Pieni mies, suuri huoli ja arkisen, tavallisen elämän rutiinien ihanuus!

Reilu kuukausi takaperin meidän elämään syntyi pieni, ihana mies. En voi itsekkään käsittää, miten toista voi heti niin paljon rakastaa!

Tyttären synnytys sujui hyvin ja normaalisti, ilman mitään suurempaa dramatiikkaa. Jos nyt sitä ei oteta lukuun, että poika yritti ja tulikin maailmaan korva edellä!

Me mummut ehdimme käymään sairaalassa poikaa katsomassa heti pari päivää syntymästä. Papalla oli iltavuoroviikko ja vaari oli flunssainen.

Kaikki sujui pienen kanssa hyvin. Imetys onnistui ja tyttärellä tuli maitoa reilusti. Toisena yönä poika itki tosi paljon. Tuore äiti ei saanut poikaa rauhoittumaan ja hoitajakin teki töitä lapsen eteen. Mutta itku johtui siitä, että kakka ei meinannut lähteä tulemaan. Kun se asia saatiin hoidettua, poikakin rauhoittui. Maito maittoi ja kasvu lähti hyvin käyntiin.

Mutta sitten löytyi pienestä sydämestä jotain vikaa. Sivuääni ei hävinnyt ja sydän ultrattiin. Löytyi reikä kammioiden välistä ja aortan kaaren ahtauma. Ylä- ja alaraajojen välisissä virtauksissa ja paineissa oli eroja.
Poika joutui lastenosastolle ja äiti kotiutettiin. Ilo lapsen syntymästä muuttui sydäntä pakahduttavaksi huoleksi pojasta sekä tuoreista vanhemmista.

Olin töissä, kun sain viestin pojan tilanteesta tyttäreltäni. Loppupäivä meni ihan hyvin töissä, kun oli vaan tehtävä työt ja piti palvella asiakkaat keittiöllä.
Mutta kotiin päästyäni, tulin suorastaan ihan sairaaksi huolesta. Minulla meni vatsa ihan sekaisin ja minua oksetti. Itkusta ei meinannut tulla loppua. Rintaa ahdisti ja olo oli tosi paska! Ihan sellainen kuumeinen. Todella uskomatonta, miten keho reakoi noin rajusti huoleen!

Tiesin, että tytär soittaisi minulle silloin illalla. Ajattelin, että minun on pakko koota itseni ja olla hänelle tukena ja turvana tässä tilanteessa. Beibe oli töissä ja hänelle oli viestitelty tilanteesta.

Mutta kun se hetki koitti, että kaksi äitiä, joilla on suuri huoli omista lapsistaan yrittää puhua puhelimessa, niin yhtä itkuahan se oli.
Tuoreet vanhemmat olivat varautuneet pääsemään perheenä kotiin ja joutuivatkin jättämään lapsensa sairaalaan. Tytär oli saanut vauvan sijasta rinnalleen lypsykoneen ja vävy oli ihan hajalla henkisesti.

Nuoret vanhemmat kuitenkin piristyivät, kun saivat todeta lastenosaston huippuluokkaa olevan hoidon. Hoitajathan siellä ovat ihan pelkkää sydäntä. Ja se, että he itse saivat nukuttua hyvin omassa sängyssään, auttoi heitä jaksamaan. Tytär ja vävy asuvat ihan vartin ajomatkan päässä Tays:sta ja olivat molemmat aamusta iltaan sairaalassa pojan kanssa. Ja tänne lastenosastolle sai vanhemmat mennä ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa lapsensa luo.

Kaikkien mieltä piristi, että pojan sydämen tila ei kuitenkaan ollutkaan todella vakava, vaan vaatii tarkkailua. Samaten ylä- ja alaraajojen väliset erot paineissa olivat tosi pieniä. Viikonlopun hän kuitenkin joutui olemaan osastolla.

Sinä viikonloppuna saimme kuitenkin kaikkia piristävän uutisen; isovanhemmat saivat mennä poikaa halutessaan katsomaan ihan koska vain. Vävyn porukat kävivät heti lauantai-iltana ja me sitten sunnuntaina iltapäivästä. Joten pappa ja vaarikin saivat vihdoin nähdä tämän pienen ihmeen.

