaan kuulumisia. Elämä on ollut tosi työpainotteista ja kiireistä. Ei ole juuri koneen ääreen ehtinyt istumaan, muuta kuin töissä. Eikä juuri paljoa sielläkään!

Lilli, Daisy ja Into

Aloitin toukokuun alusta kokopäivätyöt Raudanmaan kylätalolla ja Lastenmaatila Pikkupihalla. Tein jo koko kevään keikkapäiviä kylätalon lounaskahvila Mäyrään.

Kahvilaan en tee nyt kuin jotain satunnaisia tuurauksia hätätapauksissa. Työnkuvaani kuuluu eläinten hoito, ryhmienohjaus, yleisilmeen siistinä pitäminen, kaikenlaisia korjaushommia ym. Erittäin monipuolista työtä.

Tullaan nykyään toimeen!

Työaikani määrittyy sen mukaan, mitä on ohjelmassa. Nyt minua työllistää luokkaretkiryhmät, joita Raudanmaalla vierailee päivittäin. Juuri muuta en päivän aikana ehdikkään. Aamulla ruokin työparini kanssa eläimet ja sitten pitääkin jo valmistautua ryhmien tuloon.

Ankat majailevat vielä kanojen kanssa. Mutta
kun lintuinfluenssa rajoitukset loppuvat, ne
siirtyvät omaan tarhaansa.

Kun koululaisryhmät lähtevät, minä pääsen syömään. Sitten paikkojen siistiminen ryhmien jäljiltä ja onkin jo työpäivä lopussa.

Pyry!

Keäkuun ensimmäisen viikon jälkeen työnkuvani taas muuttuu. Alan ohjaamaan maksullisia palveluita, mitä asiakkaat saavat ostaa Pikkupihalle. On ponien kauneussalonkia ja poniagilityä, sekä eläinten aamu- ja iltaruokinnoille pääsee maksusta mukaan.

Suunnittelen myös ilmaisia toimintatuokioita, joita vedä arkipäivisin kaksi tunnin settiä. Olen ajatellut vetäväni kierrätysaskarteluja, pihaleikkejä ym. Saas nyt nähdä, mitä keksin!

Seudulla on myös monen moista teemapäivää ja -viikkoa, joihin otetaan osaa ja kehitetään ohjelmaa. Avoimet kylät, lasten kulttuuriviikot ja olipa siellä hevosteemainenkin viikko.

Muut kerho-ohjaukset ovatkin sitten loppuneet. Kokkiklubi kehitysvammaisille aikuisille päättyi ja tykkäsin kovasti sen ohjaamisesta. Syksyllä saisin jatkaa, jos haluaisin. En vaan oikein tiedä, onko se kannattavaa. Matkaa tulee minulta Tampereelle niin paljon. Ja en kyllä yhtään edes tiedä, mitä syksyllä teen!

Kasvihuonekerhon vetäjällä pitää olla mukana
jos jonkin moista!

Ohjaamani kasvihuonekerhokin loppui viime viikolla. Pidin siitäkin kovasti. Tosin kylmä kevät toi omat haasteensa ja emme oikein päässeet puuhastelemaan kasvihuoneessa. Olenkin miettinyt, että jos tämän tapaista kerhoa vielä joskus järjestetään, se pitää aloittaa myöhemmin. Ja olla sellaisessa paikassa, että on mahdollista käyttää sisätiloja.

Nyt kerho kokoontui Hiedanrannassa , Tampereen Lielahdessa. Välillä sattui niin kylmiä ilmoja kerhokerroille, että satoi lunta. Ja istuttamaankin pääsimme taimia kasvihuoneeseen vasta toiseksi viimeisellä kerralla.

En tiedä jatkanko syksyllä näitä luontokerho-ohjauksiakaan. En ainakaan Tampereella. Jos saisi kerhon johonkin lähemmäksi, niin ehkä sitten. Vaikka kerhojen ohjaaminen on kivaa, en halua harrastaa töitä.

