Täytekakku koiralle!

 

Mauri alkaa olemaan jo vanha koira. Se täytti jo 13-vuotta! Sillä alkaa olemaan iän tuomia vaivoja. Silmät ovat kaihista harmaat, kuulokin on huonontunut siitä valikoivasta kuulosta valikoimattomaan. Myös kaikelaisia patteja alkaa olemaan ympäri kehoa. Nestettä kertyy vatsaan ja kortisonilääkitys on joka päiväistä. Jalka ei enään nouse niin reippaasti ja hieman kompuroidaankin. Välillä huomaa, että sillä on kipuja.

Talvi oli koiran mielestä inhoittavin ikinä. Se ei ole koskaan talven kylmyydestä pitänyt, mutta lumileikit ovat olleet ennen mieluisia. Nyt nekään ei innostanut pakkaskautena. Remmilenkille piti suorastaan pakottaa ja jossain vaiheessa metsäänkään ei enään kiinnostanut lähteä. Onneksi nyt kevään tullen on taas ulkona olo maittanut ja hajut saaneet pappanakin innostumaan kiertelemään tonttia.

Joka vuosi olen jollain tapaa muistanut koiran syntymäpäivää. Joinain vuosina olen tehnyt maksalaatikko-nakkikakkuja, mutta yleensä koira on saanut jonkin lahjan. Puruluu hirven- tai hevosen nahasta on ollut mieleinen lahja. Maurihan on herkistynyt naudan ja sian proteiinille ja niitä se ei joka päivä ja suurissa määrissä kestä. Varpaiden välit menevät rikki, silmänympäryksistä lähtee karva, korvat alkavat vaikkuuntumaan ja iho hilseilee, sekä kutiaa. Mauri syökin erikoisruokaa ja meidän omavaraistelusta syntynyttä lampaan, kanin, sekä kanojen teurasjätettä, sekä kananmunia. 

Kakun kokosin vuokaan ihan samaan tapaan
kuin ihmistenkin kakut!

Koska väistämättä yhteinen aika alkaa käymään vähiin, halusin tänä vuonna panostaa koiran synttäreihin tekemällä sille oikein kakun. Mauri itsehän ei varmaankaan tästä tajunnut yhtään mitään. Se olisi halulla syönyt ihan vaikka sitä maksalaatikkoa suoraan rasiasta. Koiralle herkun muoto on yhdentekevää, mutta itselleenhän ihminen tälläisiä juttuja tekee. Kuten minäkin nyt. Minä halusin tehdä koiralle kakun ja koirahan sen kyllä söi hyvällä ruokahalulla.

Tässä näkee vähän kakun mittasuhteita.

Valmiina kakku painoi noin 400 g.

Mitään sokeripommia en eläimelle halunnut tarjota. Halusin kuitenkin tehdä kakusta hieman sellaisen makean kakun näköisen ja suklaamoussekakkua imitoivan. Minulla on tallessa joskus vuosia sitten Ikeasta ostettu lasten leikkeihin alunperin tarkoitettu, pieni rengasvuoka. Olen tässä vuuassa ihan kyllä joskus leiponut yhden munan täytekakkupohjankin. Se siis soveltuu ihan oikeaankin leivontaan.

Kokosin kakun vuokaan kerroksittain. Pohjana käytin itse leipomaani vehnäsämpylää, jonka leikkasin kolmeen osaan. Vuorasin vuuan tuorekelmulla ja laitoin sämpylänsiivun pohjalle. Kostutin sämpylää kanaliemellä. 

Täytteen tein keitetystä kananmunasta ja laktoosittomasta kreikkalaisesta jogurtista. Joukkoon silppusin tuoretta persiljaa. Sehän tunnetusti raikastaa hengitystä!

Sämpyläsiivun päälle täytettä, toinen siivu sämpylää, kostutus, loput täytteet väliin ja viimeinen siivu sämpylää kostutettuna, kelmu tiiviisti kakun päälle ja jääkaappiin yön yli tekeytymään.

Seuraavana päivänä tein "suklaamoussen" kakun päälle. Siihen laitoin noin 70 g maksapateeta ja pari ruokalusikallista samaa jogurttia, kuin täytteeseen. Sekoitin ainekset hyvin keskenään ja levitin ne lastalla kakun päälle.

Koristeena käytin valmiita koiran kanakeksejä, sekä kanapullia, kuivattuja kanan sydämiä ja itse kuivaamiani ahvenen nahkoja. Kakku pienelle jalalliselle tarjoiluvadille ja tulipa siitä kaunis!

