Orkidean rääkkääjä!

Sain ensimmäiset kaksi perhosorkideaani, keneltäkäs muulta kuin, Beibeltä. Niiden elämänkaari jäi tosi lyhyeksi. Koska mielestäni muoviruukut, joihin ne oli istutettu, oli rumat, hankin niille uudet ja hienommat. Ei olisi kannattanut... orkideat eivät uusista ruukuistaan tykänneet ja päättivät menehtyä!
Naistenpäivänä taannoin, sain Beibeltä taas uuden perhoskämmekän. Se olikin hieman erikoinen, kirjavine lehtineen. Se reppana sinnitteli hengissä sitkeästi, vaikka en sitä osannut hoitaa.

Mutta sitten käytiin puutarhamessuilla Pirkkahallissa ja siellä on joku setä, joka piti luentoa perhoskämmeköiden hoidosta. En enään muista hänen nimeään, aikaa on kulunut ainakin 10 vuotta, jos ei enemmän.
No, tämä setä kielsi hoitamasta liikaa perhoskämmeköitä. Hänen neuvonsa oli saunalauantai!?! Ei hän käskenyt orkideoita saunaan viemään! Mutta hänen neuvonsa oli, että kun itse menee lauantaina saunaan, niin upottaa kämmekät siksi aikaa ruukkuineen, huoneen lämpöiseen veteen. Siis kerran viikossa, ehkä talvella harvemmin. Kukinta-aikaan voisi kasteluveteen laittaa orkidearavinnetta. Sadevesi olisi parasta. Suihkutella voisi, mutta täytyisi varoa, ettei vettä jää lehtiruusukkeen sisään. Se saattaisi mädännyttää kasvin. Kasvualustaa ei tarvi vaihtaa vasta sitten, kun se on maatunut ihan puruksi.
Näitä neuvoja noudattaen, minä olen perhoskämmeköitäni hoitanut. Tai, en ehkä ihan... pikkuisen olen lipsunut! Ei ne sitten ihan törkeän hienosti kukoistakkaan, mutta hengissä sinnittelevät.

Minulla on yhdeksän perhosorkideaa. Seitsemän tavallista, se yksi kirjavalehtinen ja yksi kääpiöversio. Näiden lisäksi on yksi lumikuningatar. Voi sitä raukkaa! Se vasta kärsiikin! Mutta ensimmäisen vuoden jälkeen se oikein kukkikin! Ja mikä ihme, olen siitä oikein kuvankin ottanut, vaikka en pahemmin digikuvailua silloin harrastanutkaan! Toinen ihme on se, että löysin tämän erittäin epätarkan kuvan koneeltani! Tadaa!

Tälläinenkin ihme on meidän pirtillä tapahtunut. Kukkiva lumikuningatar!

Ostin sen aikanaan Helsingissä järjestetystä, Orkideayhdistyksen myyntinäyttelystä. Sen minulle myynyt nainen oli aivan tohkeissaan, kun kuuli, että asumme vanhassa, puulämmitteisessä talossa. Hän jo sielunsa silmin näki, kuinka lumikuningatar menestyisi ja siitä kasvaisi niin iso, että voisin jopa sitä jakaa. Hän oli niin väärässä!
Mutta hengissä se on niukin naukin vieläkin. Sain tyttäreltäni sellaisen sisustuslinnuhäkin, jo monta vuotta sitten, nimipäivälahjaksi. Sitä varten, että voisin viedä lumikuningattaren kesäksi ulos. En ole vielä kertaakaan vienyt. Tänään lupasin sille, siis kukalle, että jos se on vielä kesällä hengissä, se pääsee ulos. Nyt on lupaus julkinen, muistuttakaa minua tästä! Ja häkissä siksi, ettei oravat sitä syö. Lumikuningatar on orkidean myyneen naisen mukaan niiden herkkua!

Pikkukämmekkä ja lumikuningatar kylpee

Pahanenteisesti kallon alla!