Kesätyöni Raudanmaalla kestää elokuun loppuun. Voi olla, että se jatkuu tarpeen mukaan osa-aikaisena. En tiedä sitäkään vielä. En tiedä yleensäkkään, mitä teen syksyllä. Lomaa ajattelin pitää ainakin vähän aikaa. Se on varma!

Raudanmaan eläinpihan eläimistä oikeastaan kaikki muuta lajit ovat minulle tuttuja, paitsi laamat, alpakat ja vuohet. Näitä eläimiä en ole koskaan hoitanut.

Siellä kytätään jo ruokaa!

Varsinkin laamat ja alpakka vähän jännittikin, koska en osaa yhtään lukea niiden ruumiinkieltä. Ne vaan tuijottaa! Onneksi ne ovat jo siirretyt ulkotarhaan, että meillä kaikilla on tilaa väistää toisiamme.

Juttelin niiden kanssa yhtenä aamuna ja sovittiin, ettei meidän tarvitse ystäviä olla. Mutta toimeen pitää tämä kesä tulla. Ja koska ne eivät vastaankaan väittäneet, uskon että tämä sopimus oli niille sopiva.

Kottikärryt ovat melkein kasvaneet käsiin kiinni!

Muiden eläinten kanssa tulenkin hyvin juttuun. Ja nyt ihan selvennykseksi, ei minulla ja noilla laapakoilla (yhteisnimitys laamoille ja alpakalle) ole mitään yhteenottoja ollut. En vaan jotenkin pidä niistä ja ne ovat käytökseltään mielestäni outoja.

Pupulan marsuille on alkanut syntymään poikasia. Osa pupuista on siirtynyt ulkotarhaan ja pupulan siivous on helpottanut. Pikkupiha on avoinna jo yleisölle ja Pupula kuuluu nyt sisäänpääsymaksuun. On mukavaa, että eläimet ovat ulkotarhoissa. Niiden hoitaminen on siellä helpompaa.

Kahvilan aukioloajat ovat pidentyneet ja sillä samalla myös eläinpihankin. Kesän edetessä kävijämäärät kahvilassa ja eläinpihalla lisääntyvät. Ja se tietää enemmän töitä!

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka päivät ovat todella kiireisiä ja työteliäitä, on minulla kiva kesätyö. Enpä olisi ikinä uskonut, jos joku olisi minulle sanonut, että tulen joskus työkseni ruokkimaan laamoja!

Yhden päiväkotiryhmän lapsista laamat
näyttivät dinosauruksilta pitkine kauloineen.

maanantai 2. toukokuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 5; hämmästelyä, kummastelua ja idolit omavaraistelussa

Yksi kaktuksista yllätti kukkimalla!

"Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu".... ja tulihan se! Itse en niin kovasti kevättä ole odottanut, pidän talvesta. Mutta kyllähän se täytyy myöntää, että sydämessä läikähtää nähdä taas muuttolinnut ja maasta ponnistavat kasvit. On kuin tapaisi vanhoja, hyviä ystäviä pitkästä aikaa!

Huhtikuun puolen välin tunnelmia!

Toukokuun ensimmäinen maanantai ja taas kerran on aika Suuntana omavaraisuus-postaussarjan yhteispostauksen aika.

Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina joukko omavaraisuudesta ja kestävämmästä elämäntyylistä kirjoittavia bloggaajia julkaisevat kukin tahollaan postauksen, jonka aihe on sovittu aiemmin. Joukossa on "vanhoja konkareita", juuri aloittaneita, maalle muuttajia, pienimuotoisesti viljeleviä ja ihan vain aiheista kiinnostuneita.

