Sirkkoja nassuun, lisää oppia eläinten ja ihmisten koulutukseen. Ja oletteko kouluttaneet kissojanne?

Muutama viikko sitten olimme keittiökollegani Terhin kanssa, Tampereella Kespron järjestämässä tapahtumassa. Tarjolla oli Kespron yhteistyökumppaneiden uutuustuotteiden esittelyä ja maistelua keittiö -ja ravintola-alan ammattilaisille.

Kir Royal alkudrinksuksi ja siemennäkkäriä hummuksella

Mutta yksi mikä kiinnosti meitä molempia, jopa melkein enemmän kuin itse syöminen, oli hyönteiskokki Topi Kaireniuksen luento hyönteissyönnistä ja siitä, mikä ruokahyönteisten tilanne on nyt Suomessa.
Minun suhteeni tähän hyönteissyönti asiaan on skeptinen. En oikein usko sirkkojen sun muiden syrjäyttävän tai edes merkittävästi korvaavan lihansyöntiä Suomessa. Olen ollut sitä mieltä, että joo, hyönteisiä tullaan syömään. Mutta ne ehkä otetaan enemmänkin lisäksi, jo olemassa olevaan ruokavalioon.

Saatiin maistella ihania kalaruokia!

Tietysti on sellaisiakin, jotka ovat valmiita todelliseen muutokseen. Mutta uskon tämän olevan valtaväestön osalta hitaasti tapahtuva muutos. Kuten työssäni näen muutoksen kasvisruokailuun tapahtuvan tosi hitaasti. Juurikin eräs asiakas totesi kysyessäni, ottaako hän lounaaksi palapaistia vai kasviswrapin, hän vastasi, että palapaistia tietysti! Nämä asiat ovat kuin hitaasti kääntyvä valtamerilaiva.

Saatiin tapahtumasta tälläiset kassit!

En kuitenkaan koskaan ole antanut skeptisyyteni johonkin asiaan olla esteenä tiedolle. Varsinkin kun kyseessä on rakastamani aihe eli ruoka. Ruuan ja ruoka-aineiden osalta haluan mieleni olevan aina avoin!

Ja jädee! Tiesittekö, että kaikista mauista huolimatta, vanilja on suosikkimaku!

Topi Kairenius oli tosi innoissaan asiastaan hyönteisruuan saralla. Hän kertoili hyönteissyönnin "historiasta" Suomessa, niiden tuottamisesta, mitä hyönteisiä Suomessa käytetään ravinnoksi, missä mennään nyt hyönteisten syönnin osalta ja ennen kaikkea, mihin ollaan menossa. Hän kertoili, että monet ovat ravintoloissa valinneet hyönteisannoksen ja oluen palanpainikkeena sirkat ovat maistuneet kansalle hyvin. Todella mielenkiintoista kuunneltavaa ja hänen innostuksensa oli kieltämättä tarttuvaa.

Monet yritykset ovat lanseeranneet markkinoille omat sirkka -tuottensa!

Syötäväksi kelpaavia hyönteisiähän on tuhansia, mutta Suomessa kotisirkat ja jauhomadot on niistä ehkä tutuimpia kansan keskuudessa. Sirkkojen kasvattajiahan on paljon esitelty median eri kanavilla. Sikojen kasvattajat ovat olleet pitkään vaikeuksissa elantonsa kanssa ja jotkut heistä ovat luopuneet joko osittain tai kokonaan sioista ja alkaneet sirkkafarmareiksi.
Topi Kairenius toi esiin myös mehiläistarhauksen "sivutuotteena" kuhnurintoukat. Nythän kuhnurintoukat menevät hukkaan tai syötetään linnuille. Tästä keväästä hän veikkasi, että mehiläistarhaajat tarjoavat niitä ravintoloille.

Kuhnurintoukkia

 Hän kertoi myös, että Suomi on noussut Hollannin jälkeen suurimmaksi hyönteisten tuottajaksi. Aatella, juurihan hyönteiset vasta elintarvikkeiksi hyväksyttiin. Wau!

