Huilihuoneen kallokaverukset!

Voi jessus, että tämä aika rientää! Toista vuotta sitten, postasin meidän kylillä auton alle jääneestä kaurispukista, jonka pään yksi kaveri toi meille. Beibe teki siitä sisustuskallon trofeelevyineen ulkosaunan huilitilan seinälle. Tämä juttu  meidän sisustuskalloista ja tästä kauriinpäästä on kiinnostanut teitä lukijoita kovin. Postaus on ollut julkaisustaan asti kymmenen luetuimman joukossa lähes viikottain. Kaikki kallopostaukset löytyvät nyt pääkallo-tunnisteen alta.

Lupasin, että heti kun kauriin kallo on valmis, postaan siitä kuvien kera. No, sitä se ollut jo jonkin aikaa ja ollut seinälläkin tovin. Se on saanut kaverinkin viereensä jo tällä välin!
Kuvatkin otin jo aikapäiviä sitten, mutta jotenkin en ole vaan saanut aikaiseksi laittaa niitä tänne. Kiire ja muut, muka kiinnostavammat jutut, ovat syrjäyttäneet kallot tieltään. Mutta tässä niitä kuvia nyt sitten tulee!

Joulun alla postasin eräästä peuranpäästä, joka saatiin Beiben siskolta. Sen valmistumisesta kohti sisustuskalloa voit lukea täältä . Siellä on sitten kuvia kallon nylkemisestä. Älä käy katsomassa, jos epäilet järkkyväsi!

Näissä kalloissa on suuri tunneside. Beibe on ne alusta saakka itse tehnyt. Nylkenyt, keittänyt, puhdistanut, valkaissut ja tehnyt niihin kiinnityslevyt. Hän myös suunnitteli ja piirsi levyjen mallit. Minä olen ollut hengessä ja touhussa mukana into piukeena. Molemmista kallotrofeista tuli tosi hienoja!

kauris

peura

Kauriinkallon taustalevy on tehty meidän kavereiden ladon seinälaudasta. Siinä on ihanan rustiikkinen, jurmuinen ja säiden kuluttama pinta.

Kauris sai leukaluunsakin trofeeseen mukaan!

Toisen sarvensa se oli telonut joskus eläissään.

Sarvien pinta on kaunis!

Sään pieksemää ladon seinää!

Peurankallolle Beibe teki taustalevyn taas saunan huilihuoneen rempasta ylijääneestä tavarasta. Yksi seinä on tehty lämpökäsitellystä, ohueksi tuppeensahatusta tervalepästä. Noin komea sarvinen kallo ei mitään krumeluuria taustaa tarvitsekkaan.

Viereinen seinä on samaa tavaraa kuin trofeelevy.

Kaunis se on peuransarvenkin pinta!

Trofeelevyn hienoa pintaa.

Kallojen teolle tuli hintaa ainoastaan kaasusta, mitä kului niiden keittämiseen. Vedestä, mitä käytettiin kallojen puhdistamiseen. Ja tietysti se vetyperoksidi, jota käytetään kallojen valkaisuun.
Saimme viranomaisilta luvan sen hankkimiseen ja se olikin aikas hintavaa. Koska emme osanneet yhtään arvioida, kuinka paljon sitä tarvitsemme, Beibe haki lupaa kahdelle litralle. Luvan saatua, koko määrä piti ostaa apteekista kerralla. Vetyperoksidi maksoi reilut 80 euroa litra. Joten, Beibe onkin haalinut kalloja lisää työstettäväksi, jottei aine ehdi vanhenemaan. Säilyvyyttä sillä ei ole kuin vuosi. Tosin tuskin se mihinkään pilaantuu, mutta laimenee varmasti vanhetessaan.

Tässäpä nämä kallot! Lisää kallojuttuja tulee varmasti jatkossakin!