Hyvää Lucian päivää!

 

Kangasalan keskustassa on hienot jouluvalot. 

Tässä sitä taas ollaan. Vuotta vanhempana kirjoittamassa syntymäpäiväpostausta. Tämä on minun vuosittainen tapani miettiä ja muistella itseäni. 

Jos edellisten vuosien synttäripostaukset kiinnostavat, ne löytyvät Lucia-neito -tunnisteella.

Nukun välillä tosi huonosti ja sitten välillä vedän 12 h unoset.

Olen kova miettimään asioita. Pohdin kaikenlaista; itseni lisäksi myös tätä hullua maailman tilannetta. Siitä olen kuitenkin todella onnellinen, että muutaman kuluneen vuoden jälkeen, olen lopettanut, tai ainakin yrittänyt, sellaisilla asioilla itseni rasittamisen, joille en voi mitään. 

Joskus eräs entinen työkaverini sanoi, että "Älä mieti niin paljon!" Se oli aikaa, jolloin kannoin omien huolieni lisäksi muidenkin huolet. Toki edelleen olen empaattinen, mutta en enää elä muiden murheita.

Meinasin kaataa tämän poseerausjutun Tampereen Joulutorilla. Takusta oli pirun liukas ja heti jalka lipesi, kun sinne Menin. Oli härveli onneksi pultattu niin kovaan kiinni, ettei mennyt vaakamamboksi sen kanssa.

Viimeisten vuosien aikana olen huomannut, että usein murehditut asiat ovat aika maallisia. Toki kun huolia kasaantuu roppa kaupalla, kestokyky väistämättä heikkenee. Itse olen tällä hetkellä onnellisessa asemassa, että minulla ei ole mitään isoja huolia. Mitä nyt vanha kissa on aloittanut taas talvikauden "paskon ja kuseksin sisälle mihin sattuu huvittamaan" -kauden ja ensi vuoden työsoppariakaan ei ole vielä allekirjoitettu. 

Kämppä on kuin hävityksen kauhistus, enkä ehdi siivoamaan, kun pitää käydä töissä ja vähän yrittääkkin. Piti niin laittaa joulua, leipoa ja kaikkee. Mutta niinpä on jäänyt tekemättä. Joulu tulee vaikka ei saataisi kuusta sisälle. Niin se vaan on!

Olin yksissä joulumyyjäisissä myymässä edellis viikonloppuna. 

Olen tykännyt kovasti syksyn kestäneestä työsuhteestani kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen viriketoimintakerhojen ohjaajana. Olen suunnitellut ja vetänyt, sekä hoitanut kerhoasiat itsenäisesti ja se on ollut kivaa. Miinuspuolia on ollut jatkuva varhaiskasvatuksen henkilöstön vajaus ja olenkin ollut paljon työssä myös päiväkodin puolella. Lapset ovat ihan mahtavia, mutta itse työ on niin fyysisesti raskasta, etten jaksa sitä tehdä. Vielä 4-vuotiaita lapsia on vaipoissa ja moni sen ikäinen ei vielä pue itse. 

Olenkin neuvottelemassa itselleni toisenlaista työsopimusta. Se jää nähtäväksi miten käy. Mutta yritän olla tästäkään asiasta huolestumatta. Jos en saa jatkaa työtä minua miellyttävällä sopparilla, niin sitten ei. Saan jotain töitä ehkä jostain, ehkä en. Kieltämättä silti heräilen miettimään asiaa öisin. Niin kauan kuin asia roikkuu, kyllähän se vähän vaivaa.

Ajatella, että tämmöisiä suunnittelen ja askartelen ja saan vielä palkkaa siitä!

Tästä vanhenemisesta... olen muutaman viime vuoden aikana lihonut tosi paljon. Sen siitä saa, kun jää fyysisestä tehdastyöstä pois. Koirankin poismenon myötä jäi ne vähäisetkin kävelylenkit. Päivätyö vie voimat ja ei huvita enää töiden jälkeen lähteä pimeään kävelylle. Tai yleensä kotoa mihinkään.

Tämä on yksi asia, miksi haluaisin tehdä lyhennettyä työviikkoa. Että saisin edes yhden päivän viikolla itselleni. Minäpäivä! Omistaisin omalle hyvinvoinnilleni ja käyttäisin sen liikuskellen, taiteillen, lukien ja vaikka miten. No, voipi olla, että jos työt ei jatku ollenkaan, minäaikaa on yllin kyllin.