Vähän huumoriakin!

Minähän olen ollut vakaasti sitä mieltä, että minä en ötököitä syö. Paitsi vahingossa!
Mutta... näinkin periaatteellisena ihmisenä, olen suuhuni laittanut Sirkka -makkaraa ja Sirkka -ruissnacksejä . Kynnys näiden maistamiseen on ollut matala, koska ötökät ovat jauhetussa muodossa tuotteessa. Ei ole tehnyt kieltämättä tiukkaakaan näiden nieleminen!

Jotenkin tuon luennon jälkeen meillä molemmilla oli hyvä pössis päällä ja kun pääsimme tasting -alueelle, marssimme ötökkä-baariin suorinta tietä!
Se olikin hyvä veto, koska pääsimme ihan jonottamatta "herkkujen" ääreen.

Paahdettuja sirkkoja!

Tarjolla oli paahdettuja kotisirkkoja ja tuorejuustodippiä, mihin oli jauhettu mopane toukkia . Myös näitä jauhomatoja oli esillä elävinä ja kuulemma Turun vastaavassa tapahtumassa nekin oli syöty pöydästä elävinä. Sanan varsinaisessa merkityksessä!

Jauhomatoja

Otimme lautasillemme tacolastuja, syötäväksi tämän toukkadipin kanssa ja muutamia paahdettuja sirkkoja. Ja ei kuin ääntä kohden!

Harmittavasti me emme ehtineet kuvaamaan itse tätä ötökän syöntiämme, kun meitä tultiin "häiritsemään". Kespron asiakaslehden toimittaja ja -kuvaaja tulivat kysymään, saisiko meitä haastatella ja kuvata, kun syömme hyönteisiä. No ilman muuta ja tottakai sai! Meidän piti hitaasti laittaa sirkkaa suuhun ja sitten kertoa tuntemuksiamme ja miltä maistui. Jos saan tämän lehden käsiini, laitan teille kuvia jutusta!
Ei kyllä yhtään tökkinyt, ainakaan sirkat. Se dippi vähän jäi minulla tuntumaan mahaan, koska niitä toukkia oli kuivattuna purkissa esillä sen dipin vieressä ja ne oli ISOJA! Mun sormien mittaisia. Argh! Mutta miltäänhän ne ei siellä tuorejuuston seassa maistuneet.

Tuollaisenaan noita toukkia en olisi suuhuni laittanut!

Samoin kuin ei sirkatkaan! Oli kuin olisi puraissut kuivunutta, onttoa ja mautonta pähkinää. Tosiaan ilman sitä pähkinän makua. Näissä sirkoissa mitä syötiin, ei käsittääkseni ollut muita mausteita kuin suolaa, jos sitäkään.

Kolme kaverusta!

Ei ällöttänyt ihmeekseni yhtään syödä niitä sirkkoja, mutta en kyllä yhtään ihastunutkaan niihin. Topi Kairenius luennossaan sanoi, että hyönteisten kasvatuksessa ja -syönnissä on olemassa maailman pelastus -ajatus. Mutta tärkein asia niiden syömiseksi on se, että ne ovat herkullisia. Tätä minä en kyllä allekirjoita, en tällä hyönteissyönti kokemuksellani. Minun lähtokohtani siinä mitä laitan suuhuni, on juurikin se herkullisuus. Vaikka ajattelen myös vähemmän kuluttavia ruuan kasvatusmenetelmiä, lähiruokaa, omavaraisuutta, terveellisyyttä ja kaikkea muutkin hiilijalanjäljistä lähtien, en valitse syömääni ruokaa vain sen takia, että maailma pelastuu. Sen täytyy olla hyvää!
Mutta positiivinen kokemus hyöteisistä jäi meille molemmille ja aion sopivan tilaisuuden tullen niitä maistella lisääkin. Ehkä jossain ravintolassa tilaan sirkka-alkupalat tai vastaavaa. Arkeeni niitä en kuitenkaan, ainakaan tässä vaiheessa elämääni ota!

