Jäistä terapiaa ja karvaisia kiviä!

Meistä Beiben kanssa on tullut vähän sellaisia, ettei me osata ihan täysin rentoutua kotona. Tai, kyllähän me tietyllä tapaa relataan, mutta aina jotain puuhastellen. Meidän molempien on tosi vaikea olla tekemättä mitään. Ihan mihin tahansa katseen kääntää, näkyy tekemättömiä ja keskeneräisiä hommia. Vanhassa talossa ja pihapiirissä asumisen huono puoli. Ja jos ei ole mitään koppuloitavaa, elukoissa piisaa puuhaa.

No, me ollaan talvi talvelta alettu harjoittamaan suomalaista meditaatiota eli pilkkimistä yhä vain enenevissä määrin. Alkuvuoden aikana ollaan oltu jäällä enemmän kuin koskaan! Onkohan tämä jokin vanhenemisen oire?

Onhan pilkkiminenkin tavallaan suorittamista. Mutta pilkkireissuissa yhdistyvät sekä huvi että hyöty! Saa liikuntaa, raitista ilmaa, mahdollisesti ruokaa pöytään, lepoa sielulle ja mielelle. Mahdollisesti myös upeita luontokokemuksia. Parisuhde sen kuin kukoistaa entisestään mukavan yhdessäolon jälkeen!

Kaikki ne hetket yhdessä... ihanaa! <3

Etäisyydet jäisellä järvellä, hyvin kalapaikkojen välillä on pitkiä. Ne ollaan kuljettu kävellen tai potkukelkoilla. Kaira, eväät, pilkit, polttopuut ja muut varusteet kulkevat kelkoissa, repuissa tai ahkiossa.

 Jääkelit on ollut koko alkuvuoden mahtavat. Lunta on ollut tosi vähän, ei ole tarvinnut rämpiä. Liukasta on ollut aika-ajoin, mutta kenkien päälle laitettavat liukuesteet ovat olleet toimivat. Ja eivätkä maksa paljon!

Ihan hirmuisia pakkasiakaan ei ole ollut pieniä jaksoja lukuunottamatta. Fiksulla kerrospukeutumisella selviää kylmästä. Sormien lämpimänä pysyminen on hieman haasteellista, koska hanskat kädessä ei oikein voi pilkkiä. Mutta ihmeellisesti näpit vaan ovat tottuneet kylmään. Ja useammat hanskat mukaan, jotta saa vaihtaa kuivaa tumppua käteen.

Se, että pääsee mahdolliseen saaliiseen käsiksi, vaatii reikien tekoa jäähän. Ja kairaaminen se vasta kovaa hommaa onkin! Ainakin näillä meidän seuduilla, pilkkimisen suosio on laskussa ja jäällä on saatu olla ihan kerallamme. Joten, valmiille reijille ei olla päästy, vaan ite on pitänyt kairata. Ja sitten töissä ollaan ihmetelty, miksi kyynär- ja olkapäät on niin kipeät!
Pajulanjärvi ja Kuhmajärvi ovat olleet meidän vakkarijärvet ja niillä jäätä on ollut 50-60 cm paksuinen jääpeite.

Kovvoo...

... hommoo

Kun on saatu reikä jäähän, sopiva viehe siiman päähän ja laskettua se veteen, alkaa se terapia- ja meditaatio vaihe. Katse suunnataan horisonttiin ja pilkkikäsi tekee jotain hyväksi havaittua nyppimisliikettä. Keho ja mieli vajoaa lähes transsinomaiseen tilaan.

Beibellä pystypikki "Dural"

Minä luotan pystypilkki "Hopeasiipeen"

Mitään ei puhuta ja kuunnellaan luonnon ääniä. Keskellä talvea on yleensä kuitenkin ihan hiljaista, tuulen ja jään ääniä lukuunottamatta. Maaliskuussa alkaa kuulumaan lintujen ääniä. Lähinnä korppeja, variksia ja harakoita, mutta lokkejakin ilmaantui jo silloin. Beibekin sanoi, että "Eikö mikään ole pyhää, kun lokitkin kirkuvat jo maaliskuussa! Ennen lokit saapuivat vasta jäiden lähdettyä."
Pikkulinnutkin alkavat sirkuttamaan valon lisääntymisen myötä.