Monta hyvää bloggaajaa on vuosien varrella jäänyt näistä yhteispostauksista pois, mutta yhtä paljon on tullut uusia kirjoittajia lisää. Suuntana omavaraisuus on ainut tälläinen omavaraisuuteen liittyyvä yhteispostaussarja. Siksi se on kattava tietopaketti, jossa omavaraistelevat bloggarit jakavat kokemuksiaan eläintenhoidosta, säilöntävinkkejä, kasvatusvinkkejä ym. Myös puhutaan rehellisesti epäonnistumisistaan.

Nämä omavaraisuuteen liittyvät yhteipostaussarjat on kehittänyt Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . Me muut saamme kiittää heitä ja heidän isoa työpanostaan yhteispostaussarjan eteen.

Omakasvattama lammas, itse savustettuna,
itse kasvatettujen ja hapatettujen kurkkujen
ja itse leivotun leivän kera.

Rakkautta ja maan antimia-blogi on ollut mukana alusta asti. Vanhoja postauksia pääset lukemaan tunnisteiden takaa; omavaraisuus, suuntanaomavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö. Tämän vuoden postauksiin pääset alla olevista linkeistä.

Muiden bloggaajien toukokuun teksteihin löydät linkit tuttuun tapaan oman postaukseni lopusta!

Laitettiin murujen kanssa perunoita
kasvamaan.

Kuukauden aiheina ovat: "Miten ystävät, tutut, sukulaiset, naapurit ym. suhtautuvat omavaraisteluusi?" ja "Jokin itseä inspiroinut ihminen, puutarha, paikka, hetki tms., joka on tehnyt itseen vaikutuksen ja ehkäpä antanut vaikkapa suuntaa siihen, että on innostunut omavaraistelusta". Ja tietysti kertoillaan kuulumisia, sekä suunnitelmien etenemisestä.

Meille tuli 28-vuotta yhteistä elämää
täyteen!

Ensin vähän kuulumisia. Minulla alkoi juuri toukokuun alusta kesätyöni Raudanmaan kylätalolla. Teen siellä monenmoisia hommia, eläintenhoidosta ryhmien ohjaamiseen.

Kokkikerho loppui jo ohjaamisen osalta. Vielä yksi ohjaajien tapaaminen ja se on siinä sitten. Lasten kasvihuonekerho jatkuu minun osaltani muutaman kerran. Minua kyseltiin vielä sparraamaan muutamaksi kerraksi nuortentoimintaa, mutta en ole vielä luvannut. Tampereelle tulee niin paljon matkaa ja polttoainekustannukset ovat korkeat. Lisäksi kokopäivätyö vie ihan tarpeeksi mehuja vanhasta muijasta!

Mauri täytti 13-vuotta.

Tehtiin pientä remppaakin yläkerran telkkarihuoneeseen. Pitkään suunniteltu hyllykkö levysoittimelle tuli vihdoin valmiiksi. Kuukausien suunnittelu ja homma oli tehty muutamassa päivässä, johon kuuluin tarvikkeiden ostoreissu.

Tällä samaisella reissulla poikkesimme Tampereella Virittäydy vapaalle-messuilla. Oli kyllä yhdet surkeimmat messut ikinä! Jos olisimme joutuneet maksamaan täyden hinnan lipuista, olisi tullut pettynyt jahuijattu olo! Kyllä Tampere kaipaisi kunnon puutarhamessuja ilman mitään oheista hilpanpilppaa. Ja sellaisia, mitkä olisivat myöhemmin, jotta olisi tarjolla jotain muutakin kuin orvokkeja ja patiohortensioita.

Kierrätysraudasta tehty kimalainen.

Kasvatusten suhteen ollaan hyvässä vauhdissa! Tomaatit ovat hujoppeja, mutta paprikat ja chilit ovat hyviä ja vankkoja taimia. Ilmeisesti onnistuin latvomaan ne hyvään aikaan.