Yksi asia mikä meitä molempia jäi vähän häiritsemään Topi Kaireniuksen sanoissa. Hän kertoili luennossaan ehkä jo tulevan kesän uudesta trendistä eli villihyönteisistä. Niitähän voi keräillä ihan samoin kuin villivihanneksiakin. Kotisirkka on kuulemma ihan luonnosta tavattava hyönteinen ympäri maailman. Ja on tuhansia muitakin hyöteisiä, matoja, toukkia ja hämähäkkieläimiä, mitä voi syödä. Kaikkihan nämä ulkomaan matkoilta otetut skorpionin syöntikuvat tietävät.
Mutta asia mikä meitä jäi mietityttämään oli se, että Topi Kairenius mainitsi perhosen toukkien syömisen. Jatkuvastihan puhutaan, kuinka perhoset ovat vähentyneet Suomen luonnosta. Mielestäni yhtään ainutta perhosen toukkaa ei luonnosta ihmisen ruuaksi saisi poimia! Jätetään ne kehittymään perhosiksi ja lintujen ja muiden eläinten ruuaksi. Luonto tarvitsee perhosia enemmän kuin me!

Muutenkin ehkä itse haluaisin painottaa sitä, että lajituntemus pitää olla ihan yhtä hyvä villihyönteisten osalta, kuin villiyrttienkin. Suomessa ei taida olla syötävänä myrkyllisiä hyönteisiä, (en tiedä tätä varmasti!) kuten ihan tappavan myrkyllisiä kasveja on. Mutta ihan samoin kuin on harvinaisia ja harvinaistuneita luonnon kasveja, on myös hyöteisiä. Jos nyt on ihan pakko ötököitä omaan kotigrilliin luonnosta hankkia, pitää ottaa tosi hyvin asioista selvää. Villiötökkä -kursseja odotellessa. Vink, vink, vaan jollekkin innostuneelle!

Toinen erittäin mielenkiintoinen luento, millä kävin Beiben siskon kanssa, koski eläinten kouluttamista. Luennon piti Särkänniemen delfiinien kouluttajana delfinaarion alusta asti toiminut Kai Mattson .

Luento oli pienen porukan järjestämä ja pidettiin pikkuruisella Kautialan koululla. Kuulioita oli kymmenisen, mutta siitä huolimatta se oli maailman luokkaa. Ihan mahtavaa päästä kuulemaan näin laadukasta ja silti millään lailla fanaattista luentoa.

Paljonhan luennon sisällössä oli sellaista, mitä minä en tule koskaan omien elukoideni kanssa tarvitsemaan. Tai sanotaan nyt niin, että en koskaan ehdi hiulaamaan elukoitani niin, että ne toimisivat niin hyvin kuin olisi tarvis. Mutta lohdullista oli huomata luennon aikana, että minulta löytyy ilmeisesti jonkin verran luontaista taitoa lukea eläintä, että olen jotain tehnyt vahingossa oikein. Onko se sitten sitä kuuluisaa maalaisjärkeä! Elukkani toimivat ihan hyvin täällä kotona ja koirakin on ihan yhteiskuntakelpoinen!

Oli myös mukava kuulla, että eläin ei mene "rikki", vaikka sen koulutustilanne ei aina päättyisi koulutettavan asian onnistumiseen. Tämähän on sellainen asia, mitä on tolkutettu kovastikin. Koulutustilanne pitäisi päättää positiiviseen onnistumiseen, jotta eläimelle (ja kouluttajalle) jäisi hyvä fiilis. Mutta jos ei kerta kaikkiaan onnistu, vaihtaa johonkin sellaiseen asiaan, jonka eläin vaikka jo osaa ja lopettaa siihen. Eläimillä on huonoja päiviä ihan samoin, kuin ihmisilläkin.