Oli ihana nähdä, että myös pienen pojan vanhemmat olivat iloisin ja luottavaisin mielin. Ja olihan se ihanaa nähdä pientäkin taas! Tällä mummulla olikin jo kova ikävä, kun olin jo "vauvanmakuun" päässyt!

Seuraavana maanantaina pojan sydän ultrattiin uudelleen ja todettiin, että tilanne on ennallaan, muttei pahentunut. Poika pääsi kotiin ja tuore perhe pääsi harjoittelemaan kotielämää yhdessä. Ihan mahtavaa ja suuri helpotus meille kaikille!

Nyt tilanne pojan sydämen kanssa on se, että pääsiäisen jälkeen oli kontrolli ja raajojen väliset paineet olivat hyvät ja sydämessä ei muutoksia pahempaan päin. Puolen vuoden kuluttua on seuraava kontrollikäynti.
Sitähän nyt ei vielä  tiedä, että operoidaanko pojan sydäntä jossain elämänvaiheessa. Oletettavasti ei. Mutta se on sitten sen ajan murhe se!

Kaiken tämän huolen keskellä on taas korostunut nämä arkiset asiat ja rutiinit. Työ, kotihommat ja eläintenhoito. Ystävät ja työkaverit. Hyvä, rakastava parisuhde ja läheiset. Loistavat välit omaan lapseen ja hänen puolisoon. Näiden asioiden tärkeys elämässä ja niiden eheyttävä vaikutus.

 Olen saanut myös ihan hirvittävän paljon tukea ihanilta työkavereiltani. Kun olin aamuisin pukuhuoneella itkuinen ja lähes sekaisin huolesta, sain haleja, tukea ja myötäelämistä suruuni. Sain keittiöllä itkukohtauksia asiakkaiden aikana, mutta he eivät ole sen antaneet häiritä. Pyysin vain anteeksi ja sanoin, ettei tarvitse välittää, olen vain niin huolestunut lapsestani ja lapsenlapsestani. Kaikki tuntuivat ymmärtävän.
Pystyin työni jotenkin hoitamaan, vaikka välillä olinkin ihan huolesta sekaisin. Mutta olen iloinen, että jaksoin olla töissä ja siitä, että minulla on niin paljon ihania työkavereita. Kiitos teille ihan hirmuisesti ja anteeksi, että olen itkettänyt teitäkin! 💝

Ihan merkittävää tukea sain myös ystävältäni Päpältä, joka kirjoittikin ihanan postauksen meidän ystävyydestä ja tyttärestäni. Voit käydä lukemassa sen täältä .

Tuon huolestuttavan uutisen saamisen jälkeen soitinkin silloin illalla Päpälle. Häneltä sain juuri sitä tukea, jota sillä hetkellä tarvitsin. Kiitos ystäväni! 💖

Samoin isäni kanssa käytiin muutama hyvä keskustelu, vaikka meidän välit eivät aina ole olleetkaan niin hyvät. Mutta meitä yhdistää rakkaus tyttäreeni! 😉

Mutta totesin taas asian, jonka olen aikaisemminkin huomannut. Arkirutiinit, ne ovat ihmisen pelastus, kun on vaikeaa.
Meillä se tarkoittaa työssä käymisen lisäksi, talon lämmitystä, elukoiden hoitamista ja kotitöitä ruuanlaittoineen, siivoamisineen ja sen sellaista.

Kun kyyneleet silmistä valuen lappaa paskaa tallissa, huomaa sen elämän jatkumisen. Lehmä se vaan heinää märehtii, eikä juurikaan välitä vaikka sen karsinan siivooja räkää nenästään siinä vieressä valuttelee.

Kanat nokkii ruokaansa hoitajansa murheista välittämättä. Kaneille, marsuille ja lampaille porkkanat maittaa ihan samanlailla, kuin hoitajan ollessa iloisella mielellä.
Kissa on ruokittava ja koirien kanssa on seurusteltava, niitä on leikitettävä ja käytävä lenkillä. Vaikka olisi mikä!

Tietysti elämässä tulee sellaisiakin murheita, että jaksaminen vaan yksinkertaisesti loppuu. Toivottavasti sellaista ei tule kohdalle ainakaan tässä elämänvaiheessa, koska silloin ei henkinen tuki ainoastaan riitä.