Tätä oli hauska suunnitella ja tehdä. Eikä se ollut edes vaikeata! Kakkua varten ei tarvinnut edes käydä kaupassa, vaan kaikki tarpeet löytyivät kotoa. Jos nyt koiralla riittää vielä elinvuosia, pitää ottaa kakunteosta tapa. Onhan tämä nyt ihmisen silmään kivempi, kuin se pelkkä maksalaatikko!

Valokuvien oton jälkeen oli tarkoitus antaa puolet kakusta Maurille ja säästää loput seuraavalle päivällä. Koska vieraita ei oltu kutsuttu, niin ei koko kakkua kerralla viitsisi syödä. 

Mutta sitten saimmekin yllätysvieraan kesken kuvausten ja sehän meni ihan mässäilyksi koko touhu, eikä kakkua jäänytkään rääpittäväksi.

"Onkos sieltä joku tulossa jaolle?"

"Hyvän näköinen kakku on, ei käy kiistäminen!"

"Lakritsahan se sieltä saapui ja siitäkin kakku
näytti herkulliselta."

"Joko saa aloittaa? Laku lipoo jo!"

Kakkua syötiin sulassa sovussa, eikä riitoja
tullut.

Kai se on tehtävä Lakritsallekkin oma kakku. Se 
täyttää 16-vuotta toukokuun lopulla.

Varmaan voisi maittaa jokin kalatäytteellä oleva
kakku. Vaikka tämäkin oli kissasta maittavaa!

Sinne meni koko kakku!

Kyllä oli molemmilla mahat pullollaan täytekakusta! Illalla tarjoiltiinkin molemmille sitten hieman kevyempi ateria. 😄

Mennyt talvi tarjosi huikeat puitteet jäällä liikkumiseen ja upeita pilkkielämyksiä!

Pajulanjärvi

Talvi talvelta me liikutaan enenevissä määrin jäällä. Pilkillä käydään aika paljon, mutta tehdään kyllä retkiä ilman kalastusvälineitäkin. 

Saaressa evästelemässä.

Kuluneen talven joulukuiset paukkupakkaset tekivät järvien jäistä todella paksut. Tosin jossain vaiheessa talvea tuli suojainen jakso, jolloin jäihin tuli sellainen kohvakerros väliin. Mutta silti jään paksuus oli reilusti yli puoli metriä.

Längelmävedellä Maljastelsalmen kaislikossa
suhistelemassa.

Meillä on muutama vakkarijärvi, missä liikuskellaan. Pajulanjärvi on ihan lemppari. Sinne on mukava mennä, koska siellä on Beiben suvun perikunnan osaomistus eräästä saaresta ja siellä on nuotiopaikka. Käymmekin saaressa myös kesällä kokkailemassa kalastusreissulla. Mutta kyllä talvella nuotioruuan tekemisessä on vaan sitä jotakin!

Längelmävesi eli Länksy

Tuulensuojassa Lapunkarilla evästelemässä. 

Eväät onkin ne meidän pilkkireissujen ja talviretkien perusta. Minähän en pilkille ilman ruokaa lähtisikään! Minusta on aina tosi kiva suunnitella, mitä syödään reissullamme.

Pikku-lahna

Keskellä talvea pilkillä käynti on oikeastaan vähän turhaakin. Kalaa tulee huonosti ja ne satunnaiset saaliskalat ovat yleensä tosi pieniä. Syönti on huonoa keskellä talvea.

Verkoilla saisikin paremmin saalista ja meillä onkin joskus ollut verkot jään alla.

Kylmä!

Puhuttiinkin juuri, että voisi oikeastaan lopettaa pilkillä käymisen joulu-tammikuussa, koska kalaa ei yleensä tule. Ja on niin pirun kylmä! Keskittyä joihinkin muihin juttuihin. Tai olla vaan ja levätä.

Välillä jäällä saattaa sumu yllättää!

Tänä talvena oltiin retkillämme kyllä monen moisilla erilaisilla säätiloilla. Oli kovia pakkasia, hernerokkasumua ja myrskytuulta. Mutta myös ihania aurinkonpaisteisia ja tyyniä ilmoja!

Tässä ollaan menossa Beiben pään vieressä 
siintävälle Muurahaissaareen kaakaolle.

Olemme lähes joka talvi tehneet kaakaonjuontiretken Längelmävedellä olevalle ihan pienelle Muurahaissaarelle. Sinne on pari kilometriä rannasta ja auton saa kätevästi levähdyspaikalle Maljastensalmen sillan pieleen. 

Olen joskus aiemmin tehnyt postauksen eräästä retkestämme, jolloin vesi oli ollut kesällä tosi matalalla ja levättyneet kivet olivat talvella ihan kuin karvan peitossa. Postaukseen pääset tästä .

Kuumaa kaakaota sumussa!