Jokin vaisto jäällä pönöttävällä pilkkijällä kuitenkin on hereillä sen verran, että jos vieheeseen kohdistuu toimintaa, kehon läpi käy lähes räjähdyksenomainen refleksi ja mahdollinen saalis on hetkessä jään pinnalla. Kala irti koukusta, syötin tarkistus ja viehe äkkiä takaisin veteen. Ja hypnoottinen nypintä jatkukoot kunnes taas nappaa!

Meidän pilkkimistavat poikkeavat sen verran, että Beibe yleensä istuu ja minä taas seison. Selkääni alkaa jakkaralla sikiöasennossa köökääminen sattumaan. Kyllä Beibelläkin selkään ottaa, mutta hänellä on usein kaikuluotain mukana kalojen jään alaisen elämän tarkkailuun ja se on ahkiossa. Istuen on helpompi seurata näyttöä.
Meidän saaliit eivät ole olleet mitenkään huikeita. Pikkuahventa olisi välillä tullut ämpärikaupalla, mutta ollaan päästetty ne takaisin kasvamaan. Joitakin särkiä ja pari pientä lahnaa on toukkaan napannut myös.

Mutta ollaan me saatu muutamia kertoja oikein ruokakalatkin. Kyllä se on tämän touhun suola kuitenkin, että saa kalaa syötäväksikin saakka. Runsaassa voissa rapeaksi paistettu ahvenfile on todellista kurmeeta. Puhumattakaan ahvenkeitosta, aah! Mahdolliset mädit ollaan otettu talteen ja lisätty keittoon tai paistettu pannulla.

Paistettua ahvenfilettä ja mätiä, perunamuusi voisilmällä ja värikästä porkkanaraastetta.

Pitkin talvea on kuulunut sieltä sun täältä huhuja siitä, että joku on joltain järveltä saanut isoja ahvenia. Se on kumma tyyppi se "joku", kun aina kalaa saa! Olen joskus aiemminkin asiasta postannut. Silloin oli kyseessä muikustus .

Meillä jättiahvenet ovat antaneet odotuttaa itseään. Minä sain pari reilut 200 grammaista ja nekin olivat hyvänkokoisia ruokaloiksi. Isoimmat  koskaan pilkillä talviaikaan saamani ahvenet!

Tämän talven viimeisen pilkkireissun kruunasi Beiben saama jättiahven. Koko päivän syönti oli ollut onnettoman hiljaista. Ei edes sitä "pikkusilppua" tullut. Kunnes yhtäkkiä... pam! Beibellä nappasi ja jännittyneenä hän hinasi saalistaan pintaan. Iso oli, koska niin pisti hanttiin!

625 grammaa oli tämän jättiahvenen paino ja sillä oli 90 grammaa mätiä. Beibestä voidaan kertoa tämän ahvenen myötä tarinaa: "Joku sai Pajulanjärveltä, Raatosaaren vierestä pilkillä ison ahvenen!"

Eväät, ne ovat ehkä kuitenkin se tärkein juttu! Eväisiin pitää panostaa ja niitä suunnitellaan jo pitkin viikkoa.

Yleensä meillä on eväänä jonkinlaista makkaraa nuotiolla paistettavaksi. Ihan tavallista, hyvistä aineksista tehtyä perusmakkaraa, ryynimakkaraa tai jotai raakamakkaroita.

 Eväsleivät usein itse leivottuja sämpylöitä. Mutta ihan herkkua on halsterileivät. Ruispalojen tai vastaavien väliin metukkaa, palvattua heppaa, savupalvia tai jotain muuta lihaa. Rasvaista juustoa, savujuusto on hyvää! Paprika sopii leipien väliin loistavasti. Leivät halsterin väliin ja käännellään tulen yllä, kunnes leivät ovat ihanan rapeita ja juusto välissä sulanut. Kyllä on hyvää!