Ilmoittauduin minä työnantajan kustantamaan selkäryhmään. En oikein edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta selän hyvinvointiin siinä kiinnitetään huomiota. Jumppaa ym.

Minua ei pitäisi päästää lelukauppaan!

Pari viikkoa sitten minulle tapahtui jotain, mikä sai muutenkin ajattelemaan tätä omaa kuntoa. Sain jonkin pienen sairauskohtauksen ja menetin puhekykyni osittain muutamiksi minuuteiksi. Sain kovan päänsärkykohtauksen ja minua alkoi väsyttämään tosi paljon. Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa, enkä vaan saanut jotain sanoja sanottua. En jotenkin löytänyt niitä sanoja. Olin kuitenkin ihan toimintakykyinen, mutta puhe ei luistanut.

Olin yksin kotona ja tein siinä vähän syötävää itselleni, kävin iltatallilla ja lepäilin. Olo oli sellainen epämääräinen ja hutera ja verenpaine oli korkea. Minulla on tosi alhaiset paineet normaalisti. Päätin, että soitan hätäkeskukseen. Ajattelin, että päättäkööt siellä, että mitä tehdään. Päättivät lähettää ensihoidon arvioimaan tilannetta. 

Ambulanssia odotellessa soitin tyttärelle, että yrittää saada Beibeä kiinni töistä. Ambulanssi tuli ja ei ollut mitään aivoinfarktiin tai -verenvuotoon viittaavaa. Kehoittivat soittamaan työterveyteen aamulla ja kun Beibekin tuli kotiin, eivät ottaneet minua mukaan. 

Lääkäriin pääsin kahden päivän päästä ja diagnoosi oli raju migreenikohtaus. Voi olla, ei ole ollut ennen moista. 

Kyllä sitä näköjään alkaa kaikenlaista tulemaan iän myötä. Olen saanut olla perusterve koko ikäni ja se on onni. Olisi kiva jatkaa samalla linjalla.

Ei todellakaan!

Haluan olla itsekäs. Tämä piirre on vahvistunut iän myötä. Tämä työasiakin on sellainen. Toisaalta hieman hävettääkin sanoa, että en jaksa, eikä huvita ryynätä itteäni väsyksiin ja kipeäksi, kun työvoimapula on hirvittävä. Haluan tehdä lyhennettyä viikkoa.

Mutta tämä asia on juuri niitä, mille itse ei voi mitään. Järjestelmän pitää muuttua ja päätökset tehdä ylemmillä tahoilla. Tavallinen lastenohjaaja ei voi oikein muuta kuin väsyä, kipeytyä ja uupua. Ja näitä en enää halua!

Haluan viettää aikaa näiden rakkaiden kanssa!

Tänäkin vuonna vietän syntymäpäiväni yksin. Tai siis illan töiden jälkeen. Töihin vein suklaakohvehtirasian. 

Töiden jälkeen kävin törsäämässä E-passirahaa ja uusin museokortin ja kävin kahdessa taidenäyttelyssä.

Poikkesin Kangasalan joulukylää katsomassa ja se oli nopeasti katsottu.

Menin syömään sushia yksin pitkän kaavan mukaan. 

Minäaikaa itseni kanssa!

Ostin itselleni synttärilahjaksi uuden suodattimen akvaarioon ja 5 nuoli-imumonnia ja 6 piikkisilmää kahdessa eri värissä. Vuosi sittenhän ostin minälahjaksi akvaarion. Rakastan sitä edelleen!

Tässä kalat totutetaan uuteen akvaarioon. Pusseihin laitetaan akvaarion vettä, jottei niille tule shokkia.

Eipä tämä synttäripäivä eronnut mitenkään ihmeellisesti tavallisesta arkipäivästä. Käynhän joskus muulloinkin taidenäyttelyissä ja yksin syömässä. Mutta mukava päivä oli silti!

Mulla on töissä tuommoinen vilkkuva pipo lasten ja muidenkin, ja tietty omaksi iloksi.

Aamulla rappusilla oli tälle Alien-elokuvafanille ihana yllätys. Beibe oli teettänyt taiteilijaystävällämme moottorisahaveistoksen, joka esittää alieninmunaa ja sieltä tullutta facehuggeria. Olipa ihanan karmea lahja. Rakastan!