Kai Mattson painotti moneen otteeseen sitä, että eläin pitää tuntea. Pitää tuntea laji eli mikä elukka on kyseessä, rotu eli jalostus ja itse eläin eli sen persoonallisuus. Minä pidin tätä tosi tärkeänä ja kaikkihan sen tietää, ettei esim. kissaa kouluteta samoin kuin koiraa.
Korvaani kuitenkin kalskahti yleisön kommenteista se, että kissoilta siedetään vaikka mitä. Ne raapivat öisin ikkunoita päästäkseen sisään ja terrorisoivat "henkilökuntaansa" kaikilla tempauksillaan saadakseen tahtonsa läpi. Varsinkin öisin!
Joukossa oli ihmisiä, joilla oli paljon kokemusta eläinten koulutuksesta, mutta kissojen kanssa oltiin "kusessa".  Kai Mattsonilta kyseltiin neuvoja kissaongelmiin.

Miksi kissoilta siedetään niin paljon? Täytyy kyllä itsekin myöntää, että olen ihan täysin kissaihminen ja rakastan kissoja. Rakastan sitä tunnetta, kun ottaa kissan syliin, tuntee sen painon kropallaan ja painaa sen pään omaa poskea vasten. Tarjoan aina päätäni kissan puskettavaksi. Rakastan kissojen tuoksua... tai sitä, ettei ne tuoksu miltään muulta kuin puhtaalta. Olen monena vaikeana hetkenä elämässäni ottanut kissan syliin, halannut sitä ja saanut sen läsnäolosta lohtua. Kissa on terapiaeläin parhaimmillaan!

Mutta omilta kissoiltani en ole sietänyt silti mitä tahansa! Meillä ei kissa nuku sängyssä, ei saa hyppiä pöydillä, ei saa oleskella makuuhuoneessa ja keittiöstäkin saa lähtöpassit, kun ihmiset on syömässä. Kun meillä kissalle annetaan ruokaa, sen täytyy istua ennen kuin kuppi lasketaan sen eteen. Jos kissa tulee yöllä makkariin, niin se laitetaan ulos. Näin on ollut aina ja se onkin sen tapa pyytää ulos. Jos emme herää kynnyksen narahdukseen, Lakritsa paukuttaa tassullaan vaatekaapin ovea. Siihen kyllä herää varmasti!
Tosin nyt vanhoilla päivillä se on ryhtynyt pummimaan ruokaa yöllä ja kurvaakin ulko-oven sijasta keittiöön. Mutta me pysytään tässä asiassa kovana ja Lakritsa joutuu aina makkariin tullessaan ulos.
Näihin meidän kissakieltoihin pätevät juurikin käytännön asiat. Istua pitää, koska Lakritsa -kissalla oli nuorena tapana hypätä kuppiin kiinni sitä sen eteen laskettaessa. Ja ruuat olivat aina pitkin lattiaa! Joten opetimme Lakritsan istumaan käskystä, kun annoimme sille ruokaa.
Sillä että kissa joutui aina ulos makkariin yöllä tullessaan, ehkäisimme sen, ettei se herättele meitä turhan ruuan pummimisen takia öisin.
Muut asiat ovat opetettu lähinnä meidän mukavuuttamme ajatellen ja osan huvin vuoksi. Kuten pallon noutaminen.
Ja koska meillä on ollut Leppämäessä vain ulkokissoja, ne ovat saaneet hyppiä ihan tarpeeksi ulkona kivien sun muiden puiden päällä. Joten pöydät ovat sisällä ihmisiä varten. Piste!
Meillä on myös 4 sohvaa ja muutamia nojatuoleja, joilla kissa saa oleskella ihan vapaasti ja sydämensä kyllyydestä. Joten en usko, että se kärsii mitenkään, vaikkei sängyssä saa nukkuakkaan.