Nyt, kun tyttären ja vävyn perhe-elämä on jatkunut "normaalina", olemme iloisia tyttären kertoessa heidän arjestaan. Elämä pyörii vauvan tarpeiden ympärillä.

Vauva syö hyvin ja paljon. Myös nukkuu ja kakkaa paljon! Näiden toimintojen välillä vanhemmat hoitavat omat ja toistensa tarpeet. Ja tietysti seurustelevat vaavin kanssa!

Tämä koliikkituttipullo antaa korvausilmaa pohjastaan!

Tämä on kauko-ohjattava koliikkikeinu. Nykyajan vauvavarustelua!

Heidän Pasi kissahan pääsi heti tutustumaan vauvaan. Ei ollut ihan kympillä ihastunut! Pojan parahtaessa itkuun, kissa otti jalat alleen ja katosi johonkin turvaan kiljuvalta hirviöltä.

Kun koira on poissa, kissa valtaa sen pedin!

Benjahan oli meillä pari viikkoa, kun vauva syntyi. Toin sairaalasta puklurätin, jotta saisin haistatella sitä koiralle. Kovin se oli siitä kiinnostunut, mutta Benjahan nyt on kiinnostunut kaikesta. Niin hyvässä, kuin pahassakin!

Mauri taas ei suostunut edes haistamaan rättiä, vaan käänsi päänsä aina pois kun sitä sille tarjosin. Kai se ajatteli, että meinaatko tuollaisen tänne vielä raahata. Ihan kuin tuosta Benjasta ei olisi jo harmia tarpeeksi! 😄
On Mauri vauvoja nähnyt ja se kyllä on suhtautunut niihin tosi hyvin ja alistuvastikkin.  Ja onhan Mauri jo poikaa nähnytkin, eikä mitään ongelmia ole ollut suhtautumisessa vauvaan. 

Kun vietiin Benja silloin takaisin kotiin, se ei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut vauvasta. Se vain tuntui olevan onnessaan omasta pedistään ja leluistaan!

Seuraavana päivän se oli ollut niin kuin ei mitään. Ihan kuin vauva olisi aina ollut kotona. Amstaffeistahan sanotaan, että ne ovat perhekoiria parhaimmillaan. Ja hyvin on mennyt jatkokin koiran ja vauvan suhteen!

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, miten uunituoreen perheen elämä alkaa asettumaan ja millaisiksi heidän arkirutiininsa muodostuvat. Tämä sydänkontrollikäynti rauhoitti kaikkien mieliä tosi paljon.

Sinä viikonloppuna kun veimme Benjan takaisin kotiin ja pääsimme vauvaa syykyttelemään, tajusin kuinka väsyneitä me olemme olleet. Beibe yhtenä työaamuna, kun hieman ennen neljää vedimme vaatteita päällemme, istahti keittiön tuolille ja sanoi, että "Mä oon niin väsynyt, niin väsynyt!"

Pitkään jatkuva huolissaan olo on todella kuluttavaa niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Vaikka mekin olemme kuitenkin saaneet nukuttua yömme, on tuntunut siltä, ettei se ole riittänyt mihinkään. Ehkä unen laatu ei ole ollut hyvää. Jos jo viikossa parissa ihmisen voimavarat menevät näin loppuun, voin vain kuvitella mitä sen on niillä, joilla on huolia pidemmän aikaa. Tosin, onhan meillä siitäkin kokemusta. Aika vain kultaa muistot.

Onneksi nyt kaikki taas näyttää valoisalta vauvan suhteen.  Me olemme ihan onnesta mykkyrällä tästä isovanhemmuudesta. Voi rakkaus! Pikku-kuukuna on ollut yökylässäkin meillä ja toisessa mummulassa.

Tätä ihanaa kuukunaa ei malttaisi sylistään päästää ja tämä pikku-rontti osaa kyllä ottaa syykyttelystä kaiken irti. Vähän on tullut ilmi sellaista sylinkaipuuta ja ei malttaisi nukkuakkaan omassa sängyssään, kun lähellä on niin mukava olla.

Mr. Sunshine!

On todella etuoikeutettua saada olla näin kiinteästi mukana tämän nuoren perheen elämässä. Jos olisin tiennyt, kuinka ihania lapsenlapset ovat, olisin tehnyt ne ensin!

Rakkaus! 😍