Purjontaimet ovat surkeita, enkä ainakaan tuolta Tampereen messuilta purjontaimia löytänyt. Jos työt suovat, lähdetään toukokuun lopulla käymään jollain messuilla vielä. Kaksi hyvää vaihtoehtoa messukohteiksi on Lakeus kukkii Lapualla ja Minifarmi , paikassa Uusikaupunki. Jälkimmäisissä olemme joskus käyneet ja oli hyvät messut. Tehtiin paljon hankintoja silloin sieltä. Lakeus kukkii -tapahtuma on minulle uusi tuttavuus, mutta sain vinkin niistä yhdeltä instakamulta, joka on niitä järjestämässä. Molemmat tapahtumat ovat harmittavasti samana viikonloppuna 21.5:ttä, joten vain toisilla ehditään vierailemaan. Päädymme todennäköisesti jälkimmäisiin.

Meille muutti Pupsi-kani!

Kasvihuoneessa retiisit ja pinaatit ovat kovassa kasvussa. Satoa saa ihan juuri korjattavaksi asti. Kokeilumielessä kylvin myös mangoldia. Sekin on taimella, mutta pikkuisen on kovat pakkasyöt napanneet lehtiin. Meillä on ollut ihan -8 astettakin öisin pakkasta.

Sipulin istukkaita laittelin myös isoon huoneeseen. Nekin ovat hyvässä kasvussa. Näin sipulista saa jo korjata varhaissipulia, kun se on ostettuna kallista.

Olen kylvänyt myös ennätysmäärät kukkien siemeniä. Ei mitään hajua, mihin ne laitan. Jotenkin viime kesän työskentelystä kauppapuutarhalla jäi rakkaus kukkasiin ja haluan niitä paljon elämää kaunistamaan, sekä pölyttäjille ravinnoksi.

Kylvämättä on vielä pavut ynnä muut. Mutta pikku hiljaa edetään ja aina kaikki on kuitenkin ehtinyt maahan, vaikka välillä on kylvöt hieman myöhästyneetkin. Onneksi tämä hidas kevät muistuttaa meitä hätähousuja siitä, että ei ole mikään kiire vielä.

Kasvihuoneessa tarkenee!

Me ollaan harrastettu tätä omavaraistelua Beiben kanssa jo kauan. Meillähän tuli vappuna yhteistä taivalta 28-vuotta täyteen ja täällä Leppämäessäkin ollaan touhuttu jo yli 20-vuotta.

Molemmat ollaan kotoisin sellaisista oloista, että kotosalla ja mummuloissa on kasvatettu vähän kaikkea. On ollut marjapuskat ja kasvimaat, sekä luonnon antimia on kerätty ja käytetty.

Nykyään meidän touhuihin ei enään oikein kiinnitetä edes huomiota. Kaikki ovat varmaan jo tottuneet näihin räpellyksiin! Varsinkin tuttavat ja ystävät ovat tottuneet meidän touhuihin ja ovat ehkä hyväksyneet meidät tälläisinä, kuin olemme.

Mutta alkuun kyllä koimme paljon ihmettelyä, naureskelua, vähättelyä, huvittuneisuutta ja jopa ihan sellaista vihamielistäkin suhtautumista. Varsinkin eläinten hyödyntämisestä ruuaksi.

Muistan, kun esimerkiksi oma isäni oli puhut "kylillä", että likka on ihan seonnut noitten elukoittensa kanssa ja houkutellut miehensäkkin mukaan. No joo...

Välillä piti ihan miettiä, että mitä kenellekkin vieraalle tarjoaa, ettei vaan kukaan ala kauhistelemaan. Kun ei millään sellaista olisi jaksanut. Ärsytti hakea kaupasta tarpeita, kun niitä olisi ollut omastakin takaa.

Nykyään olen lopettanut tälläisen ajattelun. Jos ei omakasvattama kelpaa, olkoot vieraat syömättä!

Lampaankalloja

Aikanaan esimerkiksi töissä kertoilin innostuneena touhuistani. Jossain vaiheessa lopetin, kun en halunnut kuunneella niitä "miten sinä pystyt?"- tyyppisiä kommentteja. Osaa porukoista on aina kiinnostanutkin meidän touhut ja on meillä ollut porukkaa teurasopissakin. Joku on joskus tuonut kallon puhdistettavaksi ja halunnut olla mukana sitä tekemässä.