Vaikka olin silloin orkideanäyttelyyn mennessäni pyhästi luvannut, etten yhtään perhoskämmekkää osta enään lisää. Minulla oli silloin niitä muistaakseni viisitoista!
 Kaksi kääpiöperhoskämmekkää ostin kuitenkin. En voinut vastustaa, kun olivat niin söpöjä!  Sain vähän tyttäreltä noottia, kun bussiin tulin kassini kanssa. Olivat vävyn kanssa samalle reissulle lähteneet shoppailemaan kaupungille.
Puikkokämmekätkin silloin minulle kuiskuttelivat, että "Osta, osta meidät!" , mutta pysyin kovana. Onneksi! Olisi ollut silkkaa rahan hukkaa. Kuolleet olisivat kuitenkin! Eivät kuulemma, ole läheskään niin helppohoitoisia kuin perhoskämmekät. Siis, tarvitsevat välttämättä hoitoa!
Toinen näistä kääpiöistä heitti henkensä aikas nopealla aikataululla. Mutta toinen on vieläkin hengissä ja voi "hyvin"! On kukkinutkin monta kertaa! Se kortteeraa meidän yläkerran rappusten, pikku ikkunalla ja tuntuu viihtyvän ihan ok. Kun vain muistas kastella!

Makkarissa meillä on yksi perhoskämmekkä. Ikkuna on pohjoiseen, muttei tunnu haittaavan. Hajavalon kasvejahan nämä ovat.

Loput seitsemän ovat yläkerrassa. Nyt joulun aikaan ovat olleet kirstun päältä evakossa alko-oven lipaston päällä. Myönnetään, on turhan pimeää niille. Kaksi onnekasta ovat vähän lähempänä ikkunaa, tietokoneen ja subbarin päällä, nurkassa. Toinen niistä onkin oikein oma kasvatti. Olen ilmeisesti joskus hyvinkin hoitanut kasvejani.

Omaa tuotantoa!

Yksi kämmekkä teki kukkavanaan, kukkimisen jälkeen, keikin. Eli uusi orkidean taimi alkoi kasvamaan kukkavarresta. Vaikka tälläkin pienokaisella on ikää jo vuosia, se on onnettoman pieni ruippana. Kituu siis. Se on myös kukkinut joskus, mutta nyt ei ole toivoa!
Tänään, kun ulkona on ollut koko päivän lähes -30 astetta pakkasta, olen tuskaillut siitä, mitä tekisin. Ulkona ei ole tarjennut tehdä kuin pakolliset elukkahommat ja hakea polttopuita. Jotenkin levottomana harhaileva katse osui noihin meillä asustaviin orkideakohtaloihin. Tunsin piston sydämmessäni, kun yritin muistella, koska olen niihin viimeksi koskenut. Päätin, että tänään on hyvä päivä upottaa ne lämpimään veteen. Tämän ajan, kun olen istunut koneella naputtamassa tätä postausta, perhoskämmekkäraukat ovat saaneet imeä kosteutta kasvualustoihinsa.
Huonosta kohtelustaan huolimatta, huomasin, että kaksi niistä on alkanut tekemään kukkavanaa. Vau!

Alku oikealla!

Kukkavananalku vasemmalla alhaalla

Perhoskämmekäthän ei sovi ollenkaan ihmisen elämäntapaan, joka haluaisi elää omavaraisemmin ja hieman ekologisemmin. Nehän on tuotettu maissa, joissa kaikki muukin halpatuotanto tehdään. Ne on jalostettu himoitusta mustasta orkideasta. Tarinaan kuuluu sademetsien ja luonnonvaraisten orkideoiden tuhoamista ym. kauheutta. Asiasta on Elina Grundström kirjoittanut kirjan "Musta orkidea", jota en itsekään ole vielä lukenut. Jotenkin minusta on vain tuntunut siltä, että kun ei edes kukkasia saisi ikkunoilleen laittaa. Aina joka asiasta saa tuntea huonoa omaatuntoa. Jopa marketista ostetusta perhoskämmekästä!

Mutta aion kirjan joskus lukea. Jospa se viimeistään se saisi minut hoitamaan omia perhosorkideoitani paremmin!