Joskus meillä on mukana valmiiksi kotona tehty lättytaikina. Ulkona lätyt maistuvat taivaalliselta! Jokin suolainen täyte mukana ja pikku purkki omatekoista hilloa. Pääruoka ja jälkkäri samoista lätyistä. Aah!

Joskus keitetään kahvit nuotiolla, mutta useimmin meillä on termarikahvit. Kuksista kahvi joka tapauksessa nautitaan. Saattaapa kahvin kera olla jokin nisu, kakunpala, nuotiolla paahdettuja vaahtokarkkeja tai pikku viinasnapsi.

Eväiden syönnin jälkeen tuijotetaan raukeina hiipuvaa tulta ja suunnitellaan sitä, että vieläkö jatketaan kalastusta ja mihin mennään kalaonnea koittamaan.
Ollaan me jäällä liikuttu ilman kalastusvälineitäkin. Mutta ilman eväitä ei reissuun lähdetä! Toiset lähtevät jäälle kävelemään, hiihtämään tai muuten vaan liikkumaan. Me mennään kaakaolle!
Yksi retki on jäänyt erityisesti mieleen meidän talvilomalta, joka oli viikolla 6. Silloin osui juurikin talven kovimmat pakkaset näille seuduille.

Keitimme termariin kunnon kaakaot ja haimme kyläkaupasta pullapitkon. Tarkoituksena oli mennä kävelemään Längelmäveden jäälle Maljastensalmen sillalta. Kohteena meillä oli pieni Muurahaissaari, jonne me olemme usein talvella lumikenkäilleet.
Järvissä on vedet jotenkin ennätysalhaalla. Olenkin järvillä katsellut kivistä upeita raitoja, mitä veden pinta milloin milläkin korkeudella on niihin piirtänyt.

Muurahaissaaren rantakivet olivat paljaana tosi laajalta alueelta ja ne olivat kauttaaltaan valkoisen karvan peitossa. Aivan kuin jotain eläimen karvaa!

Pienen hetken ihmeteltiin, että mitä ihmettä kivillä oli. Mutta samassa tajuttiin, että valkoinen karva on kuollutta levää. Kivet ovat yleensä veden peitossa. Nyt kun vesi on niin matalalla, kivet ovat jääneet paljaaksi. Levä oli kuivunut ja muuttunut vitivalkoiseksi.

Meikäläiseltä meinasi jäädä ihan kaakaot juomatta ja pullat syömättä, kun olin niin tohkeissani tästä näkymästä. Mutta maltoin minäkin sitten rauhoittua istumaan Beiben kanssa istumaan rantakivelle lampaantaljalle ja nauttimaan ihanasta pakkaspäivästä. Kerrassaan upea luontokokemus tämäkin!

Nyt alkuvuoden pilkkimiset ja jäällä liikkumiset ovat ohi. "Älä mene jäälle, kun kuulet kurjen äänen." Vanha sanonta, joka varmasti pitää paikkansa. Kurjet saapuivat pari viikkoa sitten. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten, pääsiäisenä oli ihan täysi talvi näillä seuduilla. Vaikka pääsiäinen olisikin ollut vasta huhtikuussa. Kevään tulo näköjään aikaistuu vuosi vuodelta. Uskottava se vaan on!

Viime viikolla jää antoi jo sellaisia merkkejä, että se alkaa heikkenemään. Jäällä oli paljon vettä, mikä on viikon aikana imeytynyt jään läpi. Jää saattaa aamulla olla vankkaa, mutta haurastuu päivän mittaan. Joten pilkkikausi on loppunut!

Mutta eikähän Leppämäessä jotain puuhaa keksitä aikaamme kuluttaaksemme. Ja kohtahan pääsee järvelle veneellä ja virvelöimään!