Mutta jokainen elää kissojensa kanssa miten lystää ja ymmärrän täysin kissojen kouluttamisen vaikeuden. Varsinkin sisäkissoja on ihan mahdoton pitää kaikilta pöydiltä pois. Mutta Kai Mattson kertoi myös sen onnistuvan, että esim. keittiön pöytä on kiellettyä aluetta. Kissa oppii ihan siinä missä koirakin. Ihmiset vain ei miellä tätä asiaa! Ja monet opettavat kissoilleen itse tätä epätoivottua käyttäytymistä. Antavat yöllä ruokaa ja laskevat ikkunoita ja ovia raapivia kissoja yöllä sisälle. Neuvoksi Kai Mattson kehotti hankkimaan korvatulpat! ='D

Minä olen kissani kouluttamisen aloittanut heti kun se on meille tullut ja siihen on osallistunut koko meidän pieni perhe. Ja Lakritsan älykkyyttä oppimiseen ei sovi aliarvioida ja vähätellä ja ottaa sen osaamisesta kunniaa itselleen. Se on viisas kissa!

Minua hieman huvitti myös eräs asia, minkä havaitsin luennon kohdassa, jossa Kai Mattson kertoi kuinka eläintarhan eläimiä opetetaan käyttäytymään niin, että elämä niiden ja hoitajien välillä sujuu hyvin ja turvallisesti. Huomasin paljon yhtäläisyyksiä eläintarhojen ja työelämän välillä. Jos eläintarhassa on epätoivottua käyttäytymistä, sitä pyritään estämään. Esimerkiksi aitojen rikkomisia ehkäistään sillä, että eläimen pääsy tähän kiinnostavaan kohtaan estetään.
Myös virikkeellisyyttä lisätään, jotta eläinten elämästä tarhattuna tehtäisiin innostavampaa ja huomiota epätoivotusta käyttäytymisestä saataisiin siirrettyä pois.
Työelämässähän tälläisiä toimia käytetään myös. Estämistä varsinkin, harvemmin virikkeiden lisäämistä.... No, tämä nyt oli tälläinen sivuhuomio! ;'D
Mutta ihan vakavasti! Jos eläimen päivää pystyy niinkin yksinkertaisesti piristämään, kuin menemällä vaikka juomaan kupin kahvia sen tarhaan ja poikkeamaan näin vähän eläimen päivärutiineista, eikö olisi työelämässäkin ihan yhtä helppoa (ja halpaa) piristää työntekijöiden työpäivää? Aina silloin tällöin innostaa huomaamaan, kuinka kiva työpaikka meillä on ja kuinka hyviä me ollaan työssämme?  Luulisi työnantajienkin siitä hyötyvän.

Osallistuin myös pari viikkoa sitten työnantajani järjestämälle Työnopastajien kertauskurssille. Täällä kouluttaja kysyi, olemmeko innostuneita työssämme? Eräs kollega sanoi, että kun on 30 vuotta tehnyt samaa tehdastyötä, on siitä enään vaikeata innostua. Silloin minulle tuli tämä eläintenkoulutusluento mieleen ja tästä eläinten innostamisesta kerroinkin.

Miksi työntekijöitä ei sitten innosteta työssään? Kai se on sitten se raha mikä puhuu. Ja kaikki "ylimääräinenhän" on siitä tuottavuudesta pois.  Koko ajanhan tulee joka tuutista, että pitäisi vain olla ahkera ja tyytyväinen siitä, että on töitä. Toisaalta taas puhutaan työuupumuksesta ja sen jatkuvasta lisääntymisestä.
Mutta kyllä työstään täytyy olla innostunutkin, ainakin ajoittain, että sitä jaksaa tehdä tuottavasti, tehokkaasti ja iloisilla mielin. Joskus tuntuu vain, että työntekoa pidetään niin itsestään selvyytenä, että työhyvinvointi unohdetaan.

Että tälläistä tällä kertaa! Oli tosi mahtavaa saada lisää tietoa ja oppia erilaisista kiinnostavista aiheista.
Herättikö teissä ajatuksia mikään näistä aiheista? Oletteko jo maistaneet hyönteisravintoa? Oletteko kouluttaneet eläimiänne ja miten? Mitäs työasiat, innostaako?
Olisi kiva kuulla mietteitänne näistä asioista!

Nää oli herkkua! 

Mukavaa viikkoa kaikille!