Vaikka ehkä vähenevissä määrin enään touhuistamme huutelen, muuta kuin täällä somessa, silti tuntuu, että nykyään olemme saaneet enemmän arvostusta elämäntyylistämme, kuin koskaan aiemmin. Kieltämättä se on tuntunut ihan hyvältäkin, vaikka itsellemme tätä teemme. Olen ajatellutkin, että jokohan aika olisi kypsä sille, että näitä asioita voisi sanoa ääneen ihan julkisestikin. Vaikkapa luennoimalla tms.? Minulla on ollut aina halu jakaa oppimaani eteenpäin. Sen takia varmaan noita harrastekerhojakin halusin lähteä vetämään.

Tehtiin kasvihuonekerhossa
muksujen kanssa perhosbaarit.

Tästä pääsemmekin hienosti sitä kuuluisaa "aasin siltaa" pitkin toiseen kuukauden aiheeseen. Eli mikä/kuka on tehnyt vaikutuksen tai inspiroinut omavaraistelussa tai puutarhanhoidossa ym.

Juteltiin tästä Beiben kanssa ja molemmilla löi aikas tyhjää. Lopulta Beibe sanoi, että kai ne sitten on ollut alunperin omat vanhemmat. No, minä kanssa nostin omat isovanhempani ja äitini listalla ylimmäksi.

Meidän kummankaan kotoa ei varsinaisesti suoraa oppia olla saatu. Lapset on koettu vielä -70- ja 80-luvuilla sellaisiksi, että kun on tehty hommia, niin muksut ovat vaan olleet tiellä. Silti on pitänyt tehdä kotitöitä. Joten, opit on saatu lähinnä seuraamalla vanhempien esimerkkiä.

Minä olen varsinkin elänyt sellaisen lapsuuden, että oli oikeastaan oletus, että tyttölapsien on osattava tehdä ruokaa ja leipoa. Onneksi on ollut aina kiinnostusta näihin hommiin, niin se on ollut meikäläiselle helppoa.

Muistan, kun tein mummulassa ensimmäistä kertaa pullaa ihan yksin. Olen ollut varmaan +/- kymmenen vuotias. Mummun keittokirjasta ohjeen katsoin ja siitä vaan tekemään. Kun aikuiset tulivat sisälle, sanoivat vaan, että ai sinä oletkin leiponut täällä.

Beibe on samoin oppinut paljon asioita katsomalla, miten äitinsä ja isänsä tekevät. Ja hänellä on kyllä luontaisia kykyjä ihan itselläänkin!

Olemmekin ajatelleet aina, että tätä tälläistä meidän lapsuutemme puhumattomuutta ja tekemisten opettamuutta ei saa jatkaa, vaan tietoa ja oppia on vietävä eteenpäin, jos joku sellaista haluaa. Onneksi nyt ainakin noi lapsenlapset ovat kovin kiinnostuneita tekemään hommia mummulassa.

Meille kuoriutui pääsiäiseksi tipuja!

Minähän kävin oikein sellaisen omavaraisuus koulutuksen vuonna 2010. Siellä puhuttiin Toivo Rautavaarasta , Ulla Lehtosesta ja John Seymorista . Minä en ollut edes ikinä kuullutkaan moisista henkilöistä! Nykyään kyllä tiedän kaikki ja heidän saavutuksensa, sekä kirjallisuutensa omavaraisuuden parissa. Mutta ei meillä kotona tai mummuloissa ollut heidän kirjojaan, tai heistä mitään puhuttu. Keitto- ja puutarhakirjoja kyllä oli äitini kotona ja niitä lapsena luin paljon.

Beiben lapsuuden kodissakaan ei moisista tyypeistä ollut puhuttu. Ja heillä ei kyllä tainnut kauheasti olla puutarhanhoitoa ym. käsittelevää kirjallisuuttakaan.