Tämän kertaisella reissullamme jäälle nousi sakea sumu. Sumuista oli jo mennessämme, mutta kun lähdimme suksimaan takaisin rantaa kohden, näkyvyys oli tyyliä "nenänvarsi". Hyvä opetus taas tämäkin, että jopa suoraa reittiä on vaikea mennä, jos ei todellakaan näe, mihin on menossa. Onneksi olimme liikkeellä liukulumikengillä ja niiden muodostamaa latua oli helppo seurata.

Pajulanjärvi

Tämä on elämää!

Tänä talvena tuli liikuttua jäällä tosi paljon liukulumikengillä. Ensin en oikein päässyt niillä liikkumisen makuun. Pelloilla höttölumessa ne eivät toimineet hyvin, vaan niillä oli hankala kulkea. Samoin vähälumisessa metsässä ne tuntuivat tavallisia lumikenkiä kömpelöimmiltä. Mutta järvien jäillä liikkumiseen ne osoittautuivat oiviksi peleiksi!

Beibe käyttää kaikukuotainta
kalojen paikantamiseen.

Liukulumikenkäily on hieman kevyempääkin kuin tavallisilla lumikengillä vaeltaminen. Jalkoja ei tarvitse nostella, joten lonkkiin ja selkään ei satu, eikä ne rasitu niin paljon.  Hiihtämisen ja jalkojen raahaamisen välimuotoa!🤣

Syötävä on vähän joka välissä!

Välineet kulkevat ahkiossa. Eväät 
yleensä repussa.

Vaikka pääosin kuljettiinkin tämä talvi jäällä liukulumikengillä, talveen mahtui myös kävelykelejä, paljasta jäätä, jolloin piti olla hyvät liukuesteet kengissä ja ottipa Beibe eräälle reissulle potkukelkankin mukaan.

Tavarat kulkevat mukana ahkiossa ja repuissa. Ahkiossa on yleensä meidän kalastuskamat; pilkit ja vieheet, kaikuluotain, kaira, jakkarat ym. Ollaan sillä kyllä raahattu polttopuita ja viety heinäpaaleja riistaruokinnalle jäniksiä varten. Eväät pakkaan yleensä reppuun. Voidaan sitten hajaantua reissulla.

Joskus tehdään retkiruokaa kaasulla lämpiävällä
retkikeittimellä. 

Ruoka maistuu hyvältä ulkona ja lämmittää
mukavasti.

Tässä Löytänejärven anteja!

Yritetään tehdä kuutamoretki myös edes yksi kerta talvessa. Pajulanjärven saareen on ihana kulkea jäällä täydenkuun valaisemana. Jäällä on maaginen tunnelma ja saaressa on ihanaa tehdä ruokaa hämärässä. Täysikuu valottaa tosi paljon!

 

Siellä se möllöttää; täysikuu!

Olen vuosia sitten kirjoittanut postauksen eräästä meidän täyden kuun retkestä saareen. Voit käydä lukemassa sen tästä .

Vähän lisätunnelmaa kynttilöillä!

Cafe Metsä

Lättyjä nuotiolla täydenkuun valossa!

Minähän olen vähän sellainen pilkkijä, että kökötän samalla reijällä ja käytän samaa viehettä. Tänä talvena jää on ollut niin paksua ja tosiaan paikka paikoin se kohvakerros teräsjääkerrosten välissä, että hädin tuskin jaksan kairata edes sen yhden reijän.

Onkin jo muodostunut hieman vitsiksikin tämä minun amatöörimäinen tyylini. En jaksa pingottaa pilkkimisen suhteen, vaan minulle on tärkeintä nauttia rauhallisesta jäällä olosta ja luonnon kauneudesta. Silti vaan tuppaa olemaan, että minä olen saanut kuluneen talven isoimmat kalasaaliit. Beibe nauraakin, että se on varmaan se letkeän huolimaton nypyttely. Eikä tietysti saa vähätellä vieheenä käyttämääni pystypilkkiä. Puustjärven vieheen valmistamaa 4 cm Hopeasiipeä . Siihen olen luottanut koko "pilkkiurani"!

Taas kahvitellaan!

Italianpataa ja nuotiobanaaneja.

Nokipannukaffeet!

Klassinen kuva pilkkijästä!

Ehkä talven rajuin pilkkikeli osui maaliskuun myrskyisimmälle päivälle. Aamulla kun lähdettiin Kuhmajärven jäälle, tuuli oli kova, muttei mitenkään myrskyinen. Jäällä tuuli yltyikin sitten tosi puuskaiseksi. Välillä piti oikein miettiä, että vetääkö Beibe ahkiota, vai toistepäin.

Kalansaanti oli nihkeää. Muutamia syömäkokoisia ahvenia saatiin. Jäällä ei muita liikkujia näkynyt, ei pilkillä tai muuten vaan ulkoilemassa olevia. Jännä juttu! 😂

Itse tehtyä lihapiirakkaa kuumassa lihaliemessä.

