Kukonaskelin

Minulla on paljon kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita päässäni. Yleensä se, että ne eivät sieltä ulos pääse, johtuu siitä, että minulta puuttuu se kuuluisa "piuha" pään ja käden välistä. En osaa luoda ideoitani materiaaliksi.

Toinen syy "tuottamattomuuteeni" on se, että ne materiaalit mitä haluaisin käyttää on vaikeasti saatavia tai niiden käyttövalmiuteen saaminen kestää kauan.

Joskus kuitenkin onnistunkin saamaan jotain aikaiseksi. Minulla on ollut ainakin kaksi vuotta kuva päässäni kallotrofeesta, missä on linnunjalat sarvien paikalla.

Viime syksynä meillä sitten vihdoin oli sen kokoisia patakukkoja, joilta sain talteen otettua jalat. Kinttuja ensin kuivasin ihan ulkona, kunnes laitoin ne loppukuivumaan suolaan erään ystäväni ohjeiden mukaan.

Koska minä en metsästä ja Beibekään ei metsästä hirvieläimiä, sopivan kallon saaminen metsästäjiltä vei oman aikansa.

Toki pää piti käsitellä ensin, jotta siitä kallo tulisi. Eli nylkeä, keittää puhdistaa ja valkaista. Valkaisun tein vasta juuri ennen trofeen kokoamista, muut vaiheet oli tehty jo syksyllä.

Höyhenet, mitä käytin kalloon, olivat Beiben viime syksynä ampumasta heinäsorsasta. Lihat tietysti syötiin, mutta kynin höyhenet mahdollista jatkokäyttöä varten. Muutama sitten tosiaan päätyi tähän.

Trofeelauta on meidän puretun navetan latolautoja. Materiaalin "arvokkuuden" ja vähäisyyden takia, Beibe sahasi laudan minulle. Olen tosi huono kaikkien koneiden kanssa ja näin varmistin taustalaudan onnistumisen.

Kannuksen pienestä koosta näkee, että kukko on ollut
tosi nuori. Kannus on oikeastaan vasta alkanut
kasvamaan.

Kukonjalat on kiinnitetty kalloon ruuvilla. Kallosta sahattiin sarvet ensin irti, porattiin reiät tynkiin, ruuvattiin ruuvi, josta sitten katkaistiin kanta. Kukonjalkoihin porattiin myös reiät ja ne sitten ruuvattiin ruuviin. Väliin sivelin kaksikomponentti liimaan varmistamaan liitosta. Sarventyngän ja jalan liitoskohtaan liimasin sorsanhöyheniä peittämään saumaa.
Kallo on kiinnitetty taustalautaan pätkällä kuorittua sähköjohtoa.

Minusta trofeesta tuli hieno ja erilainen! Siitä tuli juuri sellainen, miltä se päässäni näytti. Ystäväni sanoi, että se on hieman pelottavakin. Ehkä sen tarkoitus on ollakkin, en tiedä! Minä olen sellainen  80 -luvun kauhuelokuvien kasvatti ja voisin kuvitella, että jossain metsän keskellä olevassa yliluonnollisia tapahtumia täynnä olevassa mökissä olisi seinällä tuollainen kallotrofee.

Kalloissa on paljon hienoja ja kiehtovia yksityiskohtia!

Ehkä kuitenkin tarkoituksena on enemmänkin luonnonmateriaalien käyttö mahdollisimman tarkkaan, kuin toisten ihmisten pelottelu.
Tietysti myös tuoda kallotrofeet esiin hieman erilaisina ja päivittää nykyaikaan. Ne kun mielletään aina samanlaisiksi pölyttyneiksi, kellastuneelle mäntylaudalle laitetuiksi hirvenkalloiksi.
Me olemme halunneet antaa arvoa myös niille kalloille, missä ei ole komeita sarvia tai naaras hirvieläinten kalloille. Niitä kun metsästäjät eivät yleensä itse halua.

Pari ideaa olisi päässä. Saas nähdä kuinka kauan menee, ennen kuin ne sieltä ulos saan!