Minun suuri idolini oli omavaraistelun ja itse kasvatetun, sekä tehdyn ruuan suhteen oli ehdottomasti Mummo Ankka! En kehdannut sitä kyllä siellä kurssilla kertoa, mutta nykyään kyllä.

Mummo Ankalla oli aina tiptop kasvimaat, hän hoisi kotieläimiään rakastettavasti, hän säilöi satoa ja hänen ruokavarastonsa olivat aina virheettömässä kunnossa ja täynnä ruokaa. Lapsena aina ajattelin, että minusta tulee Mummo Ankka ja haluan elää samalla tavalla. Ei kyllä kaukaa hae nykyisyys!

Maalattiin ja asennettiin muksujen kanssa
linnunpönttöjä.

Yksi minuun suuren vaikutuksen omavaraisen elämäntavan suhteen tehneistä on ollut Beiben äiti eli minun anoppini. Beiben kotonahan oltiin eletty varsin omavaraista pientilan elämää, muutaman lehmän, kasvimaiden ja metsänantimien varassa. Anopilla oli taito tehdä erinomaista ruokaa vähistä aineksista suurelle joukolle syöjiä.

Hänen suhtautumisensa oli epäilevä alkuun minun kiinnostuksesta maalaiselämää kohtaan. Olinhan minä ihan umpikaupunkilainen, Tampereen keskustan kasvattama. Leipurikin vielä olin koulutukseltani ja muistan, kun hän ei meinannut kehdata lähettää Beiben mukana minulle tekemäänsä kakkua. Mnähän olen aina arvostanut sitä, että olen saanut syödä muiden valmistamaa ruokaa, vaikka sitä itse tykään ja osaan tehdä.

Vuosien varrella meistä tuli kuitenkin hyvät ystävät anopin kanssa ja kävimme monet mielenkiintoiset keskustelut lehmistä, ruuanlaitosta ja vihannesten kasvattamisesta.

Usein seisoimme tuijottamassa hänen sipulirivistöänsä. Hänellä oli uskomaton taito saada valtavat sadot porkkanasta ja sipuleista. Yhdessäolomme alkuvuodet elimme anoppilan sipuleilla, perunoilla ja porkkanoilla, kun itsellä ei ollut vielä kasvimaita.

Beiben kanssa juteltiin tästä aiheesta, niin me molemmat todettiin, että ei oikein osaa itse ajatella elävänsä jotenkin erityisellä tavalla. Tämä on ollut aina tätä, niin lapsuuden kodeissa, kuin yhteisissäkin. Emme ajattele harrastavamme omavaraisempaa elämää, vaan me vaan elämme. Beibekin sanoi, ettei koskaan kotonaan ajatellut, että he olivat omavarainen perhe. He vaan olivat.

Kaalit kylvin kasvihuoneeseen viileään.

Jossain vaiheessa alkoi televisiossa tulemaan ohjelmia omavaraisempaa elämätyyliä harjoittavista ihmisistä. Kyllähän Tanskalainen maajussi on todella monelle nuoremmalle omavaraistelijalle suuri idoli. Ja niin hän on kyllä meillekkin!

Muistan joskus vuonna nakki, kun Yleltä tuli ensimmäinen tuotantokausi ja se on ollut meno siitä asti. Frankistä on tullut näiden vuosien aikana melkein kuin hyvä ystävä, jonka saapumista aina vuosi vuodelta suurenevaan televisioruutuun odottaa. Hyvä sarja, vaikka nykykausissa on mielestämme aivan liikaa niitä rakennusprojekteja ja ruuan tuottaminen on jäänyt vähemmälle.

Tanska on aina tuntunut olevan omavaraistelun edelläkävijä. Siellähän vaikuttaa myös kaikkien "kotiäitien äiti" Camilla Plum . Siinä on kanssa sellainen rouva, jolta hommat sujuvat, niin keittiössä , kuin puutarhassakin. Yle on aikanaan näyttänyt hänen säilöntä, puutarha ja ruokaohjelmiaan, joita voisi kyllä näyttää uudelleenkin.