Koska tuuli oli niin järjettömän kovaa, ei ruuan teko olisi onnistunut retkikeittimellä. Tällä reissulla meillä olikin lämmintä evästä mukana ruokatermareissa. Nakkeja kuumassa lihaliemessä ja lihapiirakkaa. Lihalientä kaadettiin piirakan päälle, joka sitten lämmitti sen. Kyllä muuten maistui hyvältä "ääriolosuhteissa"!

Oltiin evästelemässä erään saaren rantatörmän takana
tuulensuojassa.

Vesi valuu silmistä ja näkä nenästä. Ei ehkä
paras ilma jäällä liikkumiseen!

Retkemme yleensä kohdistuvat näille tutuille niin sanotuille lähijärvillemme; Pajulanjärvi, Kuhmajärvi ja Lägelmävesi. Tänä talvena laajensimme "aluettamme" ja kävimme muutamia kertoja Löytäneellä, joka on Längelmäen puolella. Se houkutteli, koska huhujen mukaan siellä saattaisi saada pilkkimällä siian!

Isoja ahvenia ainakin sai!

Se osoittautuikin kalaisaksi järveksi. Sinne on hankala mennä ja se varmaan on syy, miksi se ei ole pilkkijöiden suosiossa. Tosin, ei millään näistä "meidän" järvistä ole. Muutama hassu kanssapilkkijä on nähty tänä talvena.

Kikherne-bataatticurrya riisillä!

Olemme tottuneet pilkkimään syvänteiden reunoilta ja aikas matalasta vedestä. Löytäneellä taas kalat lymyilivät tosi syvällä. Siinä onkin nostamista, kun kala nappaa lähes 20 metrissä!

Tulihan se siika!

Ai että me tykätään olla yhdessä näillä reissuilla!

Eräällä pilkkireissullamme saimme yli 8 kiloa kalaa. Se on aikas paljon! Vaikka yksi ahven painoi kolme grammaa yli kilon. Se oli Beiben ennätysahven. Ei edes heittelemällä kesällä ole näin iso napannut. 

Se on siinä. 1003 g ahven!

Normioloissa olisimme vapauttanut näin ison kutuahvenen. Mutta koska tämä yksilö tuli niin syvältä, sillä oli vaurioita, kuten uimarakko tullut ulos suusta, niin lopetimme sen ja otimme juhla-ateriaksi.

Minä sain 2 siikaa. Isompi 600g ja pienempää
en punninnut.

Kalaa ei tarvitse perata koskaan yksin!

Kuivasin ahvenen nahkoja koiralle herkuiksi!

Voissa paistettuja ahvenfileitä, keitettyä perunaa,
kananmunakastiketta ja porkkanaraastetta.

Löytänejärvi antoi muutamalla reissulla niin paljon ahventa, että nyt on pakkasessa filettä rospuuttokauden ajaksi. 

Menetin sinne myös rakkaan pilkkikumppanini. Hopeasiipeni jäi todennäköisesti hauen kitaan. Olimme juuri aikeissa vaihtaa paikkaa järvellä ja kelasin veihettä ylös. Sanoin Beibelle, että mitä ihmettä, täällä taitaakin olla kala. Siima tuli ihan kevyesti ylös, mutta sitten välillä lähti viemään ja ravisti kovasti. Haukimaista toimintaa! Muutama metri ennen reikää, siima katkesi. Kalan menetys ei harmittanut, mutta pystypilkkini menettäminen otti päähän ihan lapsellisen paljon.

Löytäneellä on paljon kuoretta petokalojen
ruuaksi.

4 cm:n mittaista Hopeasiipeä on kaupoista vaikea löytää. Ja juurin tuota suosimaani hopean väristä. Mikään muu pilkki ei tunnu samalta, vaikka olen muillakin välillä kokeillut. 

Pääsiäisviikonloppu oli täällä itä-Pirkanmaalla oikeastaan viimeinen hetki käydä pilkillä. Minun kauteni loppui tuohon Hopeasiiven menetykseen. Mutta Beibe kävi vävyn ja kaverinsa kanssa vielä pitkäperjantaina kauden päätösreissulla. 

Nyt jäät ovat jo siinä kunnossa, ettei niille ole asiaa. Mutta ajatelkaas! Vuoden 2021 talven jäät olivat tosi paksut myös, mutta 20.4.2021 olimme jo Pajulanjärvellä veneellä. Näin ne vuodet eivät ole veljeksiä!

Kohta ne jäät kuitenkin lähtevät ja sitten alkaakin virvelöinnit! 

Sain kuin sainkin eräästä kaupasta heidän 
viimeiset nelisenttiset Hopeasiivet!