Aurinkoinen päivä Vehoniemenharjulla!

Koska olen valitellut täällä blogissani laiskuuttani tutkia lähiympäristöni luontokohteita, tein siihen heti parannuksen. Kävin joitakin viikkoja sitten  Katajajärven laavulla ja muutama viikko sitten talvilomallani Vehoniemenharjulla .

Myöntää täytyy, että podin hieman yksinäisyyttä lomallani, koska Beibe oli iltavuorossa töissä. Samoin tytär. Vaikka viihdynkin hyvin itsekseni, liika on liikaa ja kotinurkat alkoivat ahdistaa. Ystäviä minulla ei juurikaan ole ja varsinkaan täällä. Niinpä yhtenä oikeen aurinkoisena päivänä otin Maurin mukaan ja lähdin vähän koiran kanssa reippailemaan.

Meiltä ajaa puolisen tuntia Vehoniemeen. Ajatuksenani oli kiertää parin kilometrin mittainen luontopolku, mikä kiertää niemen nokan. Olin suunnitellut, että poikkean juomassa makoisat kahvit Vehoniemen automuseon kahvilassa patikoinnin jälkeen, sekä kenties poikkeaisin museossa autoja katsomassakin. Mutta museo kahvioineen oli suljettuna. Omistajat kuulemma pitävät talvisin aina taukoa. Olisi luullut, että talvilomaviikot kuitenkin kannattaisia kahvio auki pitää. Niin monta kättä kävi kahvaa turhaan nykimässä. Reippailijoita oli harjulla tosi paljon liikkeellä.
Onneksi huomasin kahvion kiinni olemisen vasta lenkkini jälkeen, koska harmitukseltani en olisi varmaan pystynyt nauttimaan kauniista maisemista!

Aloitin kierroksen Roineen puolelta, koska aurinko paistoi todella houkuttelevasti siellä. Olisi ehkä pitänyt mennä toistepäin näin jälkikäteen ajatellen, koska Längelmäveden puoli oli kylmä ja todella varjoinen. Olisi ollut mukavampi kiertää valoon päin.

Portaat harjulta alas olivat aikas jyrkät!

Polku alkaa molempiin suuntiin ihan museon pysäköintipaikan molemmin puolin. Rappuset laskeutuvat jyrkästi kohti rantaa ja täytyy hieman muistaa jalkoihinsa katsoa, vaikka portaat ovat hyväkuntoiset. Minun harjulla vieraillessani ne olivat ihan sulatkin lumesta ja jäästä.

Roine oli vielä tuolloin jäässä ja auringon valo heijastui jäästä kuin peilistä. Onneksi oli arskat silmillä!

Polut olivat hyvin merkattuja, mutta hetihän sitä piti lähteä off road! Lähdin etenemään ihan rantaan muodostunutta polkua, koska merkattu polku kulki hieman ylempänä ja halusin olla rannassa. Ihan niemen kärkeen rantapolkua ei päässyt ja jouduin jossain vaiheessa punkeamaan itseni jyrkkää mäkeä ylös kunnon polulle. Teki ihan vain hyvää meikäläiselle hieman hengastyä!

Luontopolku on Metsähallituksen ylläpitämä ja merkitty
käpymerkein.

Kieli keskellä suuta mentiin!

"Oikea polku" oli helpompi kulkea.

Längelmäveden puoleinen polku olikin sitten ihan varjossa. Polkuhan ei laskeudu järven rantaan, vaan Lahden moottoritie kulkee välissä, melkein polun viertä. Se on vähän hämmentävää, kun on ihan mettässä, mutta autot hurahtavat ohi tosi läheltä. Tällä puolella oli myös pitkospuita, mitä pitkin oli mukava kulkea.

Mauri on mukava reissukaveri, koska se on niin tottunut minut tyyliini liikkua. Minun täytyy varoa hieman askeliani ja välillä kuljen tosi hitaasti. Silloin sanon Maurille, että odota ja se pysähtyy minua odottamaan. Kuvaan myös paljon ja välillä kyllä huomaan koirasta kuinka sitä pännii jatkuva pysähtely. Mutta pahoissa paikoissa kulkiessa on kyllä mukavaa, että voi edes suurin piirtein luottaa siihen, että koira pysähtyy ja sen voi vaikka päästää irti niin, ettei se heti katoa.

Mauri katselee Lahdentiellä hurjastelevia autoja!

Lehtomaisessa metsässä oli paljon tikankoloja!

Löydettiin dinosauruksen pää!

Vehoniemessä on kaksi isoa suppamuodostumaa. Toinen niistä on tämän polun varressa. Supassa on mystisen näköinen Uhkainlampi ja metsä täällä on ihan toisenlaista kuin Roineen puolella. Siellä on kuivaa kangasta ja mäntymetsää. Tällä puolella taas synkkää kuusikkoa ja lehtomaista metsää.
Kuulin juuri sellaista tarua Uhkainlammesta syntyperäiseltä paikalliselta, että lampi on pohjaton ja sinne olisi tarun mukaan upotettu ihmisen ruumis. Pimeällä siellä siis saattaa kummitella!

Uhkainlampi

Mummun läskipylly oli kyllä tulessa, kun polku takaisin museolle nousi tosi jyrkästi. Mutta kokonaisuudessaan koko lenkki sopii ihan keskinkertaisessa kunnossa olevalle. Mitään kovin pahoja paikkoja ei vastaan tullut. Taas mentiin menttaliteetilla: "Jos minä selviän tästä, selviät sinäkin!".

Terve puna poskilla!

Olin kyllä valinnut hyvän ajan vierailulleni, koska kaikki polut olivat tosi hyvässä kunnossa ja niitä oli mukava kulkea. Vain noin 20 metrin matka ihan varjoisimmassa paikassa oli jäässä. Mutta siitäkin selvittiin!

Museon takana on yksi Kangasalan neljästä näkötornista . Itse en ole yhdessäkään niistä käynyt ja käymättä jäi nytkin. En viitsinyt koiraa yksin jättää tornin juurelle, saati raahata sitä sinne mukanani. Joku toinen kerta sitten. Vehoniemen näkötorniin on ilmainen sisäänpääsy ja autolla pääsee ihan viereen.

Reitti jatkuu etelään, jossa on toinen suuri suppa, Punamultalukko ja pohjoisen suuntaa, missä on Keisarinharju. Niissä käyn sitten joku toinen kerta, koska kahvihammasta kolotti ja piti lähteä sitä kotiin keittämään!

Näkötornin juureltakin oli hulppeat näkymät Roineelle!

Nythän eletään poikkeustilannetta ja ainakin Kintulammin laavut ja kämpät ovat suljettu. En tiedä, ovatko muut isommat luontokohteet tehneet rajoituksia koronan takia. Mutta luontohan ei ole suljettu, joten olkaahan ulkona!