Hän on leipuri ja ravintoloitsija ja hän julkaissut tietokirjoja ja hänellä maatila Tanskassa, jossa myös tilapuodit ym.

Joskus tuli myös Yleltä sellainen tanskalainen tv-sarja, kuin Puutarhassa tuoksuu ruoka . Tämä oli mielenkiintoinen siitä syystä, että puutarhassa kasvatettavista kasviksista kokkailtiin aina samassa jaksossa ruokaa. Muutenkin siinä tehtiin kaikenlaisia kivoja ja hauskoja kokeiluja kasvatusten suhteen.

Ruotsissakin osataan! Puutarhakauden ,jota Yle näyttää, tietääkin aika moni. Se on tullut myös vuosia ja monella eri nimellä, kuten Puutarhaperjantai ja -keskiviikko.

Nämä uudet jaksot ovat meidän mieleen hieman hilpanpilppaa ja sellaista puutarhan koristelua. Olihan tosin viime kaudella omavaraisuuskasvatuskokeiluja kasvisten suhteen.

Olemme kuitenkin jääneet kaipaamaan niitä alkuaikojen jaksoja, missä sarjaa tehtiin Gustav ja Marie Mandelmanien huikean upealla tilalla. Mandelmanneilla on ollut omakin tv-sarja, mutta suomalaiset kanavat eivät ole sitä näyttäneet. Heidän tilansa on matkailunähtävyys ja siellä voi vierailla. Tästä voit käydä tutustumassa heidän nettisivuihin.

Tein tälläisiä pupukranssejakin
myyntiin ja lahjaksi.

Täällä itä-Pirkanmaalla ei oikein ole sellaisia näyttelypuutarhoja, missä olisi kasvimaita. Ainakaan minä en sellaisista ole tietoinen. Lepaalla Hämeenlinnassa olemme käyneet elokuisilla puutahamessuilla monesti ja siellä on upeat, mummoankkamaiset kasvimaat. Muutenkin messuilta tekee ihan hyviä ostoksia!

Puista me tykätään ja yksi jo yleisöltä suljettu paikka, mikä aikanaan teki vaikutuksen oli Anjan puisto . Omistajan kuoltua, puisto on nyt suljettuna. Tosi harmi, koska siellä pääsi näkemään kotimaisten metsäpuiden erikoismuotoja suurina.

Hörtsänän arbretum on täällä meillä päin yksi suosikkikohteistamme. Se on hieman syrjässä, mutta se takaa, ettei siellä ole väentungosta. Pitäisikin käydä katsomassa sipulikukkien kukintaa nyt keväällä.

Timin mänty teki minuun suuren vaikutuksen, kun kävimme Osarassa opiskellessamme sen luona vierailemassa. Linkistä pääset lukemaan blogikirjoitukseni tästä vierailusta.

Ebba Masalinin koulutaulut Visavuoressa.

Visavuori

Tälläinen talvipuutarha olisi kotonakin
kiva!

Minä rakastan kaupungin kasvattina kaupunkien puistoja ja me molemmat rakastamme puita. Siksi me varmaan haluamme pitää omaa tonttiamme puistomaisena joiltain osin ja istutamme paljon erilaisia puita tänne. Hienoja puistoja löytyy Tampereen lisäksi Kotkasta ja Hämeenlinnan Aulangolta. Mikkelissäkin kuulemma on, mutta niissä emme ole koskaan vierailleet.

Ensimmäiset orvokit hankittu!

Kesä on vasta tulossa! Minun työkiireistä huolimatta, pitäisi yrittää vierailla jossain omaa pitäjää kauempana. Uskon, että toisten tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvilta bloggaajilta saamme hyviä vinkkejä!

Ihanaa toukokuuta kaikille!